Hilpeydellä muistelen mennyttä aikaa niin Kääpäkujalla kuin Demarinuorissakin. Hymy hyppää suulleni välittömästi, kun muistelen vanhoja tupareitamme ja sitä, millaisen ensivaikutelman onnistuimme jo ensimmäisillä kemuilla naapureissa herättämään. Sama mietteliäs hymy nousee kasvoilleni, kun mietin joitakin ammattimaiseen tapaan suoritettuja junttaoperaatioita, joiden olemassaoloa suuri osa ei ole edes huomannut - No hyvä niin.
Monen monta seinää on nyt maalattu ja uusi kotimme näyttää pikku hiljaa ihan oikeasti meidän kodiltamme. Paikalta, jossa on helppo nauraa ja iloita kuten myös surra ja itkeä. Tunne tällä hetkellä on iloisesti myhäilevä Neon kiljuessa riemusta, kun ihmisiä, menoa ja meininkiä löytyy ihan kodin läheltä – Oikea ratkaisu tuli tehtyä ihan varmasti lasten kannalta ja ilman Fab5:ia kotimme näyttää edelleenkin kivalta. Tosin kyllä herrojen henkäys vielä täälläkin näkyy.
On ollut mielenkiintoista huomata, että niin kuin aikanaan, myös nykyään sosialidemokraattisten nuorten toiminnassa usein asiat ja niiden edistäminen jäävät kaikenlaisen asenteellisen hömpötyksen jalkoihin. Aikani sosialidemokraattisissa nuorissa loppui ihan yhtä ihmeellisesti kuin se aikanaan alkoi. Ensimmäisessä Helsingin sosialidemokraattisen nuorisopiirin tapahtumassa kaikki mahdollinen oli kädetetty. Yksi alaikäinen nuorukainen hävisi kesken koulutuksen, puhujia ei näkynyt eikä kuulunut ja kirjallisen valituksen myötä yhdistyksen hallitus otti ritolat. Onneksi toiminta ei enää ole lähelleenkään yhtä heikossa hapessa. Joka tapauksessa uusi hallitus kasaan uuden puheenjohtajan johdolla ja minäkin pompsahdin hallitukseen, vaikkakaan en ollut ehtinyt liikkeessä toimia. Onneksi minulla oli kansalaisjärjestötausta, jotta mukaan pääsi vähin vaivoin.
No touhu oli edelleen holtitonta ja valtataistelu hupaisaa. Joka tapauksessa sain kyseenalaistajan roolin, kun jokin pääni sisällä herätti epäluottamukseni toimintaa ja taloudenpitoa kohtaan. Jonkin ajan päästä varapuheenjohtajana hyppäsin puheenjohtajan saappaisiin, koska puheenjohtaja suuntasi ulkomaille opiskelemaan. Samaan aikaan huomasin uppoavani suohon yhdessä helsinkiläisen nuoren sosialidemokratian kanssa. Järjestö oli kuralla ja mieleni olisi tehnyt luovuttaa, mutta jalkapalloilija sisälläni muistutteli – kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa.
Kovuutta koeteltiin muun muassa verottajan, poliisin ja erään toimittajan toimesta. Luojan kiitos, entisen työntekijän tilalle nuorisopiiriin valittiin hyvä, luotettava työntekijä ja epäselvyyksien selvittely aloitettiin toden teolla. Iso kiitos silloin kuului myös liiton edelliselle puheenjohtajalle –juristille Kallelle, joka auttoi meitä tulkitsemaan lakeija, kuinka missäkin asiassa tulee menetellä, ettei soppa pääse pahenemaan. Kahdessa vuodessa Helsingin nuorisopiirin talous saatiin kuntoon ja toiminta paremmalle mallille. Ilokseni nyt helsinkiläiset demarinuoret saavat nauttia tuona aikana työllä ja tuskalla aikaan saadusta asiallisesta hallinnosta.
Viimemetrit demarinuorten toiminnassa vastuunkantajana ovat olleet turhauttavat ja kun maahanmuuttoasioista ei edes keskusteltu, seitsemän vuotta demarinuorissa päättyi asioiden kannalta yhtä kurjasti kuin alkoikin. Ensin keskustelua ei piireissä herännyt, kun oli keskustelun aika. Liittokokous puolestaan ei kyennyt edes keskustelemaan asioista tai käsittelemään esityksiä, joita jotkut aktiiviset nuoret demarit olivat tehneet. Ei siis kovin rakentavaa asioiden eteenpäin viemistä. Välillä mietin, ymmärsivätkö edustajat olevansa demarinuorten tärkeimmässä vaikuttamisen paikassa, tai jos tajusivat, olen huolestunut, ettei vaikeista ja monimutkaisista asioista kyetty löytämään minkäänlaisia linjauksia. Taisipa taasen käydä niin kuin liian usein politiikassa, keskustelusta suurin osa ajasta käytetään ”koirankakka” keskusteluun. Niinpä, näin ei todellakaan kehitetä sosialidemokraattisempaa maailmaa.
Monessa suhteessa oloni on joka tapauksessa tyytyväinen. Uusi kotimme on mielestäni hienompi ja toimivampi kuin edellinen. Voin huokaista helpotuksesta, kun lasten kouluun meno koittaa, koska koulumatka tulee olemaan turvallisempi. Samaan aikaan politiikassa motivoivasta tekemisestä on valinnan vaikeus. Monta mukavaa projektia on edessä ja jokusia mukavia muistoja. Niin ja tietenkin joitakin ystäviä, jotka jättivät jäähyväiset demarinuorille, mutta säilyvät elämässämme edelleen.
Haluan omalta osaltani toivottaa myönteistä tulevaisuutta 100 -vuotiaalle Sosialidemokraattiset Nuoret ry:lle, viisaita päätöksiä ja järkevää vääntämistä. Niin ja viimeiseksi ONNEA VIELÄ KERRAN UUDELLE LIITTOJOHDOLLE!
keskiviikkona, toukokuuta 31, 2006
tiistaina, toukokuuta 23, 2006
Muutto ja tietokoneen pakkaaminen
Kun äsken tuossa pääsin Petelle vastailemaan aktiivisesta kirjoittelusta. Nyt kuitenkin tilanne on se, että minulla on blogivieroitusviikko. Elikäs enää en pääse karkuun muuttoahdistusta, vaan nyt on aika toimia.
Eipäs muuta kuin mukavaa viikkoa. Minä lähden huiskimaan pensseleillä maalia seiniin ja pakkailemaan tavaroita. Seuraavaksi pakkaamisessa on tietokoneen vuoro.
Eipäs muuta kuin mukavaa viikkoa. Minä lähden huiskimaan pensseleillä maalia seiniin ja pakkailemaan tavaroita. Seuraavaksi pakkaamisessa on tietokoneen vuoro.
perjantaina, toukokuuta 19, 2006
Ehdolle maalisvaaleihin, mikäli puolueväki suo
Monesti politiikan keskustelut käydään Hesarin palstojen ja muiden median nostamien epäkohtien pohjalta. Minä en halua toimia niin. Haluan toimia yhteisvastuullisesti havaiten arjen ilmiöitä. Ei vain asioita, joista lehdet kirjoittavat. Vaikkakin pitkä poliittinen ura saattaa etäännyttää arjesta, en anna sen tehdä niin minulle. Tosin olen monessa suhteessa etuoikeutettu. Minä saan elää siellä, missä juureni ovat. Voin oikeasti sanoa suhteellisen hyvin tuntevani kotikonnun hyvät puolet, vaikkakin maailma muuttuu koko ajan.
Useat lapsuuden ystäväni kuuluvat edelleen elämääni ja nekin, joihin ei tule pidettyä ihan jokapäivä yhteyttä tietävät, että minä olen täällä ja minä tiedän että hekin ovat. Kuten aina niin myös nyt, elämäntilanteet pitävät meidät erossa ja tuovat yhteen. Kuten aikanaan, kun lähdin opiskelemaan Mikkeliin, useat ystäväni suuntasivat ulkomaille ja jotkut armejaan. Sen jälkeen me palattiin kotikonnuille ja elämäntilanne toi meidät taas yhteen.
Nyt perhe, lapsettomuus ja sinkkuus pitävät arkemme erillään, mutta siltikin törmäilemme ajoittain. Niin ja ainakin tekstiviestit etenkin merkkipäivinä löytävät perille. Monet ”mamma –kaverini” ovatkin tuttuja jo nuoruudesta ja samoin monet ystäväni erilaisista elämäntilanteista ottavat yhteyttä, kun kaipaavat luotettavaa juttukaveria ja olkapäätä jota vasten itkeä maailman pahuutta. Niinpä, minulla on ja haluan, että minä voin jatkossakin priorisoida ajankäyttöni niin, että ystäviä ei jätetä.
Vaikka elämän kohtaaminen ajoittain ottaa koville, haluan kohdata elämän sellaisena kuin se on. En halua uskotella, että kaikilla menee hyvin tai että ne ikävät asiat, joista saamme tilastofaktoja lukea, eivät kosketa minua tai läheisiä. Ne kun nimittäin koskettavat ja jokaisen elämässä on omat kuoppansa. Näiden kuoppien täyttäminen tarkoittaa usein onnistunutta politiikkaa, vaikkakin onnistuneiden pitkän linjan ratkaisujen löytäminen on vaikeaa yrittää pitää.
