tiistaina, marraskuuta 15, 2005

Sosialidemokraattiset Nuoret selvittivät maahanmuuttopolitiikkaa

Demarinuorten liittokokous 2004 Vantaalla keskusteli maahanmuuttopolitiikasta. Samalla tehtiin myös päätös, että kahden vuoden päästä Tampereen kokouksessa käsitellään ja hyväksytään maahanmuuttajapoliittinen ohjelma. Ohjelman laatiminen annettiin sittemmin liittohallituksessa tehtäväksi sosiaalipoliittiselle jaostolle.

Nyt asiassa on otettu askelia eteenpäin. Sosionomiopiskelija Teea Kláver suoritti monikulttuurisen ammatillisuuden harjoittelun meillä Sosialidemokraattiset Nuoret ry:ssä. Minä sosiaalipoliittisen jaoston puheenjohtajana ja koulutukseltani sosionomina toimin Teean harjoittelun ohjaajana. Harjoittelun suunnittelu ja ohjaus vaativat paljon aikaa ja energiaa, mutta yhteistyönä saimme laadittua hyvän harjoittelupaketin, joka vastasi niin meidän sosialidemokraattisten nuorten kuin Teankin tavoitteita. Lähdimme kartoittamaan maahanmuuttopolitiikan käytännön ongelmia ja etsimään ratkaisuja. Ratkaisujen etsiminen jatkuu vielä ja saatetaan päätökseen vasta toukokuussa pidettävässä sosialidemokraattiset Nuoret ry:n 100-vuotisliittokokouksessa. Nyt on laajamittaisen keskustelun aika.

Yksi silmään pistävä asia oli se, kuinka jokainen ministeri katsoo asioita oman ministeriön silmälasien läpi eikä niinkään osaa katsoa asiaa laaja-alaisesti huomioiden erilaiset tilanteet. Tämä on ongelmallista varsinkin kun maahanmuuttoasiat on hajautettuna eri ministeriöihin. Ikävä totuus on se, että Suomelta puuttuu johdonmukainen maahanmuuttopolitiikan linja käytännössä täysin. Tämä näyttää myös mahdollistavan eri ministerien toisistaan hyvinkin erilaisen linjanvedon, vaikka ministerit olisivat sitten samasta puolueesta.

Meiltä näyttää myös kokonaan puuttuvan linja siitä, mikä on maahanmuuttopolitiikkamme peruste. Työperusteista maahanmuuttoa toki tarvitaan, mutta kyllä Suomen täytyy kantaa myös kansainvälistä vastuuta. Ranskan viime aikaiset mellakat ovat hyvä esimerkki siitä, että toimivaa maahanmuuttopolitiikkaa todella tarvitaan.

Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n puheenjohtaja Petteri Oksa kerkesikin henkilökohtaisesti arvostella sisäministeri Kari Rajamäkeä. Itse näkisin yhden ministerin arvostelua tärkeämmäksi puolueen heräämisen maahanmuuttopolitiikkaan. Pitäisi aloittaa maahanmuuttopolitiikan sosialidemokraattisen linjan etsintä, johon puolueen ministerienkin tulee sitoutua.

Ei kommentteja: