JHL Edustajistovaalit - ehdokkaana numerolla 31

Edustajistovaalit 25.10. - 10.11.2006 - Olen ehdokkaana numerolla 31.

Inhimillisyys on turvattava työelämässä ja tästä asista haluan huolehtia. Kolmikantayhteistyö on hyvä tapa edistää työelämän inhimillisyyttä ja työntekijöiden hyvinvointia. Muun muassa näistä syystä olen ehdolla Jhl:n edustajistoon.

Ratkaisut on sovitettava ihmisen mukaan, ei järjestelmien. Kaikki ei voi olla kaupan. Ihminen tulee AINA ensin. Ei ole mitään syytä, miksi julkinen palvelu olisi kalliimpaa tai tehottomampaa kuin yksityinen. Palkalla on tultava toimeen.

MIRKA OKSA
(lähihoitaja, sosionomi (amk), kahden pikkumiehen äiti)

*************
Julkisten ja hyvinvoitiliiton helsinkiläisten ehdokkainden vaaliohjelma

JHL:N EDUSTAJISTO PÄÄTTÄÄ TÄRKEISTÄ ASIOISTA – ÄÄNESTÄ POSTIVAALISSA 25.10-15.11.2006

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto - JHL on maamme suurin ammattiliitto. JHL:n toimintaperiaatteen voisi tiivistää: ”Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.” Ihan kuin jalkapallo-ottelussa, yhdessä hyvällä joukkuehengellä tuomme voiton kotiin. JHL:n edustajiston vaalit ovat nyt ovella, joten kynä käteen, raapusta ehdokkaasi numero vaalilippuun ja laita vaalilippu postiin. Ei ole vaikeaa, joten toimi!

1. Ahneus on syvältä
Yksityistäminen ei ole tie onnelaan - pikemminkin päinvastoin. Markkinoiden armoilla eläminen ja jatkuva voitontavoittelu vaikuttavat työntekijöiden elämään kiirettä ja suorittamista lisäten - usein laadun kustannuksella. JHL:n tuleekin hillitä ahneutta suomalaisilla työmarkkinoilla ja edistää samalla solidaarisuutta. Naapurin pahoinvointi vaikuttaa väkisinkin meihin. Kaikki ei ole kauppatavaraa – Kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut.

2. Tavoitteena kiireetön työpaikka
Työhyvinvointi on keskeinen vastaus tulevaisuuden haasteisiin ja niihin vastaamiseen. JHL:n tulee olla vaikuttamassa työhyvinvointiin ja –ilmapiirin, vaatien hoivaa hoitajalle, laatua ja resursseja. Työpaikoilla ei voida toimia vain talouden ehdoilla. Sijaiset kehään! Yhden ihmisen ei tarvitse tehdä kolmen töitä – ei nyt eikä tulevaisuudessa. Selviydytään kunnialla – pistetään päättäjät kuuntelemaan suomalaisen hyvinvoinnin ääntä, JHL:n ääntä!

3. Perseet penkkiin, jos tilanne vaatii
Kansainvälisesti vertaillen Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin. Kuten olemme nähneet, niin rohkeus ratkaisee vaikuttamistyössä. JHL:lle on erityisen tärkeää toimia niin, että sopimusyhteiskunta säilyy. Yhteistyö ja sopiminen turvaavat oleellisesti alojemme työntekijöiden tulevaisuuden. Kuitenkin jos yhteistyö tarkoittaa, että todellisuudessa työntekijöitä ei kuunnella ja asiat vain heikkenevät, on otettava ikävämmät keinot käyttöön. Vastuullista on olla joskus vastuuton, kun puolustetaan hyvinvointia. On muistettava, että liian kiltit tytöt eivät saa mitään. Ilman hampaita ei voi purra ja JHL ei saa olla tulevaisuudessa hampaaton. Tarpeen vaatiessa me puremme.

Jokainen jhl:läinen on ammattilainen. Laita ammattilainen asialle ja äänestä Jhl:n edustajisto vaaleissa 25.10-15.11.2006. Nää ei ole arpajaiset, arpa ei ratkaise vaan vaaliliput. KÄYTÄ ÄÄNTÄSI!

Inhimillinen työelämä lisää hyvinvointia - Sijoitetaan siihen

Kuuntelin taas eilen tuttavani, kolmen lapsen äidin, tilannetta siitä, kuinka haasteellista elämä on ja kun palkalla ei perhettään elätä, on keksittävä uusia ratkaisuja. Ystäväni pohti opiskelun aloittamista ja pitkän päivän tekemistä opiskeluaikaan - niin sitten joskus näkyy valoa haasteellisen arjen tunnelin päässä. Jäin pohtimaan: "Onko todellakin niin, että yksilön on tehtävä tämän kaltaisia uhrauksia ajasta, jotta leipä löytää tiensä ruokapöytään."

Työelämä on koventunut ja pirstaloitunut työura on useiden ammattimiesten ja -naisten todellisuutta. Työnantajien asenteet kovenevat ja samaan aikaan monilla aloilla työvoimapula pakottaa nämä ammattilaiset paiskimaan työtä yhä kovenevalla tahdilla oman uupumisen uhalla. Niin, ja joillakin on vielä pokkaa puhua siitä, ettei ay-liikettä, näiden ammattimiesten ja –naisten tukijaa tarvita - vielä mitä. Kolmikantasopiminen ja yhteistyö ovat myös tulevaisuutta. Se vaan pitäisi laajentaa koko toimintatavaksi myös Euroopan Unionin tasolle.

Työssäkäyvät ammattimiehet ja naiset ovat yhteiskuntamme peruspilari, jota ei voi arvostaa liian korkealle. Kunnon ammattimiehet ja –naiset ottavat loparit ja etsivät uusia tapoja inhimillistää arkea, kun eivät jaksa työssään. Enkä ihmettele yhtään, jos työtä pitää tehdä kohtuuttomissa olosuhteissa liian pienillä resursseilla ja surkealla palkalla. Suomalainen kolmikannassa sopiminen ja etenkin ammattimiesten ja naisten äänen kuuluminen on ehdottoman tärkeää, jotta saamme hyvinvointiyhteiskuntamme todelliset reiät paikattua. Huraa kolmikantayhteistyö, joka voisi olla Suomen vientivaltti maailmalle…

No, takaisin tuttavaani. Ymmärrän hyvin, että joskus mitta tulee täyteen ja uusia ratkaisuja on tehtävä. Kuitenkin olen surullinen siitä, että nämä hänen pikkuihmisensä saavat osansa siitä, kun äiti painaa vuoroin duunia ja vuoroin opiskelua. Ihan kuin silloin, kun pienten lasten isit raatavat ylitöissä. Perheaika on tärkeää ja sitä ei vaan voi arvostaa liian korkelle, mutta leipää on pöytään saatava ja toisaalta ei ole mukavaa, jos menoja on enemmän kuin tuloja. Silloin on pakko keksiä jotakin -toinen duuni tai duunin lisäksi opiskelu, jotta joskus koittaa parempi arki..

Pienempiä ei saa kiusata! -Vetoomus väkivallattoman lapsuuden puolesta

Olen yllättynyt siitä, kuinka usein lapset joutuvat kohtaamaan lähisuhdeväkivaltaa. Yleensäkin hyvin harva tilanne on sellainen, jossa väkivallan käyttö on perusteltua. Lähisuhdeväkivallassa osutaan aina arkaan paikkaan, niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja tätä ilmeisestikin monet aikuiset eivät kykene ymmärtämään.

Fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen on aina vakava juttu ja rikos ihmisoikeuksia vastaan. Lisäksi lähisuhdeväkivalta on omalla tavallaan väkivallan kovin muoto. Kun rakas ihminen lyö, se on aivan eri juttu kuin, että teon tekisi joku tuntematon ihminen.

Lopetetaan läheisten hakkaaminen ja keksitään muita keinoja ratkoa ristiriitatilanteita. Aloitetaan perheen pienimmistä -heissä on tulevaisuus. Allekirjoita vetoomus!

Totuus armoa tunne ei!

Monesti puhutaan sujuvasti, että se mitä ei tiedä, ei satuta. Kuitenkin jos sen, mitä ei tiedä, saa tietää vasta vuosien kuluttua, se satuttaa satavarmasti. Esimerkiksi eräs ystäväni adoptoitiin lapsena ja hänelle asia kerrottiin murrosiän kynnyksellä. Totuus satutti ja satuttaa vieläkin, tiedä kuinka kauan. Onneksi vaikeiden asioiden kanssa oppii ajan kanssa elämään ja totuuden esiin putkahtaminen selittää usein monta asiaa, jota ei aikaisemmin oikein ymmärtänyt.

Sama totuuden armottomuus iskee usein politiikassa. Kun vaikeaa asiaa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa, asian kohtaaminen ja hoitaminen ei helpotu vaan vaikeutuu. Jos ajatellaan vaikka maahanmuuttopolitiikkaa, josta puoluejohtajat ovat hyvin hiljaa tai sitten vastaavat jotakin ympäripyöreää, siihen liittyvät haasteet ja ongelmat saavat kyteä rauhassa. Minusta onkin jotenkin pöyristyttävää se, että vaikeat asiat yritetään ajoittain lakaista maton alle ja odotellaan viisasten kiven löytymistä. Voin olla varma, että sitä ei löydy ja ainut tapa vastata vaikeiden asioiden tuomiin haasteisiin on räjäyttää aiheista kunnon keskustelu. Puhukaa pliis hyvät ihmiset.

Totuuden välttely toimii lumipalloefektinä. Elikäs, kun totuutta vältellään tarpeeksi kauan, asiat vääristyvät ja kasautuvat. Etenkin jos välttely menee niin pitkälle, että se vaatii jatkuvia valkoisia valheita ja selittelyä. Vaikka välillä totuus sattuukin, ainakin minä kärsin mieluummin ja tiedän, että eteenpäin pääsee luottavaisin mielin.

Monesti maailmaa miettiessä tuntuu, että totuuden etsintä on loputonta puuhaa. Olen varma siitä, että lähestulkoon löytynyt totuuskin saa asiat rullaamaan helpommin ja eläminen sujuu helpommin.

Voihan maanantai!

Ajoittain minulle iskee kissa Karvisen maanantaikammo. Kun maanantaiaamu jo alkaa päin prinkkalaa, niin en edes uskalla haaveilla mukavasta päivästä. No, joskus ajankulku yllättää, mutta niin ei käynyt eilen.

Jo aamu enteili pahaa. Itse heräsin väsyneenä, koska olin lauantaina ulkoilemassa ystävieni kanssa, enkä nykyään osaa nukkua aamulla pitkään. Kakspuolveellä puolestaan oli noussut sunnuntai-iltana kuume ja hänkin heräsi väsyneenä ja kipeänä. No yhdeksänkuukautinen virnuilija puolestaan oli keksinyt oman ”uuden piristyksen” – puremisen. Vesseli taapersi tavallaan, vuoroin puremassa minua ja vuoroin veljeään. Luonnollisestikin reaktiomme nelihampaisen puremiin vaihtelevat ja pikkumies joko nauraa kikatti tai raivosi vihaisena. Toivottavasti tämä haukkailuinnostus menee nopeasti ohi.

Eikä siinä vielä kaikki. Aamulla päätäni jomotti, jotenkin kummalla tavalla ja poski tuntui jotenkin oudolta. Aamupalapöydässä huomaisin, ettei toisella puolella kyennyt puremaan ollenkaan. Eipä auttanut muu kuin soittaa hammaslääkäriin ja sieltä ohjattiin suuntaamaan Ruskeasuolle hammaslääkäriin. Edessä oli lastenhoito-ongelma, joka onneksi ratkesi niin, että Petteri tuli hoitamaan lapsia, jotta minä pääsin hammaslääkäriin. No, siellä sitä sitten jonotettiin parisen tuntia ja loppujen lopuksi hammas saatiin jotenkin – ainakin väliaikaisesti pelittämään.

Ilta meni kotosalla hujauksella kunnes nukkumaanmenoaika koitti. Nukkumaan meneminen kesti eilen sellaisen parituntia vuorovedoin. Elikäs kun toinen simahti, toinen starttasi untavastaan taistelun ja sai toisenkin piristymään.. ”Huh huh”, ajattelin talomme hiljennyttyä ja toivoin mielessäni, ettei seuraava tuskamaanantai tai ihan mikä tahansa tuskapäivä koita ihan pikaa uusiksi.

Piirikokouksen päätökset - Haluamme reilua menoa ja välittämistä

Helsingin sosialidemokraattien eilinen piirikokous päätti siis eduskuntavaaliehdokkaistaan ja Helsingin sosialidemokraattien Eduskuntavaalijulistuksesta. Käykääpähän katsastamassa. :)

Ehdokkuuteni eduskuntavaaleissa 2007 varmistui

Huh, huh mikä kiire

Olen monesti naureskellut ikäihmisten kanssa siitä, kuinka eläkkeellä kiire vasta alkaa. Kun esimerkiksi ajattelen omia isovanhempiani, heillä on jatkuvasti jotakin menoa. Saman homman olen huomannut itselläni. Se mikä erottaa kotiäidin ja eläkeläisen kiireen, työntekijän ja opiskelijan kiireestä on se, että kiire on itseaiheutettua. Toisaalta sen läsnäolo saa ihmisen näyttämään aktiiviselta, mutta siihen ei liity samanlaista vastuuta kuin työelämässä.

Työelämän tahti on koventunut ja kyllä kohtuuttomalta tuntuu kuunnella, kun ystäväni psykiatrisgeriatrisella osastolla venyttävät työpäiviä ja tekevät töitä vajaalla, kun sijaisia ei ole saatavilla. Kohtuutonta ja todellakin, töitä tehdään usein suorittaen. Mutta jos työelämässä on joka illat ja viikonloput kiireen täyteisiä, silloin kiire on usein vähän samanlaista kuin eläkeläisen tai kotiäidin. Tosin suorilta pois voi lukea opiskelijat, jotka saavat raataa yötä päivää ja heille vaan todetaan, että kyllähän nuori jaksaa – Kohtuutonta ja lukekaahan nuorten burn outien määrät niin eivät nuoretkaan aina jaksa, sanon minä.

Positiivinen kiire, joka saa itseni touhuamaan ja nautiskelemaan, monesti vain parantaa suoriutumistani. Tällä viikolla minua kyllä vähän huvitti, kun lueskelin kalenteriani ja joka päivällä oli ohjelmaa. Mietin mielessäni, onpa kiireinen viikko. Tarkemmin katsottuani huomasin, että iltaisin oli jokunen kokous, mutta päivällä oli jumppaa, soppakerhoa ja hierontaa joiden lisäksi siis pitää tarjoilla lapsille ruuat ja laittaa ne päiväunille. Onpa siinäkin suorittamista. Tosin liikunta ja kunnon lihashuolto auttavat jaksamaan ja selviämään paremmin kotiäityden tai oikeammin pientenlasten vanhemmuuden varjopuolista, kuten pätkässä nukutuista öistä ja kokoajan tehtävistä ylläritehtävistä –kuten kakkavaipoista tai vaikka tyhjennetyn kaapin uudelleen täyttämisistä.

