Onnellista ja rauhallista joulua!

Edessäni on uudenlainen joulu perheeni kanssa. Perhosia lentelee vatsan pohjalla kuin lapsena konsanaan. Nyt vietämme ensimmäistä joulua niin, että pienin perheenjäsenemme, siis Neo, ymmärtää ja kommentoi kaikenlaista jouluun liittyvää. Jännittää lapsen puolesta ja ehkä vähän edestäkin. Jokainen joulu on varmasti jollakin tavalla spesiaali, mutta tänä vuonna se pysähdyttää erityisesti ilon merkeissä, kun joskus aikaisemmin joulun merkitys on vaihdellut.

Yhtenä jouluna olin töissä kotipalvelussa ja silloin todella pysähdyin miettimään, kuinka joulu on joillekin yksinäistä aikaa. Kun itselläni oli töitä, enemmän kuin koskaan ja joka paikassa olisi vanhus toivonut, että olisin viettänyt enemmän aikaa kahvia, glögiä tai jotain muuta nautiskellen, riittämättömyyden tunne oli sanoin kuvailematon. Nykyään tästäkin asiasta puhutaan enemmän ja olen ilolla seurannut, kuinka joulun aikaan ovia on auennut useissa paikoissa erilaisten joulujuhlien merkeissä. Hienoa!

Meidän kotosalla joulu menee perinteisissä merkeissä. Tällä viikolla olemme kaikessa rauhassa tehneet joululaatikot, rosollin, sillit, silakat ja sienisalaatit ja nyt ohjelmassa on vain viimeistelyä. Puuhailu keittiössä on meidän perheen yhteinen harrastus ja iloksemme tänä jouluna aikaa keittiöhommiin oli riittävästi. Pikkuherrakin on avustanut jatkuvasti ja ihaillut kynttilöitä. Eilen oikein henkeä haukkoen.. Nyt vaan kun itse malttaa odottaa joulupukkia ja lapsen reaktioita koko jouluaatosta.

Haluankin toivottaa: ”Maukkaita hetkiä joulupöydässä, onnenhetkiä ja kiireetöntä joulun aikaa!”

Unelmaryhmä esittää: Tarjarock Tavastialla

Presidentti Tarja Halosen nuorten helsinkiläisten tukijoiden joukko,
Unelmaryhmä06, järjesti tiistaina 29.11. ensimmäisen virallisen tapaamisen
ja tempauksen.

Unelmaryhmä sai alkunsa jo kuusi vuotta sitten ennen
edellisiä Presidentinvaaleja - tuolloin joukolla nuoria oli unelma saada
Suomeen ensimmäinen naispresidentti.

Tällä kertaa Unelmaryhmä06:n tavoitteena on varmistaa Tarja Halosen valinta
presidentiksi toiselle kaudelle sekä aktivoida nuoria yhteiskunnalliseen
vaikuttamiseen. Unelmaryhmä06 on mukana järjestämässä myös TarjaRock
(www.tarjarock.net) tapahtumaa - tällä kertaa Helsingin konsertti
järjestetään 12. tammikuuta Tavastialla ilmaistapahtumana.
Kysy lisää Helsingin Unelmaryhmä06:n toiminnasta tai
TarjaRock -tapahtumasta:
Jani Ryhänen
projektisihteeri
Helsingin Demarinuoret
050 537 23 48
jani@janiryhanen.com

Minuutta miettien

Aikakausilehtiä lukiessa törmää usein monenlaisiin haastatteluihin. Olenkin monesti miettinyt, miltä julkkisten vastaukset näihin kysymyksiin näyttäisivät, jos kaiken karvaisiin kyselyihin vastanneen julkkiksen vastauksia arvioitaisiin rinnakkain, kuten poliitikkojen ajoittain vertaillaan. Pitäisikö linja vai olisiko vastauksista luettavissa ihmisen henkisen kasvun prosessia ajattelun muovautuessa muun muassa elämänkokemusten, ajattelun ja yhteiskuntamme mukana. Testi voisi olla paikallaan, kaiva yksi haastattelu ja vastaa kysymyksiin nyt ja seuraavaksi kymmenen vuoden päästä. Siinä onkin kymmenen vuoden päästä sitten mietittävää.

Todellisuudessa aikakausilehtien haastattelut ovat leikkimielistä viihdettä, jolla halutaan tutustua hiukan paremmin haastateltavaan. Kun haastattelussa kysytään esimerkiksi elämän aakkosia (mikä voi olla hyvä testin tekotapa), periaatteella A aurinko, perustelu: Pidän etenkin kevään auringon ensi säteistä. B banaani: On kotiäidin helppo eväs, jos lapsen nälkä pääsee yllättämään. C Celsius: En ole koskaan ennen tuijottanut lämpömittaria yhtä aktiivisesti jne., vastauksista on luettavissa, jotakin haastateltavan elämästä ja ajattelusta. En varmasti olisi vastannut aakkosiin samoin aikaisemmin.

Mikäli pysähtyy pohtimaan vastauksia kysymyksiin, joita aikakausilehdet esittävät, herää usein pohtimaan omaa elämäänsä ja sitä, kuinka elämäntilanne on kasvattanut. Elämänkaarella edetessä vastauksetkin vaihtuvat. Toisaalta pohtiessa vastauksia kysymyksiin, oppii joka kerta jotakin itsestään – tai ainakin minä olen oppinut. Itsetuntemus on laji, jota jokaisen olisi syytä harrastaa ja vieläpä erilaisista rooleista käsin. Välillä on hyvä pysähtyä miettimään vaikkapa vauvalehden kysymyksiä, millainen vanhempi olen? Millainen haluaisin olla? Miten näen parisuhteeni jne. ja joskus on varattava aikaa vain itsensä pohtimiseen. Millainen ihminen olen? Mitä haluan elämältäni ja vaikkapa miten hemmottelen itseäni?

Usein ainakin aikaisemmin en todellakaan työn, opiskelujen ja poliittisen toiminnan lomassa ehtinyt pysähtyä ajattelemaan edellä mainittuja asioita, kun ”substanssiasiat” veivät kaiken ajan. Saatikka, että olisin ehtinyt hemmottelemaan itseäni, muuten kuin viime tipassa sännäten kampaajalle, kun hiukset ovat jo sen näköiset, etten todellakaan kehdannut enää kulkea ilman ehostusta. Hyppy pois kiireen kärrynpyörän matkasta, jääden kotiäidiksi, on ehdottomasti tärkeä temppu niin oman itseni, läheisteni kuin ennen kaikkea perheeni kannalta. Suosittelen ajoittaista pysähtymistä myös muille, kiireellä tuskin voi enempää saavuttaa.

Ihana raskausaika

Raskaana olemisesta ja lapsen odottamisesta annetaan useimmiten se kuva, että se on ihanaa, ruusuista ja onnellista odotusta. Moni mieltää, että odotusaikana valmistaudutaan hymyssä suin ja pieniä vaatteita ihaillen ottamaan uusi pieni tulokas vastaan. Tämän kuvitelman mukaan odotusaikana mietitään, mitä kaikkea mukavaa voi pienokaiselle ostaa tai muuten vaan ihaillaan erilaisia pieniä vauvatavaroita. Todellisuus ei - yllätys, yllätys - tässäkään tilanteessa ole noin vaaleanpunainen, vaan todellisuudessa monenmoisia varjoja osuu tähänkin pääpiirteittäin onnelliseen aikaan.

Mitä pidemmälle raskaus etenee, sen kömpelömmäksi olo muuttuu ja sitä raskaammaksi pienetkin arkirutiineista selviämiset. Mitään ihanaa ei myöskään ole siinä, kun mahassa asuva pikku kaveri liikkuu ja potkii niin innokkaasti, että nukkumisesta ei tule mitään ja väsymys on yhä pysyvämpi olotila. Oma liikkuminen muuttuu myös tuskalliseksi, kun raskaudeltaan ei oikein pysty kävelemään kuin lyhyitä matkoja - ja siitäkin seuraa supistuksia mahan seudulla. Turhautuminen elefantinkokoisena olemiseen iskee oikein olan takaa raskauden loppuvaiheessa – toisaalta pelko synnytystä kohtaan vähentyy. Mielessä pyörii vain, että kumpa tuo sisältä potkiva olento saataisiin ulos niin ja saisin nähdä sen ehkä yhden maailman suloisimmista olennoista..

Epävarmuus on myös jatkuvaa. Varsinkin nyt käynnissä olevassa raskaudessa on pitänyt jännittää sitä, pysyykö tulokas mahassa tarpeeksi pitkään vai punkeeko vaarallisen aikaan ulos maailmaan. Olo on sellainen, että asiaan ei voi itse vaikuttaa niin kauan, kun pieni ihminen ei ole tullut maailmaan, jossa häntä voisi hoivata ja tehdä olon turvalliseksi. Lisäksi jos lapsen liikkeitä ei muutamaan tuntiin tunne, huoli valtaa mielen, onko pikkuihmiselle käynyt jotakin. Toisaalta helpotus, joka seuraa seuraavasta potkusta on jotakin todella mieltä huojentavaa.

Oma jaksaminen vaihtelee jatkuvasti. Puolitoistavuotias esikoispoikani vaatii leikkimään, touhuamaan ja kaikkea muuta koko ajan. Yritä siinä nyt sitten levätä ja juoda paljon vettä saatujen ohjeiden mukaan - ei oikein onnistu. Niin ja kun nostelua on vältettävä, niin eipä auta muu kuin tuntea jatkuvaa syyllisyyttä ohjeiden rikkomisesta. Kaiken hyvä lisäksi huomaan usein kantavani huolta myös puolisoni jaksamisesta, joka töiden jälkeen hoitaa - mukisematta ja kiltisti - siivoukset ja osansa arkirutiineista. Jossain vaiheessa tämänkin kai pitäisi ehtiä lepäämään.

Toisaalta nyt alkaa olla se aika käsillä, ettei enää haittaa, vaikka lapsi syntyisikin. Kuitenkin kun on ollut vähällä liikunnalla usean kuukauden ajan, ei liikkuminen nyt kymmenisen kiloa painavampana, käy kuin tanssi. Lisäksi kun lantionseutu on jonkin verran valmistautunut synnytykseen. Niin, että kävelyn jälkeen istahtaessa ei meinaa uudestaan enää päästä kävelemään. Tämän luonteisia vaivoja on useilla odottavilla äideillä ja nämä jos mitkä ovat kiusallisia. Toisaalta mieltä helpottaa, että enää ei voi odotus kestää kauan.

Minun on usein vaikea suhtautua raskausaikaan ihanana vaaleanpunaisena aikana. Koen, että sanonta odottavan aika on pitkä, kannattaa muistaa kuvaavan myös raskausaikaa. Unohtaako raskausajan varjopuolet todellakin niin nopeasti, etteivät useat ihmiset enää muista onnen varjoja vai onko kyseessä harhaanjohtavaa markkinointi lisääntymisen edistämiseksi?

Onnellakin on varjonsa.

Valtuustossa keskustellaan asuntopolitiikasta

Tänään Helsingin kaupunginvaltuusto käy lähetekeskustelun uudesta, vuosiksi 2007-2011 tehtävästä asunto-ohjelmasta. Toivon, että asuntojen hintakehitystä pohditaan tarkoin ja valmistelijoita evästetään niin, että he oikeasti starttaavat etsinnät siitä, miten asuntojen hinnat saadaan inhimillisemmäksi. Se, että asuntopolitiikassa kehittämistyö jatkuu luontevana prosessina ja siihen paneudutaan jatkuvasti on hieno juttu. Hienoa oli myös huomata se, että asiat etenevät ainakin muodollisesti yhteistyössä pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan toimesta, joka on saanut luotua pääkaupunkiseudulle yhteisen vision ja sitä tukevat strategiset visiot. Miten tämä onnistutaan tuomaan konkretian tasolle niin, että se oikeasti hyödyttää koko pääkaupunkiseutua, onkin sitten toinen juttu. Toivon, että näin käy, mutta epäilen, että strategian hienot lauseet voivat unohtua valtuustolta, kun aloitetaan poliittinen vääntö siitä, millainen tulee olla asuntojen tuottamis-suhde, siis enemmän kovanrahan asuntoja, aravavuokra-asuntoja vai joitakin muita asumismuotoja.

Viime kerralla asunto-ohjelman hyväksymisen yhteydessä kättä väännettiin useista asioista. Toivonkin, että tällä kerralla veropohjan vahvistamista ei nosteta asunto-ohjelman punaiseksi langaksi, vaan enemmän keskustellaan ihmisten inhimillisistä tarpeista. Nämä asiat eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta jos kaupunkiin halutaan tulevaisuudessa asuntopolitiikalla houkutella enemmän niin sanottuja hyviä veronmaksajia, niin me huonommat joudumme jossakin vaiheessa muuttamaan kaupungin ulkopuolelle. Kuitenkin Helsingin tulee olla avoin kaupunki erilaisille asujille lompakon paksuudesta riippumatta. Helsinki on kotini ja haluan sen jatkossakin sitä olevan.

Totta on, että perheellisten on vaikea asua täällä. Jos meidän perhekoko tästä vielä kasvaisi muutamalla lapsella, ei varaa elämiseen olisi - tai ei ainakaan laadukkaaseen elämiseen. Jos perheessä on useita lapsia, vain harva pystyy järjestämään asunnon, joka on toiminnallisesti ja asumisen laadun näkökulmasta tyydyttävä. Suurimpana syynä on asuntojen hintakehitys. Tunnen useita lapsiperheitä, jotka muuttaisivat suurempaan asuntoon, jos se olisi mahdollista. Liian monessa tilanteessa ongelman luo se etteivät kahden ihmisen palkkatulot läheskään aina riitä neliön vuokraan saatikka asuntolainan ottoon, kun tarpeellisia hankintoja toppapuvusta kumisaappaisiin on jatkuvasti.

Nyt on aika pohtia laajasti, kuinka asuntojen hintakehitykseen voidaan puuttua. Tottahan on, että rikkaat pystyvät valikoimaan sen, missä ja miten asuvat, kun pieni- ja keskituloiset hierovat aivonystyröitään pohtien, kuinka arjesta selviydytään hyläten useita asuinalueita suoraan hintojen perusteella. Esimerkkeinä tällaisista paikoista mainittakoon kantakaupunki ja Tammisalo, joista ei todellakaan tarvitse unelmoida asumisvaihtoehtona. Alueiden välinen tasa-arvo onkin toinen tärkeä asia, johon tulee kiinnittää huomiota asunto-ohjelman yhteydessä.

Palmian henkilöstö veitsen terällä?

Huomenna pidetään liikepalvelulautakunnan kokous, jossa on tarkoitus päättää Palmian henkilöstön asemasta kilpailutilanteiden yhteydessä. Päätös koskee muun muassa henkilöstön siirtymisiä, oppisopimuskoulutettavia, palvelusuhdeasunnot, paluuoikeuksia ja vajaakuntoisia työntekijöitä. Asia on erityisen tärkeä työntekijöiden tulevaisuuden hyvinvoinnin näkökulmasta. Henkilöstön hyvinvointi kilpailutilanteessa kun olisi helppo sivuuttaa heittämällä, jos Helsinki ei haluaisi satsata asiaan työnantajana. Onneksi näin ei ole ja näyttää siltä, että kaupungin tasolla henkilöstön pelot ja työsuhdeasiat on käyty tarkkaan läpi yhdessä henkilöstöjärjestöjen kanssa.

Lautakunnan jäsenenä on helppo hyväksyä henkilöstön asemaa koskeva paikallinen sopimus huomisessa kokouksessa, kun sopu on yhteistoiminnassa saavutettu. Kuitenkin haluan, että meille lautakunnan jäsenille selvitetään joka kilpailutustilanteen yhteydessä, kuinka henkilöstön tilanne huomioidaan. Tässä asiassa korulauseet siitä, että asia on huomioitu asianmukaisella tavalla riitä. Haluan, että kilpailutustilanteiden yhteydessä selvitys tulee myös kirjallisena konkreettisesti, yksilöllisten tapausten kautta määriteltynä.