Yhteiskuntamme pahuus, yhteisöjen turvattomuus, ihmisten välinen epäkunnioitus, etenkin henkisen terveyden rappeutumine, epäluotettavat ihmis- ja yhteiskuntasuhteet näyttävät olevan yllättävän monen tuntemani ihmisen arkea. Tosin kyseessä on niin suuria negatiivisia ilmiöitä, ettei niitä oikein puolessa minuutissa tv:ssä esitellä, mutta politiikan on kyettävä niitä käsittelemään ja ratkaisemaan.
Arjen problematiikka ja monenmoiset ystävieni ja tuttavieni kohtaamat ongelmat saavat minut mietteliääksi ja miettimään maailmaa. Uskon, että tunnen tarpeeksi suomalaisten ja etenkin helsinkiläisten arkea ja samalla yhteiskuntaamme ja poliittista päätöksentekoa, jotta olen lupautunut ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Jos työt maaliskuussa 2007 kutsuu, otan haasteen ilolla vastaan. Ehkä maailmasta pitäisikin yrittää tehdä helpompi ja yksinkertaisempi.
Ystävät ja läheiset ovat todellakin se syy, miksi olen mukana politiikassa ja toivon todella, että vanhempani ja isovanhempani saavat elää arvokkaan vanhuuden. Siinä missä toivon, että lapseni ja jonakin päivänä lapsenlapseni saavat elää vieläkin paremmassa maailmassa, missä minä ja minun ikäluokkani on elänyt. Tosin, eipä sekään olisi paha, jos minunkin ikäluokka vapauttettaisiin arjen ahdistuksesta. Todellakin - työ ei taida ihan heti loppua.
Tule rohkeasti mukaan tukiryhmääni. Ota yhteyttä mirka@oksa.info
Useat lapsuuden ystäväni kuuluvat edelleen elämääni ja nekin, joihin ei tule pidettyä ihan jokapäivä yhteyttä tietävät, että minä olen täällä ja minä tiedän että hekin ovat. Kuten aina niin myös nyt, elämäntilanteet pitävät meidät erossa ja tuovat yhteen. Kuten aikanaan, kun lähdin opiskelemaan Mikkeliin, useat ystäväni suuntasivat ulkomaille ja jotkut armejaan. Sen jälkeen me palattiin kotikonnuille ja elämäntilanne toi meidät taas yhteen.
Nyt perhe, lapsettomuus ja sinkkuus pitävät arkemme erillään, mutta siltikin törmäilemme ajoittain. Niin ja ainakin tekstiviestit etenkin merkkipäivinä löytävät perille. Monet ”mamma –kaverini” ovatkin tuttuja jo nuoruudesta ja samoin monet ystäväni erilaisista elämäntilanteista ottavat yhteyttä, kun kaipaavat luotettavaa juttukaveria ja olkapäätä jota vasten itkeä maailman pahuutta. Niinpä, minulla on ja haluan, että minä voin jatkossakin priorisoida ajankäyttöni niin, että ystäviä ei jätetä.
Vaikka elämän kohtaaminen ajoittain ottaa koville, haluan kohdata elämän sellaisena kuin se on. En halua uskotella, että kaikilla menee hyvin tai että ne ikävät asiat, joista saamme tilastofaktoja lukea, eivät kosketa minua tai läheisiä. Ne kun nimittäin koskettavat ja jokaisen elämässä on omat kuoppansa. Näiden kuoppien täyttäminen tarkoittaa usein onnistunutta politiikkaa, vaikkakin onnistuneiden pitkän linjan ratkaisujen löytäminen on vaikeaa yrittää pitää.
Yhteiskuntamme pahuus, yhteisöjen turvattomuus, ihmisten välinen epäkunnioitus, etenkin henkisen terveyden rappeutumine, epäluotettavat ihmis- ja yhteiskuntasuhteet näyttävät olevan yllättävän monen tuntemani ihmisen arkea. Tosin kyseessä on niin suuria negatiivisia ilmiöitä, ettei niitä oikein puolessa minuutissa tv:ssä esitellä, mutta politiikan on kyettävä niitä käsittelemään ja ratkaisemaan.
Arjen problematiikka ja monenmoiset ystävieni ja tuttavieni kohtaamat ongelmat saavat minut mietteliääksi ja miettimään maailmaa. Uskon, että tunnen tarpeeksi suomalaisten ja etenkin helsinkiläisten arkea ja samalla yhteiskuntaamme ja poliittista päätöksentekoa, jotta olen lupautunut ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Jos työt maaliskuussa 2007 kutsuu, otan haasteen ilolla vastaan. Ehkä maailmasta pitäisikin yrittää tehdä helpompi ja yksinkertaisempi.
Ystävät ja läheiset ovat todellakin se syy, miksi olen mukana politiikassa ja toivon todella, että vanhempani ja isovanhempani saavat elää arvokkaan vanhuuden. Siinä missä toivon, että lapseni ja jonakin päivänä lapsenlapseni saavat elää vieläkin paremmassa maailmassa, missä minä ja minun ikäluokkani on elänyt. Tosin, eipä sekään olisi paha, jos minunkin ikäluokka vapauttettaisiin arjen ahdistuksesta. Todellakin - työ ei taida ihan heti loppua.
Tule rohkeasti mukaan tukiryhmääni. Ota yhteyttä mirka@oksa.info
Humanisti poliitikko
Yhteiskuntamme eriarvoistuu ja moniarvoistuu koko ajan. Joidenkin ihmisten elämää on vaikea ymmärtää ja toisten helpompaa. Jotta saisi vielä muut päättäjät ymmärtämään asioita useista näkökulmista täytyy välillä yleistää. Esimerkiksi kun keskustelin tästä huumeiden lailistamisesta narkomaaniystäväni kanssa, ei hänkään tätä ajatusta kannata. Välillä tuntuukin, että makrotason asioiden tuominen poliittiseen keskusteluun sujuu helpommin kuin arkihavaintojen, ne kun eivät ole faktaa. Tosin monia arkisia asioita on hyvin vaikea tutkia ja mutu tieto on ainoa, jota on saatavilla.
Ihmisten kategorisointi ei aina ole järkevää, mutta joskus asioiden käsittely ja pelkistäminen vaatii sitä. Esimerksi eihän lähiössä asuva kotiäiti voi elää noin tai juuri näin lähiöiden kotiäiditkin elää. Arkihavaintoja yleistäessä saattaa mennä metsään, mutta ainakin herättää keskustelua. Lisäksi on se mahdollisuus, että osuu naulan kantaan ja saa asian ratkaistua –naulan lyötyä loppuun yhdellä hutkasulla.
Helpompaa olisi olla makrotalouskäyriä tsekkaava ekonomisti tai kunnon putkiaivoinen rekkakuski.
Ihmisten kategorisointi ei aina ole järkevää, mutta joskus asioiden käsittely ja pelkistäminen vaatii sitä. Esimerksi eihän lähiössä asuva kotiäiti voi elää noin tai juuri näin lähiöiden kotiäiditkin elää. Arkihavaintoja yleistäessä saattaa mennä metsään, mutta ainakin herättää keskustelua. Lisäksi on se mahdollisuus, että osuu naulan kantaan ja saa asian ratkaistua –naulan lyötyä loppuun yhdellä hutkasulla.
Helpompaa olisi olla makrotalouskäyriä tsekkaava ekonomisti tai kunnon putkiaivoinen rekkakuski.
torstaina, toukokuuta 18, 2006
Muutto edessä
Olen ihminen, joka piristyy aina, kun elämä yllättää. Tällä kertaa yllätyin, kun huomasin, että me ihan oikeasti muutamme. En todellakaan olisi vuosi sitten uskonut, että edes harkitsisimme muuttoa. Tosin elämä teki temput, kun toinen pieni mies astui elämäämme. Arki ei vain tässä asunnossa nyt suju parhaalla mahdollisella tavalla. Kuten elämässä yleensäkin ja etenkin politiikassa: Ongelmat on tarkoitettu ratkaistavaksi, pelkkä puhe ei riitä.
Elikäs tuumasta toimeen ja tässä sitä nyt ollaan. Seuraava viikko kuluu pahvilaatikkojen ja jätesäkkien keskellä pakkaillen tavaroita. Ja jo nyt toivottomuus on ajoittain iskenyt. Projekti kun ei ota edetäkseen, vaikka touhuamme yötä päivää. No yksi on varma, kun pojat suuntaavat lauantai yöksi mummolaan, jos kaikki saadaan pakattua, me mieheni kanssa suuntaamme jäähyväisoluelle lähibaariin. Jos hommat eivät lopu ennen pilkkua, niiden loppuessa taidamme kaatua väsyneenä sänkyyn toivoen, että saisi nukuttua mahdollisimman hyvät yöunet.