No, joka tapauksessa kiire on kaiketi niin in, että kaikilla se pitää olla, josko vaikka keksittynä. Olen kuitenkin luvannut läheisilleni pitää älyttömän kiireen kurissa niin nyt kotona ollessa kuin työelämään palattuani. Ainakin viikonloput ja useat myös illat ovat pyhitettyjä tärkeille ihmisille, muuten turha touhottaminen vie voimat ja silloin, ei enää asiat edisty ja kukaan voi hyvin.

Kirjahaaste

Jaana heitti minullekin kirjahaasteen ja yritän nyt kaivella mielestäni kirjoja, joita on tullut luettua. Valitettavasti lähiaikoina olen lukenut pääasiassa lastenkirjoja, kokouspapereita ja tietenkin sanomalehtiä. Mutta siinäpä se sitten on ollutkin.

1. Kirja, joka muutti elämäni
Ekana tulee mieleeni Pekka Hämäläisen "Myönteisyyden mahtava voima", jonka jälkeen tulikin luettua herran edellisetkin ja lähestulkoon kaikki seuraavatkin teokset.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Edellistä kirjaa on tullut selattua kerran jos toisenkin, kun on jotenkin ollut pakko löytää valoa tunnelin päähän. Niin, ja usein, kun siirtyy sammakko perspektiivistä lintulperspektiiviin, ongelmatkin näyttävät pienemmiltä.

3. Kirja mukaan autoille saarelle
Varmaankin kirjapino, josta voisin kaivaa aina sopivan kirjan fiiliksen mukaan. Elikäs jotain kevyempää, jotain psykologis-filosofista, jotakin tosielämästä… jne.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon
Hmm… Nyt leikkaa tyhjää. Sellaista kirjaa en ole vielä tainnut lukea :=/

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Raskas elämä, lähisuhdeväkivalta, pakoilu ja ahdistus, jota Liza Marklundin "Uhatut" kirjassa oli, sai minut todellakin kyyneliin. Kuinka maailmaan voi mahtua noin ikäviä asioita.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Jotenkin toivoisin, että vaikeista asioista uskallettaisiin puhua rohkeammin ja avoimemmin. Itseasissa olen keskustellut aiheesta aika monen ihmisen kanssa ja siitä syystä nyt tulee mieleen vain ajatus nyky-yhteiskunnan etenkin politiikan tabuista.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Jaa ah - sellaista toivetta minulla ei ole. Sitä paitsi ilmaisun vapaus on mielestäni erityisen tärkeää ja siitä syystä myös se, että kunnioitetaan sitä, mitä ihmiset ovat paperille raapustaneet.

8. Kirja, jota luen parhaillaan
Heh –yritän ymmärtää miesten tai etenkin poikieni maailmaa ja siksi yöpöytäni laatikosta löytyy Jari Sinkkosen kirja "Elämäni poikana". Ehkä sitä oppii edes vähän enemmän ymmärtämään tuota vastakkaisen sukupuolen maailmaa, jos se kerran on niin eri juttu. Tai joka tapauksessa ainakin oma ajattelu kehittyy johonkin suuntaan…

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Mende Nazer teki minuun vaikutuksen yhdessä haastattelussa. Hankin jo aikoja sitten hänen kirjansa "Orja". Tosin ensimmäinen lukemisyritys kaatui, kun päällä oli sen luokan synnytyksen jälkeinen hormoonihärdelli, ettei niin raskasta kirjaa pystynyt lukemaan. Ehkä kohta voisi olla sen aika.

10. Haastan viisi bloggaajaa
Osaltani haaste menee Annalle, Mirvalle, Sadulle, Katrille ja Janille.

Kynä kyllä sauhuaa, vaikkakin blogissa on hiljaisempaa

Alkuviikkoni katosi jonnekin ja nyt ”to do” –listani on venynyt ennätyspitkäksi. Jäsenäänestykseni tulos ja siten eduskuntavaalivalmistelu, Palmian toimitusjohtajan poismeno ja arki pientenmiesten kanssa, vievät nyt enemmän aikaani kuin pitkiin aikoihin. Tosin elämä maistuu nyt erityisen hyvälle. Lukuun ottamatta väsymystä, joka painaa, koska liian usein yöt ovat katkonaisia pienten miesten herätessä vuorotellen ja päivisinkään ei juurikaan ole aikaa nukkua. Aika tavallista pienten lasten vanhemmille. :)

Onneksi työkokemus on opettanut, että tekemättömät työt eivät lopu. Niitä pitää vain tehdä pikkuhiljaa ja välillä antaa niiden olla. Tällöinkin maailma pyörii radallaan. En halua antaa valtaa suorittamisen pakolle, vaan satsaan mieluummin olemiseen lasteni ja ystävieni kanssa kuin hinkkaan koko ajan jotakin paikkaa. En ainakaan ole kuullut, että kukaan olisi kuollut pyykkivuorien kasaantumiseen tai siihen, että lattia, seinät, pöytätasot, hellat, ikkunat ja niin eteenpäin eivät hohda puhtaina.

Joka tapauksessa viime vaaleista oppineena, nyt on käsillä ensimmäinen eduskuntavaalirutistus, joka helpottaa kokemukseni mukaan muutaman viikon päästä ja starttaa taas voimakkaammin tammikuussa. Täällä tietokoneen ääressä olen, vaikka bloggaaminen jääkin vähemmälle.

Onneksi tukijoukkoni " Minun vaalijoukkueeni" päivittävät vaaliblogiani ehkä hiukkasen tiuhempaan. :)

Suru-uutisia Palmiasta

Palmian toimitusjohtaja Lauri Turja menehtyi viikonloppuna. Vahvana, huumorintajuisena ja lojaalina ihmisenä Lauri oli myös vahva johtaja, joka työskenteli Palmiaa kehittäen uskomattomalla tarmolla. Lauri oli rakentamassa merkittäviä uudistushankkeita Palmian tulevaisuutta turvaten ja toivon, että Laurin työ näkyy vielä pitkään Palmiassa.

Laurin myötä jäämme kaipaamaan uudistus haluista, vahvaa ja samalla positiivisesti asennoituvaa johtajaa. Osanottoni.

Sosionomeja kouluihin ja miksei myös päiväkoteihin

Ystäväni, joka on sosionomi, otti minuun yhteyttä, koska työskentelee koulusosionomina pätkissä. Joka syksyinen huoli on se, löytyykö uudelle hankkeelle rahoitusta. Kyseessä on siis "Koulua ja elämää varten" –hanke, joka on Urban II yhteisöaloiteohjelmaan kuuluva hanke. Se, että hanke jatkuu vuodesta toiseen epävarmuuden siivittämänä, heijastuu väkisinkin palvelun laatuun. Hankeesta on tullut positiivista palautetta niin lasten vanhemmilta kuin opettajiltakin ja se on laajentunut, mutta vakinaistaminen on jäänyt puheentasolle. Mielestäni nyt olisi aika se toteuttaa.

Ystäväni kertoi, että hänen on pakko hakea taas töitä, koska tammikuussa hankkeen jatkumisesta ei ole varmuutta. Hän on työskennellyt hankkeessa vuoden ja sinä aikana saanut luotua suhteita niin yhteistyötahoihin kuin oppilaisiinkin. Joka tapauksessa suhteita ei luoda hetkessä ja jos koulusosionomi vaihtuu usein, hanke ei koskaan pääse kunnolla käyntiin.

Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista sosiaalityötä. Koska sosiaali- ja terveysalan tutkinnot on uudistettu, myös työelämän on uudistuttava. Tulevaisuuden sosiaalityö tehdään arjen lomassa, eikä niinkään virastoissa. Koulut, päiväkodit, leikki- ja asukaspuistot ovat mitä parhaimpia paikkoja tukea perheitä arjessa ja puuttua pieniinkin ongelmiin varhaisessa vaiheessa. Niin, ja sieltäkin käsin voi äärimmäisen huonoihin tilanteisiin puuttua ja vireille panna lapsen hyvinvointia edistäviä asioita, kuten huostaanottoja.

No ensiaskeleena Helsinki voisi vakinaistaa nuo harvat koulusosionomit.

Markkinahuumaa, tukipalveluiden keskittämistä ja Palmiaa

Ajoittain saan palautetta siitä, millaista laatua Palmia tarjoaa ja kuinka ruokakoot vaihtelevat. Uskon, että niin laatu kuin ruokakootkin vaihtelevat tulevaisuudessa vielä lisää ja valitettavasti niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Vaikka kilpailutus starttasi kouluista, epäilen, että tulevaisuudessa se laajenee myös muualle palvelutuotantoon, ellei kaupungin poliittisessa jakaumassa tapahdu jotakin. Toivon, että tämä on uhkakuva, joka ei toteudu, mutta aika näyttää.

Valtuusto on jo nyt tehnyt päätöksen siitä, että kaikki tukipalvelut keskitetään Palmiaan. Elikäs Palmia kasvaa niin henkilöstön pääluvulla laskettaessa kuin liiketaloudellisestikin. Nyt toivon, että seuraavaksi käydään kunnon keskustelu siitä, kannattiko Palmian kilpailuttamiseen ryhtyminen ja kuinka nyt laatu turvataan sekä toivon todella, että järki voittaa eikä markkinahuuma.

Lautakunnassa näitä keskusteluja on jo käyty useita ja minunkin päässäni on jonkinlainen visio siitä, kuinka lautakunnassa pitäisi mennä eteenpäin. Toisaalta moni asia riippuu siitä, kuinka valtuutetut asiaa hoitavat. Kuten aina niin myös tällä kertaa kaupungin organisaatiossa yhtälö on monimutkainen ja monisyinen. Toivonkin nyt kommentteja siitä, kuinka meillä on kaikin puolin laadukkaampi Palmia tulevaisuudessa.

Helsinki on kotini – ystävien kanssa ympäri mennään ja yhteen tullaan

Pojat olivat viime viikonlopun Petterin kanssa mummulassa ja minulla oli vapaa viikonloppu. Ja mikä tyypillistä, juuri tällöin flunssa kaataa sänkyyn. En tiedä mitään kauheampaa kuin yksinäisyys, mutta onneksi kiitos ihanille ystävilleni, en sitä juurikaan ole joutunut kokemaan. Viikonloppu meni paljolti puhelimessa puhuessa ja kotona ollessa. Niin, ja kavereita kävi piipahtelemassa.

Viikonlopun aikana näin useita ystäviä ja kavereitani, jotka ovat kävelleet elämänpolkua kanssani, vaikken ollut varmastikaan mitään parasta seuraa. Joka tapauksessa välillä on mennyt vuosia, ettei yhteyttä ole pidetty ja sitten taas polut kohtaavat. Nyt on se hetki, kun useiden ystävien ja kavereiden kanssa polut ovat kohdanneet ja mikä sen mukavampaa.

Todellakin helsinkiläisenä Helsingissä, olen monessa suhteessa etuoikeutettu. Kun tarvitsen lapsenhoitoapua, vaihtoehtoja on useita. On omat vanhemmat, lasten kummit ja muita hyviä ystäviä. Kun leikkipuiston ohjaajat, neuvolan terveydenhoitaja ja kaverit kyselevät, että onhan apua, tukea ja ystäviä, niin ei voi vastata kuin totta kai. Töissä olen usein kysynyt noita samoja kysymyksiä, mutta nyt olen huomannut, kuinka erilaisessa asemassa me olemme asuinpaikallamme.

Samoin, kun itse kaipaan irtiottoa, niin on olemassa biletyskavereita, salikavereita, kavereita, joiden kanssa vain hengaillaan, sekä äiti, isi, mummi, vaari, veli ja omat pojan vekarat. Mikä parasta, kun nuo ihmiset on tuntenut vuosia, he myös ymmärtävät minua paremmin. Eikä noiden läheisten ihmisten arvoa voi liikaa korostaa, juuri heitä vartenhan sitä haluaa elääkin.

Kiitos siis kaikille ihanille ihmisille, Hymyillään kun tavataan!

Perusasiat kunniaan

Elämäntilanteen suuret muutokset pysäyttävät aina miettimään sitä, mikä todella on tärkeää. Isoihin elämäntilanteen muutoksiin liittyy aina sekä saamista että luopumista, on elämäntilanteen muutos sitten kotoa pois muuttaminen, lapsen syntymä tai avioero. Joka tapauksessa tällaisissa tilanteissa oppii niin itsestä, läheisistä kuin elämästäkin aina uutta.

Todellakin, nyt jos koskaan haluan, että minulla on aikaa perheelle, läheisille ja rakkaille harrastuksille – kuten politiikalle. Minä haluan nauttia arjesta ja olla oma itseni. Raha ei todellakaan ratkaise minun elämässäni kaikkea, vaan vaihdan paremman taloustilanteen mielelläni mielenrauhaan ja tasa-painoisempaan arkeen.
Tiedän, että lähivanhemman rooli ei ole helppo tai kevyt kannettavaksi, mutta haluan hoitaa homman kunnialla. Samoin haluan, että minun ja Petterin välit ovat jatkossa ehkä jollakin tavoin paremmat, rehellisemmät ja voimme nauttia toistemme seurasta, vaikka olemme toisillemme ex-mies ja -vaimo.

No, nyt haluan nauttia elämästä uudella tavoin ja täysin rinnoin. Starttasin kotiäitien jumpan, eduskuntavaalitukijoukkoni kasvaa mukavaa tahtia, jaksan ja voin paremmin sekä olen löytänyt elämästäni paljon sellaista, joka oli jäänyt unholaan. Todellakin nyt puuro maistuu taas hyvälle, kunhan ei tarvitse nähdä nälkää.

Tukiryhmäni avasi oman blogin

Eduskuntavaalitukiryhmäni on avannut oman vaaliblogin "Mirkan Vaaliviesti":n. Tarkoituksena on siellä kertoa eduskuntavaalikampanjan ajankohtaiset kuulumiset ja samalla dokumentoida vaalikampanjan etenemistä.

Saa nähdä mitä tuosta tulee, oman pikkulisänsä se ainakin antaa kampanjatoimien kokonaisuuteen. Onneksi on innokkaita ihmisiä!

Laiskottelu kunniaan – Hurraa asketiaviikot

Kaupunkilehti Vartissa haastateltiin sosiaalipsykologi Jaana Venkulaa ja ilokseni huomasin, että on olemassa muitakin, jotka eivät pidä kiirettä tärkeyden mittarina. Tarkoitan tällä sitä, kun useat – liian useat ihmiset – voivottavat kiirettä ja oikeasti heillä on hoidettavanaan tavallisia rutiinijuttuja. Esimerkiksi kaupassakäyntiä voi siirtää suhteellisen helposti, likaan ei kuole, jos viikkosiivous jää väliin ja on monia muitakin asioita, joita voi tehdä toisin. Kyse on paljolti siitä, kuinka kestää epätäydellisyyttä ja hyväksyy sen, että laiskottelu on ajoittain paikallaan eikä maailma siihen kaadu. Pikemminkin kaikenmaailman ”pitää tehdä” – hommat eivät tekemällä lopu ainakaan luovalta ja idearikkaalta ihmiseltä.

Pakko myöntää, että ajoittain minäkin olen liian ankara itselleni. Liian usein minäkin huomaan vaativani itseltäni täydellisyyttä ja läheltä usein liippaakin. ;) Vaikka tiedän hyvin, että eipä minusta täydellistä saa. Kuitenkin epätäydellisyyden hyväksyminen, on ehkä elämän hallinnan vaikein asia. Kiireisenä ihmisenä voi jollakin tavoin kuvitella olevansa hiukkasen parempi ja onnistuneempi ihminen, kun todellisuudessa sohvalla köllöttely voisi piristää kummasti.