Tuulia Helsingin kunnallispolitiikasta

Viime viikko on mennyt useiden asioiden pohdinnan ja valmistelun parissa. Helsingin vuoden 2006 budjetti tuli hyväksyttyä aloitteiden kera sekä kunta- ja palvelurakenneuudistus on puhututtanut niin Helsingin sosialidemokraattien piirissä kuin maanlaajuisestikin puoluevaltuustossa. Helsingin sosialidemokraattisen nuorisopiirin syyskokous oli muutama viikko sitten ja minä sain kunnian toimia kokouksen puheenjohtajana. Lisäksi Helsingin sosialidemokraattien piirikokous teki useita tärkeitä päätöksiä ja valitsi uuden hallituksen. Seuraavassa hiukkasen vinkkiä siitä, keitä on valittu ja millaisista asioista on keskusteltu.

Helsingin talousarvio vuodeksi 2006, keskustelutti ja tuli päätökseen valtuutossa 16.11., alkuperäinen esitys kaupungin sivuilta kyllä löytyy, mutta nettiin saamme vielä sitä odottaa, tehokasta tiedotusta siis... Sosialidemokraattista näkemystä aiheesta tarjoaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Maija Anttilan ryhmäpuheenvuoro.
Valtuustossa on tapana tehtailla melkoinen nippu aloitteita talousarvion yhteyteen. Moni näistä onkin hyviä tai vallan erinomaisia ja edistävät hyvinvointia Helsingissä. Hyvää tarkoittavia, mutta epäonnistumisessaan hymyilyttäviä aloitteita edustakoon tässä valtuutettu Otto Lehtipuun (vihr) diipadaapa aloite leikkipuistoruokailujen turvaamisesta. Aloite nimittäin kuuluu: "...että leikkipuistojen kesäruokailu järjestetään kesällä 2006 tarpeen mukaisessa laajuudessa." Kiva, kiva, kaikki harkintavalta siis jää edelleen sosiaalilautakuntaan, mikään ei tällä sitten siis muuttunut.

Helsingin sosialidemokraattien piirikokouksen kannanotto ja
Helsingin sosialidemokraatit ry:n hallitus vuodeksi 2006

Helsingin sosialidemokraattinen nuorisopiiri ry:n hallitus vuodeksi 2006:
Puheenjohtajaksi Anna Mäenpää. Hallitukseen valittiin Lauri Holappa, Saana Lamminsivu, Antti Hytti, Tuomo Järvelä, Jani Ryhänen, Milla Suomalainen, Lauri Laine ja Mikko Piikkilä.
Varajäseniksi valittiin Mirva Haltia, Salla Lindblad, Marianne Muona ja Joonas Rahkola.

Tippa linsissä

Puoluevaltuusto asetti tänään Tarja Halosen presidenttiehdokkaaksi. Seurasin tippa linssissä , kun ihmiset kävivät puhumassa kauniisti omista näkemyksistään siitä, miksi Tarja on juuri heidän ehdokkaansa. Jotenkin minusta tuntui siltä, että jokainen ylistävä sana oli täyttä asiaa. Tämän päivän puheenvuorojen parasta antia olivat Maria Guzeninan, Antton Rönnhomin, Tuula Petäkoski-Hultin ja Paavo Lipposen puheet.

Presidentti on yksinäisestä asemastaan huolimatta joukkuepelaaja. Hän on huippupelaaja maalintekijänä ja joukkueen yhteishengen luojana ja Tarja on todellakin ollut tätä. Tuntuukin siltä, ettei sanat oikein riitä kuvaamaan sitä, kuinka hyvä presidentti meillä on ollut ja toivottavasti tulee olemaankin vielä vaalien jälkeen.

Mieleeni nousi myös kysymys, entä jos Tarjaa ei valitakaan? Hetken pohdinnan jälkeen taistelumieliala alkoi kuitenkin kasvaa kuin ollaan tappiolla 0-1. Silloin on tehtävä maali tai oikeastaan kaksi, jotta voitto otetaan kotiin. Nyt siis palloa maalin ja Tarja jatkamaan! Jos et ole jo mukana vaalityössä, käypä ihmeessä ilmoittautumassa mukaan joukkueeseen.

Parhaan on hyvä jatkaa!

Tarjan ensimmäiset sanat virallisena ehdokkaana.
Puoluevaltuuston julkilausuma: Tarja Halonen -Koko kansan presidentti
Eero Heinäluoman ehdolleasettelusanat

Lue lisää www.sdp.fi

Päivä puoluevaltuuston kokousta takana

Kokouksen tunnelma oli alusta asti leppoisa ja kannustava. Uusia toimintatapoja valtuustotyössä oli selvästikin mietitty ja pohdintaa jatkettiin valiokunnissa, miikä oli uusi toimintamuoto puoluevaltuuston kokouksessa.

Kuitenkin kokouksen parasta antia oli mielestäni Matti Ahteen avauspuhe, poliittinen tilannekatsaus ja Eero Heinäluoman puhe. Lisäksi keskustelimme laajasti kuntauudisuksesta, mikä herättää suuria tunteita ainakin maakunnissa. Tarve uudistuksen eteenviemiselle onkin ehdotton ja halua ainakin puoluevaltuutetuilta tuntui löytyvän. Toivonkin, että samanlaista halua löytyy myös eduskuntaryhmästä.

Eilen asiat tulivat pitkälle käsiteltyä. Tänään esityslistalla on enää presidenttiehdokkaan asettaminen sekä presidenttivaalikannanotto. Ei siis mitään pieniä asioita... Odotankin jo innolla, mitä Eero Heinäluomalla ja Tarja Halosella on tänään sanottavana.

Kokus antoi keskustelun pohjalta julkilausuman.

Puoluevaltuusto puhe

SDP:n puoluevaltuustossa 18.11.2005 pitämäni puhe:

En ymmärrä miksi hyvä, erinomainen ja reilu työntekijä – tässä presidentti - kannattaisi vaihtaa?

Tulevaisuuden suuria haasteita on hyvinvoinnin edistäminen niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Näitä haasteita eivät ratkaise pelkkä natokeskustelut sen paremmin kuin diipadaapa porvarityöväen presidenttiehdokkaat. Pikemminkin ne ovat vieneet - ainakin toistaiseksi - keskustelun epäolennaisiin yksittäisiin asioihin ihmisten hyvinvoinnin parantamisesta laajasti. Niin, ja tuntuu siltä, että porvariehdokkaat ovat unohtaneet sen, että laadukas laajamittainen sosiaalipolitiikka on parasta turvallisuuspolitiikkaa.

Suomi tarvitsee koko kansan presidentin, joka ymmärtää ihmisten tavallista arkea ja jolla on kykyä ja rohkeutta edistää hyvinvointia myös globaalilla tasolla. Tarja Halonen on toiminnallaan osoittanut ymmärtävänsä molempia asioita suomalaisten näkökulmasta. Ja kaiken hyvän lisäksi Tarjalla on olemassa valmiina hyvät kansainväliset suhteet, joiden avulla asioihin voi vaikuttaa. Ja kaikki me olemme nähneet että Tarjalla on lisäksi sydäntä ja halua tähän työhön.

Kansainvälisyys ei enää ole erillään suomalaisesta arjesta. Presidentin on tunnettava myös arki. Tarjalla on kuuden vuoden työkokemus presidentin tehtävästä ja valmiit suhteet kansallisella ja kansainvälisellä tasolla , mitä käyttää ihmisten hyvinvoinnin edistämiseen - ja mikä tärkeintä, suuri sydän.

Hyvät toverit!
Asetetaan Tarja huomenna sosialidemokraattien presidenttiehdokkaaksi ja toimintaan niin, että Tarja saa jatkaa työtään hyvinvoinnin edistäjänä, presidenttinä, seuraavan kuuden vuoden ajan.

Sosialidemokraattiset Nuoret selvittivät maahanmuuttopolitiikkaa

Demarinuorten liittokokous 2004 Vantaalla keskusteli maahanmuuttopolitiikasta. Samalla tehtiin myös päätös, että kahden vuoden päästä Tampereen kokouksessa käsitellään ja hyväksytään maahanmuuttajapoliittinen ohjelma. Ohjelman laatiminen annettiin sittemmin liittohallituksessa tehtäväksi sosiaalipoliittiselle jaostolle.

Nyt asiassa on otettu askelia eteenpäin. Sosionomiopiskelija Teea Kláver suoritti monikulttuurisen ammatillisuuden harjoittelun meillä Sosialidemokraattiset Nuoret ry:ssä. Minä sosiaalipoliittisen jaoston puheenjohtajana ja koulutukseltani sosionomina toimin Teean harjoittelun ohjaajana. Harjoittelun suunnittelu ja ohjaus vaativat paljon aikaa ja energiaa, mutta yhteistyönä saimme laadittua hyvän harjoittelupaketin, joka vastasi niin meidän sosialidemokraattisten nuorten kuin Teankin tavoitteita. Lähdimme kartoittamaan maahanmuuttopolitiikan käytännön ongelmia ja etsimään ratkaisuja. Ratkaisujen etsiminen jatkuu vielä ja saatetaan päätökseen vasta toukokuussa pidettävässä sosialidemokraattiset Nuoret ry:n 100-vuotisliittokokouksessa. Nyt on laajamittaisen keskustelun aika.

Yksi silmään pistävä asia oli se, kuinka jokainen ministeri katsoo asioita oman ministeriön silmälasien läpi eikä niinkään osaa katsoa asiaa laaja-alaisesti huomioiden erilaiset tilanteet. Tämä on ongelmallista varsinkin kun maahanmuuttoasiat on hajautettuna eri ministeriöihin. Ikävä totuus on se, että Suomelta puuttuu johdonmukainen maahanmuuttopolitiikan linja käytännössä täysin. Tämä näyttää myös mahdollistavan eri ministerien toisistaan hyvinkin erilaisen linjanvedon, vaikka ministerit olisivat sitten samasta puolueesta.

Meiltä näyttää myös kokonaan puuttuvan linja siitä, mikä on maahanmuuttopolitiikkamme peruste. Työperusteista maahanmuuttoa toki tarvitaan, mutta kyllä Suomen täytyy kantaa myös kansainvälistä vastuuta. Ranskan viime aikaiset mellakat ovat hyvä esimerkki siitä, että toimivaa maahanmuuttopolitiikkaa todella tarvitaan.

Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n puheenjohtaja Petteri Oksa kerkesikin henkilökohtaisesti arvostella sisäministeri Kari Rajamäkeä. Itse näkisin yhden ministerin arvostelua tärkeämmäksi puolueen heräämisen maahanmuuttopolitiikkaan. Pitäisi aloittaa maahanmuuttopolitiikan sosialidemokraattisen linjan etsintä, johon puolueen ministerienkin tulee sitoutua.

Asuntopolitiikka vaikuttaa oleellisesti hyvinvointiin

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää esitti muutama päivä takaperin, että asuntopolitiikka pitäisi saada osaksi tulopolitiikkaa. Ministeri Filatov kannattaa ajatusta tänään Uutispäivä-Demarissa. On erinomaista, että ihmisten tulonmuodostuksessa huomataan, myös asuntopolitiikka. Pelkkien palkkojen tarkastelu ei ole kovin järkevää, jos ja varsinkin kun, samaan aikaan asuntojen ja asumisen hinnat ovat sellaiset, että ne vievät valtaosan tuloista.

Asumisen hinta on merkittävin ihmisten käteen jääviä tuloja määrittävä tekijä ja näin se määrittää oleellisesti myös ihmisten ostovoimaa. Siksi pitää olla myös palkansaajaliikkeen intressissä vaikuttaa siihen esittämällä näkemyksensä asiasta, varsinaiset päätökset toki ovat poliitikkojen käsissä.

Asuntopolitiikka vaikuttaa epäsuorasti moneen muuhun asiaan kuten terveyteen, etenkin lapsiperheissä. Jos asumiskulujen jälkeen jää riittävästi rahaa, ostetaan kaupasta muutakin kuin eineksiä, nimittäin vihanneksia ja muuta tuoretavaraa. Karua tosiasiaa on, että jos rahat ovat tiukoilla, myös ruuan laatu heikkenee, koska lihapullia ja makkaran edullisempaa ja täyttävämpää kuin vihannekset ja hedelmät.

Paras tapa asuntopolitiikan keinoin parantaa ihmisten hyvinvointia on satsata toimenpiteisiin, joilla asumisen hinta saadaan kohtuulliseksi. Etenkin pääkaupunkiseudulla hinnat ja vuokrat jatkavat nousuaan. Tarvitaan yksinkertaisesti rajusti lisää asuntotuotantoa, jotta taso saataisiin edes vakiintumaan.

Vaalikausikone

Vaalikoneet ovat astumassa uuteen aikaan. Yle valmistelee uudentyyppisen, vaalien välillä toimivan, vaalikoneen julkistamista.

Palvelu kerää kaikista kansanedustajista yhteen heidän vaalikonevastauksensa vaalien alla, pidetyt puheet, valtiopäivätoimet. Se sisältää edelleen osion, jossa kansanedustajat voivat julkaista tiedotteensa, kirjoituksensa ja niin edelleen. Se mahdollistaa myös oman verkkopäiväkirjan pidon tässä palvelussa.

Tämä vaalikausikone ei ole vielä täysin valmis, mutta demoon voi käydä tutustamassa osoitteessa:

www.yle.fi/tv-radio/vaalikausikone

Jos hanke pitää, minkä lupaa niin siitä tulee parhaimmillaan yksi hyvä väline politiikan ja kansanedustajien toimien seuraamiseen. Etenkin tuo vaalikonevastauksien esilläpito jatkuvasti ja tämän aiheuttama helppo vertailumahdollisuus toimiin eduskunnassa on mielenkiintoinen.

Opiskelijasta perheelliseksi

Kitkutellessani aikanaan opintotuella ihmettelin, miksi perheiden taloustilanteista aina itketään. Tulojahan, avustustenkin muodossa, kertyy huomattavasti enemmän kuin opiskelijoiden pussiin. Sitä paitsi perheissä on usein vielä kaksi, joiden tilille rahaa tulee. Todellisuus lapsiperheen arjesta kuitenkin näyttää olevan se, että kitkuttaminen kuuluu samalla tavoin lapsiperheiden kuin opiskelijan arkeen. Kuitenkin hallitus toivoo lisää lapsia ja epäilen, että toiveeksi jääkin, jos ei hallituksen päässä onnistuta yhdistelemään näkökulmia siitä, kuinka opiskelijoiden arkea helpottamalla voidaan myös helpottaa lapsiperheitä. Lisäksi kannattaisi kaivaa esiin, ennen lamaa lapsiperheisiin kohdistuneet heikennykset ja miettiä, olisiko nyt aika kääntää suunta leikkauslinjasta lisäyslinjaan.

Olen vieläkin sitä mieltä, että opiskelijoiden avustusjärjestelmässä on useita aukkokohtia, jotka asettavat ison haasteen tulevaisuudelle. Esimerkiksi se, että opiskelijat ovat ainut ”kansalaisryhmä”, joka joutuu elämään lainalla. Tämä käsittämättömyys kostautuu monelle, ainakin meidän perheelle, siinä vaiheessa, kun oli aika perustaa perhe. Yhtäkkiä menojen määrä lisääntyi ja lainojakin oli maksettavana kahden ihmisen opintolainat ja sen lisäksi asuntolaina.

