Edessäni on uudenlainen joulu perheeni kanssa. Perhosia lentelee vatsan pohjalla kuin lapsena konsanaan. Nyt vietämme ensimmäistä joulua niin, että pienin perheenjäsenemme, siis Neo, ymmärtää ja kommentoi kaikenlaista jouluun liittyvää. Jännittää lapsen puolesta ja ehkä vähän edestäkin. Jokainen joulu on varmasti jollakin tavalla spesiaali, mutta tänä vuonna se pysähdyttää erityisesti ilon merkeissä, kun joskus aikaisemmin joulun merkitys on vaihdellut.
Yhtenä jouluna olin töissä kotipalvelussa ja silloin todella pysähdyin miettimään, kuinka joulu on joillekin yksinäistä aikaa. Kun itselläni oli töitä, enemmän kuin koskaan ja joka paikassa olisi vanhus toivonut, että olisin viettänyt enemmän aikaa kahvia, glögiä tai jotain muuta nautiskellen, riittämättömyyden tunne oli sanoin kuvailematon. Nykyään tästäkin asiasta puhutaan enemmän ja olen ilolla seurannut, kuinka joulun aikaan ovia on auennut useissa paikoissa erilaisten joulujuhlien merkeissä. Hienoa!
Meidän kotosalla joulu menee perinteisissä merkeissä. Tällä viikolla olemme kaikessa rauhassa tehneet joululaatikot, rosollin, sillit, silakat ja sienisalaatit ja nyt ohjelmassa on vain viimeistelyä. Puuhailu keittiössä on meidän perheen yhteinen harrastus ja iloksemme tänä jouluna aikaa keittiöhommiin oli riittävästi. Pikkuherrakin on avustanut jatkuvasti ja ihaillut kynttilöitä. Eilen oikein henkeä haukkoen.. Nyt vaan kun itse malttaa odottaa joulupukkia ja lapsen reaktioita koko jouluaatosta.
Haluankin toivottaa: ”Maukkaita hetkiä joulupöydässä, onnenhetkiä ja kiireetöntä joulun aikaa!”
perjantaina, joulukuuta 23, 2005
maanantaina, joulukuuta 12, 2005
Unelmaryhmä esittää: Tarjarock Tavastialla
Presidentti Tarja Halosen nuorten helsinkiläisten tukijoiden joukko,
Unelmaryhmä06, järjesti tiistaina 29.11. ensimmäisen virallisen tapaamisen
ja tempauksen.
Unelmaryhmä sai alkunsa jo kuusi vuotta sitten ennen
edellisiä Presidentinvaaleja - tuolloin joukolla nuoria oli unelma saada
Suomeen ensimmäinen naispresidentti.
Tällä kertaa Unelmaryhmä06:n tavoitteena on varmistaa Tarja Halosen valinta
presidentiksi toiselle kaudelle sekä aktivoida nuoria yhteiskunnalliseen
vaikuttamiseen. Unelmaryhmä06 on mukana järjestämässä myös TarjaRock
(www.tarjarock.net) tapahtumaa - tällä kertaa Helsingin konsertti
järjestetään 12. tammikuuta Tavastialla ilmaistapahtumana.
Kysy lisää Helsingin Unelmaryhmä06:n toiminnasta tai
TarjaRock -tapahtumasta:
Jani Ryhänen
projektisihteeri
Helsingin Demarinuoret
050 537 23 48
jani@janiryhanen.com
Unelmaryhmä06, järjesti tiistaina 29.11. ensimmäisen virallisen tapaamisen
ja tempauksen.
Unelmaryhmä sai alkunsa jo kuusi vuotta sitten ennen
edellisiä Presidentinvaaleja - tuolloin joukolla nuoria oli unelma saada
Suomeen ensimmäinen naispresidentti.
Tällä kertaa Unelmaryhmä06:n tavoitteena on varmistaa Tarja Halosen valinta
presidentiksi toiselle kaudelle sekä aktivoida nuoria yhteiskunnalliseen
vaikuttamiseen. Unelmaryhmä06 on mukana järjestämässä myös TarjaRock
(www.tarjarock.net) tapahtumaa - tällä kertaa Helsingin konsertti
järjestetään 12. tammikuuta Tavastialla ilmaistapahtumana.