Onnistuimme näet tekemään myös ensi viikon alkupuolesta itsellemme haastavan, kun päätimme hioa yläkerran lattian ja samalla vääntää uuteen kotiimme pintaremonttia niin paljon kuin aikataulu sallii. Keskiviikkoiltana pitäisi kantaa tavarat uuteen kotiin ja torstaina meidän molempien on selviydyttävä Tampereelle Demarinuorten liittokokoukseen. Jokunen ystäväni onkin todennut: ”Te olette uskomattomia (lue hulluja). Eräs ystäväni puolestaan sanoi: ” Onnea ja menestystä! Eipä taida onnistua!” Monesta suusta on kuulunut kysymys: ” Miten te aina onnistutte?” Niinpä haasteitahan me kaivataan ja aina me jotakin ollaan keksitty, joten eiköhän tälläkin kertaa.
Niin ja tuparit on tarkoitus pitää pikapikaa elikäs heti kesäkuun alusta, kun vain saadaan kutsut postiin. Elikä jos kuulut ystävä ja kaveriporukkaamme tai luulet kuuluvasti niin tähän voi asennoitua kuin kutsuun. Me kun ollaan aikamoisia viimetipan bilekutsujia.. ;)
Elikäs tuumasta toimeen ja tässä sitä nyt ollaan. Seuraava viikko kuluu pahvilaatikkojen ja jätesäkkien keskellä pakkaillen tavaroita. Ja jo nyt toivottomuus on ajoittain iskenyt. Projekti kun ei ota edetäkseen, vaikka touhuamme yötä päivää. No yksi on varma, kun pojat suuntaavat lauantai yöksi mummolaan, jos kaikki saadaan pakattua, me mieheni kanssa suuntaamme jäähyväisoluelle lähibaariin. Jos hommat eivät lopu ennen pilkkua, niiden loppuessa taidamme kaatua väsyneenä sänkyyn toivoen, että saisi nukuttua mahdollisimman hyvät yöunet.
Onnistuimme näet tekemään myös ensi viikon alkupuolesta itsellemme haastavan, kun päätimme hioa yläkerran lattian ja samalla vääntää uuteen kotiimme pintaremonttia niin paljon kuin aikataulu sallii. Keskiviikkoiltana pitäisi kantaa tavarat uuteen kotiin ja torstaina meidän molempien on selviydyttävä Tampereelle Demarinuorten liittokokoukseen. Jokunen ystäväni onkin todennut: ”Te olette uskomattomia (lue hulluja). Eräs ystäväni puolestaan sanoi: ” Onnea ja menestystä! Eipä taida onnistua!” Monesta suusta on kuulunut kysymys: ” Miten te aina onnistutte?” Niinpä haasteitahan me kaivataan ja aina me jotakin ollaan keksitty, joten eiköhän tälläkin kertaa.
Niin ja tuparit on tarkoitus pitää pikapikaa elikäs heti kesäkuun alusta, kun vain saadaan kutsut postiin. Elikä jos kuulut ystävä ja kaveriporukkaamme tai luulet kuuluvasti niin tähän voi asennoitua kuin kutsuun. Me kun ollaan aikamoisia viimetipan bilekutsujia.. ;)
Rikkaampi ikäluokka kuin edellinen?
Olen usein törmännyt kommenttiin, että "teillä nuorilla pyyhkii paremmin kuin vanhemmillanne ja sitä paitsi te tulette perimään ihan eritavoin omaisuutta kuin aikaisemmat ikäluokat ovat tehneet". Tämä pitää ehkä paikkansa - tai sitten ei. Ainakin minä toivon, etteivät vanhempani ja isovanhempani säästä sukanvarteen nyt.
Hautaan nimittäin eivät rahat tule mukana. Omaisuus tarjoaa vanhemmilleni ja isovanhemmilleni mahdollisuuden valita haluaako kitkuttaa arkea ja asua hyvin omistusasunnossa ja käydä mökillä, vai muuttaisiko pienempään asuntoon ja eläisi arkea vähän leveämmin. He saavat itse valita.
Toisaalta kommentit meille nyt työikäiselle ikäluokalle mahdollisesti periytyvästä omaisuudesta, tuntuvat kohtuuttomilta. Ensinkin se, että se omaisuus kilahtaa tueksemme luultavasti kahdenkymmenen vuoden päästä, jolloin lapsemme ovat jo aikuisia, opintolainat on maksettu ja sadan tuhannen euron elikäs mummon markkoina reilun millin asuntolainasta on toivottavasti jäljellä enää rippeet. Tosin, voipi olla niinkin, että korot nousevat kuin laman iskiessä ja silloin useille helsinkiläisille saattaa käydä kuin aikanaan monelle kävi. Tulot eivät todellakaan kata menoja.
No perintöä tai ei. Kyseessä on asia, joka tuskin tekee ketään onnelliseksi. Usein päinvastoin. Minä en ainakaan halua olla tappelemassa kenenkään perinnöistä tai siten halua vaikuttaa siten kenenkään arvokkaaseen ja inhimilliseen vanhuuteen. Tästä syystä toivon, että isovanhempani nauttivat elämästään enemmän niin, että ostivat ihanan uuden auton silläkin riskillä, että 85 vuotiaan vaarini ajokortin uusiminen vuosittain ei enää ole itsestään selvyys. Ainakin yksi hänen unelmansa tuli täytäntöön ja parempi niin, vaikka ei perintöä jäisikään.
Hautaan nimittäin eivät rahat tule mukana. Omaisuus tarjoaa vanhemmilleni ja isovanhemmilleni mahdollisuuden valita haluaako kitkuttaa arkea ja asua hyvin omistusasunnossa ja käydä mökillä, vai muuttaisiko pienempään asuntoon ja eläisi arkea vähän leveämmin. He saavat itse valita.
Toisaalta kommentit meille nyt työikäiselle ikäluokalle mahdollisesti periytyvästä omaisuudesta, tuntuvat kohtuuttomilta. Ensinkin se, että se omaisuus kilahtaa tueksemme luultavasti kahdenkymmenen vuoden päästä, jolloin lapsemme ovat jo aikuisia, opintolainat on maksettu ja sadan tuhannen euron elikäs mummon markkoina reilun millin asuntolainasta on toivottavasti jäljellä enää rippeet. Tosin, voipi olla niinkin, että korot nousevat kuin laman iskiessä ja silloin useille helsinkiläisille saattaa käydä kuin aikanaan monelle kävi. Tulot eivät todellakaan kata menoja.
No perintöä tai ei. Kyseessä on asia, joka tuskin tekee ketään onnelliseksi. Usein päinvastoin. Minä en ainakaan halua olla tappelemassa kenenkään perinnöistä tai siten halua vaikuttaa siten kenenkään arvokkaaseen ja inhimilliseen vanhuuteen. Tästä syystä toivon, että isovanhempani nauttivat elämästään enemmän niin, että ostivat ihanan uuden auton silläkin riskillä, että 85 vuotiaan vaarini ajokortin uusiminen vuosittain ei enää ole itsestään selvyys. Ainakin yksi hänen unelmansa tuli täytäntöön ja parempi niin, vaikka ei perintöä jäisikään.
keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006
Eka kerhopäivä
Neon ensimmäinen kerhokerta, onnistui ilokseni kohtalaisesti. Vaikka herra jäi nyyhkyttäen Ellanalle (kuvassa) kainalossa vilkuttelemaan, palatessani pikkuherraa hakemaan kotiin hän tervehti minua tyytyväisenä ja kuin iso poika konsanaan. Hän keräili kimpsunsa ja kampsunsa leikkipuiston sisätiloista ja sanoi: "Autolla".Pientä itkeskelyä oli ilmennyt muutaman tunnin aikana ja samalla muutaman kerran pikku mies oli kysellyt äitiä, mutta sehän on normaalia. Tosin epäilen, että itkeskelyyn saattaa syynä olla ikävän sijaan korvatulehdus. Pojalla irtosi putki korvasta pari viikkoa sitten, jonka seurauksena iski välittömästi korvatulehdus. Maanantaina sitten loppui antibioottikuuri, mutta se vaikuttaa vielä muutaman päivän, joten emme ole vielä sännänneet korvalääkäriin.
No joka tapauksessa kotiin päästyämme pieni väsynyt mies sanoi minulle: ”Mä pitsaa” ja jatkoi ”Mä nukkuu”. Niinpä, eväänä oli pitsaa ja nyt herra makaa sängyssään. Kohta lienee edessä on matka höyhensaarille.
tiistaina, toukokuuta 16, 2006
Neo ekaa kertaa eväsreppu -kerhoon
Meillä on muutto edessä viikon päästä ja vielä emme ole saaneet mitään pakattua. Niinpä, ei mitään. Kaksi pientä miestä työllistää sen verran. Joka tapauksessa maanantaina päätin, että tällä viikolla Neo saa mennä ensimmäistä kertaa Jakomäen leikkipuistoon eväsreppukerhoon. Kerho kestää klo 9.00-11.30 ja sillä väliin minä toivottavasti saan pakattua edes jotakin.
Neo on aikaisemmin ollut hoidossa vain mummoloissa ja ystävälläni Johannalla. Nyt herralla on eka kerhopäivä. Vaikka puisto on tuttu paikka ja paikalla on tuttuja lapsia, saas nähdä kuinka käy.
Enpä tiedä, kumpi jännittää enemmän: äiti vai poika. Ainakin äiti on ehtinyt miettimään eväitä, kerhoreppua ja muita kokemukseen liittyvää niin, että pojalla olisi mahdollisimman kiva aamupäivä. Samalla on mietitty, viekö isi Neon kerhoon vai mennäänkö oikein koko perheen voimilla katsomaan, kuinka herra jää kerhoilemaan. No ehkä fiksuinta on kuitenkin, että isi vie.