Opiskelijoiden terveystutkimuksiakin on mielenkiintoista plärätä ja niistä on aika helppo vetää yhteen, että opiskelu ja työssäkäynti rasittavat opiskelijoita etenkin pääkaupunkiseudulla. Koska opintolisä ja asumislisä eivät riitä elämiseen, on lisätuloja keksittävä jostakin. Lainaa kun ei oikein viitsi ottaa, kun tulevaisuudesta ei ole tietoa. Niin ja ainakaan siinä tilanteessa ei kannata ottaa, jos aikoo hankkia lapsia opintojen päättyessä. Silloin, kun menojen määrä lisääntyy yllättävän paljon ja palkasta käteen jäävä osuus palkasta ei ole häävi, kun siitä vähennellään päivähoitomaksut ja kaikenmaailman toppapuvut, jotka vain on hankittava.

Visakorttikin näyttää saaneen vakiopaikan perheessämme. Ennen saatoimme elää puuro- ja makaronilinjalla, mikäli rahat olivat vähissä tai loppu. Nyt samaa ei voi ajatellakaan. Pienimies varmaan eläisi jopa mielellään pelkällä makaronilla, mutta ainakaan minä en halua opettaa herralle sellaisia ruokatottumuksia. Nyt siis jos rahat on finiitto, kauppaan suunnataan ostamaan niin hedelmät kuin vihannekset visa kourassa. Kyseinen toimintatapa ei olisi ennen tullut mieleenkään, mutta nyt ei juuri muuta vaihtoehtoa ole.

Toivonkin, että tulevaisuudessa poliitikot ottaisivat opiskelijoiden taloushuolet vakavasti ja ei keskittyisi perustelemaan sitä, kuinka järjestelmä on vuosien varrella kehittynyt, vaan toimisi sen puolesta, että opintolainajärjestelmä siirtyisi historiaan. Tämä helpottaisi myös lapsiperheiden taloustilannetta. Lisäksi lapsiperhekeskustelussa kaivataan konkreettisia toimia ja helpoin paikka aloittaa on kaivaa esiin lama-ajan seurauksena tehdyt heikennykset ja unohtaa päivähoidon leikkauskeskustelu. Päivähoito, kun on palveluna käsitykseni mukaan vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Ei siis muuta, kuin kaivelemaan esiin lama-ajan talousheikennyksiä ja uudenlaisella positiivisella asenteella parantamaan lapsiperheiden ja opiskelijoiden taloustilannetta.

Ikävää budjettipolitiikkaa

Minua on jo jonkin aikaa ihmetyttänyt tapa, jolla Helsinki starttaa budjettikäsittelynsä. Kun kaupunginjohtaja esittelee oman esityksensä, joka vasta myöhemmin menee poliittiseen käsittelyyn, media rummuttaa, ettei budjettiesitykseen tehdä suuria muutoksia. No ei varmaan kellään ole esittää siinä vaiheessa suuria muutoksia, kun ei ole esitystäkään saanut kouraan mutusteltavaksi. Valtuustoryhmät eivät ole budjettia yksinkertaisesti voineet käsitellä, kun sitä ei ole ollut käytettävissä. Uskon ja tiedän, että budjetti voitaisiin poliitikkojen toimesta repiä auki oikein kunnolla, jos sitä kuuluisaa poliittista tahtoa olisi.

Ymmärrän kyllä, että raameja ei avata laajassa mitassa – ne kun on tehty yhteisten päätösten mukaan. Eikä avaaminen välttämättä edes toisi mitään ihmeellistä ratkaisua ongelmiin. Investointeja lisätään budjetissa noin 7,7%, mikä saattaisi saada ihmettelemään, että eikö rahoja pitäisi pikemmin ohjata heikentyneiden palvelujen paikkauksiin. Investointien lisääminen on kuitenkin vain murto-osa siitä suuresta leikkauksesta, joka niihin viime vuonna kohdistettiin. Enemmän pitää kantaa huolta siitä, mihin investoidaan. Ulkosivuihin ja ilmeen kohentamiseen käytettäviä rahoja pitäisi kääntää nopeuttamaan esim. uusien asuntoalueiden palveluiden rakentamista.

Lisäksi minua huolestuttaa se, että Helsingin taloudellisen tilanteen heikkeneminen saatiin pysähtymään vuonna 2003 ja talouden tasapainoinen kehitys siitä eteenpäin on jatkunut. Tästä huolimatta monet tärkeät palvelut ovat joutuneet tai olleet vaarassa joutua talousgiljotiinin leikkelemiksi. Esimerkkinä tulee mieleen leikki- ja asukaspuistojen kesäsulkemiset ja läheltä piti, ettei kotihoidontuen Helsinkilisää pienennetty. Mielestäni nyt pitäisi pysähtyä miettimään, kuinka kehityssuunta käännettäisiin ja palvelutason kehittäminen pystyttäisiin käynnistämään täydellä teholla. Yksi vaihtoehto voisi olla kunnallisveroprosentin tason uudelleenarviointi.

Valoisaan tulevaisuuteen ei kuitenkaan kannata tuudittautua ja siksi on hyvä, ettei Helsingin lainakantaa olla lisäämässä. Laina pitää aina maksaa takaisin ja takaisinmaksun näkökulmasta ei valoa tunnelinpäässä riittävästi ole. Toivonkin todella, että valtuutetut käsitellessään budjettiesitystä, pysähtyvät todenteolla miettimään, kuinka palveluiden ajoittain heikkotaso saadaan muutettua tasapuolisen asuinalueesta riippumatta. Alueelliset erot kaupunginosien välillä kun vaihtelevat nykyisin käsittämättömän paljon.

Nyt siis punakynä kauniiseen käteen ja kirjoittamaan ehdotuksia siitä, kuinka budjetista saataisiin paremmin kuntalaisten hyvinvointia ja tasa-arvoa edistävä. Terveiset kannattaa kirjoittaa samalla päättäjille asti. Valtuutettujen olisi syytä todistaa vääräksi se, ettei kaupunginjohtajan budjettiesitystä voida oleellisilta osiltaan muuttaa. Kysyn, että milloin sitä sitten voisi muuttaa, jos ei nyt?

Vastuuton vanhemmuus?

Jatkuvasti keskustellaan siitä, kuinka nykyvanhemmat epäonnistuvat lastenkasvatuksessa. Tarinoita siitä, kuinka lapsi on jätetty heitteille pursuaa iltapäivälehdissä. Lisäksi vanhemmat nähdään ajoittain päivähoidon suurkuluttajina, vaikka tarvetta päivähoidon käyttöön ei edes ole. Uskon kyllä sen, että vahemmuus on joillakin hukassa, mutta syyt vanhemmuuden epätoivoiseen etsintään tuskin ovat laiskuus ja vastuuttomuus. Vanhempien parissa aikaa viettäessäni, en ole törmännyt yhteenkään vanhempaan, jolle lapsen etu ei olisi se, mitä tavoitellaan. Kuitenkin se, että pysähtyisi miettimään lapsen etua, on joillekin liian vaativaa syystä tai toisesta.

Lasten ehdoilla eletään useissa perheissä. Kuitenkin se, mitä se perheen sisällä tarkoittaa vaihtelee runsaasti ja sitä ulkopuolisen on mahdotonta arvioida ilman, että viettää runsaasti aikaa perheen parissa. Toisissa elämäntilanteissa kotihoito on lapsen kannalta paras vaihtoehto, kun vaikkapa vanhemman sairastuessa synnytyksen jälkeiseen masennukseen ainakin vanhempien lasten etu voi olla se, että hoito järjestetään päivähoidossa.

Monesti puhtaan myös vanhempien rooleista ja siitä, mitä on vanhemmuus. Onko vanhemmuus automaatio vai pitääkö rooliin kasvaa? Jossakin määrin se on automaatio. Minä olen lapseni ainut äiti, joka voi jakaa hänen kanssaan toivottavasti koko elämän alkutaipaleen. Ainakin minun kohdallani, joka olen työskennellyt lasten kanssa, vanhemmuuteen on tarvinnut kasvaa ja kasvu jatkuu joka päivä. Suurimpana haasteenani tunnen olevan oman epätäydellisyyden. Monessa tilanteessa, joissa lapsi kokeilee rajoja, tarvitaani reagointia heti ja vasta sitten ehtii miettiä tarkemmin. Lisäksi ympäristöstä tulevat paineet esimerkiksi siistiyteen liittyen, herättää miettimään olenko huono äiti, kun olen päivät kotona ja kuitenkin kotityöt ovat jääneet illaksi.

Perhe-elämän starttaaminen vaatii uudenlaista ajattelua. Kuinka tiukan taloudellisen tilanteen kanssa on viisainta menetellä. Ilta- ja yösähköstä on tullut uusi ystävä ja kaupan vastuullinen kuluttaminen on siirtynyt jossakin määrin meiltä muiden vastuulle. Todellisuudessa kun kiitää pitkin kauppaa väsyneen lapsen kanssa, ei jaksa miettiä jokaisen tuotteen alkuperämaata saatika sitä, kuinka tuote on mahdollisesti tuotettu - kun vielä rahatilanne rajaa ulos osan tuotteista. Joka tapauksessa en koe olevani vastuuntunnottomin kuluttaja, vaikkakaan en ole yhtä vastuullinen kuluttaja kuin ennen, joka valinnassa vaan ei voi kuluttaa aikaa samoin kuin ennen.

Vanhemmuuteen liittyy nykyään uudenlaisia haasteita. Yhteiskuntamme suorittamiskeskeisyys ja rajattomuus asettavat uudenlaisia haasteita myös vanhemmuudelle. Vanhempien kun on pysähdyttävä miettimään millainen vanhempi haluaa olla ja mikä on oman lapsen etu missäkin tilanteessa. Enää on turha pyrkiä olemaan superihminen, joka toimii vastuullisena kuluttajana, hyvänä työntekijänä, joka venyy työelämän vaatimusten tasolle ja pitää huolta omasta kilpailukyvystään työmarkkinoilla.

Rohkaisenkin vanhempia pysähtymään ja nauttimaan ajasta perheen ja lasten parissa. Touhuta voi monenlaista, mikä on turhanpäiväisiä maailman markkinoiden tai reilumman elämän puolesta, mutta tärkeitä asioita oman perheen näkökulmasta. Ylenmääräinen suorittamisen ei tarvitse kuulua lasten elämään eikä syyllistämistä kannata ottaa itseensä. Fakta on kaiketi se, ettei päivähoidon subjektiivisuutta leikkaamalla pystytä suuria säästöjä saamaan aikaan. Saatikka, että se tukisi niitä vanhempia, jotka etsivät itseään vanhempana. Vanhemmuuteen satsaaminen pitäisikin aloittaa ihan muilla keinoin.

Asiakasmaksuja korotetaan?

Sosiaali -ja terveysministeriön kuntien asiakasmaksuja pohtinut työryhmä on jättänyt raporttinsa (http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/tervh/thpal/maksutr-linkit.htx) ja tehnyt koko joukon esityksiä. Esityksiä lukiessa en voinut olla miettimättä, kuinka taasen samaan aikaan on tarkoitus heikentää ja parantaa vallitsevia käytäntöjä.

On hyvä ja myönteistä, että asiakasmaksuista säädettäisiin lailla niin kuin työryhmä esittää. Se lopettaisi kuntien kirjavan maksukäytännön. Pidän myös oikein perusteltuna alle 18-vuotiaiden vapauttamista asiakasmaksuista kokonaan - silloin hoidettaisiin kasvavien sukupolvien terveyttä ja tällä voisi olla myös ennaltaehkäisevä vaikutus.

Mutta, hyvin iso MUTTA, sille että työryhmä esittää päivähoitomaksujen rajua korottamista, niin että jos esitys toteutuu niin ensimmäisestä lapseta perittävä maksi maksu nousisi 250 euroon ja toisesta 200 euroon. Eli kaksilapsinen keskituloinen perhe maksaisi 450 eur/kk lasten päivähoidosta. Miksi ihmeessä korotukset pitää ohjata kaikkein suurimpina juuri lapsiperheisiin? Siinä porukassa kuitenkin jo nyt ollaaan taloudellisesti kaikkein tiukimmilla, tämä on käsittämätöntä niin inhimillisesti katsoen kuin kotimaisen kysynnän ylläpitämisen näkökulmasta.

Ongelmallista on myös työryhmän esittämä asiakasmaksujen indeksisidonnaisuus, eli niiden korottaminen jatkossa elinkustannusindeksin mukaisesti. Maksut eivät ole olleet mikään sovittu prosenttiosuus palveluiden todellisesta hinnasta, vaan määrätty omavastuu, jonka suuruus voi vaihdellakin. Tätä ei pidä muuttaa. Jos johonkin pitäisi sitoa niin oikea kohde olisi käytettävissä olevien tulojen määrän kehitys, jotta ihmisten ostovoimaa ei leikata.

Ja vielä kritiikkiä voi kohdistaa terveyskeskusten päivystysmaksujen korotuksiin. Vaikka ne suhteellisen pieniä ovatkin, niin nyt jo on satunnaista näyttöä siitä, että kaikkein huono-osaisimmat jättävät käyntejä väliin maksujen takia. Ei viitsittäisi potkia enää enempää potkittuja.

Ison mahan hipelöintihimo

Raskaus tuo eteen monenlaisia kummallisia ilmiöitä. Kun itse kokee itsensä isoksi ja kömpelöksi, moni ihminen ihastelee raskauden energisyyttä ja sitä ”ison mahan ihmettä”. Moni haluaa koskettaa vatsaa ja useat tutut pyytelevät ilmoittamaan, jos vauva potkii, niin hekin haluaisivat tuntea sen. Jotkut tulevat äidit kokevat koskettelun epämiellyttäväksi. Minua vimma lähinnä ihmetyttää. Mistä into mahan silittelyyn tulee? Liittyykö asiaan syntymän ihmeellisyys vai onko raskausmaha toisista kaunis ja toisista ei. Siis onko kauneus vain katsojan silmässä.

Suomalaiseen kulttuuriin koskettelu ei niin vahvasti kuulu. Mutta jostakin syystä raskaus herättää halun tulla lähemmäksi kuin yleensä. Kerran häkellyin, kun ala-asteeltani tuttu opettajani tuli halaamaan ja onnittelemaan minua, kun odotin Neoa. Minä kun muistin tuon opettajan parhaiten siitä, että hän oli laittanut minutkin jokusenkerran tiilenpäitä lukemaan rehtorin kanslian eteen. Tosin syytä näihin seikkoihin en kykene muistavaan – ne eivät kaiketi olleet minussa…. ;)

Mistä tämä mahan hipelöintihimo oikein tulee? Hyviä selityksiä saa esittää.

Liikepalvelulautakunta päätti vaihtaa puhelinoperaattorin

Eilen illalla oli liikepalvelulautakunnan kokous, missä vietiin Helsingin puhelinoperaattorin kilpailutusprosessi päätökseen. Keskustelua käytiin laajasti niin hankintakeskuksen johtajan kuin asian parissa työskennelleen juristin kanssa. Prosessi näyttää huolellisesti valmistellulta, kilpailun voittaja oli selvästi kokonaistaloudellisesti edullisin ja Espoon ikävästä esimerkistä vastaavassa vaihdossa oli otettu oppia.

Asiaa valmisteltiin useamman vuoden ajan, joten lautakuntamme hyppäsi viimeistelemään hankkeen ja olimme huolellisia, jotta syytä käsitellä asiaa markkinaoikeudessa ei tulisi eteen. Joka tapauksessa kilpailutustilanteissa valittaminen markkinaoikeuteen tuntuu olevan suorastaan vakiokäytäntö. Toivottavasti kuitenkin tämä kulttuuri ei saa pitkällä juoksulla elintilaa..

Joka tapauksessa lautakunta päätti yksimielisesti vaihtaa operaattorin Elisasta TeliaSoneraan. TeliaSonera oli kokonaistaloudellisesti edullisin vaihtoehto. Toivottavasti siirtymävaihe sujuu hyvin ja kaupungin yhteistyö Elisan kanssa muissa kuin puhelinoperaattoriasioissa toimii jatkossakin hyvin. Eikä markkinaoikeutta tarvitse tällä asialla työllistää.