Ystäväni viettävät asketiaviikkoja, mikä on mielestäni loistava tapa todistaa, kuinka päivässä on aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että asketiaviikkoina ei saa käyttää tietokonetta, katsoa televisiota, herkutella ja kaikki ylimääräinen nykyhömpötys jätetään väliin. Ystäväni mukaan viikko paransi niin itseymmärrystä kuin perhe-elämää. Samoin elämästä löytyi monenlaista mukavaa puuhaamista. Suosittelen lämpimästi ja lupaan itsekin kokeilla. Jo nyt olen kokekillut asketiapäiviä ja nekin saavat elämän maistumaan uudenlaiselta.
Luova höpötouhuilu, rauhoittuminen ja oleminen ovat elämän suola, jolla elämän maustaminen on ”kiire, kiire” – arjessa enemmän kuin helppoa unohtaa.

Kaksostenvaunut ja juna eivät sovi yhteen

Ottaa päähän ja ärsyttää. Kaksivuotias oli aamulla erittäin kovasti sitä mieltä, että pitäisi päästä junailemaan. On erittäin kiinnostunut junista tällä hetkellä, pelkkä junan suhahduksen kuuleminen aiheuttaa iloisen:"..una!...una!" huutelun.

Ajattelin että mikäs siinä, on asioitakin hoidettavana, lähdetään junalla Malmille. Potutus alkoi siinä vaiheessa, kun asemalle saapuu kolme vanhan mallin mukaista junaa peräjälkeen eikä auttavia käsiä ole missään. Kaksosten rattaita kun ei saa niistä ovista sopimaan millään, koska siinä keskellä on se kaide. Sisään pääsee, jos on joku nostamassa vaunuja niin paljon, että kaiteesta pääsee yli.

Kaksosten vaununi ovat vielä sitä kapeinta mahdollista mallia, jolla mahtuu kaikista ovista ja hisseihinkin sisään. On äärimmäisen turhauttavaa seisoa asemalla ja odottaa sopivaa junaa, kun aikataulustakaan ei minun järjelläni selvinnyt, että mikä juna on mitäkin mallia. Saisivat ottaa saman käytännön kuin bussien aikatauluissa, joista selviää, mitkä ovat matalalattiabusseja ja mitkä eivät.

Niin, ja minä kun en ole vielä kaikkein kärsivällisin odottelija muutenkaan ;)

Hulinaa tukiryhmässä

Eilen pidettiin ensimmäinen kunnon eduskuntavaalitukiryhmäni kokous. Viime tukiryhmän kokouksessa oli aikas kova draivi ja seuraaviksi kokousajoiksi sovittiin 7.9 klo 18.00 ja 26.9 klo 26.9. klo 18.00. Taloustyöryhmä perustettiin ja paikalla oli vaikutusvaltaisia ihmisiä. Tästä on mukava startata ensin kohti jäsenäänestystä ja sitten eduskuntaa. :)

Niin ja kutsu on edelleen voimassa. Jos haluat osallistua tukijoukkojeni toimintaan, älä epäile ottaa yhteyttä.

Pimeästä tunnelista ulospääsy häämöttää

Niin paljon ajatuksia ja asioita, joista voisin kirjoittaa, mutta samaan aikaan niin vaikea ottaa niistä kiinni asiallisella tavalla. Tällä hetkellä aikani kuluu kaikenmaailman välttämättömyyksien hoitamisessa. Huomaan, että juuri hikiseen kerkeän aamulla kuuntelemaan uutiset ja selaamaan päivän lehden. Toisaalta hyvä, sillä uutispimentokin kasvattaa ajattelua – usko tai älä. No, Petterille löytyi mukava asunto Jakomäestä ja muuttokin on nyt takanapäin ja pikkuhiljaa asiat alkavat selvitä. Eipä kukaan mene naimisiin erotakseen, mutta joskus on aika jakaa hopeat.

Ajatus naimisiin menosta ja usko siihen, että yhdessä ollaan ja ikuisesti, kaatua romahti hetkessä ja samaan aikaan huomaa meidän byrokratia viidakkomme kamaluuden. Kun elämä on muutenkin haastavaa, ei voisi vähempää kiinnostaa juosta ties vaikka missä yhden jos toisenkin paperin perässä. No, joka tapauksessa viimeiset ajat ovat kuluneet arkea pyörittäen, pyydystäen jos jonkinlaisia papereita ja kelassa juosten samaan aikaan selvitellen, kuinka mikäkin asia hoidetaan asianmukaisella tavalla. Enpä olisi uskonut millainen paperisota tämä on ja sen lisäksi pakko myöntää, että jännittää kuinka arki ja talous lähte jatkossa rullaamaan.

Kuten kaikki tietää eroaminen ei ikinä ole kivaa ja ilmeisestikin, mitä enemmän toiseen ja yhteiseen juttuun uskoo, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Kun toista ei voi jättää kuten nuorempana sanoen: ”Heippa en halua olla enää sun kanssa.” ja se on sitten siinä, on jollakin tavoin kasvettava uuteen eroajan rooliin. Nyt tarvitsee neuvotella, sopia ja pitää koko ajan kirkkaana mielessä, mikä on lasten etu. Tämän edun vuoksi on pakko työskennellä hyvien välien eteen, vaikka kuinka ottaisi päähän. On vain hyväksyttävä se tosiasia, että erottamattomia ollaan vielä ainakin parinkymmenen vuodenajan ja samalla haluan tehdä siitä paristakymmenestä vuodesta mahdollisimman mukavia niin itselle kuin lapsilleni.

No tunnelin päässä on valoa. ;)

Eteenpäin on elämän suunta – eduskuntavaalitukiryhmäni 24.8 torstaina

Kuten jotkut valistuneet muistavat, ensi keväänä käydään eduskuntavaalit. Olen lupautunut olemaan ehdolla vaaleissa ja vaikkakaan asia ei juuri nyt tunnu prioriteettijärjestyksessä siltä ensimmäiseltä, niin hommat on hoidettava.

Elikäs seuraava eduskuntavaalitukiryhmäni pidetään 24.8 torstaina klo 17.30 Merihaassa. Elikäs, jos tämä kutsu tuntuu siltä, että mieli tekisi tulla paikallea, olet todellakin enemmän kuin tervetullut. Tarkemmat koordinaatit paikkaa koskien saa rimpauttamalla minulle (040 5224378).

Toivottavasti tapaamme pian.

P.S. Petterikin tulee paikalle

Aikansa kutakin – Ero ja uusi elämä edessä

Enpä olisi uskonut, että tulemme toimimaan kuten jonkun sortin tilastopariskunta. Näin kuitenkin tapahtuu. Jätimme yhteistuumin avioeropaperit postin vietäväksi ja nyt Petteri etsii uutta kotia. Jonkun ajan tunnevuoristoradan päätteeksi ero tuntuu ainoalta järkevältä ratkaisulta ja mikä hulluinta niin minun, Petterinkin kuin lapsienkin kannalta.

Akuutti kriisi kosahti käsiin abaut kuukausi sitten, pakotti arvioimaan elämäämme perin juurin uusiksi ja sysäisi liikkeelle elämämme ehkä suurimman muutoksen. Toisaalta monet haaveet ja unelmat kaatuivat, mutta samaan aikaan ne saivat uudenlaisen mahdollisuuden. Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin siis. Nyt olo on helpottunut ja tavoitteena elinikäinen ystävyys sekä vastuullinen vanhemmuus.

Elämä jatkuu ja nyt edessä on uusi suuri seikkailu, jota odotamme jännityksellä. Elämä ei todellakaan ole helppoa ja aina se onnistuu yllättämään –usein myös ikävästi - niin eivätkä siihen kuuluvat ratkaisutkaan. Tämä on nyt meidän ratkaisumme ja toivomme, että sen päässä on parempi tulevaisuus molemmille osapuolille. Vaikeuksista huolimatta elämä voittaa kuitenkin

Kaikki mikä ei tapa vahvistaa! ;)

Blogini vaikenee joksikin aikaa...

Elämäni onnistui yllättämään ikävällä tavalla. Tästä syystä tilanne on se, että tulevaisuuteni on avoin ja tietokoneella istumiseen ei ehkäpä ole enää mahdollisuutta. Lisäksi moni asia on niin arkaluontoinen, että vaikka itse voisinkin puhua niistä selkäsuorassa ihan missä vaan. En voi tehdä sitä läheisilleni, vaikka mieli tekisi.

Elikäs tilanne on nyt siis sellainen, että tere moro hei ja ehkä jossakin vaiheessa pystyn vielä kirjoittamaan asioista, mutta siihen asti heissulivei.

Tietoliikennettä ja maaseudun rauhaa

Tänään pohdimme, kuinka maailma on muuttunut ja tieto on kaikkien saatavilla. Keskustelimme asioista joita ei ollut ja niistä, jotka on käteviä. Minä sanoin, että olen yrittänyt olla bloggaamatta, koska nyt on loma. Toisaalta samaan aikaan kirjoittamisesta on tullut minulle tapa jäsennellä ajatuksia. Miksipä siis ei? No lopputulema taitaa olla se, että ainakaan minä en halua, että tekniikka on yhtä tärkeässä roolissa mökkeillessä tai lomaillessa kuin silloin, kun olen kotosalla.

Tekniikan avulla telttailu ja mökkeily kyllä tuntuvat mukavalta, etenkin lasten kanssa. En haluaisi mökkiloman olevan vain tutustumismatka alkeelliseen elämään vain myös samalla itselle loma jatkuvista arjen askareista. Tähän auttavat niin grillit kuin pumput kuin jonkunlainen viritelmä, josta saa sähköä.

Mieheni kanssa totesimme kuitenkin, kuinka onnellisena voi unohtaa kaikenlaisen hömpötyksen ja suurin murheemme on se, koska sadepilvi yllättää. Samaan aikaan innokkaat kaupunkilaiset kaivelivat kännyköistään sadetutkan pohtiakseen lähtisikö nyt järvelle vai jossakin muussa vaiheessa. No, tutka kertoi, että klo kahdeksan olisi sade ohi, eikä ukonilma vaaraa olisi ja sen jälkeen hyvät saumat järvihommiin.

Eläköön tekniikka ja maaseudun rauha. Blogissani seurannee myös jonkin tasoinen hiljaisuus jonkin aikaa…

Hätä ei lue lakia – Tuskassa tuskaisaa

Kävin eilen kurkistamassa Tuskafestarin menoa. Olo oli tuskainen jo muutaman arkihavainnon jälkeen. Ensimmäinen oli se, kun eksyin paikalle lähestulkoon yllättäen ja tätilookissa ja ystävänikin pinkissä rantamekossa, koska oli jättänyt avaimet kotiin ja saapui paikalle lähestulkoon suoraan Pikkukoskelta uimasta - elikäs erotuin ehdottomasti massasta enkä välttämättä edukseni. Toinen seikka oli se, kun huomasin, että pohjia olisi pitänyt ottaa kuin vanhaan hyvään aikaan elikäs kaksin käsin ja mielellään mitä väkevämpää juotavaa sitä paremmin - olisi päässyt ilmapiiriin mukaan.

No, minun ja ystäväni asusteet eivät todellakaan olleet heavy henkiset, mutta mielemme oli. Kunnon biletys ja mossaaminen olisi ollut aikas jees pitkästä aikaan. Tosin juuri kun pääsimme paikalle, porukka päätti suunnata Kallioon, jonne mekin ulkonäkömme perusteella sovimme hiukkasen paremmin.

Matkan aikana yksi jos toinenkin hätä yllätti ja ”pääsimme ihailemaan” Kallion ikiomaa käärmenäyttelyä miesten suihkutellessa pissaa yltympäriinsä. No, eipä noita vessoja joka kulmalta löydy ja samalla ainakin minä olen jostakin oppinut, ettei ravintolaan meinaa kehdata poiketa vain vessakäyntiä varten. Miksi siis miehet toimisivat näin, kun pissiminen käy sujuvasti minkä tahansa seinän viereen.

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Ketään ei muistutettu pissasakoilla tosin tuskinpa järjestysmiehillä tai poliiseilla siihen olisi aikaa ollut ja me löysimme itsemme mistäs muualta kuin Tenkasta karaoken parista.. No hauskaa oli ja tänään aamulla tuskaisena tunsin käyneeni Tuskassa.

Iloinen ylläri

En olisi uskonut, että hallitus pääsee sopuun kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Se että eduskuntavaalit lähestyivät lisäsi varmasti motivaatiota toimia hankeen etenemiseksi, mutta samalla teki kompromissin etsinnän haastavammaksi. Tiesin kyllä, että tovereilla oli kova halu saada asia etenemään, mikä olikin järkevä tavoite. Se että keskusta suostui juuri minkäänlaiseen kompromissiin, oli minulle erityisen positiivinen yllätys. No, nyt sopu on syntynyt ja esityksessä on paljon hyvää.

Suosittelen lukemaan lisää aiheesta Sdp:n, keskustan ja sisäasianministeriön nettisivuilta

Tasa-arvoa ja epätasa-arvoa

Tämän päivän Hesarista sai lukea, kuinka kaksi ruotsalaistoimittajaa, Liza Marklund ja Lotta Snickare, olivat kirjoittaneet kirjan ”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät pidä yhtä.” Uteliaisuuteni heräsi ja aion kaivaa kirjan kesälukemisekseni. Etenkin kun yksi parhaista lukemistani kirjoista on Liza Marklundin kirjoittama Uhatut, jota kaikessa synkkyydessään suosittelen lämpimästi luettavaksi. Tosin kirjan otsikko onnistuu haastamaan meidät naiset vastaamaan neuvottelukulttuurin hyväjätkäverkoston toimintaan samalla mitalla, mutta kysymys kuuluu edistetäänkö sen suuntaisella vastakkainasettelulla oikeasti tasa-arvoa.

Monessa suhteessa tasa-arvo ei toteudu, kun vertaa itseä muihin ihmisiin. Hyvä esimerkki on se, kuinka joku saa sossusta helpolla rahaa, vaikka todellisuudessa samat normit pätevät kaikkiin. Eikä sosiaalityöntekijällä ole suosikkeja. Tosin voin olla väärässäkin. No, joka tapauksessa tiedän, että tosien elämäntilanteiden vaikeuksia ja ongelmien vaativuutta, on helppoa peitellä ja vaikea arvioida ulkopuolelta. Täten on turha miettiä omassa päässä ja kritisoida sitä, mitä toisella on, miten helpolla hän on kaiken saanut ja mistä minä jään paitsi. Keskusteleva ja pohtiva arviointi yhdessä ihmisen itsensä kanssa auttaa helpommin ymmärtämään.

Vanhemmuus ja kotityöt ovat suurin epätasa-arvon ilmentymä – ainakin minun maailmassani. Moni vanhempi ihminen puhuu siitä, kuinka ihanaa on kun nykyajan isät osallistuu perheen arkeen ja eipä ole niin yksi ihminen epäillyt sitä osaako mieheni vaihtaa vaipan. Herätys! Samaan aikaan kyse on siitä, millaisia vanhempia me haluamme olla. Miten vastuu jaetaan vai omitaanko se jommallekummalle – yleensä äidille. Pöyristyttävin kommentti kuulu: ”Miehesi ottaa ja lähtee, jos joutuu siivoamaan.” No, huh huh. Tähän oli pakko todeta, jos yhdessä olomme on kotitöistä kiinni niin silloin saa lähteäkin.