Hassuinta tässä on se, että pienistä asioista tuntuu tulevan äärettömän suuria. Monet hetket haluaisi kokea vanhempana –ainakin kun kyseessä on eka kerta. Samalla haluan tehdä uudet tilanteet mahdollisimman turvallisiksi ja positiivisiksi, jotta poika ei pelkää tai ala aristelemaan uusia tilanteita enempää kuin on tarve ja sitten vielä se, mitä evääksi, jotta ruoka maistuisi hyvältä. No, tässäpä tätä pähkäillään ja huomenna ollaan taas kokemusta rikkaampia.
Neo on aikaisemmin ollut hoidossa vain mummoloissa ja ystävälläni Johannalla. Nyt herralla on eka kerhopäivä. Vaikka puisto on tuttu paikka ja paikalla on tuttuja lapsia, saas nähdä kuinka käy.
Enpä tiedä, kumpi jännittää enemmän: äiti vai poika. Ainakin äiti on ehtinyt miettimään eväitä, kerhoreppua ja muita kokemukseen liittyvää niin, että pojalla olisi mahdollisimman kiva aamupäivä. Samalla on mietitty, viekö isi Neon kerhoon vai mennäänkö oikein koko perheen voimilla katsomaan, kuinka herra jää kerhoilemaan. No ehkä fiksuinta on kuitenkin, että isi vie.
Hassuinta tässä on se, että pienistä asioista tuntuu tulevan äärettömän suuria. Monet hetket haluaisi kokea vanhempana –ainakin kun kyseessä on eka kerta. Samalla haluan tehdä uudet tilanteet mahdollisimman turvallisiksi ja positiivisiksi, jotta poika ei pelkää tai ala aristelemaan uusia tilanteita enempää kuin on tarve ja sitten vielä se, mitä evääksi, jotta ruoka maistuisi hyvältä. No, tässäpä tätä pähkäillään ja huomenna ollaan taas kokemusta rikkaampia.
maanantaina, toukokuuta 15, 2006
Hyvä hyvä hyvä
Elikäs Demarinuorten kannanotto, jonka poliittinen sihteerimme Lauri Holappa on valmistellut. Hänen valmistelunsa on usein yllättänyt positiivisesti ajankohtaisuudella ja aatteellisuudella. Hienoa!
Elikäs tässä tulee kannari kokonaisuudessaan:
DEMARINUORET: SOSIAALINEN EUROOPPA EU-PUHEENJOHTAJUUDEN TAVOITTEEKSI
Demarinuoret vaatii Suomea panostamaan ensi heinäkuussa alkavalla EU:n puheenjohtajuuskaudellaan unionin sosiaalisten piirteiden kehittämiseen. Demarinuorten mielestä hallituksen EU-puheenjohtajuuskauden alustavissa linjauksissa ei ole otettu riittävästi huomioon sosiaalisemman EU:n kehittämistarpeita. Monet EU:n nykyisistä ongelmista kuitenkin johtuvat siitä, että unionin kansalaiset ovat kyllästyneet markkinavetoiseen Eurooppaan. EU:n saaminen jälleen toimintakykyiseksi edellyttää unionin luonteen muuttamista sosiaalisempaan suuntaan.
EU:n tulevaisuuden keskeisimpänä ja kiireellisimpänä kysymyksenä on unionin sisäisen verokilpailun ja sosiaalisen polkumyynnin estäminen. Suomen on puheenjohtajuuskaudellaan aktiivisesti ajettava minimiverokantoja pääoma- ja yritysverotukseen. Unionissa pitää avata keskustelu myös ansiotuloverotuksen harmonisoinnista. Lisäksi EU-tasoisen kolmikantajärjestelmän rakentaminen on aloitettava. Unioniin on luotava kattava sopimusjärjestelmä, jossa määritellään EU:n laajuiset vähimmäistyöehdot.
Merkittäviä muutoksia tarvitaan myös EU:n globalisaatiopolitiikassa. EU:n on pyrittävä edistämään demokraattisempaa globalisaatiota erityisesti globaaleja kauppa- ja rahoitusjärjestelmiä kehittämällä. Kauppapolitiikassa unionin on valittava nykyistä monisyisempi ote. Yhtäältä WTO-järjestelmään on pyrittävä tuomaan sosiaalisia ja ympäristöllisiä minimitasoja. Toisaalta kehitysmaille on luotava maailmankauppajärjestelmään entistä laajempia mahdollisuuksia suojata omaa tuotantoaan. Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän kehittäminen edellyttää erityisesti globaalien verojen käyttöönottamista. Suomen onkin EU:n puheenjohtajamaana voimakkaasti tuettava ja edelleen kehitettävä EU:n nykyisen puheenjohtajamaan Itävallan ehdotusta valuutanvaihtoveron käyttöönottamiseksi Euroopan unionissa.
Yhteiset asiat vaativat yhteisvastuuta
Pohdinnan paikka. Tämä vuosi on poliittisen paikanjaon kannalta erityisen aktiivinen. Edessä on Demarinuorten liittokous, Kesällä SAK:n edustajakokous, oman liittoni JHL:n vaalit, Syksyllä Helsingin Demareiden syyskokous ja seurakunta- ja Hok-Elannonvaalit sekä tietenkin ensi kevään eduskuntavaalien jäsenäänestys, joka määrittää Sdp:n helsinkiläiset eduskuntavaaliehdokkaat. Joka kokouksessa valitaan yhdistysten hallitukset. Vaaleissa valitaan edustajia erilaisiin valtuustoihin, hallituksiin ja neuvostoihin. Minua on tällä hetkellä pyydetty jokaiseen ehdolle. Kuitenkin jos ehdolle lähden, haluan varmistaa sen, että voin homman hoitaa, mikäli tulisin valituksi. Eipä taida olla vaikea arvella, että priorisointi ei ole helppoa.
Kun yritän yhteen sovittaa perhe-elämää ja politiikkaa, joudun jatkuvasti miettimään ajankäyttöä ja arjen hallintaa. Tosin taidan olla siinä aikamoinen mestari. Tällä hetkellä olen toiminut Demarinuorten hallituksessa, Demarinuorten sopojaoston puheenjohtajana, Helsingin demareiden piirihallituksessa, Sdp:n puoluevaltuustossa, Sdp:n terveyspoliittisessa työryhmässä, liikepalvelulautakunnassa ja Helsingin varavaltuutettuna ja tässäkin on ollut ihan tarpeeksi tekemistä. Tosin taitaa kuulostaa työläämmältä kuin on, jotkut hommat kun vaativat päivänpolitiikan seuraamista ja muutaman kerran vuodessa kokoustamista. No, joka tapauksessa arki-ilta ja viikonloppukokouksia en aio ottaa yhtään lisää pikemminkin päinvastoin.
Nyt kun hoidan lapsia kotona, politiikkaillat ja -päivät tuovat mukavaa vaihtelua, mutta mitä sitten kun työelämä kutsuu. No aikaa on reilut kaksi vuotta vähennellä luottamustoimia, ellei sitten tule valituksi eduskuntaan. Tosin tällöin politiikkaa saisi tehdä työkseen ja voisi toimia oman kalenterin herrana ainakin jollain tavoin. Eduskuntavaalit todellakin houkuttaa… Tosin ehdokkaaksi pääseminen Helsingissä on aina kova koitos. No, ainakin Demarinuorten luottamustoimet saavat jäädä nuoremmille. Mutta muiden juttujen kanssa ajattelu on tainnut ajaa karille – elikäs päällä on täys-stoppi tai oikeammin eipäsjuupas mietintä. Ehkäpä ajatukset selviävät pikkuhiljaa.
Välillä mietin, jättäisinkö hommat muille. Osallistuisinko vai antaisiko muiden hoitaa yhteisiä asioita ja laittaisin silmät kiinni – yrittäisin olla näkemättä yhteiskunnan epäkohtia. Lisäksi voisin startata aktiivisen säälittävän valituksen ja käyttää ylimääräisen energiani turhan päiväseen ränkyttämiseen, joka on suunnattu niille, jotka yhteisiä asioita hoitaa. Ehkäpä en!
Loppujen lopuksi politiikan paikkapeliä pitää pelata kuin venäläistä rulettia, koska lopputilanne määräytyy monen sattuman summana ja lisäksi siihen vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytyminen. Omat päätökseni kypsyvät ja mietin kyllä tarkoin, että kalenterissa on jatkossakin tilaa perheelleni myös sitten, kun palaan työelämään. Onneksi yhden ihmisen ei tarvitse parantaa koko maailmaa, vain osa siitä! ;)
Kun yritän yhteen sovittaa perhe-elämää ja politiikkaa, joudun jatkuvasti miettimään ajankäyttöä ja arjen hallintaa. Tosin taidan olla siinä aikamoinen mestari. Tällä hetkellä olen toiminut Demarinuorten hallituksessa, Demarinuorten sopojaoston puheenjohtajana, Helsingin demareiden piirihallituksessa, Sdp:n puoluevaltuustossa, Sdp:n terveyspoliittisessa työryhmässä, liikepalvelulautakunnassa ja Helsingin varavaltuutettuna ja tässäkin on ollut ihan tarpeeksi tekemistä. Tosin taitaa kuulostaa työläämmältä kuin on, jotkut hommat kun vaativat päivänpolitiikan seuraamista ja muutaman kerran vuodessa kokoustamista. No, joka tapauksessa arki-ilta ja viikonloppukokouksia en aio ottaa yhtään lisää pikemminkin päinvastoin.