Kysy lisää Helsingin Unelmaryhmä06:n toiminnasta tai
TarjaRock -tapahtumasta:
Jani Ryhänen
projektisihteeri
Helsingin Demarinuoret
050 537 23 48
jani@janiryhanen.com
perjantaina, joulukuuta 09, 2005
Minuutta miettien
Aikakausilehtiä lukiessa törmää usein monenlaisiin haastatteluihin. Olenkin monesti miettinyt, miltä julkkisten vastaukset näihin kysymyksiin näyttäisivät, jos kaiken karvaisiin kyselyihin vastanneen julkkiksen vastauksia arvioitaisiin rinnakkain, kuten poliitikkojen ajoittain vertaillaan. Pitäisikö linja vai olisiko vastauksista luettavissa ihmisen henkisen kasvun prosessia ajattelun muovautuessa muun muassa elämänkokemusten, ajattelun ja yhteiskuntamme mukana. Testi voisi olla paikallaan, kaiva yksi haastattelu ja vastaa kysymyksiin nyt ja seuraavaksi kymmenen vuoden päästä. Siinä onkin kymmenen vuoden päästä sitten mietittävää.
Todellisuudessa aikakausilehtien haastattelut ovat leikkimielistä viihdettä, jolla halutaan tutustua hiukan paremmin haastateltavaan. Kun haastattelussa kysytään esimerkiksi elämän aakkosia (mikä voi olla hyvä testin tekotapa), periaatteella A aurinko, perustelu: Pidän etenkin kevään auringon ensi säteistä. B banaani: On kotiäidin helppo eväs, jos lapsen nälkä pääsee yllättämään. C Celsius: En ole koskaan ennen tuijottanut lämpömittaria yhtä aktiivisesti jne., vastauksista on luettavissa, jotakin haastateltavan elämästä ja ajattelusta. En varmasti olisi vastannut aakkosiin samoin aikaisemmin.
Mikäli pysähtyy pohtimaan vastauksia kysymyksiin, joita aikakausilehdet esittävät, herää usein pohtimaan omaa elämäänsä ja sitä, kuinka elämäntilanne on kasvattanut. Elämänkaarella edetessä vastauksetkin vaihtuvat. Toisaalta pohtiessa vastauksia kysymyksiin, oppii joka kerta jotakin itsestään – tai ainakin minä olen oppinut. Itsetuntemus on laji, jota jokaisen olisi syytä harrastaa ja vieläpä erilaisista rooleista käsin. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään vaikkapa vauvalehden kysymyksiä, millainen vanhempi olen? Millainen haluaisin olla? Miten näen parisuhteeni jne. ja joskus on varattava aikaa vain itsensä pohtimiseen. Millainen ihminen olen? Mitä haluan elämältäni ja vaikkapa miten hemmottelen itseäni?
Usein ainakin aikaisemmin en todellakaan työn, opiskelujen ja poliittisen toiminnan lomassa ehtinyt pysähtyä ajattelemaan edellä mainittuja asioita, kun ”substanssiasiat” veivät kaiken ajan. Saatikka, että olisin ehtinyt hemmottelemaan itseäni, muuten kuin viime tipassa sännäten kampaajalle, kun hiukset ovat jo sen näköiset, etten todellakaan kehdannut enää kulkea ilman ehostusta. Hyppy pois kiireen kärrynpyörän matkasta, jääden kotiäidiksi, on ehdottomasti tärkeä temppu niin oman itseni, läheisteni kuin ennen kaikkea perheeni kannalta. Suosittelen ajoittaista pysähtymistä myös muille, kiireellä tuskin voi enempää saavuttaa.
Todellisuudessa aikakausilehtien haastattelut ovat leikkimielistä viihdettä, jolla halutaan tutustua hiukan paremmin haastateltavaan. Kun haastattelussa kysytään esimerkiksi elämän aakkosia (mikä voi olla hyvä testin tekotapa), periaatteella A aurinko, perustelu: Pidän etenkin kevään auringon ensi säteistä. B banaani: On kotiäidin helppo eväs, jos lapsen nälkä pääsee yllättämään. C Celsius: En ole koskaan ennen tuijottanut lämpömittaria yhtä aktiivisesti jne., vastauksista on luettavissa, jotakin haastateltavan elämästä ja ajattelusta. En varmasti olisi vastannut aakkosiin samoin aikaisemmin.
Mikäli pysähtyy pohtimaan vastauksia kysymyksiin, joita aikakausilehdet esittävät, herää usein pohtimaan omaa elämäänsä ja sitä, kuinka elämäntilanne on kasvattanut. Elämänkaarella edetessä vastauksetkin vaihtuvat. Toisaalta pohtiessa vastauksia kysymyksiin, oppii joka kerta jotakin itsestään – tai ainakin minä olen oppinut. Itsetuntemus on laji, jota jokaisen olisi syytä harrastaa ja vieläpä erilaisista rooleista käsin. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään vaikkapa vauvalehden kysymyksiä, millainen vanhempi olen? Millainen haluaisin olla? Miten näen parisuhteeni jne. ja joskus on varattava aikaa vain itsensä pohtimiseen. Millainen ihminen olen? Mitä haluan elämältäni ja vaikkapa miten hemmottelen itseäni?