Kuten Fc Venuksessa Anna totesi sponsorisopimuksen yhteydessä ”Toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset.” Todellisuudessa varmaankin kun verrataan tasa-arvoisuutta toiseen, emme ole koskaan täysin tasa-arvoisia, johtuen kulttuurisista ja biologisista seikoista. Tästä syystä meidän tulee pyrkiä siihen, että mahdollisuudet elämässä jakautuvat mahdollisimman tasaisesti ja hyväksyä se, että täydellinen tasa-arvo on ideologinen fantasia, jota rajottaa realismi.

Tosin pitäähän sitä osata puhaltaa yhteen hiileen myös naisten kanssa – me kun havaitsemme usein samantyylisiä epäkohtia, toimimme parhaana vertaistukena toisillemme ja eläähän feministi vahvana minussakin. Joka tapauksessa pakko on saada käsiin tuo ruotsalaistoimittajien kirja.

Mieluummin näin

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että Helsinki pyytää valtioneuvostoa liittämään osan Sipoota ja pienen osan Vantaata pakkotoimin Helsinkiin. Hyvä niin, etenkin Sipoon osalta kyse on Helsingin luonnollisesta kasvusuunnasta ja Vantaan osa taas tarvitaan, jotta aluekehitystä voidaan sillä suunnalla jatkaa järkevällä pohjalla.

Mieluummin näin, kuin pk-seudun kaupunginvaltuustojen yhteiskokouksessaankin hyväksymällä tavalla, eli Vantaan ja Helsingin välisellä maavaihdolla, jossa Ala-Tikkurila olisi liitetty Vantaaseen. Ala-Tikkurilan liittämiselle Vantaaseen ei ole mitään maankäytöllisiä perusteita, se olisi ollut lunnasmaksu, joka olisi pitänyt maksaa Helsingin kipeästi tarvitsemista maista. Jos ja kun nyt esitetyt pakkoliitokset toteutuvat niin, luonnollisesti tätä maanvaihtoa ei tarvita.

Kunnallisen itsehallinnon yli pitää pystyä kävelemään, silloin kun se on este terveen järjen käytölle, kuten nyt Sipoon osalta on käynyt. Helsinki on taatusti saanut taustalta myönteisen signaalin aikeilleen, muutoin tuntuisi hullulta, että lähdetään isolla julkisuudella kokeilemaan kepillä jäätä. Eli suomeksi sanoen veikkaanpa, ettäliitokset tulevat toteutumaan valtioneuvoston siunauksella.

Hiki valuu ja Juhannus lähestyy

Viime päivät olemme saaneet nauttia ihanan lämpimistä hellepäivistä ja samalla myös suunnitella perheemme kesälomaa. Ensin kuitenkin edessä on grillausjuhannus ystäviäni mökillä kahden perheen lasten ja aikuisten kesken. Odotan kesän tuomia nautinnon hetkiä ilolla.

Vaikka koko kevään odottelinkin kesää, olen joutunut taas kerran toteamaan, että kaikissa asioissa on kaksi puolta. Hellepäivä on nautinnollista, jos sen saa viettää lököillen tai ainakin lomaillen. Esimerkiksi pyöräily hellepäivänä on suuri nautinto, kun välillä voi pysähtyä johonkin uimaan pulahtamaan tai ostamaan jätskin. No, toinen puoli on se, kun raahaa kahta ipanaa ympäriinsä hiki valuen ja lapset huutaen. Silloin tulee talvea ja viileämpiä ilmoja ikävä.

Tänään tehtävänämme on vielä pakata tavarat juhannuksen viettoa varten ja laittaa koti siihen kuntoon, että mieheni, joka tulee juhannuksen viettoon, kun työt sallivat, kykenee tekemään tekemättömiä muuton viimeistelyhommia. Joka tapauksessa nyt hiki virtaa ja lapset huutavat, kun eivät haluaisi käydä nukkumaan.
No, joka tapauksessa, hommat on hoidettava ja kun pojat painavat päät tyynyyn niin vanhemmat pikapakkaavat auton, jotta minä pääsen starttaamaan sen huomenna aamulla. Poistun nettipäätteeltä ja palaan aikaisintaan maanantaina. Tästä syystä haluan olla mieluummin ajoissa, kuin myöhässä toivottaen: ”Hauskaa ja nautinnollista Juhannusta joka iikalle, joka tämän kirjoituksen lukee!”

PS. Koska äidit tekevät useita asioita yhtä aikaa, tuli tämä blogitekstikin jossain välissä tehdykssi kello 19.00-19.05 ja 20.10-20.15. ja 21.05-21.10…

Videoesittely

Viikonloppumme hävisi hujauksella. Joka tapauksessa lauantaina talletettiin eduskuntavaaliehdokkaiden esittelypuheenvuorot. Aikaa esitellä itsensä oli max 30 sekuntia ja puhe piti muistaa ulkoa, jotta se saataisiin mahdollisimman helposti ja nopeasti purkkiin. Puhetta kehotettiin harjoittelemaan kotona kellon kanssa ja peilin edessä, mikä tietenkin kävi kuin tanssia kahden pienenlapsen äidiltä...

No, joka tapauksessa minun esittelypuheenvuoroni kuului seuraavasti: ” Mä oon Mirka Oksa 28 -vuotias lähihoitaja, sosionomi ja kahden pojan äiti. Rakkain harrastukseni on jalkapallo ja mä uskon siihen, että ihan kuin kentälläkin, niin myös elämässä ja eduskunnassa saavutetaan tuloksia vastuullisuudella, yhteistyöllä ja ilolla. Tarvitaan oikeanlaista asennetta. Tunnelin päässä on valoa!”

Jännityksellä odotan, onnistuiko puheenvuoro toivotulla tavalla ja niin, ettei se kuulosta kuin puhelinmyyjän ääni puhelimessa lukiessaan paperista myyntipuhetta. Toivottavasti puheeni on eloisa, vaikka en saanutkaan vierailevaa tähteä, Neo poikaani, mukaan videolle. Kuitenkin kuvaus tilanteessa minulle kävi vanhanaikaisesti. Suunnitelma oli tarkka ja hyvä, mutta kun tuli toiminnan aika niin tilanne hajosi sirpaleiksi, poika kieltäytyi yhteistyöstä ja äiti improvisoi shown.

Vastakkainasettelua: Lapsi päiväkotiin vai kotihoitoon?

Ajoittain keskustelu lastenhoidon järjestämisestä saa "eipäs juupas" –piirteitä. Toivon, että pikku hiljaa oppisimme miettimään asioita muutenkin kuin niin, että tämä on minun lapselleni paras ratkaisu, sen on oltava sitä myös sinun lapsellesi. Voin kokemuksesta (minun elämänkokemuksestani;) ) sanoa, että samat toimintamallit, eivät sovi kaikille.

Meidän perheen ratkaisu on kotihoito ajankäytöllisistä syistä. Nyt jo painimme jatkuvasti sen kanssa, onko perheellämme riittävästi aikaa koko perheellä yhdessä, pojilla isin kanssa, pojilla äidin kanssa ja vanhemmilla kahdestaan. Tosin me olemme siitä erikoinen perhe, että yritämme osallistua politiikkaan lasten hoidon ohella. Lisäksi harrastukset auttavat meitä vanhempia jaksamaan, mutta ne yleensä deletoidaan ajan puutteen vuoksi.

Ymmärrän sen, että kaikille kotona oleminen ei sovi ja joskus lasten kehityksen kannalta on parempi olla päivät päiväkodissa kuin kotona. Hoidon laatu vaihtelee varmasti myös riippuen lapsien tarpeista ja vanhemmista. Uskon kuitenkin, että meidän lasten kohdalla lasten kehitys turvataan nyt parhaiten kotihoidossa. Tosin äitinä tarkkailen jatkuvasti lapsiani ja arvioin heidän tarpeitansa – eikä tuota tiedä, koska tarvitsee alkaa kehitellä uudenlaisia ratkaisumalleja.

Joka tapauksessa uskon, että perhe- ja työelämän yhteen sovittaminen käy parhaiten, kun yhteiskunnan taholla mietittäessä joustavia hoitoratkaisuja ja työelämän joustoja, ei olla turhan fanaattisia suuntaan, jos toiseenkin. Faktat siitä, että perheet ovat erilaisia ja perheiden tarpeet tulee kuitenkin tunnistaa.

Olisinpa älykäs prinsessa

Maailman tuleminen syliin herättää monenlaisia tuntemuksia. Jokainen tietää, että kauneudesta, sopusointuisuudesta ja kaikin puolin täydellisyydestä ei ainakaan haittaa ole. Mitä enemmän osaat ja tiedät, sitä paremmin pärjäät. Tosin taito on sekin, kun onnistuu peittämään tietämättömyyden. Hurjaa itsepetosta. Kuka loi kuvitelmat täydellisistä ihmisistä. En ymmärrä, mutta tiedän että kukaan ei ole täydellinen ja jos joku osoittaa olevansa, kyseessä on hurja feikkaus.

Olen aina kannattanut ihmisten hyvää oloa. Minulle on aivan sama onko ihmisillä silikoonirinnat tai leikatut lonkat, jos näillä keinoin heidän elämänsä muuttuu onnellisemmaksi. Ajoittain törmään fiilikseen, että nyt olisi vaan niin paljon hauskempaa ilman hyllyvää keskivartaloa. Kuitenkin jos tai kun jalkani ovat olleet mustelmilla jalkapallomatsin jäljiltä, se ei ole kelvannut syyksi jättää minihametta laittamatta. Tosin nykyään viihdyn muuten paremmin pitkissä leningeissä.

Älykkyys on nykymaailmassa rajallista. Usein ihmiset erikoistuvat yhteen asiaan ja hanskaavat sen perin juurin, jolloin heitä arvostetaan asiantuntijoina. Minä en koskaan ole halunnut fakkiutua yhteen asiaan, vaan suuri intohimoni on ymmärtää useita asioita. Aikanaan mieheni ihmettelikin, miten voit olla yhtä kiinnostunut astrologiasta kuin Aidsia käsittelevästä keskusteluohjelmasta. Hyvin, minä vastasin.

Näinpä, minä rakastan elämässä sitä, että jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa niin ihmisissä kuin asioissakin. Minusta on rehellistä hyväksyä se tosiasia, että jokaisessa on joitakin vahvuuksia ja joitakin heikkouksia. Jos ei kykene niitä näkemään, vika on katsojassa. Vikoja ja epätäydellisyyttä kun on paljon helpompi havaita kuin erilaisia poikkeavia kykyjä. Eipä muuta kuin kykyjä etsimään.

Jalkapalloa jalkapallon väliin

Jos haluat muistella menneitä ja vaikkapa Maradonan legendaarista maalia niin suosittelen käymään osoitteessa http://www.futbolvideos.net/

Eipä muuta kuin ollos hyvä. Tarjolla on jalkapalloa jalkapallomatsien väliin.

Suuri jalkapallofani

Tänään sekä keskustelimme asiasta, että päädyimme lopputulokseen. Eli millainen on todellinen suuri jalkapallofani. Se ei ole sellainen, joka katsoo jokaisen MM fudiksen ottelun tv:stä silmä kourassa. Eikä varsinkaan sellainen, joka herää jalkapallon pariin vain kerran neljässä vuodessa.

Aito rakkaus lajiin on sitä, kun kesken Englanti-Paraguay matsin kaivaa pallon esiin, huutaa "mä pela pallo!", tuo kengät puettavaksi jalkaan, vetää sormesta ulos ja suuntaa viereiselle kentälle pelaamaan palloa sen katsomisen sijasta. Ja vielä kun löytyy suunnilleen samanhenkistä peliseuraa niin sieltä ei sitten poistuta kuin itkun ja raivoamisen kanssa isin olkapäillä.

Tämmöiseen fanitukseen en ole ennen törmännyt!

Palmia pärjää

Palmia otti ja voitti suurimman osan siivous- ja ruokapalvelukohteista Opetusviraston kilpailuttaessa koulujen tukipalveluja. On hienoa ja erittäin mielenkiintoista nähdä Helsingin omistaman liikelaitoksen vievän kymmenestä kilpailutetusta palveluryhmästä seitsemän.

Ammattitaito ja laadun tekeminen on opittu kunnan omassa tuotannossa. Eli kunnan oman tuotannon kouluttamat tekijät voittavat 7-3 yksityisen puolen tässä ensimmäisessä ottelussa. Hyvä näin, vaikka samalla pitää olla huolissaan mm. hävittyjen kohteiden henkilöstöstä ja heidän työsuhteidensa ehdoista. Ottelun tulos on sen verran yllättävä, että sitä voisi lähestulkoon verrata siihen, että Suomi voittaisi jalkapallossa Brasilian;

Tulee olemaan myös äärimmäisen tärkeätä seurata, miten yksityisen puolen kohteet pärjäävät vertailussa Palmialle. Vertailun jälkeen pitää olla valmiutta tekemään johtopäätöksiä myös kilpailutuksen jatkon suhteen.

Yksi riski on myös se, että yksityinen puoli ei välttämättä vielä vyöryttänyt kilpailussa täysillä, vaan tyytyi hankkimaan nyt jalansijan ja kokemuksiensa jälkeen lähtee markkinaosuudet silmissä seuraavalla kierroksella polkemaan hintaa alaspäin tosissaan - ja nappaamaan kohteita Palmialta pois.

Kaipuu maailmalle

En muista, koska olisin ollut kotosalla näin paljon kuin tänä keväänä. Kevään reissut ovat suuntautuneet kotimaan kaupunkeihin, joissa olen käynyt useita kertoja. Esimerkiksi kokousreissuilla on käyty Lahdessa ja Tampereella.

Luonnostaan olen liikkuvaa tyyppiä, joka on utelias tutkimaan, mitä mistäkin maailman kolkasta löytyy. Tänä vuonna olen perehtynyt kotikulmiin, missä sinällään on niin hyvät kuin huonot puolet. Joka tapauksessa villi sydämeni kaipaa nyt maailmalle ja lompakkoni yrittää pitää minut kotimaassa tai pikemminkin kotona.

Joka tapauksessa saapa nähdä kuinka käy, kun luovuuteni sopivan väsymyksen valloittamana pääsee valloilleen. No kerran täällä elellään ja kyllähän elämästä täytyy nauttia. Kun vaihtoehdot ovat, että kitkuttaa rahan kanssa aina tai tuhlaa ja nauttii rahasta hetken ja kitkuttaa sen jälkeen oikein koko riemun edestä niin ainakin minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon ja leikin mieluummin upporikasta ja rutiköyhää edes hetken … ja tietysti vastuullisuuden rajoissa.

Koirankakan vastustajaksi

Yleensä minua on aina keväisin huvittanut alkava koirankakkakeskustelu. Siis jauhanta siitä, että "voi teitä, kun ette kerää koirienne jätöksiä pois" ja sitten koiranomistajat vastaavat ja niin edelleen. Asia kun nyt ei ole mitenkään tärkein, edes ympäristössä olevien roskien kannalta.