Lue lisää,
LTK:n pöytäkirja:
http://www.hel2.fi/liplk/lisalista2009.doc

Osallistu tutkimukseen perheen ja työn yhteensovittamisesta

Tämän päivän vietimme sisällä. Päätin näin jo eilen, kun lapsellani todettiin keuhkoputken tulehdus. Tosin parantuminen saattaa vaatia useampiakin sisäpäiviä. Eipä auta muu kuin seurailla tilannetta ja keksiä ajanvietettä itselleni ja lapselleni.

Nyt vuorossa oli netissä surffaamista ja törmäsinkin Kaksplussan sivuilla mielenkiintoiseen tutkimukseen perheen ja työn yhteensovittamisesta. Olen miettinyt tätä asiaa usein, nyt kun arjen luonne on tullut uudella tavalla eteeni ja vaatinut ratkaisuja, jotta aikaa perheelle riittää.

Tuntuuko työn ja perheen yhteensovittaminen joskus hankalalta ja ristiriitaiselta? Pohditko joskus, miten saisit kodin ja työn vaatimukset pysymään tasapainossa? Ongelmakohtia tulee vastaan jatkuvasti, nyt on mahdollisuus nostaa niitä näkyville ja toivottavasti tutkimustulokset avaavat päättäjien silmiä siitä, miten perheiden tilannetta voisi parantaa.

Nyt kaikki perheelliset vastailemaan kysymyksiin ja toivotaan, että tutkimustuloksista olisi jotakin hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Tutkimus löytyy Kaks Plussan sivujen kautta tai sitten suoraan tästä linkistä. www.kolumbus.fi/anssi.keskinen/hanna/lomake.html

Politiikkaa EVVK

Olen törmännyt usein asenteeseen: ”politiikkaa, ei voi vähempää kiinnostaa”. Kun sitten istuu alas ja kuuntelee mikä politiikasta tekee niin kiinnostamattoman, vastaukseksi saa muun muassa kuulla selityksiä epäreiluista vallanhaluisista ihmisistä, mahdottomuudesta vaikuttaa ja siitä, että ei se, kuinka maamme makaa kuulu mulle. ”Eikö?”, olen usein ihmetellyt mielessäni. Kun istuu esimerkiksi ravintolapöydässä ja kysyn, ottaako tuopin hinta päähän vai pitäisikö sen maksaa vielä enemmän, niin jokaisella kuitenkin tuntuu olevan mielipide - ja asiassa on kyse politiikasta. Monen, etenkin nuoren, olisikin hyvä pysähtyä miettimään, mitä tuo ”könttäsana” ’politiikka’ pitää sisällään. Osa vastuusta on mielestäni myös pisatutkimuksissa pärjäävillä kouluillamme. Siinä kuinka sana ’politiikka’ nuorille avataan.

Minä törmäsin arjessa asioiden puolesta politiikkaan. Olut-tuopin hinnan lisäksi, työskennellessäni hoitajana Maunulan kotipalvelussa, törmäsin usein Helsingin sosiaalilautakunnan, kaupunginhallituksen ja– valtuuston päätöksiin, jotka eivät useinkaan miellyttäneet. Eikä asioiden muuttamiseen ollut muuta keinoa kuin tuoda näkemyksiäni esiin valtuutetuille ja muille vaikuttajille sekä yrittää itse päästä mukaan tekemään työtä asioiden paremman hoidon puolesta. En voi uskoa, että joku suomalainen ei olisi törmännyt politiikkaan useita kertoja arjessaan. Se että näkee metsän puilta vaatii pysähtymisen, joka avaa silmät.

Pakko myöntää, ettei se minullekaan ollut itsestäänselvää lukion jälkeen, mitä tuo politiikka kokonaisuudessa pitää sisällään; saatikka kuinka politiikan prosessit vaikuttavat arkeeni. Tänä päivänäkin yrityksissään ratkoa ongelmia, joutuu välillä miettimään, milläs tasolla tämä ongelma tulisi ratkaista. Tarkoitan siis Euroopassa, Suomessa, Helsingissä vai pitäisikö ratkaisu etsiä vieläkin globaalimmalla tasolla. Lisäksi usein joutuu miettimään, onko paikka johon asian haluan käsittelyyn puoluehallitus, puoluevaltuusto tai puoluekokous. Aikamoista hepreaa, olisin todennut aikaisemmin. Tosin nykyään nämä käsitteet ovat käyneet tutuiksi, mutta onhan aikaanikin kulunut poliittisen toiminnan parissa bauttia rallaa seitsemän vuotta. Eli eipä tämä yhden kurssin mittaisella yhteiskuntaoppisatsauksella päähän voikaan mennä.

Toivonkin, että kouluissa ja opintojen varrella, oppilaille ja opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus perustella sitä, kuinka politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa sekä tuotaisiin esiin sitä, kuinka esimerkiksi eduskunnan päätökset kieltää tai sallia jokin, vaikuttaa jokaisen meidän suomalaisten arkielämään. Ehkäpä silmät aukeaisivat varhaisemmassa vaiheessa kuin nyt. Politiikkaa ei pääse karkuun, vaikka äänestysuurnalle ei vaivautuisikaan.

Heinäluoma hallitukseen

SDP:n tuore puheenjohtaja Eero Heinäluoma nousee odotetusti hallitukseen ja yhtä odotetusti valtiovarainministeriksi. Up-Demarin tiedote aiheesta tässä.

Muu kierrätys onkin sitten yllättävää. Haatainen ilmeisesti siirtyy sosiaali- ja terveysministeriksi, mikä on ihan hyvä juttu. Hänen olisi jo alunperin voitu laittaa siihen paikalle. Toivottavasti Haatainen helsinkiläisenä saa asioita ajettua myös pääkaupungin näkökulmasta.

Susanna Huovisen nosto liikenneministeriksi on hienoa, koska hän on kuitenkin edelleen iältään suhteellisen nuori omaten silti samalla jo aika pitkän kokemuksen. Vähän jännittää, että miten Kalliomäki toimii opetusministerinä, sitä on jo niin tottunut näkemään hänet rahasalkun päällä istumassa.

Terveyspalvelujen tarve ei ainakaan vähene

Viime viikolla uutisoitiin, että 15 helsinkiläistä terveysasemaa saattaa olla lakkautettavana. Uutinen yllätti minut, vaikka Helsingin talousvaikeudet hyvin tiedänkin. Kuitenkin viime kunnallisvaalit käytiin täällä Helsingissä palveluidenpuolustusvaaleina ja lupauksissa puhuttiin palveluiden kehittämisestä. Mielessäni herääkin kysymys, onko tässä taustalla jokin viisas suunnitelma, jonka avulla palvelut voidaan tuottaa laadukkaammin ja/tai tehokkaammin vai unohdetut vaalilupaukset?

Joka tapauksessa väestön ikääntyminen aiheuttaa sen, että terveyspalveluiden tarve kasvaa ja palveluiden tuottaminen uudella tavalla ja lisääntyvä palveluntarve vaatii joka tapauksessa uusia investointeja. Kun jo nyt ollaan tilanteessa, jossa lääkäriin pääsy joillakin alueilla on vaikeaa, niin kysymykseksi jää voivatko suuremmat yksiköt antaa tasa-arvoisemman mahdollisuuden hoitoon riippumatta siitä asuuko Jakomäessä, Kalliossa tai jossakin muualla Helsingissä. Toinen vaihtoehtona keskittäminen voi aiheuttaa vain sen, että kaikkien hoitomahdollisuudet heikkenevät tasapuolisesti.

Jos suuremmat yksiköt, hyvien kulkuyhteyksien päässä, takaavat laadukkaiden palveluiden saatavuuden, niin en vastusta niitä. Silloin järjestelmä ei lakkautuksilla heikkenisi. Suuriin yksiköihin tarvitaan kuitenkin investointeja, jotta ne pystyisivät hoitamaa kasvavan asiakas- eli potilasmääränsä. Jos näitä ei tehdä, vaan keskitetään nykyisillä resursseilla, en voi kehitystä olla kannattamassa. Palveluiden laatua ja määrää on lisättävä, ei heikennettävä ja vähennettävä.

Tilanne suunnittelun kannalta on jo nyt vaikea. Kaupunkisuunnittelu kaavoittaa uusille alueille kaikki palvelut olemassa olevien strategioiden mukaan. Mutta sitten palvelupisteiltä viedään rahat pois investointisuunnitelmista tai niitä ei oteta suunnitelmiin edes mukaan. Palveluiden suunnittelussa tarvitaan uusi vaihe, jossa koko kaupunki otetaan tarkasteluun ja tehdään se poliittinen valinta, että haluammeko keskitettyä järjestelmää vai nykyisenkaltaista paikallista ja hajautettua. Sitten eletään sen päätöksen mukaan.

Keskitetyn järjestelmän rakentaminen vaatii niin liikenneyhteyksien tarkastelua palvelupisteisiin kuin niiden resurssien mitoitustakin. Nykyisen järjestelmän kehittäminen puolestaan vaatii sekin tarkempaa suunnittelua. Nyt olisikin aika pysähtyä miettimään, miten vaalilupaukset palveluiden turvaamisesta toteutetaan.

Operaatio kitarisojen poisto

Rutiinikäynnillämme terveyskeskuslääkärillä mainitsin, että Poikamme Neo kuorsaa nukkuessaan äänekkäästi – kovempaa kuin isänsä. Lääkäri kuunteli minua ja totesi laittavansa lähetteen silmä- ja korvasairaalaan. Olin yllättynyt, koska en pitänyt kuorsaamista suurena ongelmana pojalla, joka kärsi jatkuvasti korvatulehduksista. Otin kuitenkin hoidon vastaan ja pohdin, että saattaahan taipumus olla perinnöllinen, onhan mieheltänikin ylisuuret kitarisat ja nielurisat poistettu.

Eipä mennyt kauankaan, kun Hus:ista tuli kutsu tarkempiin tutkimuksiin, joissa havaittiin, että pojan nielurisat ovat kooltaan normaalit. Kitarisasta ei voinut varmasti sanoa. Kova kuorsaaminen saattaa johtua siitä, että vajaan vuoden ikäisellä pojalla hengitystiet saattavat olla pienet. Meitä kehotettiin odottamaan puolisen vuotta ja sen jälkeen pohtimaan tilannetta uusiksi. Lupa leikkaukseen kirjoitettiin ja pallo heitettiin meille.

Kesällä kuorsausta kuunnellessani, pyöritin palloa käsissäni stressipallon lailla. Viimeinen niitti mielessäni asiaan tuli, kun olimme kesälomareissulla ja pyörin sängyssä kuunnellen kuorsausta ja ajoittain katkonaista hengitystä. Nyt oli aika heittää pallo eteenpäin.

Kotiin päästyäni tongin Internetistä tietoa operaatiosta ja varasimme ajan leikkaukseen. Ilokseni huomasin, että kitarisaleikkauksella voisi tulla helpotusta korvatulehduksiin. Kuitenkin vielä viimeisenä yönä ennen leikkausta löysin itseni pyörittelemästä asiaa mielessäni: Mitä jos tuotan turhaa tuskaa lapselleni? Mitä jos leikkaus tehdään turhaan? Niin ja ainahan voi tapahtua hoitovirhe. Miksi lääkäri ei vaan antanut hoitosuositusta tai sanonut, että sitä ei tarvita? Miksi pallo on minulla?

Kun suuntasimme Meilahteen ja päiväkirurgiseen osastoon, minulla oli kärpäsiä vatsassa – aivan kuten yleensäkin jännittäessä. Syyllisyys saapuu mieleeni, kun poika hihkuu onnellisena sairaalan pitkiä käytäviä ja kaivaa eri leikkihuoneista leluja, minä epäreilu äiti, kun olen tuonut pojan tänne ja ehkä turhaan… Tai ehkä tässä tulee helpotus korvatulehduksiin, ehkä se ei satukaan niin paljoa niinpä, selitystä selityksen perään. Joka tapauksessa operaatio starttasi suunnitelmien mukaan ja nukutuskin sujui paremmin kuin viime kerralla, kun pikkuherralle asennettiin putket korviin.

Operaatioon aikana kävin kahvilla ja mietin, että pallo ei ole enää millään tavalla minulla. Lisäksi positiivista oli se, kun operaation suorittava lääkäri kävi jutustelemassa pojan korvista ja putkien tilanteesta. Jos tarvetta olisi, putketkin vaihdettaisiin samalla kertaa. Kippasin kahvini ja palasin osastolle, missä lähes välittömästi sain heräilevän lapseni syliin. Hiukan itkuisena, hitaasti käyvänä ja vahvempien aineiden vaikutuksen alaisena, mutta tiesin, että kaikki oli mennyt hyvin.

Poikani itki, mutta oli rauhallisempi kuin viimeksi nukutuksesta herättyään. Silloin hän raivosi puolituntia heittäytyen lattialle, kiipeillen minua vasten ja taas heittäytyen. Minä puolestani yritin pelastaa häntä, jotta hän ei satuttaisi itseään. Nyt pojan itku ei laantunut ennen kuin keksin videot ja kysyin olisiko yhdelläkään kasetilla musiikkia. Onneksemme siellä oli ja välittömästi, kun video alkoi pyöriä, poikani rauhoittui.

Tunnin istuskelimme ja hoitajat toivat pojalleni herkkuja (pillimehua ja jäätelöä), kunnes herra halusi jaloilleen. Pikku hiljaa käytävällä kuului sama hihkuminen kuin aamupäivällä ja lääkäri antoi minulle synninpäästön kertoen, että kitarisa oli aiheellista poistaa ja vasemman korvan putki oli tulossa ulos, joten siihen vaihdettiin uusi putki.

Ilokseni huomasin, että hihkuva, vilkas ja sosiaalinen vesseli oli oma itsensä jo kotiinpääsypäivän iltana. Herralla ei ollut kuumetta, hän söi hyvin ja puuhaili kaikenlaista. Haasteen muodosti se, kun vilkas vesseli käyttäytyy kuin terve ja hänen kanssaan pitää olla sisällä ja levätä. Siinä on ollut vanhempien mielikuvitukselle käyttöä – videoita, leipomista, piirtämistä, leikkimistä… ja kello ei tunnu menevän eteenpäin. Tosin se vasta iloista onkin, etenkin kitarisanpoiston jälkeen, että lapsi touhottaa tavallaan.

Elämä opettaa

Päätin, että tänä vuonna en anna yhteiskunnan jatkuvan paineen vaikuttaa minuun. Tämä tarkoittaa sitä, että en ole yrittänyt olla päivä päivältä parempi, en ole suostunut kiirehtimään ja olen keskittynyt rauhoittamaan elämäni. Vaikka perheemme rahatilanne ei ole päätähuimaava, en ota asiasta stressiä – me satsaamme elämän sisältöön ja köyhäilemme positiivisella asenteella. Vastuu kyllä painaa minua usein enemmänkin kuin aikaisimpina vuosina, mutta on luonteeltaan erilaista, pikemmin huolehtimista perheestäni ja omasta hyvinvoinnistani.

Kiireettömyys onkin tuonut itsestäni esiin monet asiat, joista en ole aikoihin nauttinut. Nykyään jaksan innostua kaikenlaisesta puuhailusta, pihatöistä ja lueskelusta. Voin mennä päiväunille yhdessä lapseni kanssa ja herätä pirteänä, kun aikaisemmin hoidin kaikenmaailman kotitöitä päiväuniaikaan - ne kun ei lopu koskaan. Käymme puistossa, uimassa ja kikatamme omille höpöhöpö -jutuille. Minusta pragmaattisesta ihmisestä on selvästi löytynyt jälleen luova puoli, kun maalailen huonekaluja, piirtelen papereille, kirjoituksen aiheita löytyy yllin kyllin ja sisustan kotiamme. Kaiken hyvän lisäksi nautin joka hetkestä.