Nyt kun hoidan lapsia kotona, politiikkaillat ja -päivät tuovat mukavaa vaihtelua, mutta mitä sitten kun työelämä kutsuu. No aikaa on reilut kaksi vuotta vähennellä luottamustoimia, ellei sitten tule valituksi eduskuntaan. Tosin tällöin politiikkaa saisi tehdä työkseen ja voisi toimia oman kalenterin herrana ainakin jollain tavoin. Eduskuntavaalit todellakin houkuttaa… Tosin ehdokkaaksi pääseminen Helsingissä on aina kova koitos. No, ainakin Demarinuorten luottamustoimet saavat jäädä nuoremmille. Mutta muiden juttujen kanssa ajattelu on tainnut ajaa karille – elikäs päällä on täys-stoppi tai oikeammin eipäsjuupas mietintä. Ehkäpä ajatukset selviävät pikkuhiljaa.
Välillä mietin, jättäisinkö hommat muille. Osallistuisinko vai antaisiko muiden hoitaa yhteisiä asioita ja laittaisin silmät kiinni – yrittäisin olla näkemättä yhteiskunnan epäkohtia. Lisäksi voisin startata aktiivisen säälittävän valituksen ja käyttää ylimääräisen energiani turhan päiväseen ränkyttämiseen, joka on suunnattu niille, jotka yhteisiä asioita hoitaa. Ehkäpä en!
Loppujen lopuksi politiikan paikkapeliä pitää pelata kuin venäläistä rulettia, koska lopputilanne määräytyy monen sattuman summana ja lisäksi siihen vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytyminen. Omat päätökseni kypsyvät ja mietin kyllä tarkoin, että kalenterissa on jatkossakin tilaa perheelleni myös sitten, kun palaan työelämään. Onneksi yhden ihmisen ei tarvitse parantaa koko maailmaa, vain osa siitä! ;)
sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006
Teetä ja sympatiaa
Muutama päivä sitten mietin, miten tämä äitiys on tämmöistä. Yrittäessäni juoda kahvia käy niin, että jos en koko ajan hoe mantraa ”minä juon nyt kahvia” kuin kokenut poliiitikko (Kuka…?), hyppään jatkuvasti pyyhkimässä neniä ja takamuksia, lämmittelemässä maitoa, antamassa sitä tätä ja tota sekä puhaltelemassa jos jonkinlaista pipä halien kera – lopputuloksena kahvin juonti kylmänä. Itseään voi lohdutella vain sillä, että kylmä kahvi kuulemma kaunistaa.
Elämäni prinsessana taitaakin kohta koittaa tällä kylmän kahvin määrällä, tai sitten käy kuten eräs ystäväni sanoi: ”Hitsi kun ei vatsa kestä sitä mitä naama tarttis.” Iltapäivisin olenkin jo siirtynyt teen juontiin, mutta ehkäpä olisi aika satsata siihen muutenkin. Yllättävää on se, kuinka äidinrakkaus saa lapset menemään kaiken muun edelle, enkä puhu nyt vain kahvista. Ainakin minun sylini on aina avoin, mikäli vain olen kotosalla, ja äkkipikainen luonteeni on kärsinyt kovan kolhun. Nyt nimittäin hallitsen rauhallisesti myös arjen kaaostilanteita. Yllättävä äitiyden tuoma lisävoimavara.
Samaan aikaan olen huomannut, että päässäni vipattaa oikein kunnolla. Ajatuksia pulpahtelee jos vaikka mistä asiasta niin hiekkalaatikolla kuin sieltä kotiin käveltäessä. Välillä pohdin maailmaa syleileviä ideologisia kysymyksiä ja välillä hyvin käytännöllisiä seikkoja. Kannettava saisikin olla aina mukana, jotta kaikki ajatukset maailman iloista ja suruista sekä lasten oivalluksista ja höpöilyistä tulisi talletettua muistiin. Tosin, eipä ajatukset suorittamalla kehittyisi yhtä syvällisiksi kuin usean päivän pohdinnan jälkeen ja tärkeimmät jutut muistan kotonakin.
Elämäni prinsessana taitaakin kohta koittaa tällä kylmän kahvin määrällä, tai sitten käy kuten eräs ystäväni sanoi: ”Hitsi kun ei vatsa kestä sitä mitä naama tarttis.” Iltapäivisin olenkin jo siirtynyt teen juontiin, mutta ehkäpä olisi aika satsata siihen muutenkin. Yllättävää on se, kuinka äidinrakkaus saa lapset menemään kaiken muun edelle, enkä puhu nyt vain kahvista. Ainakin minun sylini on aina avoin, mikäli vain olen kotosalla, ja äkkipikainen luonteeni on kärsinyt kovan kolhun. Nyt nimittäin hallitsen rauhallisesti myös arjen kaaostilanteita. Yllättävä äitiyden tuoma lisävoimavara.
Samaan aikaan olen huomannut, että päässäni vipattaa oikein kunnolla. Ajatuksia pulpahtelee jos vaikka mistä asiasta niin hiekkalaatikolla kuin sieltä kotiin käveltäessä. Välillä pohdin maailmaa syleileviä ideologisia kysymyksiä ja välillä hyvin käytännöllisiä seikkoja. Kannettava saisikin olla aina mukana, jotta kaikki ajatukset maailman iloista ja suruista sekä lasten oivalluksista ja höpöilyistä tulisi talletettua muistiin. Tosin, eipä ajatukset suorittamalla kehittyisi yhtä syvällisiksi kuin usean päivän pohdinnan jälkeen ja tärkeimmät jutut muistan kotonakin.
lauantaina, toukokuuta 13, 2006
Nitrotta Nitro Cup:ssa
Kuin hakattuna, mutta iloisena, istahdin nyt tietokoneelle. Päivän koitos osa I on nyt takana ja pelit menivät mielestäni hyvin. Edessä on enää jälkipelit. Tärkeintähän on reilu peli ja hyvä joukkuehenki. Sitä tuntui riittävän joka joukkueessa. Kuitenkin hyvät pelit kaipaavat hyviä selityksiä, miksi emme tehneet ihan niin montaa maalia kuin olisi ollut ajatus niin ja paikkoja...
Tämän päivän kootut selitykset minun osaltani kuuluvat seuraavasti:
- Ei kahden lapsen jälkeen enää oikein kentällä kirmata kuin nuorivarsa kesälaitumella
- Kun lapset on kentänlaidalla, on pakko katsoa välillä niiden perään
- Pukkasin ohi, koska olen selvästi kutistunut -Kaikkea se ikä teettää...
- Potkut ei oikein onnistu, kun olen pelannut niin paljon lasten kanssa varoen, että en osaa enää potkaista kovaa.
- Niin ja mullahan on se astma...
kuitenkin minun on pakko myöntää, että astma pysyi hyvin kurissa lukuun ottamatta yhtä douppauskertaa... Siis yhdellä astmapiipun hönkäsyllä selvittiin. Niin ja juokseminen tuntui ihan hyvältä, vaikkakin ajatus kulki nopeammin kuin allekirjoittanut kahden lapsen äiti. Monessa tilanteessa tuntui kuin olisin ollut hidastetussa leffassa tai vähintäänkin jonkun muun vartalossa. No tärkeintä oli, että oli hauskaa niin lapsilla kuin vanhemmilla.
perjantaina, toukokuuta 12, 2006
Nitro Cup
Huomenna pelataan ihkaensimmäinen Nitro Cup Suurmetsän kentällä. Otteluissa mittaa toisistaan ottavat Puistolan urheilijoiden jalkapalloillevien lasten vanhemmat ja joukkueiden toimihenkilöt.Edessäni on huomenna ihana jalkapallon täytteinen päivä Suurmetsän kentällä. Toivon, että saan nauttia oikein kunnolla rakastamastani urheilulajista. Lisäksi iloa minussa herättää se, että "pikku herra pallohullu" viihtyy kentällä. Meidän perheessä siis pojat toimivat huomenna kannustusjoukkoina...
No pakkaaan joka tapauksessa astmapiipun laukkuun ja toivon, etten sitä huomenna tarvitse tai jos tarvitsen niin sitten jälkipelivaiheessa.... :)
Realismi rajoittaa idealismia?
Minua suututtaa jatkuva keskustelu siitä, kuinka työelämän vaatimustaso ja haasteellisuus ovat lisääntyneet, kuinka työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen käy koko ajan vaikeammaksi sekä se, kuinka maailman rauhasta – tuosta suuresta unelmastamme on tullut haave, joka toteutumiseen niin moni ihminen ei jaksa enää uskoa - saati toimia tuon unelman toteutumista edistäen. Todellinen syy näyttää olevan liiallinen realismi, siis se mikä nyt vain on mahdotonta... Tämä realismi voi polkea hoidon laatua, vaatia priorisoimaan inhimillisesti arveluttavista asioista, vie kykymme haaveilla ja pyrkiä kohti haaveita. Joka tapauksessa, jotta asiat etenevät positiiviseen suuntaan, on meidän uskallettava unelmoida ja unohdettava hetkittäin priorisointi.