Usein ainakin aikaisemmin en todellakaan työn, opiskelujen ja poliittisen toiminnan lomassa ehtinyt pysähtyä ajattelemaan edellä mainittuja asioita, kun ”substanssiasiat” veivät kaiken ajan. Saatikka, että olisin ehtinyt hemmottelemaan itseäni, muuten kuin viime tipassa sännäten kampaajalle, kun hiukset ovat jo sen näköiset, etten todellakaan kehdannut enää kulkea ilman ehostusta. Hyppy pois kiireen kärrynpyörän matkasta, jääden kotiäidiksi, on ehdottomasti tärkeä temppu niin oman itseni, läheisteni kuin ennen kaikkea perheeni kannalta. Suosittelen ajoittaista pysähtymistä myös muille, kiireellä tuskin voi enempää saavuttaa.
maanantaina, joulukuuta 05, 2005
Ihana raskausaika
Raskaana olemisesta ja lapsen odottamisesta annetaan useimmiten se kuva, että se on ihanaa, ruusuista ja onnellista odotusta. Moni mieltää, että odotusaikana valmistaudutaan hymyssä suin ja pieniä vaatteita ihaillen ottamaan uusi pieni tulokas vastaan. Tämän kuvitelman mukaan odotusaikana mietitään, mitä kaikkea mukavaa voi pienokaiselle ostaa tai muuten vaan ihaillaan erilaisia pieniä vauvatavaroita. Todellisuus ei - yllätys, yllätys - tässäkään tilanteessa ole noin vaaleanpunainen, vaan todellisuudessa monenmoisia varjoja osuu tähänkin pääpiirteittäin onnelliseen aikaan.
Mitä pidemmälle raskaus etenee, sen kömpelömmäksi olo muuttuu ja sitä raskaammaksi pienetkin arkirutiineista selviämiset. Mitään ihanaa ei myöskään ole siinä, kun mahassa asuva pikku kaveri liikkuu ja potkii niin innokkaasti, että nukkumisesta ei tule mitään ja väsymys on yhä pysyvämpi olotila. Oma liikkuminen muuttuu myös tuskalliseksi, kun raskaudeltaan ei oikein pysty kävelemään kuin lyhyitä matkoja - ja siitäkin seuraa supistuksia mahan seudulla. Turhautuminen elefantinkokoisena olemiseen iskee oikein olan takaa raskauden loppuvaiheessa – toisaalta pelko synnytystä kohtaan vähentyy. Mielessä pyörii vain, että kumpa tuo sisältä potkiva olento saataisiin ulos niin ja saisin nähdä sen ehkä yhden maailman suloisimmista olennoista..
Epävarmuus on myös jatkuvaa. Varsinkin nyt käynnissä olevassa raskaudessa on pitänyt jännittää sitä, pysyykö tulokas mahassa tarpeeksi pitkään vai punkeeko vaarallisen aikaan ulos maailmaan. Olo on sellainen, että asiaan ei voi itse vaikuttaa niin kauan, kun pieni ihminen ei ole tullut maailmaan, jossa häntä voisi hoivata ja tehdä olon turvalliseksi. Lisäksi jos lapsen liikkeitä ei muutamaan tuntiin tunne, huoli valtaa mielen, onko pikkuihmiselle käynyt jotakin. Toisaalta helpotus, joka seuraa seuraavasta potkusta on jotakin todella mieltä huojentavaa.
Oma jaksaminen vaihtelee jatkuvasti. Puolitoistavuotias esikoispoikani vaatii leikkimään, touhuamaan ja kaikkea muuta koko ajan. Yritä siinä nyt sitten levätä ja juoda paljon vettä saatujen ohjeiden mukaan - ei oikein onnistu. Niin ja kun nostelua on vältettävä, niin eipä auta muu kuin tuntea jatkuvaa syyllisyyttä ohjeiden rikkomisesta. Kaiken hyvä lisäksi huomaan usein kantavani huolta myös puolisoni jaksamisesta, joka töiden jälkeen hoitaa - mukisematta ja kiltisti - siivoukset ja osansa arkirutiineista. Jossain vaiheessa tämänkin kai pitäisi ehtiä lepäämään.