Jännittävää on ollut retkeillä erilaisissa paikoissa ja havaita, kuinka lapsi osaa nauttia pienistä asioista. Korkeasaaren retkellä pojastani mukavin juttu taisi olla yököttävän pöllyävä hiekkakasa. Tosin kyllä joka eläinten häkkiä ihmeteltiin ja osoiteltiin, vaikka häkki olisikin ollut tyhjä. Luonto on myös noussut arvoon arvaamattomaan. Kun elää pienellä budjetilla, ei kaikesta ole varaa maksaa. Metsäretket ovat mukavia ja opettavat kaupunkilaislasta liikkumaan muuallakin kuin asfalttiteillä. Hienona boonuksena useilta reissuilta on löytynyt jotakin kotiin tuomista –sieniä ja marjoja. Minä puolestani olen hamunnut lehdista ja internetistä säilöntäohjeita ja nyt ensi kertaa, jääkaapissa on useampi lasipurkillinen sieniä ja pakkanen puolestaan on täynnä marjoja. Niin ja minä olen keitellyt ensimmäiset hillot ja mehut. Ennen minulla ei ollut aikaa saatikka kiinnostusta moiseen hommaan.

Elämäntavan muutos yllätti ainakin minut kummallisella tavalla. Toisaalta en ole oppinut uutta, vaan onnistunut soveltamaan mukavat asiat, joihin ennen olen muita osannut kyllä kannustaa, omaan elämääni. Tiedon soveltaminen käytäntöön on monesti paljon vaikeampaa kuin sen ymmärtäminen vaikkapa koulukirjasta. Toisaalta lapsen syntymä pysäyttää väkisin, miettimään elämän peruskysymyksiä ja mahdollistaa jommankumman vanhemman jäämisen kotiin elämään arkea ilman työelämän paineita. Kiitos siitä yhteiskunnallemme.

Demarinuoret kehittävät maahanmuuttajapolitiikkaa

Demarinuorten viime liittokokous käsitteli keskusteluaineistoa maahanmuuttajapolitiikasta ja totesi, että tämän politiikan lohkon asioihin ei ole keskitytty riittävän laaja-alaisesti. Liittokokous päätti edelleen, että demarinuoret valmistelevat maahanmuuttajapoliittisen ohjelman kesän 2006 liittokokoukselle. Kun demarinuorten 2004 liittokokouksessa valittu liittohallitus aloitti, pohti liittohallitus, kumpi sosiaalipoliittinen- vai työelämäjaosto suorittaa valmistelun. Nakki napsahti sosiaalipoliittiselle jaostolle. Koska toimin jaoston puheenjohtajana, päävastuu delegoitiin minulle. Nyt olen luonnostellut maahanmuuttajapoliittista ohjelmaa ja ajatellut, että lähtisimme katsomaan maahanmuuttajapolitiikkaa globaalina ilmiönä, jota ei voi tuijottaa sinivalkoisten lasien läpi. Tosin meidän täytyy pystyä kriittisesti tarkastelemaan, myös kotimaassamme tehtäviä asioita tällä saralla – ja korjaamaan niitä.

Jos sinulla on ajatuksia asioista, joita asiakirjaan tulisi tai ei missään nimessä tulisi kirjoittaa, laita minulle meiliä tai kommentoi blogiini. Kuulen mielelläni mitä erilaisimpia näkemyksiä tästä asiasta, haluan saada itselleni ja jaostollemme mahdollisimman laajan käsityksen siitä, mihin maahanmuuttajapolitiikalla pyritään, mitä ongelmia siinä on, mitä haasteita sen edessä on ja kuinka ne tulisi ratkaista.

Asumisen omavastuu

Toimeentulotukea saavien asumiskulujen 7% omavastuu, mitä suurimmalla todennäköisyydellä poistuu jollain aikataulululla ensi viikon budjettiriihen jälkeen.

Asiasta voi antaa kehuja hallitukselle. Oli aikanaan aivan järjetöntä politiikkaa laittaa viimeisen tuen eli tuon toimeentulotuen varassa eläville asumiskuluihin raippa. Sosialidemokraatit ottivat silloin hallituksen sisällä asiasta rajusti yhteen kokoomuksen kanssa, joka ajoi alunperin lähes 20% omavastuuta.

Onneksi tämä käsittämättömyys saadaan nyt korjattua. Ja samalla tuettua juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.

Sikiöseulonta yhdenmukaiseksi

Eilisten uutisten mukaan sikiöseulontojen sekä määrä että taso vaihtelevat Suomessa runsaasti. Osassa kunnissa ultraäänikokeita tehdään vain yksi ja osassa niitä tehdään raskauden aikaan kolmekin. Myös testejä tekevien ammattitaitovaatimukset heittelevät. Eli odottavat vanhemmat eivät ole tasavertaisessa asemassa, vaan se vaihtelee heidän asuinkuntansa mukaan.

Tästä aiheesta on tullut keskusteltua ystävieni kanssa aiemminkin. Olemme ihmettellet ja vertailleet ultraäänikokeiden määriä, joita kullakin on ollut. Olisi erittäin perusteltua, että kaikissa kunnissa olisi sama määrä kokeita ja samanlaatuisina. Kolme koetta on ilmeisesti se määrä, joka lääketieteellisesti olisi suositeltavin ja kahdellakin pärjää. Yksi koe taas on selkeästi liian vähän.

Asiaan tarvitaan yhdenmukaiset ohjeet ja tarvittaessa määräykset. Myös erikoistapaukset, kuten keskenmenoja seuraavien raskauksien varhaisvaiheen kokeet pitäisi kuulua automaattisesti asiaan.

Lapsen odottaminen on muutoinkin niin täynnä epätietoisuutta, pelkoja ja odotusta, että on varsin kohtuullista odottaa terveydenhuollon tekevän osuutensa.

Luopuminen on löytämistä

On kulunut reilu vuosi lapsemme syntymästä. Takana on paljon iloja, vaikeita päätöksiä, muutoksen tuskaa ja arjen nautintoja. Nyt törmäsimme muuttuneeseen tilanteeseen jälleen konkreettisesti, kun Petteri vaihtoi työpaikkaa ja perheeseemme on tulossa toinen lapsi. Elämäntilanne muuttuu taas ja perheen yhteinen aika, jota pidämme tärkeimpänä asiana elämässämme, uhkaa jäädä vähemmälle kuin olisi hyvä.

Asiaa on tarvinnut miettiä jatkuvasti ja perheen tärkeys on helppo myöntää. Kun edessä on sitten valinta, mitä teen ja minkä verran, asia ei olekaan niin helppo. Osaltani yhtälö toimii niin, että panostan lapsen/lapsien kanssa olemiseen. Jalkapallon, muiden liikuntaharrastusten ja politiikan teon määrä vähenee. Petteri puolestaan lopettaa kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja keskittyy työhön ja itsestään huolehtimiseen vaikkapa juuri jalkapalloa pelaamalla.

On pakko myöntää, että tämä elämänvaihe on aikuisille luopumista. Luopumista itselle tärkeistä asioista, jotta voi viettää aikaa lasten kanssa. Toisaalta tässä arki punnitaan uusiksi ja luopuessaan jostakin tilalle saa jotakin – mielestäni parempaa. Lapsen syntymän jälkeen en ole kaivannut ekstreme kokemuksia, kun arjen asiat saavat jatkuvasti sellaiset fipat päälle, että alta pois ;). Esimerkkinä hyvistä fipoista tulee mieleen tänään hankittu lasten mailasarja, jolla koko meidän perhe huitoi kikattaen ja riemusta kiljuen.

Eipä auta, kuin luopua jostakin ja nauttia täysin rinnoin siitä kaikenmaailman höpöilystä, mitä arki lapsen ja kohta lasten kanssa tarjoaa. Luopuminen ei ole vain menettämistä, se on myös hyvin suuressa määrin saamista ja uusien asioiden löytämistä.

Joukkoliikennettä mäiskimässä

Joukkoliikennelautakunta on eilen käsitellyt ensimmäisen kerran esityksiä lippujen hintojen nostamisesta. Ainakin itselle tulee ensimmäisenä mieleen "joko taas!".

Esityksessä on oikean suuntaista se, että kertalippuja nostetaan enemmän kuin kausi ja kuskilta ostettavia lippuja vieläkin enemmän. Tämä ainakin periaatteessa sujuvoittaa liikennettä ja palkitsee julkisen liikenteen aktiivisia käyttäjiä eli kanta-asiakkaita.

Olisi kuitenkin syytä harkita, että kanta-asiakkaat palkittaisiin kunnolla: jätetään kausiliput korottamatta. Tällä voitaisiin myös saavuttaa lisäystä säännöllisissä julkisen liikenteen käyttäjissä. Ei ole kovin mielekästä nostaa kertalippujenkaan hintoja, siihen kuitenkin voidaan pakon edessä suostua.

Nyt vähän olankohautuksella ohitetaan se, että esitetyt hintojen korotukset vähentävät kaupungin laskelmien mukaan matkustajamäärää muutamalla prosentilla. Tarkoituksena olisi kuitenkin nostaa joukkoliikenteen käyttäjien määrää.

Toivottavasti joukkoliikennelautakunta pistää kovan kovaa vasten, eikä purematta suostu korotuksiin. Kaupungin ylemmät päättäjät on ilmeisesti pakotettava huolehtimaan joukkoliikenteen riittävästä rahoituksesta - sitä ei saada, jos vain kiltisti paikataan budjettia lippujen hintoja korottamalla. Tämä siis tarkoittaa, että valtuusto pitää saada antamaan julkisen liikenteen tukemiseen nykyistä enemmän rahaa.

Sitä periaatteelista keskustelua, että miten ihmiset saadaan hoitamaan työ- ja asiointiliikennettään julkisilla, toivoisi valtuuston käyvän. Jo nyt on liian helppoa tarttua omaan autoon, saati sitten näiden korotusten tai vielä enemmän niitä seuraavien jälkeen.

Sieniä sateella

Vettä tulee taivaalta kuin saavista kaatamalla. Ulkoilu jäi väliin päivällä, mistä johtuen pieni mies kantoi minulle kenkiä koko iltapäivän. Pikkuherraa kun ei sade haittaa. Loppujen lopuksi päätimme, että meidän perhe suuntaa metsään etsimään ja keräämään sieniä...

Kumpikaan meistä aikuisista ei oikein meinannut innostua, mutta johonkin oli lähdettävä. Sadekin näytti vähän taukoavan, joten keräsimme voimat ja suuntasimme metsään.

Nopeasti huomasimme, että idea oli loistava vaikei siltä kuulostakaan. Ei välttämättä siksi, että sieniä olisi löytynyt runsaasti. Mutta sen vuoksi, että pieni miehemme nautti aivan poskettomasti märästä metsästä ja siellä tallustamisesta. Voi sitä riemun kiljuntaa ja eteenpäin loikintaa! Yllättävän hyvin Neo viihtyikin metsässä, vaikka vesisade alkoi runsaana uudestaan ja jalat kastuivat,

Aikuinen ei oikein meinaa muistaa millaista elämysmatkailua pienelle lapselle on jo pelkkä metsään meno. Ei sitä sen ihmeellisempää tekemistä tarvitse keksiä.

Sieniäkin löytyi vähän. Kotona oli käytännössä pakko tehdä kanttarellikastiketta - jossa kylläkin oli myös vähän suppilovahveroita mukana. Neo löysi suppilovahverot, arvoitukseksi jääkin miten poika onnistui ne erottamaan sammalen seasta.

Kelpoisuuksia

Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista vihdoinkin voimaan 1.8.2005

Lakia valmisteltiin pitkään ja hartaasti yli kymmenen vuotta. Nyt se on kuitenkin todellisuutta. Laki määrittelee kelpoisuusvaatimukset sosiaalityöntekijöille, sosiaaliasiamiehille, lastenvalvojille, sosiaaliohjaajille, lastentarhanopettajille ja lähihoitajille. Myös alan johtotehtävien kelpoisuusvaatimukset on nyt määritelty laissa.

Harmikseni huomasin, että se ei kuitenkaan määrittele koulukuraattorien kelpoisuusvaatimuksia, kuten olisin toivonut. Kuraattorien vaativa ammatti siis ei tarvitse tarkkoja kelpoisuusvaatimuksia, ilmeisesti.

Laissa on mielestäni hyvää nyt se, että kelpoisuusvaatimukset vastaavat uudistuneita koulutusrakenteita.

Tieto kulkee

Kesäkuun alun puoluekokous valitsi minut SDP:n puoluevaltuuston jäseneksi. Valinta tarkoittaa sitä, että toimin vastedes puoluekokousten välillä puolueorganisaatiomme ylimmän päättävän elimen jäsenenä. Puoluevaltuusto päätti esimerkiksi SDP:n myönteisestä kannasta emu:un liittymisessä aikanaan. Se kokoontuu sääntömääräisesti (siis yleensä) kaksi kertaa vuodessa ja hyväksyy lisäksi muun muassa toimintasuunnitelmat ja – kertomukset sekä vaalien jälkeen päättää Sdp:n osallistumisesta maan hallitukseen.

Jäsenyys merkitsee myös sitä, että saan tiedot puoluehallituksen kokouksista niiden kokousmuistioiden muodossa. Informaation kierto on hyvä juttu, sitä pysyy paremmin perillä siitä, mikä kulloinkin on pinnalla, mitkä ovat tarkemmat kantamme ja niiden perustelut. Puoluevaltuutettuna taas asioihin voi vaikuttaa aktiivisella toiminnalla.

Nyt ajankohtainen asia on budjetti. Näkymät ovat valtiovarainministeriön toteamina kohtuulliset, mutta mitenkään ruusuisia aikoja ei (vieläkään) ole edessä.

Sosialidemokraateille oleellisia asioita suhteessa budjettiehdotukseen, että sen peruslinjaa tuetaan ja vähävaraisten asemaa parannetaan. Jälkimmäisestä odotetaan hallitukselta tarkempia esityksiä vielä elokuun aikana. Vaikka julkisuudessa keskustelu liikenneinvestoinneista on käynyt kovana, niin kaikesta huolimatta totuus on se, että infratyöryhmän esitys etenee. Lisäksi sosialidemokraateilta voi vielä odottaa avauksia ja toimia asumisen, kaavoituksen ja eläkeasioiden suhteen.

Lämpimästi potkiva kesä

Tänä keväänä päätimme nauttia omasta perheestä ja jättää muunlaisen touhottamisen taka-alalle. Aurinko paistoikin, kun heinäkuu, meidän lomakuu, starttasi. Iloitsimme kesän mansikoista, järven rannasta ja vähissä vaatteissa olemisesta kuin se olisi ollut meille aivan uutta. Tosin olihan se yhdelle meistä aivan uutta siis Neo-pojallemme, joka tempaa meidät jatkuvasti mukaan hulluttelemaan.

Ihmettelimme merta ja ihailimme laivoja sekä rannikon saaristoa, kun suuntasimme Ruotsiin risteilemään. Päivän kävelimme Tukholmassa ja kävimme ihastelemassa ”Vattenmuseum”:ia, joka olisi kyllä pitänyt meidän mielestämme nimetä paremmin. Kyseisessä museossa ei esitelty veden erimuotoja vaan merenalaista elämää. Kohokohtamme oli haiakvaario, jonka läpi meni tunneli. Tunnelissa koimme olevamme keskellä akvaariota ja Neokin hihkaisi, että oo! Uni tuli kumpanakin laivailtana jo ennen kymmentä ja aamupalan aukeamista ehdimme odottaa molempina aamuina. Eipä voinut muuta kuin havaita, että bileristeilymeiningeistä ei meidän perheellä ollut mitään tietoa.