Tämän jälkeen voimme miettiä konkreettisia askelia, joiden avulla suuntaamme kohti unelmaamme. Konkreettiset askeleet eivät kävele suoraan, vaan ne ajoittain käyvät pientareen puolella. Tärkeintä kuitenkin on, että ne liikkuvat polun suuntaan. Siis sinnepäin, mihin me toivomme maailman muuttuvan.
Kiire ja priorisointikeskustelu tulee ajoittain heittää sivuun ja jättää tilaa aate- ja ideologiakeskusteluun siitä, mistä asioista haaveilemme. Minä ja ystäväni haaveilemme usein arkisista asioista, kuten ajasta perheen kanssa, edullisemmasta ja terveellisemmästä ravinnosta sekä ihmissuhteiden toimivuudesta. Usein meitä ihmetyttää se, kuinka epäoikeudenmukainen maailma on ja kuinka voisimme tehdä edes jotakin paremman maailman puolesta. Tosin pienen ihmisen panostukset tuntuvat pieniltä ja aikaa ei tunnu riittävän edes arjen rutiinien hoitamiseen saatikka suurien vaikeiden asioiden miettimiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen muiden kuin oman perheen näkökulmasta. Priorisointi astuukin kuvioon kesken ja sivuttaa valitettavan usein idealismin ja halun edistää tärkeitä asioita.
Maailman rauhan edistämiseksi on jo olemassa paljon keinoja, kuinka voimme vaikuttaa sekä yksilö- että yhteiskunnan tasolla puhumattakaan globaalista tasosta. Jos keinot on hakusessa, suosittelen ainakin surffailua esimerkiksi kepan, unicefin, solikkasäätiön, Yk-liiton sivuilla…. Joka tapauksessa uudetkin keinot ovat tervetulleilta. Eli päiväunet siitä, kuinka rauhaa voidaan edistää, eivät todellakaan ole turhia. Uusia ajatuksia kannattaa sitten jakaa niin puolueiden aktiiveille kuin laajemminkin yhteiskunnallisessa keskustelussa esimerkiksi mielipidekirjoituksissa.
Pysähdy sinäkin unelmoimaan tasa-arvoisemmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta sekä uskalla uskoa unelmiisi. Älä anna kiireen kävellä ylitsesi ja tehdä arjestasi kilpajuoksua kellon kanssa.
Tämän jälkeen voimme miettiä konkreettisia askelia, joiden avulla suuntaamme kohti unelmaamme. Konkreettiset askeleet eivät kävele suoraan, vaan ne ajoittain käyvät pientareen puolella. Tärkeintä kuitenkin on, että ne liikkuvat polun suuntaan. Siis sinnepäin, mihin me toivomme maailman muuttuvan.
Kiire ja priorisointikeskustelu tulee ajoittain heittää sivuun ja jättää tilaa aate- ja ideologiakeskusteluun siitä, mistä asioista haaveilemme. Minä ja ystäväni haaveilemme usein arkisista asioista, kuten ajasta perheen kanssa, edullisemmasta ja terveellisemmästä ravinnosta sekä ihmissuhteiden toimivuudesta. Usein meitä ihmetyttää se, kuinka epäoikeudenmukainen maailma on ja kuinka voisimme tehdä edes jotakin paremman maailman puolesta. Tosin pienen ihmisen panostukset tuntuvat pieniltä ja aikaa ei tunnu riittävän edes arjen rutiinien hoitamiseen saatikka suurien vaikeiden asioiden miettimiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen muiden kuin oman perheen näkökulmasta. Priorisointi astuukin kuvioon kesken ja sivuttaa valitettavan usein idealismin ja halun edistää tärkeitä asioita.
Maailman rauhan edistämiseksi on jo olemassa paljon keinoja, kuinka voimme vaikuttaa sekä yksilö- että yhteiskunnan tasolla puhumattakaan globaalista tasosta. Jos keinot on hakusessa, suosittelen ainakin surffailua esimerkiksi kepan, unicefin, solikkasäätiön, Yk-liiton sivuilla…. Joka tapauksessa uudetkin keinot ovat tervetulleilta. Eli päiväunet siitä, kuinka rauhaa voidaan edistää, eivät todellakaan ole turhia. Uusia ajatuksia kannattaa sitten jakaa niin puolueiden aktiiveille kuin laajemminkin yhteiskunnallisessa keskustelussa esimerkiksi mielipidekirjoituksissa.
Pysähdy sinäkin unelmoimaan tasa-arvoisemmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta sekä uskalla uskoa unelmiisi. Älä anna kiireen kävellä ylitsesi ja tehdä arjestasi kilpajuoksua kellon kanssa.
torstaina, toukokuuta 11, 2006
Suomen tulevaisuuden haasteet puhututtivat Tapanilassa
Eero Heinäluoma onnistui herättämään hyvän keskustelun Suomen tulevaisuuden haasteista sekä ikäpolvien vastakkain asettelun vaarasta. Kaikki paikalla olijat tuntuivatkin olevan sitä mieltä, että hyvinvointi turvataan parhaiten yhteistyöllä. Minä sain ilokseni ensimmäisen kysymys - tai ehkä pikemminkin kommentointi - vuoron, enkä malttanut päästää toveri puheenjohtajaa turhan helpolla.
Halusin kysyä toveri puheenjohtajalta sitä, että onko hyvinvointiyhteiskunnasta todellakin tulossa suorittamisyhteiskunta. Ainakin meille, joiden on ollut pakko käydä töissä opiskelun ohella. Siis meille, joille kahdeksan tunnin työaika on ollut haavetta jo peruskouluaikana. Lisäksi halusin kuulla miten toveri ministeri näkee suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden haasteet tulevaisuudessa. Minun mielestäni, kun asennepommi kytee nyt täydellä vauhdilla.
Inhimillisyys huokui suuresta Eerosta, joka joutui tunnustamaan, että nykypäivän arjen tuomat haasteet ovat erityisen vaikeita politiikalle tässä mediayhteiskunnassa, jossa viesti pitäisi tiivistää muutamaan lauseeseen. Moniarvoisuutta, kun ei oikein kykene tiivistämään välttymättä väärinymmärryksiltä. Tosia asia hänen havaintojensa mukaan on se, että jotakin ikävää kertoo nuorten burnout tilastot ja hän luottaa siihen, että nykyajan nuoret löytävät tähänkin ratkaisun avaimet. Hän on valmis auttamaan, jos vain joku nuori kertoo, mitä tehdä.
Näinpä, ajattelin mielessäni. Joku nuori, vaikka allekirjoittanut, voisi etsiä ratkaisuja kysymykseen, jos siihen olisi aikaa pohtia asioita ja valmistella asiasta uusia avauksia. Samaan aikaan jokunen ihmetteli, miten nuoria helsinkiläisiä saataisiin äänestämään. Tätä olen miettinyt ja jokseenkin tullut siihen tulokseen, että jos me nuoret täällä yritämme tehdä nyhjää tyhjästä kampanjaa vaaleissa kuin vaaleissa niin, eipä ihme että näkemyksemme hukkuu tietotulvaan. Apu niin tukiryhmissä asiantuntemuksen muodossa kuin sitten taloudellisesti on Helsingissä välttämätöntä, jos aikoo saada edes kaverit tietämään, että on ehdolla. Sillä kuuluisalla touhutonnilla ei paljoa tehdä.
Todellakin peräänkuulutan ikäpolvien välistä solidaarisuutta paremman yhteiskuntamme kehittämisessä paremmaksi - aivan kuten Eerokin teki tänään.
Halusin kysyä toveri puheenjohtajalta sitä, että onko hyvinvointiyhteiskunnasta todellakin tulossa suorittamisyhteiskunta. Ainakin meille, joiden on ollut pakko käydä töissä opiskelun ohella. Siis meille, joille kahdeksan tunnin työaika on ollut haavetta jo peruskouluaikana. Lisäksi halusin kuulla miten toveri ministeri näkee suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden haasteet tulevaisuudessa. Minun mielestäni, kun asennepommi kytee nyt täydellä vauhdilla.
Inhimillisyys huokui suuresta Eerosta, joka joutui tunnustamaan, että nykypäivän arjen tuomat haasteet ovat erityisen vaikeita politiikalle tässä mediayhteiskunnassa, jossa viesti pitäisi tiivistää muutamaan lauseeseen. Moniarvoisuutta, kun ei oikein kykene tiivistämään välttymättä väärinymmärryksiltä. Tosia asia hänen havaintojensa mukaan on se, että jotakin ikävää kertoo nuorten burnout tilastot ja hän luottaa siihen, että nykyajan nuoret löytävät tähänkin ratkaisun avaimet. Hän on valmis auttamaan, jos vain joku nuori kertoo, mitä tehdä.