Toisaalta nyt alkaa olla se aika käsillä, ettei enää haittaa, vaikka lapsi syntyisikin. Kuitenkin kun on ollut vähällä liikunnalla usean kuukauden ajan, ei liikkuminen nyt kymmenisen kiloa painavampana, käy kuin tanssi. Lisäksi kun lantionseutu on jonkin verran valmistautunut synnytykseen. Niin, että kävelyn jälkeen istahtaessa ei meinaa uudestaan enää päästä kävelemään. Tämän luonteisia vaivoja on useilla odottavilla äideillä ja nämä jos mitkä ovat kiusallisia. Toisaalta mieltä helpottaa, että enää ei voi odotus kestää kauan.
Minun on usein vaikea suhtautua raskausaikaan ihanana vaaleanpunaisena aikana. Koen, että sanonta odottavan aika on pitkä, kannattaa muistaa kuvaavan myös raskausaikaa. Unohtaako raskausajan varjopuolet todellakin niin nopeasti, etteivät useat ihmiset enää muista onnen varjoja vai onko kyseessä harhaanjohtavaa markkinointi lisääntymisen edistämiseksi?
Onnellakin on varjonsa.
Mitä pidemmälle raskaus etenee, sen kömpelömmäksi olo muuttuu ja sitä raskaammaksi pienetkin arkirutiineista selviämiset. Mitään ihanaa ei myöskään ole siinä, kun mahassa asuva pikku kaveri liikkuu ja potkii niin innokkaasti, että nukkumisesta ei tule mitään ja väsymys on yhä pysyvämpi olotila. Oma liikkuminen muuttuu myös tuskalliseksi, kun raskaudeltaan ei oikein pysty kävelemään kuin lyhyitä matkoja - ja siitäkin seuraa supistuksia mahan seudulla. Turhautuminen elefantinkokoisena olemiseen iskee oikein olan takaa raskauden loppuvaiheessa – toisaalta pelko synnytystä kohtaan vähentyy. Mielessä pyörii vain, että kumpa tuo sisältä potkiva olento saataisiin ulos niin ja saisin nähdä sen ehkä yhden maailman suloisimmista olennoista..
Epävarmuus on myös jatkuvaa. Varsinkin nyt käynnissä olevassa raskaudessa on pitänyt jännittää sitä, pysyykö tulokas mahassa tarpeeksi pitkään vai punkeeko vaarallisen aikaan ulos maailmaan. Olo on sellainen, että asiaan ei voi itse vaikuttaa niin kauan, kun pieni ihminen ei ole tullut maailmaan, jossa häntä voisi hoivata ja tehdä olon turvalliseksi. Lisäksi jos lapsen liikkeitä ei muutamaan tuntiin tunne, huoli valtaa mielen, onko pikkuihmiselle käynyt jotakin. Toisaalta helpotus, joka seuraa seuraavasta potkusta on jotakin todella mieltä huojentavaa.
Oma jaksaminen vaihtelee jatkuvasti. Puolitoistavuotias esikoispoikani vaatii leikkimään, touhuamaan ja kaikkea muuta koko ajan. Yritä siinä nyt sitten levätä ja juoda paljon vettä saatujen ohjeiden mukaan - ei oikein onnistu. Niin ja kun nostelua on vältettävä, niin eipä auta muu kuin tuntea jatkuvaa syyllisyyttä ohjeiden rikkomisesta. Kaiken hyvä lisäksi huomaan usein kantavani huolta myös puolisoni jaksamisesta, joka töiden jälkeen hoitaa - mukisematta ja kiltisti - siivoukset ja osansa arkirutiineista. Jossain vaiheessa tämänkin kai pitäisi ehtiä lepäämään.
Toisaalta nyt alkaa olla se aika käsillä, ettei enää haittaa, vaikka lapsi syntyisikin. Kuitenkin kun on ollut vähällä liikunnalla usean kuukauden ajan, ei liikkuminen nyt kymmenisen kiloa painavampana, käy kuin tanssi. Lisäksi kun lantionseutu on jonkin verran valmistautunut synnytykseen. Niin, että kävelyn jälkeen istahtaessa ei meinaa uudestaan enää päästä kävelemään. Tämän luonteisia vaivoja on useilla odottavilla äideillä ja nämä jos mitkä ovat kiusallisia. Toisaalta mieltä helpottaa, että enää ei voi odotus kestää kauan.
Minun on usein vaikea suhtautua raskausaikaan ihanana vaaleanpunaisena aikana. Koen, että sanonta odottavan aika on pitkä, kannattaa muistaa kuvaavan myös raskausaikaa. Unohtaako raskausajan varjopuolet todellakin niin nopeasti, etteivät useat ihmiset enää muista onnen varjoja vai onko kyseessä harhaanjohtavaa markkinointi lisääntymisen edistämiseksi?
Onnellakin on varjonsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