Kesän keskustelut mieheni Petterin kanssa ja oma ihmeellinen huumorimme, saa tilaa vain silloin kun meillä on oikeasti aikaa toisillemme. Havaitsin, että vierelläni on vieläkin kahden ja puolen avioliittovuoden jälkeen ihminen, jonka kanssa voi istua hiljaa, pohtia syntyjä syviä tai väitellä oikein kunnolla. Lisäksi hänen kanssaan onnistuu hulluttelu ja hauskan pitäminen sekä on paljon muitakin positiivisia puolia vieläkin. Kyseessä on ehdottomasti paras mahdollinen mies minulle. En olisi aikaisemmin uskonut, että on olemassa ihminen, jonka kanssa olemme olleet kuukauden yötä päivää yhdessä suhteellisen sovussa ja minua harmittaa, kun lomakuukausi loppuu. Taitaapa siis lomaikävä iskeä ensikin talvena.

Onni vain yltyi, kun huomasimme: ”ensi kesällä meitä on kolmen sijasta neljä”. Meidän perheessä ei ole helppoa tarttua ilon hetkeen sillä sekunnilla, kun raskaustesti näyttää positiivista. Tämä on perusteltua, kun neuvolakorttiini kirjoitettiin neljäs raskaus, kun neuvolassa kaikenmaailman tuulimunaraskaudet lasketaan raskauksiksi. Nyt toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja ensi kesänkin saamme nauttia riemuista perheemme kanssa uudella kokoonpanolla ja uusilla jutuilla. Tosin leikkipuistoruokailut, järvenrannat ja risteilyt ovat jo meille vanhempina ja isoveljelle Neolle tuttua mukavaa vaihtelua arkeen. Ensi vuonna on uuden ihmisen aika muistuttaa meitä, kuinka tutuista asioista voi nauttia kuin ensimmäistä kertaa.

Epätasa-arvoisuutta yhteiskunnan ulottumattomissa?

Tämän päivän Metro-lehti kirjoittaa, että uuden väitöstutkimuksen mukaan tyttöjen hyväksikäyttö on yleistä huumepiireissä. Olisin voinut todeta asian ilman väitöstutkimustakin, mutta samapa tuo, kunhan asia tiedostetaan - ja tulevaisuudessa siitä osataan varoittaa nuoria.

Yhteiskunnassamme nuoren naisen kauneus on pääomaa, jonka avulla monet naiset tienaavat elantonsa. Monen nuoren naisen haaveena onkin ura mallina ja kyllähän se pitää tunnustaa, ettei ulkonäöstä haittaa ole rahattomana baaritiskillä saatikka uralla etenemisen näkökulmasta. Tosin ajoittain sääliksi käy niitä miehiä, jotka joutuvat kauneuden tavoittelusta maksamaan –tosin olen kai minäkin jokusen tuopin miesten piikkiin juonut.

Epätasa-arvoa on sekin, että huumekoukussa olevan nuoren miehen ulkonäkö ei ole samanlaista pääomaa kuin naisen. Tästä syystä miehet huumekoukussa ajautuvatkin helposti rikos- ja sen jälkeen vankilakierteeseen. Tosin heillä on mahdollisuus tehdä ura rikollisena ja nousta hierarkiassa ylöspäin yhä kovemmaksi rikolliseksi, kun naisen pääomaksi jää usein seksin myyminen.

Uraa tällä "alalla" ei kuitenkaan kannata suunnitella, sillä yleensä aineet määräävät tahdin siitä, kuinka toimitaan. Lisäksi uhkailu ja niiden toteuttaminen kuuluu huumemaailmaan – eli pienen ihmisen näkökulmasta pelko ja ahdistus. Epätasa-arvoon tällä sektorilla ei oikein voi puuttua, kuin huumeiden käyttäjien määrää vähentäen, tiedottaen riskeistä - siis lisää ongelmien ennakointia ja varhaista puuttumista niihin, terveysneuvontapisteitä ja huumeiden käyttäjien hoitopaikkoja

Puoluekokoustunnelmat

Viimeinen viikko oli aikamoinen hullunmylly, mikä toisaalta oli mukavaa vaihtelua kotiäidin arkeen. Alkuviikko kului valmistautuen sosialidemokraattien puoluekokoukseen ja pohtien, mitkä asiat tulee nostaa keskiöön ja mitkä jättää vähemmälle. Siis pohtien, mikä on minulle tärkeää. Keskiviikkona minut kutsuttiin yllättäen kaupunginvaltuuston kokoukseen ja varamiehenhän on oltava valmis sinne suuntaamaan lyhyelläkin varoitusajalla. Kokous pidettiin ja muutama äänestys, koskien Hakaniementorin asemakaavan muuttamista, suoritettiin. Yö meni jalkapallon katsomisen ja tavaroiden pakkaamisen parissa.

Kello soi klo 6.00 torstaiaamuna ja auton nokka käännettiin kohti Jyväskylää. Puoluekokous starttasi ja me kokousedustajat istuimme takamukset puuduksissa aamusta iltaan maailmaa parantaen. Kokoustaminen oli todellakin raskasta, kun koko ajan täytyy olla tarkkana ja hengitysilmakaan isossa auditoriossa ei ollut laadukkainta ja kärsinkin jatkuvista hengitysvaikeuksista. Tosin astmaatikkona hengitysilmaan reagoi helpommin kuin muut. Jokusen kerran kysyin itseltänikin, miksi kukaan tekee tällaista. Vastaus on aina se sama: koska haluaa puuttua yhteiskunnan epäkohtiin. Moni puoluekokouspäätös kun lykätään seuraavaan hallitusohjelmaan ja sen jälkeen vaikuttamaan kaikkien meidän suomalaisten arkeen. Minä en halua olla vaihtopenkillä, kun asioista päätetään, vaan mukana vaikuttamassa.

Kokouspaikalla oli hyvä, mukaansatempaava henki, kaikista asioista tehtiin päätös suhteellisen jämäkästi. Painetta oli jonkun verran, kun tehtiin henkilövalintoja, mutta itse loppujen lopuksi tein päätökseni. Muutosesityksenikin sosiaali- ja terveyspoliittiseen kannanottoon saivat hyvän kohtelun ja pääsääntöisesti ne hyväksyttiin. Illalla Jyväskylän keskustassa liikkuessa, lähes joka terassilla oli tuttuja ja juttua riitti. Toisaalta huvi ja hyöty yhdistyi, vaikkakin kokousedustajana illalla oli pakko kaatua suhteellisen varhain sänkyyn nukkumaan.

Poikamme oli hoidossa nuo kaksi hektistä päivää ja äidillä oli kova ikävä. Kun sitten lauantaina poika saatiin kotiin, oli hienoa huomata, että ensimmäinen kahden yön mittainen hoitoreissu oli mennyt hyvin, eikä meitä vanhempia vastassa ollut liiemmin protestoiva poika. Ilo oli vallalla, kun poika rauhoittui nukkumaan. Äiti ja isi siirtyi katsomaan Suomen naisten huikeaa futismatsia Tanskaa vastaan. Illalla voiton riemu oli suunnaton, kun naiset voittivat ottelun, puolueen asiat oli mennyt ”pari piirua ihmisen suuntaan” ja perhe oli taas kotona.

Syyllisyys kuuluu vanhemmuuteen?

Minulla on nyt reilun vuoden kokemus vanhemmuudesta. Koko tämän ajan aina jokin kysymys on askarruttanut mieltäni ja herättänyt pohtimaan toiminko oikein vai väärin. Jo odotusaikana jouduin miettimään, että uskallanko harrastaa liikuntaa ja minkälaista liikuntaa, mitä voin syödä ja jos ruoka ei maistu, kuinka takaan riittävät vitamiinit ja hivenaineet itselleni ja lapselleni. Neuvolassa puolestaan tunnen ajoittain syyllisyyttä siitä, että meillä ei joissakin asioissa mennä suositusten mukaan ja niin edelleen.

Imetysaikana mietitytti ensin se että, missä on soveliasta imettää - ja mistä löytyvät lastenhoitohuoneet. Vähän myöhemmin sitten sitä mietti, että kuinka pitkään pitää tai on hyvä imettää, kun WHO:n suosituksetkin puhuivat muutamasta vuodesta. Kun taas lapsellani oli koliikki, mietin teenkö jotain väärin hoitaessani häntä, kun itku ei vain lopu. Kun taas starttasimme kiinteän ruuan antamisen, ennen kuin suositukset sen sallivat, syyllisyys oli taas läsnä. Näin siitäkin huolimatta, että huomasin kiinteän ruuan helpottavan lastani ja koliikin oireiden häipyvän.

Nyt lapseni on vuoden ikäinen ja minä hoidan häntä päivät kotona. Nyt herääkin sitten kysymys pärjäisikö lapseni paremmin tulevaisuudessa, jos hän menisikin nyt päivähoitoon kuten useat vuoden ikäiset lapset. Toisaalta taas tuntuu siltä, että kotihoito voi hyvinkin olla sijoitus lapsen elämään. Etenkin meidän tapauksessamme uskon, että se on ehdottoman tärkeä satsaus lapsemme tulevaisuuteen. Meidän tapauksessamme siis siksi, että molemmilla vanhemmilla on työ, joka aiheuttaa iltapoissaoloja ja matkoja.

Hoitovalintoja tehdessä, niin imetyksen ja muun ruuan, kotihoidon ja päivähoidon, välillä oikea kysymys mielestäni onkin se, miten saadaan lapsen kasvua ja kehitystä tuettua. Sen täytyy olla hyväksyttävää, että jokainen perhe toimii omalla tavallaan, kuten jokainen lapsi kehittyykin. Todellisuudessa kaiketi kysymys onkin siitä, että tarvitaan vaihtoehtoja sovittaa perhe-elämä erilaisiin elämäntilanteisiin. Omaa toimintaa vanhempana on myös tärkeä arvioida jatkuvasti, mutta itsensä tai muiden syyllistämiseen kannattaa kiinnittää huomiota. On hyvä, että suosituksia on olemassa, mutta toivoisin, että neuvoloissa neuvottaisiin myös sitä, mikä voisi auttaa mihinkin ongelmaan ja joskus jopa kehotettaisiin olemaan tuijottamatta suosituksia, sillä lopulta: nehän on vain suosituksia. Vanhemmat tarvitsevat kasvatustyössä tukea, ei turhanpäiväistä arvostelua.

Palmian henkilöstön asema turvattava

Eilen valtuustossa käsiteltiin Palmian kilpailuttamista ja vihdoinkin asia tuli päätettyä. Palmian kilpailuttamissiivusta käydyn keskustelun yhteydessä tehtiin useita ponsia. Tärkeimpänä näen ehdottomasti Maija Anttilan tekemät ponnet siitä, että Helsingille tulee laatia kattava kilpailuttamisstrategia ja kilpailuttamisen ehdoissa pitää määritellä siirtyvälle henkilöstölle vähintään seurantajakson pituinen irtisanomissuoja.

Myös Kai Kalima nosti ponnessaan, esiin tärkeän asian siis vajaakuntoisen henkilöstön aseman turvaamisesta ja yksilöllisen työllistymissuunnitelman laatimisesta. Palmiassa kun työskentelee huomattava määrä vajaakuntoista henkilökuntaa, jonka pärjääminen työmarkkinoilla saatttaa olla kyseenalaista. Joka tapauksessa heidänkin työpanoksensa on tärkeä, kun ajatellaan laajemmin työvoimapolitiikkaa. Työssäkäynnillä kun on monia sosiaalisestikin tärkeitä piirteitä.

Nyt liikepalvelulautakunta ja kaupunginhallitus tekevät suunnitelmat koko prosessista, sen seurannasta sekä keskittyy toteuttamaan valtuuston tahtoa etenkin työntekijöiden asemasta.

Lue lisää www.hel.fi/paatoksenteko

Tarja Halosen jatko presidenttinä toivottavaa

Suomen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen ilmoitti tänään torstaina 19.5 klo 15.00 pidetyssä tiedotustilaisuudessa halukkuudesta ryhtyä presidenttiehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Hän on hoitanut tehtävää vahvalla ammattitaidolla ja mm. tästä syystä toivonkin hänelle jatkokautta presidenttinä.

Nyt onkin aika toimia sen puolesta, että Tarja saa jatkaa työtään presidenttinä. Tarja Halosen tueksi on perustettu Presidentti 2006 - yhdistys, joka ryhtyy organisoimaan vaalityötä. Yhdistys kokoaa ainakin valtakunnallisen ja alueellisia valtuuskuntia, joihin Tarja Halosen vaalityötä tukevat kansalaiset voivat liittyä. Tarja Halosen kansalaisvaltuuskuntaan voit liittyä www.tarjahalonen.fi. Kotisivun kautta on mahdollisuus myös tukea vaalityötä taloudellisesti.

" Sosialidemokraattien 13 vaatimusta kilpailutuspolitiikkaan".

Helsingin Sosialidemokraattien kilpailutustyöryhmä on työskennellyt aktiivisesti tämän kevään ajan. Toimin työryhmän sihteerinä ja kokosin keskustelujen ajatukset asiakirjaksi. Työskentely oli antoisaa ja työryhmä oli yllättävän yksimielinen, vain vivahde-eroja esiintyi siitä, pitäisikö joku sanoa jyrkemmin vai lievemmin. Tänään Helsingin Sosialidemokraatit ry julkaisi työryhmän muistion ”Sosialidemokraattien 13 vaatimusta kilpailutuspolitiikkaan". Minulle tämä tarkoittaa sitä, että aikaa jää taas keskittyä kilpailutuksen sijasta laajemmin poliittiseen keskusteluun.

Asiakirja lähtee olettamuksesta, kuinka toimitaan, jos palveluita joudutaan kilpailuttamaan. Oleellista asiakirjassa on se, että vaikka sosialidemokraatit puolustavat julkisia palveluita ja emme kannata palveluiden ideologista yksityistämistä, me olemme valmiita toimimaan järkevästi, haittoja minimoiden. Siis mikäli valtuusto edelleen vihreiden ja kokoomuksen voimin päättää ryhtyä kilpailuttamaan jotakin. Oleellista on myös se, että asiakirjasta saavat luottamushenkilömme hyvän työkalun kilpailutusasioiden parissa painittaessa.

Tästä löydät Helsingin Sosialidemokraattien työryhmän muistion.

EPÄVARMUUS ON PAHINTA

Jokainen tietää, että odottavan aika tuntuu pitkältä. Samoin meille on itsestäänselvää, että ongelmatilanteet tuntuvat pahalta. Mutta kun ongelmaan on löytynyt ratkaisu ja olet päättänyt elää sen kanssa, tilanne ei enää tunnukaan niin sietämättömältä. Päätöksentekijänä ei asioissa saa hötkyillä – ja vaikka loistava ratkaisu ongelmatilanteeseen löytyisikin illan jatkokokouksesta jostakin ravintolasta, on viisasta nukkua yön yli tai vaikka useamman.

Päätöksenteon siirtäminen saattaa jatkossa vaikeuttaa asian hoitamista. Näin saattaa käydä Palmia kysymyksessä, mikäli asiaa ei kohta puoleen saada päätökseen. Kilpailuun kun on varauduttu Palmiassa jo pitkän aikaa ja henkilökunta on tuntenut siihen valmistautumisen. Jos nyt asiaa siirretään ja siirretään, kasvaa se epävarmuus jonka mm. Palmian työntekijät tulevaisuudesta tällä hetkellä tuntevat.

Kantaa ottamatta siihen, kannattaako Palmiaa kilpailuttaa kaipailenkin nyt päätöstä siitä, kuinka se tulee tehdä. Epävarmuus on pahinta eikä päättämättömyyden tilassa ole hyvä elää yhdenkään organisaation saati sitten ihmisen.

(Pakko vielä myöntää, että Palmian kilpailuttamisella en usko saavutettavan sen parempaa kustannustehokkuutta kuin palveluakaan. Joka tapauksessa valtuuston päätöksiä on vain kunnioitettava, jos niitä ei kykene muuttamaan.)