Näinpä, ajattelin mielessäni. Joku nuori, vaikka allekirjoittanut, voisi etsiä ratkaisuja kysymykseen, jos siihen olisi aikaa pohtia asioita ja valmistella asiasta uusia avauksia. Samaan aikaan jokunen ihmetteli, miten nuoria helsinkiläisiä saataisiin äänestämään. Tätä olen miettinyt ja jokseenkin tullut siihen tulokseen, että jos me nuoret täällä yritämme tehdä nyhjää tyhjästä kampanjaa vaaleissa kuin vaaleissa niin, eipä ihme että näkemyksemme hukkuu tietotulvaan. Apu niin tukiryhmissä asiantuntemuksen muodossa kuin sitten taloudellisesti on Helsingissä välttämätöntä, jos aikoo saada edes kaverit tietämään, että on ehdolla. Sillä kuuluisalla touhutonnilla ei paljoa tehdä.
Todellakin peräänkuulutan ikäpolvien välistä solidaarisuutta paremman yhteiskuntamme kehittämisessä paremmaksi - aivan kuten Eerokin teki tänään.
keskiviikkona, toukokuuta 10, 2006
Kiirettä pitää
Istahdin iltapäiväteelle, kun molemmat pojat nukkuivat – kerrankin samaan aikaan. Avasin maanantain 8.5 Uutispäivä Demarin, kun en ollut sitä ehtinyt aikaisemmin lukea. Silmääni osui Sami Turusen kirjoitus otsikolla ”Kiirettä pitää”. Hymy hyppäsi huulilleni, kun huomasin minkä päivän lehteä lueskelen. Todellakin, Samin kirjoitus oli asiaa.
Minäkin puntaroin jatkuvasti yhtälöä aika ja raha. Molemmat ovat rajallisia ja jollakin tavoin vastapareja, kun toista on, niin toisesta on huutava pula. Samaan aikaan huomaa, että pinnallisesti kaikilla pyyhkii ehkä paremmin kuin koskaan – mutta, mutta kumpa pääsisi kärpäseksi kattoon. Todellisuus ei voi olla sellainen, kuin sivusta näyttää.
Kuten Sami kirjoitti: ”Nyt alan ymmärtää, että aika on tärkeää, koska sitä täytetään niin vimmasti”. Näinpä. Tosin tässä oravanpyörässä pysähtyminen on haastavaa. Kun minä jäin kotiin esikoisen kanssa, touhusin kuin duracelpupu konsanaan. Nyt olen oppinut olemaan hötkyämättä ainakin yleensä. Arjen kiire on nykyään erilaista kuin aikaisemmin. Tekemättömiä töitä on pöydällä kotonakin koko ajan, ennen ne jäivät töihini. En todellakaan kaipaa aikaa, jossa koko ajan työmäärä kotona ja töissä on loputon. Tosin yhtälö ei ole helppo.
Joka tapauksessa ajanhallinta voisi olla asia, josta kannattaisi puhua enenevässä määrin. Välillä on hyvä olla jouten, jos se ei onnistu, kannattaa miettiä, elääkö liiaksi suoritusyhteiskunnan ehdoilla ja onko se oikeasti sitä mitä haluaa. Minä toivon, että suoritusyhteiskunta painuu joskus unholaan ja joutenolo sekä hyödyttömän ajankäytön arvo nähdään. Se kun on myös tuottavaa pitkällä juoksulla. Luovuus ja uudet innovaatiot vaativat aikaa chillata.
Minäkin puntaroin jatkuvasti yhtälöä aika ja raha. Molemmat ovat rajallisia ja jollakin tavoin vastapareja, kun toista on, niin toisesta on huutava pula. Samaan aikaan huomaa, että pinnallisesti kaikilla pyyhkii ehkä paremmin kuin koskaan – mutta, mutta kumpa pääsisi kärpäseksi kattoon. Todellisuus ei voi olla sellainen, kuin sivusta näyttää.
Kuten Sami kirjoitti: ”Nyt alan ymmärtää, että aika on tärkeää, koska sitä täytetään niin vimmasti”. Näinpä. Tosin tässä oravanpyörässä pysähtyminen on haastavaa. Kun minä jäin kotiin esikoisen kanssa, touhusin kuin duracelpupu konsanaan. Nyt olen oppinut olemaan hötkyämättä ainakin yleensä. Arjen kiire on nykyään erilaista kuin aikaisemmin. Tekemättömiä töitä on pöydällä kotonakin koko ajan, ennen ne jäivät töihini. En todellakaan kaipaa aikaa, jossa koko ajan työmäärä kotona ja töissä on loputon. Tosin yhtälö ei ole helppo.
Joka tapauksessa ajanhallinta voisi olla asia, josta kannattaisi puhua enenevässä määrin. Välillä on hyvä olla jouten, jos se ei onnistu, kannattaa miettiä, elääkö liiaksi suoritusyhteiskunnan ehdoilla ja onko se oikeasti sitä mitä haluaa. Minä toivon, että suoritusyhteiskunta painuu joskus unholaan ja joutenolo sekä hyödyttömän ajankäytön arvo nähdään. Se kun on myös tuottavaa pitkällä juoksulla. Luovuus ja uudet innovaatiot vaativat aikaa chillata.
Kilpailutuksen kustannukset selvitettävä
Helsingin yhteisjärjestö JHL ry vaatii, että Helsingin kaupungin on perustettava työryhmä tutkimaan tukipalveluiden kilpailuttamista. Prosessin säästöt tai kulut ja kilpailutuksen ongelmat on nyt kartoitettava tarkoin. Mielipiteeseen on helppo yhtyä. Joka tapauksessa ajatuksen on tainnut herättää Palmian tilanne.
Yleensäkin kokonaistaloudellinen hyöty on tässä kyseenalainen. Onko kilpailuttaminen ollut perusteltua, siis ideologisesti. Yhteistyöpolitiikan näkökulmasta se on pienempi paha, että aloitettiin pienillä prosenttiosuuksilla eikä pätkäytetty suurempaa osuutta kilpailutuksen piiriin. Me demarit olemmekin koko ajan vaatineet seurantaa siitä, kuinka tilanne edistyy ja suhtaudumme avoimin mielin siihen, kuinka jatkossa tullaan toimimaan. Olemme jälleen valmiit neuvotteluihin metsässä huutamisen sijaan...
Pakko myöntää, että tilanne näyttää siltä, että perusteita kilpailutuksen laajenemiseen ei ole. Jos miettii sitä, kuinka monessa hallinnon alassa työskennellään aiheen parissa ja kuinka paljon kaupungin resursseja prosessi syö. Tosin liikkuvia palasia on vielä niin monta, että johtopäätöksiä on mahdoton tehdä. Lisäksi nähtäväksi jää, millaisia valituksia kilpailutuksista seuraa ja mikä on Palmian todellinen kilpailukyky. Mielenkiinnolla niitäkin odottelen.
Yleensäkin kokonaistaloudellinen hyöty on tässä kyseenalainen. Onko kilpailuttaminen ollut perusteltua, siis ideologisesti. Yhteistyöpolitiikan näkökulmasta se on pienempi paha, että aloitettiin pienillä prosenttiosuuksilla eikä pätkäytetty suurempaa osuutta kilpailutuksen piiriin. Me demarit olemmekin koko ajan vaatineet seurantaa siitä, kuinka tilanne edistyy ja suhtaudumme avoimin mielin siihen, kuinka jatkossa tullaan toimimaan. Olemme jälleen valmiit neuvotteluihin metsässä huutamisen sijaan...
Pakko myöntää, että tilanne näyttää siltä, että perusteita kilpailutuksen laajenemiseen ei ole. Jos miettii sitä, kuinka monessa hallinnon alassa työskennellään aiheen parissa ja kuinka paljon kaupungin resursseja prosessi syö. Tosin liikkuvia palasia on vielä niin monta, että johtopäätöksiä on mahdoton tehdä. Lisäksi nähtäväksi jää, millaisia valituksia kilpailutuksista seuraa ja mikä on Palmian todellinen kilpailukyky. Mielenkiinnolla niitäkin odottelen.
tiistaina, toukokuuta 09, 2006
Rauha ja vakaus - Euroopan syvin olemus
Hyvää Eurooppa-päivää kaikille!
Euroopan Unionin perustavoitteet ovat rauha ja vakaus. Niissä on onnistettu suhteellisen hyvin, mikä saattaa unohtua, kun unionin suhteen uutisoidaan useimmiten lähinnän ongelmista esimerkiksi päätöksentekoon liittyen. Tästä esimerkkinä toimii keskustelu unionin perustuslaillisen sopimuksen ratifioimisesta. Siihen liittyen presidentti Halonen käytti eilen mielenkiintoisen ja näkemyksellisen puheen.
Oleellista ei ole pitää kiirettä hinnalla millä hyvänsä, vaan varmistaa unionin perustavoitteiden toteutuminen. Voisi sanoa, että tällä hetkellä keskustelu ratifioimisesta ei lisää vakautta, vaan aiheuttaa kuiluja ja lisää hämmennystä. Niinpä Halosen pointti siitä, että nimenomaan ulospääsyn etsiminen on oleellista, on enemmän kuin miettimisen arvoinen.