Tänään tosin ei enää huvittanut yhtään. Leikkipuistosta kotiutuessa huomasin kaksveen astuneen oikein huolella oikein huolellisen sitkeään koirankakkaan. Putsaa siinä nyt sitten kakkaa kengistä, kun pieni mies säestää vieressä, että "kaka! kaka! Yääh! Plääh!" Ja samaan aikaan painaa päiväuniaika päälle... Ensimmäisen kerran tuli mieleeni liittyä koirankakan vastustajiin.

Ei sillä. Suurin osa koiranomistajista huolehtii jätökset ihan kiitettävästi pois. Valitettavasti ei tarvita kuin se yksi tapaus ja taas ottaa (jotakuta) päähän. Tällä kertaa se satuin olemaan minä.

Nyt on lapsen kengät ulkona tuulettumasta, jos hajunkin saisi vielä pois. Kohta katotaan tarvitsevatko ne vielä perusteellisempaa pesua, vai selvittiinkö pintapuhdistuksella.

FC Venus fanitusta

Viimeksi olen ollut leffakoukussa Pretty Womaniin, joskus yläasteella. No se leffahan on legenda, mutta nyt tajuntaan onnistui iskemään oikein kotimainen laatuleffa Fc Venus. Syitä on kaiketi monia: Oma jalkapallotausta, hömppäkomediafriikkiys, romanttisuus ja romanttisten rakkaustarinoiden ainainen kaipuu. Kukapa olisi uskonut, että moinen futisleffa saa kyyneleen silmään vielä kolmannella katsonta kerralla. Niinpä – Tämä kosketti syvältä.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kyseinen leffa yllätti loistavuudellaan ja aitoudellaan. Leffasta huokuu aito futishurmos ja joukkuehengen voima. Me-henki ja energia, jota minulla on usein futisajoilta ikävä. Loistavaa elokuvassa oli myös tilannehuumori ja suurten tunteiden läsnäolo niin kentällä kuin arkielämässä. Niin, ja joka katsontakerralla asioihin tuntuu löytyvän uusi taso, johtuneekohan se tästä ikävästä flunssasta vai leffan laadusta, jää arvoitukseksi.

Hauska oli huomata, että taustatyö tuntui olevan hallussa myös siten, kun kuvattiin menneisyyttä, jossa tytöt olivat ikäluokkansa huippuja, tytöillä oli klubin elikäs Hjk:n paidat päällä. Aivan kuten aikanaan suuri osa futaavista huipuista, ainakin tyttöpuolella, löytyi Hjk:n riveistä.

Tosin nykyään rinnalla on myös muita hyviä helsinkiläisjoukkueita, kuten Puistolan Urheilijat ja jopa Mps – pakko myöntää… Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi, tutustu tarkemmin Fc Venuksen menoon, vaikkapa leffan kotisivuilla. Niin minä jään fanittamaan leffan tekijöitä ja haaveilemaan kisalipuista Saksaan Futiksen MM-skaboihin.

Ajanjakso päättyy ja toinen alkaa

Hilpeydellä muistelen mennyttä aikaa niin Kääpäkujalla kuin Demarinuorissakin. Hymy hyppää suulleni välittömästi, kun muistelen vanhoja tupareitamme ja sitä, millaisen ensivaikutelman onnistuimme jo ensimmäisillä kemuilla naapureissa herättämään. Sama mietteliäs hymy nousee kasvoilleni, kun mietin joitakin ammattimaiseen tapaan suoritettuja junttaoperaatioita, joiden olemassaoloa suuri osa ei ole edes huomannut - No hyvä niin.

Monen monta seinää on nyt maalattu ja uusi kotimme näyttää pikku hiljaa ihan oikeasti meidän kodiltamme. Paikalta, jossa on helppo nauraa ja iloita kuten myös surra ja itkeä. Tunne tällä hetkellä on iloisesti myhäilevä Neon kiljuessa riemusta, kun ihmisiä, menoa ja meininkiä löytyy ihan kodin läheltä – Oikea ratkaisu tuli tehtyä ihan varmasti lasten kannalta ja ilman Fab5:ia kotimme näyttää edelleenkin kivalta. Tosin kyllä herrojen henkäys vielä täälläkin näkyy.

On ollut mielenkiintoista huomata, että niin kuin aikanaan, myös nykyään sosialidemokraattisten nuorten toiminnassa usein asiat ja niiden edistäminen jäävät kaikenlaisen asenteellisen hömpötyksen jalkoihin. Aikani sosialidemokraattisissa nuorissa loppui ihan yhtä ihmeellisesti kuin se aikanaan alkoi. Ensimmäisessä Helsingin sosialidemokraattisen nuorisopiirin tapahtumassa kaikki mahdollinen oli kädetetty. Yksi alaikäinen nuorukainen hävisi kesken koulutuksen, puhujia ei näkynyt eikä kuulunut ja kirjallisen valituksen myötä yhdistyksen hallitus otti ritolat. Onneksi toiminta ei enää ole lähelleenkään yhtä heikossa hapessa. Joka tapauksessa uusi hallitus kasaan uuden puheenjohtajan johdolla ja minäkin pompsahdin hallitukseen, vaikkakaan en ollut ehtinyt liikkeessä toimia. Onneksi minulla oli kansalaisjärjestötausta, jotta mukaan pääsi vähin vaivoin.

No touhu oli edelleen holtitonta ja valtataistelu hupaisaa. Joka tapauksessa sain kyseenalaistajan roolin, kun jokin pääni sisällä herätti epäluottamukseni toimintaa ja taloudenpitoa kohtaan. Jonkin ajan päästä varapuheenjohtajana hyppäsin puheenjohtajan saappaisiin, koska puheenjohtaja suuntasi ulkomaille opiskelemaan. Samaan aikaan huomasin uppoavani suohon yhdessä helsinkiläisen nuoren sosialidemokratian kanssa. Järjestö oli kuralla ja mieleni olisi tehnyt luovuttaa, mutta jalkapalloilija sisälläni muistutteli – kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa.

Kovuutta koeteltiin muun muassa verottajan, poliisin ja erään toimittajan toimesta. Luojan kiitos, entisen työntekijän tilalle nuorisopiiriin valittiin hyvä, luotettava työntekijä ja epäselvyyksien selvittely aloitettiin toden teolla. Iso kiitos silloin kuului myös liiton edelliselle puheenjohtajalle –juristille Kallelle, joka auttoi meitä tulkitsemaan lakeija, kuinka missäkin asiassa tulee menetellä, ettei soppa pääse pahenemaan. Kahdessa vuodessa Helsingin nuorisopiirin talous saatiin kuntoon ja toiminta paremmalle mallille. Ilokseni nyt helsinkiläiset demarinuoret saavat nauttia tuona aikana työllä ja tuskalla aikaan saadusta asiallisesta hallinnosta.

Viimemetrit demarinuorten toiminnassa vastuunkantajana ovat olleet turhauttavat ja kun maahanmuuttoasioista ei edes keskusteltu, seitsemän vuotta demarinuorissa päättyi asioiden kannalta yhtä kurjasti kuin alkoikin. Ensin keskustelua ei piireissä herännyt, kun oli keskustelun aika. Liittokokous puolestaan ei kyennyt edes keskustelemaan asioista tai käsittelemään esityksiä, joita jotkut aktiiviset nuoret demarit olivat tehneet. Ei siis kovin rakentavaa asioiden eteenpäin viemistä. Välillä mietin, ymmärsivätkö edustajat olevansa demarinuorten tärkeimmässä vaikuttamisen paikassa, tai jos tajusivat, olen huolestunut, ettei vaikeista ja monimutkaisista asioista kyetty löytämään minkäänlaisia linjauksia. Taisipa taasen käydä niin kuin liian usein politiikassa, keskustelusta suurin osa ajasta käytetään ”koirankakka” keskusteluun. Niinpä, näin ei todellakaan kehitetä sosialidemokraattisempaa maailmaa.

Monessa suhteessa oloni on joka tapauksessa tyytyväinen. Uusi kotimme on mielestäni hienompi ja toimivampi kuin edellinen. Voin huokaista helpotuksesta, kun lasten kouluun meno koittaa, koska koulumatka tulee olemaan turvallisempi. Samaan aikaan politiikassa motivoivasta tekemisestä on valinnan vaikeus. Monta mukavaa projektia on edessä ja jokusia mukavia muistoja. Niin ja tietenkin joitakin ystäviä, jotka jättivät jäähyväiset demarinuorille, mutta säilyvät elämässämme edelleen.

Haluan omalta osaltani toivottaa myönteistä tulevaisuutta 100 -vuotiaalle Sosialidemokraattiset Nuoret ry:lle, viisaita päätöksiä ja järkevää vääntämistä. Niin ja viimeiseksi ONNEA VIELÄ KERRAN UUDELLE LIITTOJOHDOLLE!

Muutto ja tietokoneen pakkaaminen

Kun äsken tuossa pääsin Petelle vastailemaan aktiivisesta kirjoittelusta. Nyt kuitenkin tilanne on se, että minulla on blogivieroitusviikko. Elikäs enää en pääse karkuun muuttoahdistusta, vaan nyt on aika toimia.

Eipäs muuta kuin mukavaa viikkoa. Minä lähden huiskimaan pensseleillä maalia seiniin ja pakkailemaan tavaroita. Seuraavaksi pakkaamisessa on tietokoneen vuoro.

Ehdolle maalisvaaleihin, mikäli puolueväki suo

Monesti politiikan keskustelut käydään Hesarin palstojen ja muiden median nostamien epäkohtien pohjalta. Minä en halua toimia niin. Haluan toimia yhteisvastuullisesti havaiten arjen ilmiöitä. Ei vain asioita, joista lehdet kirjoittavat. Vaikkakin pitkä poliittinen ura saattaa etäännyttää arjesta, en anna sen tehdä niin minulle. Tosin olen monessa suhteessa etuoikeutettu. Minä saan elää siellä, missä juureni ovat. Voin oikeasti sanoa suhteellisen hyvin tuntevani kotikonnun hyvät puolet, vaikkakin maailma muuttuu koko ajan.

Useat lapsuuden ystäväni kuuluvat edelleen elämääni ja nekin, joihin ei tule pidettyä ihan jokapäivä yhteyttä tietävät, että minä olen täällä ja minä tiedän että hekin ovat. Kuten aina niin myös nyt, elämäntilanteet pitävät meidät erossa ja tuovat yhteen. Kuten aikanaan, kun lähdin opiskelemaan Mikkeliin, useat ystäväni suuntasivat ulkomaille ja jotkut armejaan. Sen jälkeen me palattiin kotikonnuille ja elämäntilanne toi meidät taas yhteen.

Nyt perhe, lapsettomuus ja sinkkuus pitävät arkemme erillään, mutta siltikin törmäilemme ajoittain. Niin ja ainakin tekstiviestit etenkin merkkipäivinä löytävät perille. Monet ”mamma –kaverini” ovatkin tuttuja jo nuoruudesta ja samoin monet ystäväni erilaisista elämäntilanteista ottavat yhteyttä, kun kaipaavat luotettavaa juttukaveria ja olkapäätä jota vasten itkeä maailman pahuutta. Niinpä, minulla on ja haluan, että minä voin jatkossakin priorisoida ajankäyttöni niin, että ystäviä ei jätetä.

Vaikka elämän kohtaaminen ajoittain ottaa koville, haluan kohdata elämän sellaisena kuin se on. En halua uskotella, että kaikilla menee hyvin tai että ne ikävät asiat, joista saamme tilastofaktoja lukea, eivät kosketa minua tai läheisiä. Ne kun nimittäin koskettavat ja jokaisen elämässä on omat kuoppansa. Näiden kuoppien täyttäminen tarkoittaa usein onnistunutta politiikkaa, vaikkakin onnistuneiden pitkän linjan ratkaisujen löytäminen on vaikeaa yrittää pitää.

Yhteiskuntamme pahuus, yhteisöjen turvattomuus, ihmisten välinen epäkunnioitus, etenkin henkisen terveyden rappeutumine, epäluotettavat ihmis- ja yhteiskuntasuhteet näyttävät olevan yllättävän monen tuntemani ihmisen arkea. Tosin kyseessä on niin suuria negatiivisia ilmiöitä, ettei niitä oikein puolessa minuutissa tv:ssä esitellä, mutta politiikan on kyettävä niitä käsittelemään ja ratkaisemaan.

Arjen problematiikka ja monenmoiset ystävieni ja tuttavieni kohtaamat ongelmat saavat minut mietteliääksi ja miettimään maailmaa. Uskon, että tunnen tarpeeksi suomalaisten ja etenkin helsinkiläisten arkea ja samalla yhteiskuntaamme ja poliittista päätöksentekoa, jotta olen lupautunut ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Jos työt maaliskuussa 2007 kutsuu, otan haasteen ilolla vastaan. Ehkä maailmasta pitäisikin yrittää tehdä helpompi ja yksinkertaisempi.

Ystävät ja läheiset ovat todellakin se syy, miksi olen mukana politiikassa ja toivon todella, että vanhempani ja isovanhempani saavat elää arvokkaan vanhuuden. Siinä missä toivon, että lapseni ja jonakin päivänä lapsenlapseni saavat elää vieläkin paremmassa maailmassa, missä minä ja minun ikäluokkani on elänyt. Tosin, eipä sekään olisi paha, jos minunkin ikäluokka vapauttettaisiin arjen ahdistuksesta. Todellakin - työ ei taida ihan heti loppua.

Tule rohkeasti mukaan tukiryhmääni. Ota yhteyttä mirka@oksa.info

Humanisti poliitikko

Yhteiskuntamme eriarvoistuu ja moniarvoistuu koko ajan. Joidenkin ihmisten elämää on vaikea ymmärtää ja toisten helpompaa. Jotta saisi vielä muut päättäjät ymmärtämään asioita useista näkökulmista täytyy välillä yleistää. Esimerkiksi kun keskustelin tästä huumeiden lailistamisesta narkomaaniystäväni kanssa, ei hänkään tätä ajatusta kannata. Välillä tuntuukin, että makrotason asioiden tuominen poliittiseen keskusteluun sujuu helpommin kuin arkihavaintojen, ne kun eivät ole faktaa. Tosin monia arkisia asioita on hyvin vaikea tutkia ja mutu tieto on ainoa, jota on saatavilla.

Ihmisten kategorisointi ei aina ole järkevää, mutta joskus asioiden käsittely ja pelkistäminen vaatii sitä. Esimerksi eihän lähiössä asuva kotiäiti voi elää noin tai juuri näin lähiöiden kotiäiditkin elää. Arkihavaintoja yleistäessä saattaa mennä metsään, mutta ainakin herättää keskustelua. Lisäksi on se mahdollisuus, että osuu naulan kantaan ja saa asian ratkaistua –naulan lyötyä loppuun yhdellä hutkasulla.

Helpompaa olisi olla makrotalouskäyriä tsekkaava ekonomisti tai kunnon putkiaivoinen rekkakuski.

Muutto edessä

Olen ihminen, joka piristyy aina, kun elämä yllättää. Tällä kertaa yllätyin, kun huomasin, että me ihan oikeasti muutamme. En todellakaan olisi vuosi sitten uskonut, että edes harkitsisimme muuttoa. Tosin elämä teki temput, kun toinen pieni mies astui elämäämme. Arki ei vain tässä asunnossa nyt suju parhaalla mahdollisella tavalla. Kuten elämässä yleensäkin ja etenkin politiikassa: Ongelmat on tarkoitettu ratkaistavaksi, pelkkä puhe ei riitä.