TEIPATAAN TEIPATAAn

Nimittäin ne uudet vanhat sporat, joita kaupunki joutuu ostamaan paikatakseen liikennevajaustaan. Vajaushan on syntynyt, kun uudet matalalattiavaunut eivät oikein ota toimiakseen/kestääkseen.

Kun tällaiseen ei niin miellyttävään paikkausoperaatioon joudutaan, niin on syytä huolehtia siitä, että helsinkiläinen veronmaksaja pääsee mahdollisimman vähällä. Näin tapahtuu, jos näihin saksan vanhoihin tuontisporiin hyväksytään täysteippaus mainoksille. Mainoksista saatavat tulot kattavat suurimman osan hankintakuluista.

Tuen täysin joukkoliikennelautakunnan nuoren demarijäsenen Mirva Haltian näkemystä siitä, että nyt ei ole mitään järkeä tuhlata rahoja vaan hyväksyä teippaaminen. Eri keskustelun paikka olisi sitten se, jos puhuttaisiin koko vaunuliikenteen teippaamisesta, mutta nythän ei puhuta siitä.

Onneksi viisaus voitti ja joukkoliikennelautakunta päätti tänä aamuna asian teippausten puolesta.

VIISIKON JÄLJILTÄ KAHVINKEITIN KAAPISSA JA KOTONA MUUTTUNUT MIES

Tositeevee sarjat herättävät jatkuvaa keskustelua mediasta ja muutenkin. Ovatko ne hyvä vai huono juttu tai muuten vaan moraalitonta tai muuten epäilyttävää – ihmisten tirkistelynhaluun perustuvaa - toimintaa. Mielipiteitä on monia. Keskustelun ja ohjelmien runsaudesta huolimatta niin kauhean montaa ihmistä ei Suomessa ole, joka voi kommentoida asiaa omakohtaisesti.

Väitän, siis kokemuksesta, että ohjelmien avulla voi tehdä ihmeitä. Ihminen, jota ei voisi pukeutuminen, itsestään huolehtiminen, parranajo, vaatteet, muoti, trendit ja niin edelleen kiinnostaa sitten tippaakaan, voi muuttua. Tämä sama ihminen petaa nyt sängyn, ajaa partansa joka päivä, muistaa käyttää peiliä aamuisin, tuskastelee kun vaatteet ovat päivän aikana likaantuneet ja… jopa korjailee minun kaulaliinani asentoa. Muuta ei mahdu mieleen, kuin että ei voi olla totta.

On uskomatonta kuinka paljon mies – tässä tapauksessa oma mieheni – voi muuttua hetkessä. Lähes ylityöllistetty kahvinkeittimemme pääsi eläkkeelle kaappiin, kun viisikon hankkima espressokeittimemme pääsi tositoimiin. Nyt kahvista nautitaann, eikä mies enää kittaa sitä litratolkulla - laatu korvaa määrän tässäkin suhteessa. Petteri siis osallistui tähän Suomen Sillä Silmällä ohjelmaan ja Suomen Fab5 teki taikojaan. Petteri on pitänyt kuvauksista saakka linjansa. Mikä vielä kummallisempaa, ohjelman teko vaikutti meihin molempiin. Myös minä katson tiettyjä asioita toisella silmällä.

PS. Ruskeat seinät on oikeasti kiva juttu. Kiitos Fab5:lle minunkin puolestani – aika IHANAA (jopa ekstrakivaa ;) )

PPS. Katsoittehan siis Sillä Silmällä tänään? Ai et, tsekkaa ainakin www.nelonen.fi Suomen Silmällä sivu, Petterin jakso

SILLÄ SILMÄLLÄ

Mieheni osallistui tämän suomalaisen Sillä Silmällä sarjan kuvauksiin. Tai siis me molemmat osallistuimme, kun kerran muutospaikkana yhteinen kotimme ja tietysti molemmat olimme loppujuhlissa mukana. Annoin myös kommentteja mieheni tyylistä yms. ennen muutosta.

Sehän tässä vähän jännittääkin. Kerroin kaikennäköistä haastattelijalle kaikkiaan 45 minuuttia kestäneessä tuokiossa. On mielenkiinoista nähdä, minkälaisia pätkiä on käytetty ja onko niissä saatu näyttämään mielipiteeni Petteristä kuinkakin jyrkiltä...

Keskiviikkona sen sitten näkee miltä kaikki ruudussa näyttää. Vaikka tietääkin, mitä tulee tapahtumaan, niin jännittää kun ei tiedä miten se tulee leikattuna tapahtumaan ja miltä kaikki loppujen lopuksi näyttääkään.

KOMPROMISSIT JA OIKEASSA OLEMISEN TUSKA

Miksi poliitikot aina tekevät toista kuin vaalien alla lupaavat? Kysymys esitetään usein poliitikoille ja kysymys pyöriin usein ihmisten huulilla. Vaalien alla puolueet ja niiden ehdokkaat ehkä puhtaimmillaan – kaikesta huolimatta – näyttävät karvansa. Silloin kerrotaan niistä tavoitteista, joita juuri omalla porukalla on ja joita pidetään tärkeinä. Tosin kaikki haluavat vaalien alla antaa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan, eikä vaikeimmista asioista välttämättä puhuta.

Vaalien jälkeen vastaan tulee todellisuus. Suomalaisessa, toimivassa monipuoluedemokratiassa ei yleensä mikään puolue saa ehdotonta yksinvaltaa (tähän poikkeuksena pienet kunnat, joissa on paljon kepulaisia) eli kenelläkään ei ole mahdollisuutta tehdä päätöksiä yksin. Asioiden läpiviemiseen tarvitaan toisten poliittisten ryhmien apua.

Yleensä poliittisilla ryhmillä ja niiden edustajilla on asioista erilaisia mielipiteitä ja näkökohtia. Näin ollen asioista ensin keskustellaan ja päätösvaiheessa väännetään siitä, miten asia päätetään. Koska käytännössä aina vähintään kahden poliittisen ryhmän pitää tehdä sopu keskenään, päädytään kompromissiin. Toinen puoli saa joitakin omia tavoitteitaan mukaan ja toinen joitakin omistaan. Joskus omat tavoitteet ovat vain vahinkojen minimointia, joskus joitakin konkreettisia asioita.

Asioiden ensimmäisessä vaiheessa pitää tehdä kaikki voitava, jotta omien periaatteiden mukainen esitys ei saisi kannatusta ja se voitaisiin tyrmätä kokonaan. Jos tämä taistelu hävitään, sitten vastuullisen poliitikon on syytä lähteä valmistelemaan kompromissia. Tämä aiheuttaa päättäjälle oikeassa olemisen tuskaa. Miten minä voin suostua tähän päätökseen, joka ei ole sellainen kuin haluaisin, joskus jopa periaatteessa väärä? Olisi mukavampaa ja myös kannatuksen keräämisen kannalta parempi olla oikeassa ja äänestää vastaan. Toimia siis niin, että julkisuudessa toimii omien asioiden puolesta populistisesti huutaen omaa totuuttaan, vaikka todellisuudessa tietää ettei omasta huutamisesta ole hyötyä ja tappio äänestyksessä varma.

Mielestäni on parempi olla kompromississa mukana ja saada asioihin edes pieniä parannuksia, kuin antaa alkuperäisen esityksen, joka ei miellytä, mennä sellaisenaan läpi. Esimerkiksi Palmian tapauksessa on niin, että vihreät ja kokoomus ajoivat vielä nykyistä nopeampaa kilpailuttamisaikataulua. Demarit eivät olleet varmoja koko kilpailuttamisasiasta, mutta joutessaan noiden kahden ryhmän ollessa yhdessä altavastaajiksi, oli parempi mennä päätökseen mukaan – ja saada Palmialle hieman enemmän aikaa valmistautua kilpailuun eli hitaampi kilpailuttamisaikataulu kuin se, että aikataulu olisi ollut vihreiden ja kokoomuksen kahdestaan ssopima nopea aikataulu.

Tämä ei tarkoita sitä, että ei saa vastustaa. Tämä tarkoittaa sitä, että joskus vastustaminen on lopetettava ja hyväksyttävä tilanne, joka on väistämättä edessä. Tällöin tulee keskittyä haittojen minimointiin.

PALVELUA PALMIASTA

Lautakunnassamme on suurta huolta aiheuttanut Palmia, joka on catering- ja toimitilapalveluita tuottava liikelaitos, jonka omistaa Helsingin kaupunki. Nyt Palmian johto haluaisi aloittaa turvapalvelutoiminnan kehittämisen Helsingin omana toimintana. Periaatteessa minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kaupunki kilpailuttamisen ja ulkoistamisen sijaan ottaa joitakin toimintoja myös omaksi toiminnakseen. Mutta tässä asiassa ja tässä tilanteessa, jossa Palmian toiminnot on päätetty kilpailuttaa, en tätä esitystä oikein ymmärrä.

Kaupunginvaltuusto siis päätti startata Palmian kilpailuttamisen ensi vuoden alusta. Aikataulu on niin nopea, että Palmian kilpailukykyiseksi saattaminen on todella iso haaste. Palmia on saatava pelikuntoon tämän vuoden aikana, jos tässä ei onnistuta Palmia ei pärjää kilpailussa ja yritykset voittaa kilpailun. Nyt jos Palmiassa satsataan uusille alueille, kuten turvapalveluun, tärkein työ saattaa kärsiä.

Nyt pitääkin etsiä keinoja, kuinka Palmian toimintaa saadaan jämäköitettyä ja kuinka palvelunlaatu, josta on myöskin tullut palautetta, saadaan asianmukaiseksi. Jos uudet palvelut voivat tukea tätä työtä niin kannatan niitä lämpimästi, jos eivät - niin olen sitä mieltä, että hoidetaan tärkein tehtävämme ensiksi. Siis kehitetään Palmiaa sellaiseksi, että voimme oikeasti pärjätä kilpailussa suurtenkin firmojen kanssa.

Parin viikon takaisessa kokouksessa lautakunta päättikin palauttaa esityksen turvapalveluista uudelleen valmisteltavaksi niin, että lautakunta saa käyttöönsä liiketoimintasuunnitelman päätöksenteon tueksi ja lautakuntakäsittelyn jälkeen asia ohjataan kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi. Jostain syystä viime kokouksen esitys ei ollut alkuunkaan sitä, mitä lautakunta oli edellyttänyt ja nyt asia pöydättiin, jotta lautakunnan jäsenet ehtivät perehtyä liiketoimintasuunnitelmaan, jota ei suinkaan lähetetty etukäteen tiedoksi, vaan se oli vasta kokouksessa saatavilla.

Toisin kuin Palmian henkilöstön ”Lehtisessä” väitetään, kun turvapalveluihin suhtaudutaan kriittisesti, niin kyse ei todellakaan ole Palmian alas ajosta. Kysymys on todellisesta huolesta sen palvelutasosta ja kilpailukyvystä.

Puoluekokousedustaja

Edessäni on ensimmäinen puoluekokoukseni puoluekokousedustajana. En todellakaan itse uskonut, että pääsen kokousedustajaksi, mutta demokratiassa ilmeisimmin työ palkitaan. Ilokseni sain myös huomata sen , että äänestäjät puoluevaaleissa ovat tarkkaavaisia. Vaikka nimeni vaihtui Vainikasta Oksaksi, äänestäjät löysivät minut listalta.

Helsingin puoluekokousäänestyksen tulos löytyy sivulta: http://www.stadindemarit.fi/?sivu=09&msgid=S001C4E64-001C4E6D

Nyt ohjelmassa on asiakirjojen pänttäämistä ja miettimistä, mitä mieltä mistäkin asiasta todella olen. Puoluekokouksessa valitaan siis Sdp:n puoluejohto, käåsitellään 318 aloitetta ja kaksi pääasiakirjaa, jotka käsittelevät puolueen strategiaa hyvinvoinnin edistämiseksi ja Euroopan vahvistamiseksi.
Lisää puoluekokouksesta löytyy osoittesta
http://www.sosialidemokraatit.fi/cgi-bin/iisi3.pl?cid=sdp

Osaan asioista minulla on varmasti jo valmiiksi mielipide olemassa, mutta joissakin asioissa en sitä ole vielä muodostanut. Olenkin utelias kuulemaan asioista mielipiteitä, joten meili tulvaa odotellessa...

Lakkautetaan lakkautuslistat

Jatkuvalla syötöllä saa lukea siitä, että päiväkoteja ja kouluja on tarkoitus sulkea. Kuitenkin samaan aikaan valitusta kuuluu myös liian isoista ryhmäkoista. Mistä on oikeasti kysymys? Siitäpä hyvinkin, että menoja on karsittava ja helpoiten homma hoituu, kun otetaan niiltä, jotka on hiljaa. Siis ei ainakaan eläkeläisiltä.

Suuret ryhmäkoot tulevat maksamaan meille monin kerroin takaisin. Tuskin Suomen lapset tulevaisuudessa pärjäävät yhtä hyvin, jos ongelmatilanteita havaitessa päiväkodinhenkilöstön ainut mahdollinen toimintamalli on laittaa silmät kiinni. Puhumattakaan siitä että lapset pärjäisivät pisatutkimuksissa yhtä hyvin kuin nyt, jos opettajalla ei ole aikaa ja resursseja satsata kaikkien koululaisten oppimiseen.’

Laskekaahan siis menojen suhdetta pitkällä aikavälillä ja voitte todeta saman kuin minä. Ehkäistään ongelmia. Lapsiystävällinen kaupunki on kaikille ystävällisempi kaupunki. Lakkautetaan päiväkotien ja koulujen lakkauttaminen, juukos?

Tämä ennaltaehkäisyn tärkeys ei ole aprillipila, vaikka asiaankuuluva päivä tänään onkin. Poikani toteutti tänään vain puolta tästä vanhasta lorusta ”aprillia aprillia juo kuravettä päälle”. Voitte varmaan arvatakin, että yksivuotias toteutti nimenomaan tuon jälkimmäisen ollessamme ulkoilemassa ja koko naama (ja vaatteet) olikin sitten sen näköinen.

Yksi futishalli kahden sijaan

Muutama viikko takaperin, kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kaavoittaa kiinteän hallin Myllupuroon, mikä lämmitti ainakin minun sydäntäni. Jostakin syystä välittömästi tämän päätöksen jälkeen liikuntalautakunta päätti evätä Malmin lentokentän päätyyn suunnitellun hallin rahat.

Mielessäni heräsi välittömästi kysymys: ”Oliko päätökset jotenkin kytkeytyneet toisiinsa?” Jos olivat, onko kaupungin politiikassa tarkoitus rakentaa toinen toistaan hienompia tiloja vähentäen tilojen määrää, joista etenkin koillishelsingissä on huutava pula. Käsitykseni mukaan olisi ollut järkevää satsata uuden hallin rakentamiseen koilliseen ja kehittää myllypuron tilannetta vasta, kun koillisen halli olisi pystytetty. Näin ei ainakaan jalkapallon harjoitteluolosuhteet parane kenelläkään.

Toivoisin satsauksia nuorten harrastustoimintaan, joka muuten on loistavaa ongelmia ehkäisevää työtä, ja sitä myöten panostuksia harjoitusmahdollisuuksien parantamiseen.

Palveluja direktiivillä – direktiivillä palveluja

Unionin palveludirektiivi vedettiin eilen pois huippukokouksen keskustelun jälkeen – lähinnä Ranskan vaatimuksesta. Direktiivin toinen nimi sen arkkitehdin mukaan on ”Bolkenstein Direktiivi”. Bolkenstein kuulostaa joltain pieneltä kaupunkivaltiolta jossain kaukana, näin sivumennen sanoen. Kuitenkin palveludirektiivi olisi saatava pikaisesti käyttöön.

