Hikeä, iloa ja hulinaa

Halusimme eilen uuden ystäväni kanssa pitää mukavan retkipäivän ja suuntasimmekin poikkeuksellisesti asukaspuistoon, missä emme olleetaiemmin käyneet lasten kanssa. Reissusta tuli aikamoinen katastrofi aikuisten näkökulmasta, vaikka päivä taisi lasten silmin tarjota uusia elämyksiä ja kunnolla jännitystä.


Ensinnäkin kaikki lapsemme yksitellen hujahtivat, kuka milläkin leikkipaikan välineellä uima-altaaseen ja aivan kuin kruunatakseen koko ilon, pieni Niki poikani hyppäsi oikein mahalleen kellumaan altaaseen.


Onneksi vaaratilanteilta vältyttiin, vaikkakin melkein kaikki kävivät altaassa ja me aikuiset päivystimme lapsia silmä kovana.Kun sitten roudasimme litimärät lapset kotiin ja ohjasimme lämpimään suihkuun riemu oli taas katossa. Vaikkakin meille aikuisille tämä riemu tarkoitti tarkkaa valvontaa, kylpytarvikkeiden etsimistä ja ruoan laittoa.


Vaikka itsellä oli hikipinnassa, jotta kaikki toiminta pysyi hallussa,lapsilla oli hauskaa ja kiitos tuli minullekin ruokailun yhteydessä.No tällä kertaa ei kesä sade haitannut vesileikkejä. ;)

Kesäsateita, jalkapalloa ja ajattomuutta

Tänä kesänä ja keväänä elämäni on kulkenut uudenlaisella tavalla kuitenkin tuttua rataa. Kyse on ehkä eniten paluusta takaisin juurille. Lapsuuden kaverini kyläilevät lähes päivittäin ja aloitin jalkapallon valmentamisen. Päätin myös investoida pyöräperäkärryyn, jonka jälkeen olemme hurruutelleet poikien kanssa pyörällä ympäri kaupunkia, mikä on aina ollut myös mieluisaa minulle.

Olen miettinyt, pitääkö sitä tosiaan keskittyä täydellisesti tietokone hommiin, papereiden pyörittämiseen, jotta voi taas ymmärtää sen kuinka nautitaan raikkaasta kesäsateesta lenkkeillen tai jalkapallon potkimisesta. No ehkä mulla oli kolmen vuoden mittainen massakausi ja nyt on taas aika kulkea kohti timmimpää tulevaisuutta. ;)

Joka tapauksessa tänä keväänä tai siis kesänä nauttiminen, on ollut avain asemassa ja mökillä olen halunnut olla paossa myös tietoyhteiskuntaa –ilman nettiyhteyttä, toisin kuin viime vuonna. Annoin itselleni luvan heittää muutenkin ajantajun narikkaan ja antaa ajan vain kulua. Olen lakannut käyttämästä jopa bussiaikataulua.. Kalenterinikin pullottaa futismatseja, kaikenlaisia retkiä ystävieni kanssa sekä mökkireissuja. Sitä katsoessa mieleeni muistuu aikaisempi paniikkifiilis, kuinka on taas kiire. Tosin nyt kiire tarkoittaa vain enemmän kivaa, eikä henkeäni salpaa yhtään.

Sitä paitsi viimeiset päivät molempien poikieni kanssa kotona aamusta iltaan on nyt käsillä. Syksyllä Neo aloittaa puolipäiväisenä päiväkodissa ja tammikuussa Niki täyttää kaksi, eli viimeistään siitä vuoden päästä työt kutsuvat minuakin ja tämä kotona kavereiden kanssa touhuaminen loppuu. Tosin edessä on silloin uusi aika ja uudet jutut.