Elikäs tuumasta toimeen ja tässä sitä nyt ollaan. Seuraava viikko kuluu pahvilaatikkojen ja jätesäkkien keskellä pakkaillen tavaroita. Ja jo nyt toivottomuus on ajoittain iskenyt. Projekti kun ei ota edetäkseen, vaikka touhuamme yötä päivää. No yksi on varma, kun pojat suuntaavat lauantai yöksi mummolaan, jos kaikki saadaan pakattua, me mieheni kanssa suuntaamme jäähyväisoluelle lähibaariin. Jos hommat eivät lopu ennen pilkkua, niiden loppuessa taidamme kaatua väsyneenä sänkyyn toivoen, että saisi nukuttua mahdollisimman hyvät yöunet.

Onnistuimme näet tekemään myös ensi viikon alkupuolesta itsellemme haastavan, kun päätimme hioa yläkerran lattian ja samalla vääntää uuteen kotiimme pintaremonttia niin paljon kuin aikataulu sallii. Keskiviikkoiltana pitäisi kantaa tavarat uuteen kotiin ja torstaina meidän molempien on selviydyttävä Tampereelle Demarinuorten liittokokoukseen. Jokunen ystäväni onkin todennut: ”Te olette uskomattomia (lue hulluja). Eräs ystäväni puolestaan sanoi: ” Onnea ja menestystä! Eipä taida onnistua!” Monesta suusta on kuulunut kysymys: ” Miten te aina onnistutte?” Niinpä haasteitahan me kaivataan ja aina me jotakin ollaan keksitty, joten eiköhän tälläkin kertaa.

Niin ja tuparit on tarkoitus pitää pikapikaa elikäs heti kesäkuun alusta, kun vain saadaan kutsut postiin. Elikä jos kuulut ystävä ja kaveriporukkaamme tai luulet kuuluvasti niin tähän voi asennoitua kuin kutsuun. Me kun ollaan aikamoisia viimetipan bilekutsujia.. ;)

Rikkaampi ikäluokka kuin edellinen?

Olen usein törmännyt kommenttiin, että "teillä nuorilla pyyhkii paremmin kuin vanhemmillanne ja sitä paitsi te tulette perimään ihan eritavoin omaisuutta kuin aikaisemmat ikäluokat ovat tehneet". Tämä pitää ehkä paikkansa - tai sitten ei. Ainakin minä toivon, etteivät vanhempani ja isovanhempani säästä sukanvarteen nyt.

Hautaan nimittäin eivät rahat tule mukana. Omaisuus tarjoaa vanhemmilleni ja isovanhemmilleni mahdollisuuden valita haluaako kitkuttaa arkea ja asua hyvin omistusasunnossa ja käydä mökillä, vai muuttaisiko pienempään asuntoon ja eläisi arkea vähän leveämmin. He saavat itse valita.

Toisaalta kommentit meille nyt työikäiselle ikäluokalle mahdollisesti periytyvästä omaisuudesta, tuntuvat kohtuuttomilta. Ensinkin se, että se omaisuus kilahtaa tueksemme luultavasti kahdenkymmenen vuoden päästä, jolloin lapsemme ovat jo aikuisia, opintolainat on maksettu ja sadan tuhannen euron elikäs mummon markkoina reilun millin asuntolainasta on toivottavasti jäljellä enää rippeet. Tosin, voipi olla niinkin, että korot nousevat kuin laman iskiessä ja silloin useille helsinkiläisille saattaa käydä kuin aikanaan monelle kävi. Tulot eivät todellakaan kata menoja.

No perintöä tai ei. Kyseessä on asia, joka tuskin tekee ketään onnelliseksi. Usein päinvastoin. Minä en ainakaan halua olla tappelemassa kenenkään perinnöistä tai siten halua vaikuttaa siten kenenkään arvokkaaseen ja inhimilliseen vanhuuteen. Tästä syystä toivon, että isovanhempani nauttivat elämästään enemmän niin, että ostivat ihanan uuden auton silläkin riskillä, että 85 vuotiaan vaarini ajokortin uusiminen vuosittain ei enää ole itsestään selvyys. Ainakin yksi hänen unelmansa tuli täytäntöön ja parempi niin, vaikka ei perintöä jäisikään.

Eka kerhopäivä

Neon ensimmäinen kerhokerta, onnistui ilokseni kohtalaisesti. Vaikka herra jäi nyyhkyttäen Ellanalle (kuvassa) kainalossa vilkuttelemaan, palatessani pikkuherraa hakemaan kotiin hän tervehti minua tyytyväisenä ja kuin iso poika konsanaan. Hän keräili kimpsunsa ja kampsunsa leikkipuiston sisätiloista ja sanoi: "Autolla".

Pientä itkeskelyä oli ilmennyt muutaman tunnin aikana ja samalla muutaman kerran pikku mies oli kysellyt äitiä, mutta sehän on normaalia. Tosin epäilen, että itkeskelyyn saattaa syynä olla ikävän sijaan korvatulehdus. Pojalla irtosi putki korvasta pari viikkoa sitten, jonka seurauksena iski välittömästi korvatulehdus. Maanantaina sitten loppui antibioottikuuri, mutta se vaikuttaa vielä muutaman päivän, joten emme ole vielä sännänneet korvalääkäriin.

No joka tapauksessa kotiin päästyämme pieni väsynyt mies sanoi minulle: ”Mä pitsaa” ja jatkoi ”Mä nukkuu”. Niinpä, eväänä oli pitsaa ja nyt herra makaa sängyssään. Kohta lienee edessä on matka höyhensaarille.

Neo ekaa kertaa eväsreppu -kerhoon

Meillä on muutto edessä viikon päästä ja vielä emme ole saaneet mitään pakattua. Niinpä, ei mitään. Kaksi pientä miestä työllistää sen verran. Joka tapauksessa maanantaina päätin, että tällä viikolla Neo saa mennä ensimmäistä kertaa Jakomäen leikkipuistoon eväsreppukerhoon. Kerho kestää klo 9.00-11.30 ja sillä väliin minä toivottavasti saan pakattua edes jotakin.

Neo on aikaisemmin ollut hoidossa vain mummoloissa ja ystävälläni Johannalla. Nyt herralla on eka kerhopäivä. Vaikka puisto on tuttu paikka ja paikalla on tuttuja lapsia, saas nähdä kuinka käy.

Enpä tiedä, kumpi jännittää enemmän: äiti vai poika. Ainakin äiti on ehtinyt miettimään eväitä, kerhoreppua ja muita kokemukseen liittyvää niin, että pojalla olisi mahdollisimman kiva aamupäivä. Samalla on mietitty, viekö isi Neon kerhoon vai mennäänkö oikein koko perheen voimilla katsomaan, kuinka herra jää kerhoilemaan. No ehkä fiksuinta on kuitenkin, että isi vie.

Hassuinta tässä on se, että pienistä asioista tuntuu tulevan äärettömän suuria. Monet hetket haluaisi kokea vanhempana –ainakin kun kyseessä on eka kerta. Samalla haluan tehdä uudet tilanteet mahdollisimman turvallisiksi ja positiivisiksi, jotta poika ei pelkää tai ala aristelemaan uusia tilanteita enempää kuin on tarve ja sitten vielä se, mitä evääksi, jotta ruoka maistuisi hyvältä. No, tässäpä tätä pähkäillään ja huomenna ollaan taas kokemusta rikkaampia.

Hyvä hyvä hyvä

Elikäs Demarinuorten kannanotto, jonka poliittinen sihteerimme Lauri Holappa on valmistellut. Hänen valmistelunsa on usein yllättänyt positiivisesti ajankohtaisuudella ja aatteellisuudella. Hienoa!

Elikäs tässä tulee kannari kokonaisuudessaan:

DEMARINUORET: SOSIAALINEN EUROOPPA EU-PUHEENJOHTAJUUDEN TAVOITTEEKSI

Demarinuoret vaatii Suomea panostamaan ensi heinäkuussa alkavalla EU:n puheenjohtajuuskaudellaan unionin sosiaalisten piirteiden kehittämiseen. Demarinuorten mielestä hallituksen EU-puheenjohtajuuskauden alustavissa linjauksissa ei ole otettu riittävästi huomioon sosiaalisemman EU:n kehittämistarpeita. Monet EU:n nykyisistä ongelmista kuitenkin johtuvat siitä, että unionin kansalaiset ovat kyllästyneet markkinavetoiseen Eurooppaan. EU:n saaminen jälleen toimintakykyiseksi edellyttää unionin luonteen muuttamista sosiaalisempaan suuntaan.

EU:n tulevaisuuden keskeisimpänä ja kiireellisimpänä kysymyksenä on unionin sisäisen verokilpailun ja sosiaalisen polkumyynnin estäminen. Suomen on puheenjohtajuuskaudellaan aktiivisesti ajettava minimiverokantoja pääoma- ja yritysverotukseen. Unionissa pitää avata keskustelu myös ansiotuloverotuksen harmonisoinnista. Lisäksi EU-tasoisen kolmikantajärjestelmän rakentaminen on aloitettava. Unioniin on luotava kattava sopimusjärjestelmä, jossa määritellään EU:n laajuiset vähimmäistyöehdot.

Merkittäviä muutoksia tarvitaan myös EU:n globalisaatiopolitiikassa. EU:n on pyrittävä edistämään demokraattisempaa globalisaatiota erityisesti globaaleja kauppa- ja rahoitusjärjestelmiä kehittämällä. Kauppapolitiikassa unionin on valittava nykyistä monisyisempi ote. Yhtäältä WTO-järjestelmään on pyrittävä tuomaan sosiaalisia ja ympäristöllisiä minimitasoja. Toisaalta kehitysmaille on luotava maailmankauppajärjestelmään entistä laajempia mahdollisuuksia suojata omaa tuotantoaan. Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän kehittäminen edellyttää erityisesti globaalien verojen käyttöönottamista. Suomen onkin EU:n puheenjohtajamaana voimakkaasti tuettava ja edelleen kehitettävä EU:n nykyisen puheenjohtajamaan Itävallan ehdotusta valuutanvaihtoveron käyttöönottamiseksi Euroopan unionissa.

Yhteiset asiat vaativat yhteisvastuuta

Pohdinnan paikka. Tämä vuosi on poliittisen paikanjaon kannalta erityisen aktiivinen. Edessä on Demarinuorten liittokous, Kesällä SAK:n edustajakokous, oman liittoni JHL:n vaalit, Syksyllä Helsingin Demareiden syyskokous ja seurakunta- ja Hok-Elannonvaalit sekä tietenkin ensi kevään eduskuntavaalien jäsenäänestys, joka määrittää Sdp:n helsinkiläiset eduskuntavaaliehdokkaat. Joka kokouksessa valitaan yhdistysten hallitukset. Vaaleissa valitaan edustajia erilaisiin valtuustoihin, hallituksiin ja neuvostoihin. Minua on tällä hetkellä pyydetty jokaiseen ehdolle. Kuitenkin jos ehdolle lähden, haluan varmistaa sen, että voin homman hoitaa, mikäli tulisin valituksi. Eipä taida olla vaikea arvella, että priorisointi ei ole helppoa.

Kun yritän yhteen sovittaa perhe-elämää ja politiikkaa, joudun jatkuvasti miettimään ajankäyttöä ja arjen hallintaa. Tosin taidan olla siinä aikamoinen mestari. Tällä hetkellä olen toiminut Demarinuorten hallituksessa, Demarinuorten sopojaoston puheenjohtajana, Helsingin demareiden piirihallituksessa, Sdp:n puoluevaltuustossa, Sdp:n terveyspoliittisessa työryhmässä, liikepalvelulautakunnassa ja Helsingin varavaltuutettuna ja tässäkin on ollut ihan tarpeeksi tekemistä. Tosin taitaa kuulostaa työläämmältä kuin on, jotkut hommat kun vaativat päivänpolitiikan seuraamista ja muutaman kerran vuodessa kokoustamista. No, joka tapauksessa arki-ilta ja viikonloppukokouksia en aio ottaa yhtään lisää pikemminkin päinvastoin.

Nyt kun hoidan lapsia kotona, politiikkaillat ja -päivät tuovat mukavaa vaihtelua, mutta mitä sitten kun työelämä kutsuu. No aikaa on reilut kaksi vuotta vähennellä luottamustoimia, ellei sitten tule valituksi eduskuntaan. Tosin tällöin politiikkaa saisi tehdä työkseen ja voisi toimia oman kalenterin herrana ainakin jollain tavoin. Eduskuntavaalit todellakin houkuttaa… Tosin ehdokkaaksi pääseminen Helsingissä on aina kova koitos. No, ainakin Demarinuorten luottamustoimet saavat jäädä nuoremmille. Mutta muiden juttujen kanssa ajattelu on tainnut ajaa karille – elikäs päällä on täys-stoppi tai oikeammin eipäsjuupas mietintä. Ehkäpä ajatukset selviävät pikkuhiljaa.

Välillä mietin, jättäisinkö hommat muille. Osallistuisinko vai antaisiko muiden hoitaa yhteisiä asioita ja laittaisin silmät kiinni – yrittäisin olla näkemättä yhteiskunnan epäkohtia. Lisäksi voisin startata aktiivisen säälittävän valituksen ja käyttää ylimääräisen energiani turhan päiväseen ränkyttämiseen, joka on suunnattu niille, jotka yhteisiä asioita hoitaa. Ehkäpä en!

Loppujen lopuksi politiikan paikkapeliä pitää pelata kuin venäläistä rulettia, koska lopputilanne määräytyy monen sattuman summana ja lisäksi siihen vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytyminen. Omat päätökseni kypsyvät ja mietin kyllä tarkoin, että kalenterissa on jatkossakin tilaa perheelleni myös sitten, kun palaan työelämään. Onneksi yhden ihmisen ei tarvitse parantaa koko maailmaa, vain osa siitä! ;)

Teetä ja sympatiaa

Muutama päivä sitten mietin, miten tämä äitiys on tämmöistä. Yrittäessäni juoda kahvia käy niin, että jos en koko ajan hoe mantraa ”minä juon nyt kahvia” kuin kokenut poliiitikko (Kuka…?), hyppään jatkuvasti pyyhkimässä neniä ja takamuksia, lämmittelemässä maitoa, antamassa sitä tätä ja tota sekä puhaltelemassa jos jonkinlaista pipä halien kera – lopputuloksena kahvin juonti kylmänä. Itseään voi lohdutella vain sillä, että kylmä kahvi kuulemma kaunistaa.

Elämäni prinsessana taitaakin kohta koittaa tällä kylmän kahvin määrällä, tai sitten käy kuten eräs ystäväni sanoi: ”Hitsi kun ei vatsa kestä sitä mitä naama tarttis.” Iltapäivisin olenkin jo siirtynyt teen juontiin, mutta ehkäpä olisi aika satsata siihen muutenkin. Yllättävää on se, kuinka äidinrakkaus saa lapset menemään kaiken muun edelle, enkä puhu nyt vain kahvista. Ainakin minun sylini on aina avoin, mikäli vain olen kotosalla, ja äkkipikainen luonteeni on kärsinyt kovan kolhun. Nyt nimittäin hallitsen rauhallisesti myös arjen kaaostilanteita. Yllättävä äitiyden tuoma lisävoimavara.