Ensinnäkin unioni tarvitsisi yhtenäistä lainsäädäntöä palvelujen kaupalle. Palveluilla tehdään kauppaa jo nyt, mutta yhteistä lakia ei ole. Sen muotoileminen on poisvetämisestä huolimatta tarpeellista. On parempi, että kauppaa kontrolloidaan kuin, että eletään laittomassa tilassa.

Direktiivi ei saa olla sellainen, että se pakottaisi jäsenmaita yksityistämään tai kaupallistamaan julkisia palveluitaan. Julkisen palvelun järjestäminen pitää olla jäsenvaltion oma asia jatkossakin. Vieläpä niin, että jokin palvelu pitäisi voida myös valtiollistaa uudelleen, jos järjestäminen markkinoilla ei syystä tai toisesta (huonosti toimivat markkinat, monopolisoituminen, kartellisoituminen jne) ole enää ihmisten eli palvelun käyttäjien edun mukaista.

Palveluiden pitäisi myös olla mahdollisimman vapaita ja avoimia unionin alueella. Se tarkoittaa sitä, että direktiivillä tulisi purkaa valtioiden omia palvelujen kauppaa rajoittavia tekijöitä. Politiikan keinoin hallittu vapaakauppa luo työpaikkoja ja kasvua – ja myös parempia palveluita.

Toivottavasti unionin päättäjät saavat uuden, kelvollisen direktiivin aikaan. Mieluummin pian kuin pitkän ajan päästä.

Mahdollisuus olla kuin kotiäiti – valmistuin sosionomiksi

Poikani syntymän jälkeen elämäni on muuttunut paljon. Kokousten määrä on vähentynyt ja jatkuva seminaareissa juokseminen vaihtunut tasaiseen, ihanaan kotielämään. Halusin saada opintoni päätökseen mahdollisimman pian, mikä toi arkeeni pojanhoidon lisäksi yhden lisätehtävän siis opinnäytetyön kirjoittamisen.

Ajatus siitä, että voisin keskittyä vain ja ainoastaan pojan hoitoon on kiehtonut minua koko kotona olon ajan. Kuitenkin vasta nyt minulla on siihen mahdollisuus, kun opinnot ovat viimeistäkin piirtoa myöten valmiit. Valmistuin sosionomiksi viime perjantaina ja nyt opinnäytetyönikin on julkista riistaa. Sen löydät osoitteesta http://kirjastot.diak.fi/opinnayte?id=1015233.

Kilpailutus, ulkoistaminen ja ostopalvelu

Liikepalvelulautakunnan tehtäväkenttä alkaa koko ajan vaikuttaa yhä mielenkiintoisemmalta. Kilpailutuksen kenttä on tavallaan yksinkertainen, mutta toisaalta käytännön tilanteet eri sektoreilla ovat kovinkin erilaiset ja näin asettavat haasteen toiminnalle.

Tietyt peruskäsitteet tuntuvat monilla menevän sekaisin, joten ne on ehkä syytä kirjata ylös. Kilpailutuksessa ei sinällään ole kyse muusta kuin siitä itsestään. Eli jokin asia, tuote, sellaisen hankinta, palvelu tai sellaisen hankinta jne. kilpailutetaan eri toimittajien tai tuottajien kesken. Määriteltyjen kriteerin mukaan sitten hankitaan kilpailussa parhaiten pärjänneeltä. Julkisia hankintoja säätelee laki julkisista hankinnoista (löytyy: www.finlex.fi)

Ostopalvelu tarkoittaa sitä, että jokin palvelu ostetaan oman organisaation ulkopuoliselta tuottajalta; yritykseltä, yhdistykseltä, säätiöltä yms. Palvelun tilaamiseen ja sen tuottamiseen ihmisille liittyvät vastuut ja oikeudet säilyvät kuitenkin tilaajalla.

Ulkoistaminen, joka usein sotketaan ja yhdistetään kilpailutukseen ja ostopalveluihin, puolestaan tarkoittaa sitä, että alkuperäinen tuottaja luopuu kokonaan palvelun tuottamisesta ja antaa sen järjestämisvastuun kokonaan markkinatoimijalle. Kunta voi esimerkiksi tehdä jollekin ei-lakisääteiselle palvelulle, mutta ei laissa määritellyille kunnan tehtäville.

Pandansilmäelämää

En nyt pandoilla ja silmillä viittaa sinänsä onnistuneeseen SAK:n jäsenhankintakampanjaan (tsekkaa www.liityammattiliittoon.fi), vaan omaan arkeeni. Mieheni, Petteri Oksan, kanssa olemme useammankin kerran todenneet, että tämä lapsiperheellisen elämä on varsinaista pandansilmäelämää, etenkin jos yrittää tehdä muutakin kuin elää arkea.

Yöunet tuppaavat jäämään vajaiksi, vaikka poikamme Neo, nukkuukin yönsä hyvin. Sitä ei ikinä pääse ajoissa – riittävän ajoissa – nukkumaan, kun Neon nukahtamisen jälkeen on kerrankin aikaa hoitaa asioita, jotka on päivän tiimellyksessä jäänyt hoitamatta tai sitten viettää aikaa mieheni kanssa kahden.

Päivälläkään ei välttämättä saa univajetta poistettua ja tummaa väriä silmien alta vähemmäksi. Kun poika on päiväunilla, itsellä on hetken hengähdystauko. Tosin meidän pikkumiehen päiväunet ovat siinä määrin lyhyet, että yleensä päiväunien kesto on vain sen aikaa, että saa itselleen lounaan pöytään ja hesarin avattua.

Pandansilmäelämää, mutta ei voi valittaa. Yöunet pitenevät koko ajan, tosin onnea pandansilmät eivät haittaa ja lapsiperheen elämä maksaa kyllä hetkellisen väsymyksen moninkertaisena takaisin. Lisäksi tällä viikolla yksi urakkaluonteinen asia on tullut päätöspisteeseen. Opinnäytetyöni on esitelty ja minä valmistun sosionomiksi!

Syntymättömien lasten puolesta

Tänään aamulla selailin tavalliseen tapaan Uutispäivä Demaria, kun silmiini osui Tiina Virtasen kirjoitus, jossa puolustettiin Anneli Kiljunen lakialoitetta päihdeäitien pakkohoidoista. Asia on mietityttänyt minuakin usein, kun olen kohdannut päihdeäitejä työssä ja tuttavapiirissä. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, johon Anneli ja Tiina, että pakkohoidosta avun voivat saada molemmat - niin lapsi kuin äitikin.

Pakkohoito hoitomuotona kuulostaa monen korvaan ihmisarvoa ja yksityisyyttä loukkaavalta. Pakkohoitopäätöksen voi tehdä lain mukaan, mikäli ihminen on vaaraksi itselleen tai ympäristölleen. Lapsen huostaanottokin onnistuu lain mukaan suunnilleen vastaavilla perusteilla. Miksi siis ei voitaisi täydentää lakia ulottumaan myös syntymättömiin lapsiin. Kuten Tiinakin kirjoitti, kuka on niin avuton kuin sikiö, siis syntymätön lapsi.

Tästä ei kuitenkaan voi eikä pidä vetää mitään johtopäätöksiä aborttikysymyksen suhteen. Monille päihdeäideille suositellaan raskauden alussa aborttia, mutta jos nämä eivät siihen ole valmiita pitää sikiön terve kehittyminen turvata jotenkin. Tässä pakkohoito tulee hyvänä keinona kuvaan mukaan turvaamaan ihan sieltä odottavan äidin terveestä ravinnosta alkaen.

Todellakin, meidän demarien tärkein tehtävä on heikompien puolustaminen ja nyt puhutaan todellakin niistä, jotka eivät itse voi vaikuttaa elämäntapoihinsa.

Onnistumisia

Hallitus piti tuossa puolivälin selvitystä onnistumisestaan. Huomio kiinnittyi lähinnä työllisyystavoitteeseen ja siihen, että tavoiteltuun sataantuhanteen uuteen työpaikkaan ei päästä. Hallituksen onnistumisia ei juurikaan ole mediassa tai muussa keskustelussa korostettu. Surullista on, ettei sataatuhatta työpaikkaa saada luotua, mutta ei hallitus mielestäni ole epäonnistunut. Näillä taloussuhdanteilla on erinomainen suoritus, että nyt on saatu aikaiseksi kuitenkin 10 000 uutta työpaikkaa ja muita hienoja asioita. Tavoitteenhan tuleekin olla tavoite, johon pyritään, mutta jonka saavuttaminen vaatii täydellistä onnistumista.

Hallitus on myös, SDP:n vaalitavoitteiden mukaisesti, onnistunut monessa asiassa. Esimerkiksi tavoitteena on ollut lapsiperheiden aseman parantaminen. Lapsilisään on jo tehty 1. lapsen osalta 10eur/kk korotus, kotihoidontukea nostettiin hieman yli 40 euroa ja tänä vuonna tulee voimaan laki, jonka mukaan peräkkäisissä synnytyksissä vanhempainpäiväraha lasketaan alkuperäisen työtulon, ei välillä olleen tuen, mukaan. Merkittäviä parannuksia on saavutettu lapsiperheiden arkeen. Eiväthän nämä tietysti ole kaikkia ongelmia ratkaisseet, mutta oikeaan suuntaan on menty.

Opiskelijoiden asemaa luvattiin parantaa kokonaisuutena. Nyt on päätetty asumislisän korotuksesta. Siis myös opiskelijarintamalla, jossa usein väitetään että mikään ei muutu milloinkaan, on menty eteenpäin.

Pienituloisten asemaa luvattiin helpottaa edelleen. Tätä on tehty mm. nostamalla jo muutamaan kertaan ansiotulovähennystä, millä toimenpiteellä kaikkein pienituloisimpien ihmisten asemaa on parannettu.
Hallitusohjelman tavoitteisiin kuului myös Suomen vakaasta taloudellisesta asemasta huolehtiminen. Korkotaso on edelleen ennätyksellisen alhainen ja vakaa, kauppatase ylijäämäinen, inflaatio alhainen eikä valtio ole myöskään velkaantunut lisää. Ei niin huonoa taloudenhoitoa tilanteessa, jossa ei varsinaisesti ratsasteta noususuhdanteen aallonharjalla.

Nämä kaikki on siis peräisin sekä hallitusohjelmasta että demarien vaalitavoitteista. Onnistumisia siis. Välillä pitää ottaa myönteisetkin asiat esiin, eikä vain jahdata huonoja. Eikä tässä edes, vanhaa sanontaa tapaillakseni, ole vielä kaikki.

Jalka ei saa lonksua

Uusi liikepalvelulautakunta aloitti tänään kautensa reippaassa hengessä. Aluksi tutustuimme Palmian upouusiin tiloihin, jotka sijaitsevat Käpylän entisen terveysaseman tiloissa. Tämän jälkeen pidimme ensimmäisen lautakunnan kokouksen. Kokouksen päätteeksi jokaisen lautakunnan alaisen laitoksen johtaja kertoi alansa ja yksikkönsä toiminnasta. Saappaat, joihin lautakunnan jäsenenä hyppäsin, ovat todellakin suuret. Tosin se oli tiedossa jo kun vastaanotin haasteen.

Lautakunta on yksi merkittävä vaikuttaja suhteessa kuntalaisten hyvinvointiin - yhteistyötä tehdään lähes kaikkien kaupungin virastojen kanssa. Mikäli kilpailutukset hoidetaan päin honkia, sopimuksia kirjoitellaan miten sattuu tai lautakunnan alaisia laitoksia johdetaan miten sattuu, voi lopputulos olla erityisen paha. Erityishaasteina tulevaisuudessa on kilpailutuskysymykset ja se kuinka kaupungin omat yksiköt pärjäävät globaalissa kilpailussa.

Onneksi yrittänyttä ei laiteta ja minäpä aion tsempata todenteolla. Kun haasteen vastaanotettua tuli työnnettyä uudet saappaat jalkaan ja nyt on aika täyttää ne.

Lisätietoa:
http://www.hel.fi/lplk (esityslistat, pöytäkirjat, tietoa yms.)

Vainikasta Oksaksi

Nimi on osa identiteettiä. Se on asia, joka on pysynyt samana koko elämän ajan ja sen muuttaminen tuntui minusta suurelta muutokselta, vaikkakaan se ei sitä juuri ole. Se on vain nimi, joka muuttuu, minä pysyn samanlaisena ihmisenä, vaikka nimeni olisi mikä hyvänsä. Joka tapauksessa elämäntilanteen muutos lapsen syntymän jälkeen vahvisti meidän tunnetta siitä, että nyt olemme perhe. Halusimme, että perheemme merkkinä on yksi sukunimi ja totesimme, että nyt on sen muutoksen aika. Eli kolmenviikon kuluttua paperisota on ohi ja minun nimeni on Mirka Oksa.

Suorittamisyhteiskunnan vaatimuksista priorisointia

Uuden vuoden aatto sai minut pysähtymään ja miettimään, mitä viime vuonna tapahtui ja mitä haluan alkavalta vuodelta. Oli helppo havaita, että suorittamisyhteiskunta oli napannut minut vangikseen ja valitsemisen vapaudesta oli tullut nautinnon sijaan ahdistava peikko. Jokaisen kun on itse kyettävä rajaamaan tekemisiään siten, että saa panostettua niihin asioihin , joita haluaa tehdä. Priorisointi vain ei ole kovin helppoa. Samaan aikaan haluaa kehittää itseään, olla hyvä äiti ja vaimo, vastuuntuntoinen päättäjä sekä palata jossakin vaiheessa vastuulliseen, haastavaan työhönsä.

Mikä voisikaan olla minun uuden vuoden lupaukseni? Ensiksi mieleeni tulee perinteisiä: alan dieetille, pidän tipattoman tammikuun jne. ajatuksia. Tämä ei kuitenkaan kuulosta alkuunkaan riittävältä tai juuri minulle nyt sopivalta. Nyt haluan ainakin hallita tätä suorittamisyhteiskunnan myllerrystä ja nauttia elämästä. Elämästä nauttiminen kyllä tarkoittaa sitä salaatinkin syömistä, keskittymistä välillä myös itseeni ulkopuolisten paineiden – työ, politiikka, harrastukset… - sijaan. Yksi esimerkki tästä on se, että tein valinnan jäädä vielä ainakin täksi vuodeksi kotiin poikani kanssa. Työ kyllä löytyy aikanaan odottamasta.

Viime vuosi oli kiireinen muutoksen vuosi. Keväällä olin raskaana ja yritin saada sosionomi opintojani niin lähelle loppua kuin mahdollista - olisinkin valmistunut, jos se olisi ollut mahdollista äitiysloman aikana. Syksy meni pienen koliikkilapsen kanssa ja kunnallisvaalihässäkän parissa. Kun vaaleista ja koliikista selviydyttiin, alkoi korvatulehduskierre ja lautakuntapakkajakoon vaikuttaminen. Vaalien jälkeen puolestaan ei voinut kuin pysähtyä miettimään, tätäkö elämältäni haluan.

Syksyn aikana huomasin, että elämäni tärkeimmät asiat olivat jääneet vähemmän tärkeämpien asioiden alle. Jalkapallon pelaaminen, ystävät ja vapaa-aika oli muuttunut paljolti suorittamiseen ja jatkuvaan kiireeseen. Siis täysin toisin kuin olen aina ajatellut, että ura ja työ ovat toissijaisia asioita minulle, koska onnelliseksi tulen siitä, että minulla on hyviä ystäviä, onnellinen parisuhde ja perhe. Aikaa on siis raivattava perheeni lisäksi liikunnalle ja ystäville, joiden seurasta saan aina voimia tulevien haasteiden kohtaamiseen.

Pohtimisen jälkeen onkin helppo todeta, että tänä vuonna aion järjestää asiat oman arvojärjestykseni mukaan ja nauttia elämästä täysin siemauksin ilman turhaa kiirettä ja suorittamista. Sota ei yhtä miestä tai naista kaipaa! Aion tarttua hetkeen ja nauttia vuodesta 2005 täysin siemauksin!