Samaan aikaan olen huomannut, että päässäni vipattaa oikein kunnolla. Ajatuksia pulpahtelee jos vaikka mistä asiasta niin hiekkalaatikolla kuin sieltä kotiin käveltäessä. Välillä pohdin maailmaa syleileviä ideologisia kysymyksiä ja välillä hyvin käytännöllisiä seikkoja. Kannettava saisikin olla aina mukana, jotta kaikki ajatukset maailman iloista ja suruista sekä lasten oivalluksista ja höpöilyistä tulisi talletettua muistiin. Tosin, eipä ajatukset suorittamalla kehittyisi yhtä syvällisiksi kuin usean päivän pohdinnan jälkeen ja tärkeimmät jutut muistan kotonakin.

Nitrotta Nitro Cup:ssa

Kuin hakattuna, mutta iloisena, istahdin nyt tietokoneelle. Päivän koitos osa I on nyt takana ja pelit menivät mielestäni hyvin. Edessä on enää jälkipelit. Tärkeintähän on reilu peli ja hyvä joukkuehenki. Sitä tuntui riittävän joka joukkueessa. Kuitenkin hyvät pelit kaipaavat hyviä selityksiä, miksi emme tehneet ihan niin montaa maalia kuin olisi ollut ajatus niin ja paikkoja...

Tämän päivän kootut selitykset minun osaltani kuuluvat seuraavasti:

1. Ei kahden lapsen jälkeen enää oikein kentällä kirmata kuin nuorivarsa kesälaitumella
2. Kun lapset on kentänlaidalla, on pakko katsoa välillä niiden perään
3. Pukkasin ohi, koska olen selvästi kutistunut -Kaikkea se ikä teettää...
4. Potkut ei oikein onnistu, kun olen pelannut niin paljon lasten kanssa varoen, että en osaa enää potkaista kovaa.
5. Niin ja mullahan on se astma...

kuitenkin minun on pakko myöntää, että astma pysyi hyvin kurissa lukuun ottamatta yhtä douppauskertaa... Siis yhdellä astmapiipun hönkäsyllä selvittiin. Niin ja juokseminen tuntui ihan hyvältä, vaikkakin ajatus kulki nopeammin kuin allekirjoittanut kahden lapsen äiti. Monessa tilanteessa tuntui kuin olisin ollut hidastetussa leffassa tai vähintäänkin jonkun muun vartalossa. No tärkeintä oli, että oli hauskaa niin lapsilla kuin vanhemmilla.

Nitro Cup

Huomenna pelataan ihkaensimmäinen Nitro Cup Suurmetsän kentällä. Otteluissa mittaa toisistaan ottavat Puistolan urheilijoiden jalkapalloillevien lasten vanhemmat ja joukkueiden toimihenkilöt.

Edessäni on huomenna ihana jalkapallon täytteinen päivä Suurmetsän kentällä. Toivon, että saan nauttia oikein kunnolla rakastamastani urheilulajista. Lisäksi iloa minussa herättää se, että "pikku herra pallohullu" viihtyy kentällä. Meidän perheessä siis pojat toimivat huomenna kannustusjoukkoina...

No pakkaaan joka tapauksessa astmapiipun laukkuun ja toivon, etten sitä huomenna tarvitse tai jos tarvitsen niin sitten jälkipelivaiheessa.... :)

Realismi rajoittaa idealismia?

Minua suututtaa jatkuva keskustelu siitä, kuinka työelämän vaatimustaso ja haasteellisuus ovat lisääntyneet, kuinka työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen käy koko ajan vaikeammaksi sekä se, kuinka maailman rauhasta – tuosta suuresta unelmastamme on tullut haave, joka toteutumiseen niin moni ihminen ei jaksa enää uskoa - saati toimia tuon unelman toteutumista edistäen. Todellinen syy näyttää olevan liiallinen realismi, siis se mikä nyt vain on mahdotonta... Tämä realismi voi polkea hoidon laatua, vaatia priorisoimaan inhimillisesti arveluttavista asioista, vie kykymme haaveilla ja pyrkiä kohti haaveita. Joka tapauksessa, jotta asiat etenevät positiiviseen suuntaan, on meidän uskallettava unelmoida ja unohdettava hetkittäin priorisointi.

Tämän jälkeen voimme miettiä konkreettisia askelia, joiden avulla suuntaamme kohti unelmaamme. Konkreettiset askeleet eivät kävele suoraan, vaan ne ajoittain käyvät pientareen puolella. Tärkeintä kuitenkin on, että ne liikkuvat polun suuntaan. Siis sinnepäin, mihin me toivomme maailman muuttuvan.

Kiire ja priorisointikeskustelu tulee ajoittain heittää sivuun ja jättää tilaa aate- ja ideologiakeskusteluun siitä, mistä asioista haaveilemme. Minä ja ystäväni haaveilemme usein arkisista asioista, kuten ajasta perheen kanssa, edullisemmasta ja terveellisemmästä ravinnosta sekä ihmissuhteiden toimivuudesta. Usein meitä ihmetyttää se, kuinka epäoikeudenmukainen maailma on ja kuinka voisimme tehdä edes jotakin paremman maailman puolesta. Tosin pienen ihmisen panostukset tuntuvat pieniltä ja aikaa ei tunnu riittävän edes arjen rutiinien hoitamiseen saatikka suurien vaikeiden asioiden miettimiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen muiden kuin oman perheen näkökulmasta. Priorisointi astuukin kuvioon kesken ja sivuttaa valitettavan usein idealismin ja halun edistää tärkeitä asioita.

Maailman rauhan edistämiseksi on jo olemassa paljon keinoja, kuinka voimme vaikuttaa sekä yksilö- että yhteiskunnan tasolla puhumattakaan globaalista tasosta. Jos keinot on hakusessa, suosittelen ainakin surffailua esimerkiksi kepan, unicefin, solikkasäätiön, Yk-liiton sivuilla…. Joka tapauksessa uudetkin keinot ovat tervetulleilta. Eli päiväunet siitä, kuinka rauhaa voidaan edistää, eivät todellakaan ole turhia. Uusia ajatuksia kannattaa sitten jakaa niin puolueiden aktiiveille kuin laajemminkin yhteiskunnallisessa keskustelussa esimerkiksi mielipidekirjoituksissa.

Pysähdy sinäkin unelmoimaan tasa-arvoisemmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta sekä uskalla uskoa unelmiisi. Älä anna kiireen kävellä ylitsesi ja tehdä arjestasi kilpajuoksua kellon kanssa.

Suomen tulevaisuuden haasteet puhututtivat Tapanilassa

Eero Heinäluoma onnistui herättämään hyvän keskustelun Suomen tulevaisuuden haasteista sekä ikäpolvien vastakkain asettelun vaarasta. Kaikki paikalla olijat tuntuivatkin olevan sitä mieltä, että hyvinvointi turvataan parhaiten yhteistyöllä. Minä sain ilokseni ensimmäisen kysymys - tai ehkä pikemminkin kommentointi - vuoron, enkä malttanut päästää toveri puheenjohtajaa turhan helpolla.

Halusin kysyä toveri puheenjohtajalta sitä, että onko hyvinvointiyhteiskunnasta todellakin tulossa suorittamisyhteiskunta. Ainakin meille, joiden on ollut pakko käydä töissä opiskelun ohella. Siis meille, joille kahdeksan tunnin työaika on ollut haavetta jo peruskouluaikana. Lisäksi halusin kuulla miten toveri ministeri näkee suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden haasteet tulevaisuudessa. Minun mielestäni, kun asennepommi kytee nyt täydellä vauhdilla.

Inhimillisyys huokui suuresta Eerosta, joka joutui tunnustamaan, että nykypäivän arjen tuomat haasteet ovat erityisen vaikeita politiikalle tässä mediayhteiskunnassa, jossa viesti pitäisi tiivistää muutamaan lauseeseen. Moniarvoisuutta, kun ei oikein kykene tiivistämään välttymättä väärinymmärryksiltä. Tosia asia hänen havaintojensa mukaan on se, että jotakin ikävää kertoo nuorten burnout tilastot ja hän luottaa siihen, että nykyajan nuoret löytävät tähänkin ratkaisun avaimet. Hän on valmis auttamaan, jos vain joku nuori kertoo, mitä tehdä.

Näinpä, ajattelin mielessäni. Joku nuori, vaikka allekirjoittanut, voisi etsiä ratkaisuja kysymykseen, jos siihen olisi aikaa pohtia asioita ja valmistella asiasta uusia avauksia. Samaan aikaan jokunen ihmetteli, miten nuoria helsinkiläisiä saataisiin äänestämään. Tätä olen miettinyt ja jokseenkin tullut siihen tulokseen, että jos me nuoret täällä yritämme tehdä nyhjää tyhjästä kampanjaa vaaleissa kuin vaaleissa niin, eipä ihme että näkemyksemme hukkuu tietotulvaan. Apu niin tukiryhmissä asiantuntemuksen muodossa kuin sitten taloudellisesti on Helsingissä välttämätöntä, jos aikoo saada edes kaverit tietämään, että on ehdolla. Sillä kuuluisalla touhutonnilla ei paljoa tehdä.

Todellakin peräänkuulutan ikäpolvien välistä solidaarisuutta paremman yhteiskuntamme kehittämisessä paremmaksi - aivan kuten Eerokin teki tänään.

Kiirettä pitää

Istahdin iltapäiväteelle, kun molemmat pojat nukkuivat – kerrankin samaan aikaan. Avasin maanantain 8.5 Uutispäivä Demarin, kun en ollut sitä ehtinyt aikaisemmin lukea. Silmääni osui Sami Turusen kirjoitus otsikolla ”Kiirettä pitää”. Hymy hyppäsi huulilleni, kun huomasin minkä päivän lehteä lueskelen. Todellakin, Samin kirjoitus oli asiaa.

Minäkin puntaroin jatkuvasti yhtälöä aika ja raha. Molemmat ovat rajallisia ja jollakin tavoin vastapareja, kun toista on, niin toisesta on huutava pula. Samaan aikaan huomaa, että pinnallisesti kaikilla pyyhkii ehkä paremmin kuin koskaan – mutta, mutta kumpa pääsisi kärpäseksi kattoon. Todellisuus ei voi olla sellainen, kuin sivusta näyttää.

Kuten Sami kirjoitti: ”Nyt alan ymmärtää, että aika on tärkeää, koska sitä täytetään niin vimmasti”. Näinpä. Tosin tässä oravanpyörässä pysähtyminen on haastavaa. Kun minä jäin kotiin esikoisen kanssa, touhusin kuin duracelpupu konsanaan. Nyt olen oppinut olemaan hötkyämättä ainakin yleensä. Arjen kiire on nykyään erilaista kuin aikaisemmin. Tekemättömiä töitä on pöydällä kotonakin koko ajan, ennen ne jäivät töihini. En todellakaan kaipaa aikaa, jossa koko ajan työmäärä kotona ja töissä on loputon. Tosin yhtälö ei ole helppo.

Joka tapauksessa ajanhallinta voisi olla asia, josta kannattaisi puhua enenevässä määrin. Välillä on hyvä olla jouten, jos se ei onnistu, kannattaa miettiä, elääkö liiaksi suoritusyhteiskunnan ehdoilla ja onko se oikeasti sitä mitä haluaa. Minä toivon, että suoritusyhteiskunta painuu joskus unholaan ja joutenolo sekä hyödyttömän ajankäytön arvo nähdään. Se kun on myös tuottavaa pitkällä juoksulla. Luovuus ja uudet innovaatiot vaativat aikaa chillata.

Kilpailutuksen kustannukset selvitettävä

Helsingin yhteisjärjestö JHL ry vaatii, että Helsingin kaupungin on perustettava työryhmä tutkimaan tukipalveluiden kilpailuttamista. Prosessin säästöt tai kulut ja kilpailutuksen ongelmat on nyt kartoitettava tarkoin. Mielipiteeseen on helppo yhtyä. Joka tapauksessa ajatuksen on tainnut herättää Palmian tilanne.

Yleensäkin kokonaistaloudellinen hyöty on tässä kyseenalainen. Onko kilpailuttaminen ollut perusteltua, siis ideologisesti. Yhteistyöpolitiikan näkökulmasta se on pienempi paha, että aloitettiin pienillä prosenttiosuuksilla eikä pätkäytetty suurempaa osuutta kilpailutuksen piiriin. Me demarit olemmekin koko ajan vaatineet seurantaa siitä, kuinka tilanne edistyy ja suhtaudumme avoimin mielin siihen, kuinka jatkossa tullaan toimimaan. Olemme jälleen valmiit neuvotteluihin metsässä huutamisen sijaan...

Pakko myöntää, että tilanne näyttää siltä, että perusteita kilpailutuksen laajenemiseen ei ole. Jos miettii sitä, kuinka monessa hallinnon alassa työskennellään aiheen parissa ja kuinka paljon kaupungin resursseja prosessi syö. Tosin liikkuvia palasia on vielä niin monta, että johtopäätöksiä on mahdoton tehdä. Lisäksi nähtäväksi jää, millaisia valituksia kilpailutuksista seuraa ja mikä on Palmian todellinen kilpailukyky. Mielenkiinnolla niitäkin odottelen.

Rauha ja vakaus - Euroopan syvin olemus

Hyvää Eurooppa-päivää kaikille!

Euroopan Unionin perustavoitteet ovat rauha ja vakaus. Niissä on onnistettu suhteellisen hyvin, mikä saattaa unohtua, kun unionin suhteen uutisoidaan useimmiten lähinnän ongelmista esimerkiksi päätöksentekoon liittyen. Tästä esimerkkinä toimii keskustelu unionin perustuslaillisen sopimuksen ratifioimisesta. Siihen liittyen presidentti Halonen käytti eilen mielenkiintoisen ja näkemyksellisen puheen.

Oleellista ei ole pitää kiirettä hinnalla millä hyvänsä, vaan varmistaa unionin perustavoitteiden toteutuminen. Voisi sanoa, että tällä hetkellä keskustelu ratifioimisesta ei lisää vakautta, vaan aiheuttaa kuiluja ja lisää hämmennystä. Niinpä Halosen pointti siitä, että nimenomaan ulospääsyn etsiminen on oleellista, on enemmän kuin miettimisen arvoinen.

Kannattaa huomata, että Halonen puhui Eurooppalainen Suomi ry:n seminaarissa. Puheen välittömät kuulijat eivät siis olleet Eurooppa-epäilijöitä, eikä puheen sisältö ollut heille tarkoituksenmukaisesti sorvattu. Halosen huomautus siitä, että unionissa ei voida edetä pakon avulla, suuntaan eikä toiseen, kertoo olennaisen siitä, missä hengessä asioita pitäisi tarkastella.

Euroopan unioni on tarpeellinen projekti. Sen suhteen pitää edelleen vain miettiä, miten tässä ajassa sen tavoitteita saadaan parhaite vietyä eteenpäin ja miten nykyisistä ongelmista löydetään unionin arvoinen ulospääsy.

Äitiys ja hysteria

Aikoinaan hoivatyössä työskennellessäni törmäsin monenlaisiin äiteihin. Vaikka yksilöitä ei loppupeleissä voi kategorisoida, joskus pysähtyy miettimään millaisia äitejä maa päällään kantaa. On ylihuolehtivia ja välinpitämättömiä, auktoritaarisia ja lepsuja, rauhallisia ja äkkipikaisia, ajattelemattomia ja liiankin pohdiskelevia, tiedostavia ja silmänsä ummistavia. Kaiken hyvän lisäksi nämä ja monet muut ominaisuudet ovat vieläpä tilannesidonnaisia. Äitiys sinällään ei ole minulle vierasta, vaan se, että minä olen äiti. Olen jo kauan ymmärtänyt äitiyttä ilmiön, jos sitä nyt koskaan voi riittävästi ymmärtää, kautta ja olen usein ollut lohduttava olkapää erilaisille äideille. Kuitenkin on pakko myöntää, että omien lasten synnyttyä uusi näkökulma äitiyteen on herännyt myös minussa.

Yllättävän usein tulee mietittyä millainen minä olen äitinä. Ja kun tunnen paremmin tai pidemmältä aikaa työminäni verrattuna äitiminääni, huomaan usein vertailevan äitiminääni työminääni. ”Lastenhoitaja” Mirka, ”valmentaja” Mirka ja ”ohjaaja” Mirka ovat hyvin erilaisia kuin ”äiti” Mirka. Olen huomannut, että äitinä olen monessa suhteessa erilainen kuin työssäni. Esimerkiksi olen lepsumpi, mutta äkkipikaisempi. Kotona ei jaksa aina miettiä sitä, miten aikuisen on järkevä toimia missäkin tilanteessa. Kahdeksan tuntia päivässä kykenee olemaan johdonmukainen ja harkitseva, mutta yötä päivää se ei onnistu. Mielenkiintoista on sekin, että siinä missä joukkueellinen futaajia tai koulukodin oppilaat tottelivat oikein muotoiltua ”jonoon järjestäydy” käskyä, oma pikkumies ei korvaansa lotkauta. Ihan kuten ei muistakaan käskyistä – pikemminkin päinvastoin.

Jotkut äitien piirteistä saivat minut töissä toivomaan: ”kunpa äiti oppisi olemaan realisti, toivottavasti sain äidin ymmärtämään, että rajoja lapsi kaipaa tai voi kun vanhemmat osaisivat elää tilanteessa. Nykyään olen huomannut epäileväni itseäni välillä yliherkäksi välillä ihan natsiäidiksi ja viimeksi tänään hysteeriseksi äidiksi, etenkin kun kyse on esikoisesta. Oireet olivat mitättömät päällisin puolin, mutta minusta tuntui, että on tuota lääkärille näytettävä. Tosin sain hysteriadiagnoosista vapautuksen, kun kiikutin Neon lääkäriin muutaman päiväunilta heräämiskerran jälkeen ja herralla todettiin korvatulehdus. Tämän episodin jälkeen mietin, että tärkeintä kaiketi on luottaa äidin vaistoon.

Anyway, sama kai äitiydessä on kuin muissakin asioissa elämässä. Turha hötkytä äärilaidasta toiseen. Paras tapa selviytyä kunnialla on etsiä kultaista keskitietä ja koittaa vielä kävellä sitä pitkin niin kauan, kun tietä riittää. Eipä muuta kuin iloisia kultaisen keskitien etsintöjä. ;)

Ilman heikkous, ketutus ja auringon paiste

Astmaatikkona tämä kevät on ollut erityistä tuskaa. En muista, että minulla olisi henkeä ahdistanut koskaan tähän malliin kuin nyt. Samaan aikaan selkäni, joka menee liikkumattomuudesta jumiin, huutaa liikuntaa. Kun ulkona näyttää tuolta, ei uimahallin tai punttiksen kutsu oikein saa innostumaan. Tosin kaiketi se olisi parempi kuin kökkiä kotosalla. Jotain on tehtävä..

Pieni urheilija sisälläni herää ja huutelee pyöräilemään tai rullaluistelemaan. Kun puhelimenikin pirahti äskettäin ja ystäväni pyysi rullaluistelulenkille, olen valmis kaivamaan astmapiipun taskuun ja antamaan luistinten viedä. Joka tapauksessa en voi käsittää, mikä ongelma katujen putsaamisessa joka kevät on. Tämän kevään erityispiirteet kyllä ymmärrän, mutta silti.. Homman pitäisi toimia ja on meillä helsinkiläisilläkin oikeus puhtaaseen ilmaan.

Minulla ei ole edes ”paha astma”, ainakaan Kelan mukaan. Voin vain kuvitella, millaista elämä ”pahan astman” kanssa on. Elikäs puhdasta hengitysilmaa ja siihen satsaamista, jotta me astmaatikotkin voimme vapaasti liikkua.

Pienen miehen arvojärjestys

Lasten kanssa liikkuessa minulla herää usein halu kurkistaa lapsen pään sisälle. Helppoja – tai ainakin niin luulen – tilanteita on useita. Siis sellaisia, joissa tikkarin saamattomuus herättää kiukun. Välillä mietin, että voi kun minullakin olisi pokkaa kiukutella samalla tavoin kuin lapsi. Kun sitten kuuntelee lapsen suusta tulevia asioita ja seuraa lapsen toimintaa, on monimutkaisia ajatusketjuja välillä vaikea jopa mahdoton hahmottaa. Tänään hiekkalaatikolla, kun muut äidit eivät olleet vielä saapuneet, mietin pojan ajatuksia ja arvoja.

Joku ajattelee, että kylläpäs minä yritän olla jopa yliluonnollinen – mutta pohdinnan tulos oli mielestäni hyvä. Totesin että pojalla – 2 vee - on arvojärjestys kohdallaan. Aina kun liikumme johonkin suuntaan tai jos pienempi mies on poissa näkyviltä. Herra kaks vee kyllä huomaa tilanteen ja kyselee huolestuneena ”vauva? vauva?” Äiti oli ensimmäinen sana ja isiä huudellaan päivät pitkät – siihen asti kun isi kotiutuu. Seuraavana top 10:ssä tulevat pallot ja autot – tosin nykyään pallo on ykkönen - ja kun koko perhe eksyi jalkapallokentälle oli kaks vee siellä täynnä riemua. Kyllä elämä silloin hymyili ja sieltä poistuminen ei onnistunut kuin kaks vee kainalossa kurkkusuorana huutaen.

Johtopäätös: kaksvee tietää jo mikä on tärkeää. Hänen kohdallaan ruoka ja juoma ovat itsestäänselvyys. Muut tarpeet voi vielä toistaiseksi tehdä vaippaan, joten sitten jää vain läheiset, äiti, isi ja vauva, sekä jalkapallo.

Eero Tapanilassa 11.5.2006

Eero Heinäluoma saapuu Tapanilan työväentalolle 11.5.2006 keskustelemaan
sitä, miten me sosialidemokraatit vastaamme Suomen tulevaisuuden haasteisiin.
Tilaisuus starttaa kello 19.00 Kahvittelulla, alkujuonnoilla ja eduskuntavaaliehdokkaiden esittelyllä. Eero aloittaa klo 19.15

Tervetuloa paikalle nauttimaan kahvista ja jutustelemaan mukavia.

Inhimillistä hoivatyötä - laadukasta hoitoa

Sosiaalibarometri 2006 kertoo, että henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden
vaikeudet ovat lisääntyneet nopeasti sosiaali- ja terveydenhuollossa. 40%:lla kunnista on vaikeuksia saada pätevää henkilöstöä sosiaalitoimeen. Tilanne on selvästi heikentynyt viiden viime vuoden aikana. Ammattiryhmistä vaikeinta on saada sosiaalityöntekijöitä ja palveluissa ongelmallisin alue on vanhusten hoito ja hoiva. Eipä tämä tulos juuri yllättänyt minua, mutta
pistää vaatimaan asiaan pikapikaan puuttumista.

Jo jonkin aikaa henkilöstön aseman parantamisessa olisi ollut työsarkaa ja mikäli henkilöstövajetta on, ei ihme, että hoidonlaatu kärsii. Lisäksi henkilöstön vaje vaikuttaa oleellisesti henkilökunnan jaksamiseen. Näillä aloilla henkilökuntavaje takoittaa sitä, että yksi ihminen voi tehdä vaikkapa kolmen työt. Täysin epäinhimillistä.

Osaavien työntekijöiden saaminen on oma probleemansa. Ystäväni hoiva-alalta
valitti sitä, kuinka heidän työpaikallaan vakanssit ollaan saatu täytettyä, mutta
sellaisilla hoitajilla, joilla ei ole osaamista ja motivaatiota työhön. Hän totesikin tiukkaan sävyyn, että koulutus ei aina takaa kykyä työskennellä hoiva-aloilla. Niinpä, ajattelin ja mietin, mistä huutavaan hoitajapulaan ratkaisu. No, palkan nosto saattaisia auttaa, mutta samaan aikaan tarvitaan kunnon sijaisjärjestelyt, jotta motivoituneiden ja osaavien hoitajien aika
ei mene motivoitumattomien ja osaamattomien hoitajien paapomiseen.

Useat juuri valmistuneet ja alalle tulleet kyllästyvät työhön alta aikayksikön, koska työelämän työtavat ja oppilaitosten opit eivät läheskään aina kohtaa. Kehittämismyönteisyys on koulutuksessa, mutta ei läheskään aina työelämässä. Lisäksi "uudet" ammatit, sosionomit ja lähihoitajat, tekevät töitä, jotka eivät vaadi kuin osan ammattitaidostaan käyttöön. Vaikka
hoitoalalla jokainen päivä on erilainen uusia haasteita ei joka päivä tule eteen.

Toivon todella, että hoiva-alojen työpaikat ja koulutukset kohtaisivat tulevaisuudessa paremmin. Samoin toivon, että hoitajien jaksamiseen ja työn kehittämiseen panostetaan työnohjausella, jatkuvan koulutuksen keinoin, riittävän resurssoinnin avulla sekä palkkatasoa inhimillistäen. Hoitajien jaksaminen on erityisen tärkeää etenkin tulevaisuudessa kun vanhustyön tarpeen ennakoidaan lisääntyvän.

Vappuhuipennus: EuroMayDay – Hmm Todellakin

Tästä vapusta jäi monelle ikävä maku suuhun. Kuka olisi halunnut lukea tänään lehdistä mielenosoituksesta - tästä EuroMayDaystä, joka toimi Suomessa kuin Ranskassa konsanaan. Näin ne Euroopan trendit siirtyvät maasta toiseen. Anyway, eipä tuollaista toivoisi, mutta enpä ole yllättynyt. Olen nimittäin usein törmännyt turhautuneisiin ja pettyneisiin nuoriin niin arjessa kuin työelämässä, jotka ihannoivat seitkytluvun hippimeininkiä, anarkiaa ja rauhaa.

Aikanaan en itsekään osannut arvostaa yhteiskuntaamme tarpeeksi. Hyvät asiat olivat itsestään selvyyksiä ja pahoja piti vastustaa ajattelematta sitä, edistääkö tapani vastustaa asiaa vai heikentääkö se sitä. Tosin minä olen kyllä aina arvostanut demokratiaa, mutta sopimusyhteiskunnan yhteistyön päälle en aina jaksanut liputtaa. No nykyään näen, että Suomen tapa pitää huolta suomalaisista on ainutlaatuista. Samalla näen edelleen samoja epäkohtia ja ymmärrän, että niihin vaikutetaan pitkäjänteisesti tehden yhteistyötä niiden puolueiden ihmisten kanssa, joille kansa on luottamuksensa antanut.

Vappuhuipennus ei tainnut olla yllätys sosiaalityöntekijöille eikä poliiseille. Kyseessä oli turhautumisen purkaus, jota on odoteltu meidän aloilla jo joitakin vuosia. Toivottavasti nyt pikku hiljaa sijoitellaan rahaa niin ongelmia ennakoiviin palveluihin, kuin korjaustoimiin, jotta nuorempi väestö ei turhaudu ja polta itseään loppuun tässä suoritusyhteiskunnassa.

Rauhaa ja hyvinvointia rakennetaan rauhanteitse neuvotellen ja tehden kompromisseja.

P.S. Luepa ihmeessä myös toveri Haltian kirjoitus aiheesta.
P.P.S. Prekariaattien määrä on kaiketi pikapikaa minimoitava.

Vappu ja puheenpölpötys

Vapulla on monta merkitystä. Monelle vappu tarkoittaa hyvää syytä juhlia, vieläpä valkolakki päässä tai sitten pukeutuen mitä eriskummallisempiin asusteisiin. Usein juhlatohinassa unohtuu arki ja sen murheet. Olen aikaisemmin kuulunut noihin bilettäjiin. Tänä vuonna pysähdyin erityisesti miettimään. mitä vappu minulle merkitsee ja miksi sitä on mukavaa juhlia.

Vappu merkitsee minulle mahdollisuutta viettää aikaa mukavien ihmisten parissa jatkuvasti höpöttäen. välillä asiaa ja välillä asian vierestä. Vappuperinteeni on muuttunut selvästi vuosien varrella ja nyt kun elämässäni on nuo kolme ihanaa miestä tai oikeammin yksi mies ja kaksi miehenalkua niin vappuaaton perinne muotoutuu uusiksi. Eilen grillailimme ystäviemme pihassa ja tänään suuntasimme aamusta kaupungille kuuntelemaan viisaita sanoja rautatientorille. Sen jälkeen kunnioitimme ainokaista vappuperinnettä, joka on kuulunut vappuuni jo usean vuoden ajan. Elikäs suuntasimme ystävieni kanssa Vanhan Tanssikellariin vappulounaalle. Voi sitä puheenpölpötystä, joka meidän poppoosta lähtee, sillä tämä porukka tuntuu olevan koossa vain vappuisin ja senhän tietää mitä siitä tulee, kun vanhat tutut tapaavat taas pitkästä aikaan.

Samaan aikaan oheistoiminnan rinnalla mielessäni pyörii vappuisia ajatuksia siitä, miten yhteiskuntamme on kehittynyt ja kuinka meillä työmiehillä ja naisilla asiat nykypäivänä on. Askelia on otettu eteenpäin ja välillä taaksepäin, mutta joka tapauksessa saamme nauttia työlainsäädännön tuomista vapauksista ja onhan tasa-arvokin ottanut askelia eteenpäin. Kun kuuntelee iäkkäämpien ihmisten käsityksiä esimerkiksi kodinhoitamisesta, suhtautuminen ainakin meillä on erilainen. Vastuu kodista, lapsista, auton huollosta ja elämästämme kannetaan yhdessä.

Pohdiskelun tuloksena huomaan, että minulle vappu merkitsee puheen pölpötystä niin menneestä kuin tulevasta. Samaan aikaan se vetää vakavaksi ja laittaa miettimään, miten työväenliikkeen tärkeät asiat saavat jatkossakin niille kuuluvan asian mukaisen huomion Vappuna. Vaikka vappu onkin muuttunut koko kansan juhlaksi on hyvä muistaa, että koko kansan juhlalla on toinenkin ulottuvuus – aivan kuten koko kansan presidentilläkin.

P.S. Uusin vappuhuvini on selailla netistä kaikenlaisia vappupuheita...

Eero Heinäluoman vappupuhe
Jyrki Kataisen vappupuhe
Matti Vanhasen vappupuhe
Lauri Ihalainen
Matti Tukiainen
Maarit Feldt-Ranta
Tarja Filatov
Leena Luhtanen
Tuula Haatainen
Antti Kalliomäki
Matti Ahde