Kannattaa huomata, että Halonen puhui Eurooppalainen Suomi ry:n seminaarissa. Puheen välittömät kuulijat eivät siis olleet Eurooppa-epäilijöitä, eikä puheen sisältö ollut heille tarkoituksenmukaisesti sorvattu. Halosen huomautus siitä, että unionissa ei voida edetä pakon avulla, suuntaan eikä toiseen, kertoo olennaisen siitä, missä hengessä asioita pitäisi tarkastella.
Euroopan unioni on tarpeellinen projekti. Sen suhteen pitää edelleen vain miettiä, miten tässä ajassa sen tavoitteita saadaan parhaite vietyä eteenpäin ja miten nykyisistä ongelmista löydetään unionin arvoinen ulospääsy.
Euroopan Unionin perustavoitteet ovat rauha ja vakaus. Niissä on onnistettu suhteellisen hyvin, mikä saattaa unohtua, kun unionin suhteen uutisoidaan useimmiten lähinnän ongelmista esimerkiksi päätöksentekoon liittyen. Tästä esimerkkinä toimii keskustelu unionin perustuslaillisen sopimuksen ratifioimisesta. Siihen liittyen presidentti Halonen käytti eilen mielenkiintoisen ja näkemyksellisen puheen.
Oleellista ei ole pitää kiirettä hinnalla millä hyvänsä, vaan varmistaa unionin perustavoitteiden toteutuminen. Voisi sanoa, että tällä hetkellä keskustelu ratifioimisesta ei lisää vakautta, vaan aiheuttaa kuiluja ja lisää hämmennystä. Niinpä Halosen pointti siitä, että nimenomaan ulospääsyn etsiminen on oleellista, on enemmän kuin miettimisen arvoinen.
Kannattaa huomata, että Halonen puhui Eurooppalainen Suomi ry:n seminaarissa. Puheen välittömät kuulijat eivät siis olleet Eurooppa-epäilijöitä, eikä puheen sisältö ollut heille tarkoituksenmukaisesti sorvattu. Halosen huomautus siitä, että unionissa ei voida edetä pakon avulla, suuntaan eikä toiseen, kertoo olennaisen siitä, missä hengessä asioita pitäisi tarkastella.
Euroopan unioni on tarpeellinen projekti. Sen suhteen pitää edelleen vain miettiä, miten tässä ajassa sen tavoitteita saadaan parhaite vietyä eteenpäin ja miten nykyisistä ongelmista löydetään unionin arvoinen ulospääsy.
maanantaina, toukokuuta 08, 2006
Äitiys ja hysteria
Aikoinaan hoivatyössä työskennellessäni törmäsin monenlaisiin äiteihin. Vaikka yksilöitä ei loppupeleissä voi kategorisoida, joskus pysähtyy miettimään millaisia äitejä maa päällään kantaa. On ylihuolehtivia ja välinpitämättömiä, auktoritaarisia ja lepsuja, rauhallisia ja äkkipikaisia, ajattelemattomia ja liiankin pohdiskelevia, tiedostavia ja silmänsä ummistavia. Kaiken hyvän lisäksi nämä ja monet muut ominaisuudet ovat vieläpä tilannesidonnaisia. Äitiys sinällään ei ole minulle vierasta, vaan se, että minä olen äiti. Olen jo kauan ymmärtänyt äitiyttä ilmiön, jos sitä nyt koskaan voi riittävästi ymmärtää, kautta ja olen usein ollut lohduttava olkapää erilaisille äideille. Kuitenkin on pakko myöntää, että omien lasten synnyttyä uusi näkökulma äitiyteen on herännyt myös minussa.
Yllättävän usein tulee mietittyä millainen minä olen äitinä. Ja kun tunnen paremmin tai pidemmältä aikaa työminäni verrattuna äitiminääni, huomaan usein vertailevan äitiminääni työminääni. ”Lastenhoitaja” Mirka, ”valmentaja” Mirka ja ”ohjaaja” Mirka ovat hyvin erilaisia kuin ”äiti” Mirka. Olen huomannut, että äitinä olen monessa suhteessa erilainen kuin työssäni. Esimerkiksi olen lepsumpi, mutta äkkipikaisempi. Kotona ei jaksa aina miettiä sitä, miten aikuisen on järkevä toimia missäkin tilanteessa. Kahdeksan tuntia päivässä kykenee olemaan johdonmukainen ja harkitseva, mutta yötä päivää se ei onnistu. Mielenkiintoista on sekin, että siinä missä joukkueellinen futaajia tai koulukodin oppilaat tottelivat oikein muotoiltua ”jonoon järjestäydy” käskyä, oma pikkumies ei korvaansa lotkauta. Ihan kuten ei muistakaan käskyistä – pikemminkin päinvastoin.
Jotkut äitien piirteistä saivat minut töissä toivomaan: ”kunpa äiti oppisi olemaan realisti, toivottavasti sain äidin ymmärtämään, että rajoja lapsi kaipaa tai voi kun vanhemmat osaisivat elää tilanteessa. Nykyään olen huomannut epäileväni itseäni välillä yliherkäksi välillä ihan natsiäidiksi ja viimeksi tänään hysteeriseksi äidiksi, etenkin kun kyse on esikoisesta. Oireet olivat mitättömät päällisin puolin, mutta minusta tuntui, että on tuota lääkärille näytettävä. Tosin sain hysteriadiagnoosista vapautuksen, kun kiikutin Neon lääkäriin muutaman päiväunilta heräämiskerran jälkeen ja herralla todettiin korvatulehdus. Tämän episodin jälkeen mietin, että tärkeintä kaiketi on luottaa äidin vaistoon.
Anyway, sama kai äitiydessä on kuin muissakin asioissa elämässä. Turha hötkytä äärilaidasta toiseen. Paras tapa selviytyä kunnialla on etsiä kultaista keskitietä ja koittaa vielä kävellä sitä pitkin niin kauan, kun tietä riittää. Eipä muuta kuin iloisia kultaisen keskitien etsintöjä. ;)
Yllättävän usein tulee mietittyä millainen minä olen äitinä. Ja kun tunnen paremmin tai pidemmältä aikaa työminäni verrattuna äitiminääni, huomaan usein vertailevan äitiminääni työminääni. ”Lastenhoitaja” Mirka, ”valmentaja” Mirka ja ”ohjaaja” Mirka ovat hyvin erilaisia kuin ”äiti” Mirka. Olen huomannut, että äitinä olen monessa suhteessa erilainen kuin työssäni. Esimerkiksi olen lepsumpi, mutta äkkipikaisempi. Kotona ei jaksa aina miettiä sitä, miten aikuisen on järkevä toimia missäkin tilanteessa. Kahdeksan tuntia päivässä kykenee olemaan johdonmukainen ja harkitseva, mutta yötä päivää se ei onnistu. Mielenkiintoista on sekin, että siinä missä joukkueellinen futaajia tai koulukodin oppilaat tottelivat oikein muotoiltua ”jonoon järjestäydy” käskyä, oma pikkumies ei korvaansa lotkauta. Ihan kuten ei muistakaan käskyistä – pikemminkin päinvastoin.
Jotkut äitien piirteistä saivat minut töissä toivomaan: ”kunpa äiti oppisi olemaan realisti, toivottavasti sain äidin ymmärtämään, että rajoja lapsi kaipaa tai voi kun vanhemmat osaisivat elää tilanteessa. Nykyään olen huomannut epäileväni itseäni välillä yliherkäksi välillä ihan natsiäidiksi ja viimeksi tänään hysteeriseksi äidiksi, etenkin kun kyse on esikoisesta. Oireet olivat mitättömät päällisin puolin, mutta minusta tuntui, että on tuota lääkärille näytettävä. Tosin sain hysteriadiagnoosista vapautuksen, kun kiikutin Neon lääkäriin muutaman päiväunilta heräämiskerran jälkeen ja herralla todettiin korvatulehdus. Tämän episodin jälkeen mietin, että tärkeintä kaiketi on luottaa äidin vaistoon.
Anyway, sama kai äitiydessä on kuin muissakin asioissa elämässä. Turha hötkytä äärilaidasta toiseen. Paras tapa selviytyä kunnialla on etsiä kultaista keskitietä ja koittaa vielä kävellä sitä pitkin niin kauan, kun tietä riittää. Eipä muuta kuin iloisia kultaisen keskitien etsintöjä. ;)
perjantaina, toukokuuta 05, 2006
Ilman heikkous, ketutus ja auringon paiste
Astmaatikkona tämä kevät on ollut erityistä tuskaa. En muista, että minulla olisi henkeä ahdistanut koskaan tähän malliin kuin nyt. Samaan aikaan selkäni, joka menee liikkumattomuudesta jumiin, huutaa liikuntaa. Kun ulkona näyttää tuolta, ei uimahallin tai punttiksen kutsu oikein saa innostumaan. Tosin kaiketi se olisi parempi kuin kökkiä kotosalla. Jotain on tehtävä..
Pieni urheilija sisälläni herää ja huutelee pyöräilemään tai rullaluistelemaan. Kun puhelimenikin pirahti äskettäin ja ystäväni pyysi rullaluistelulenkille, olen valmis kaivamaan astmapiipun taskuun ja antamaan luistinten viedä. Joka tapauksessa en voi käsittää, mikä ongelma katujen putsaamisessa joka kevät on. Tämän kevään erityispiirteet kyllä ymmärrän, mutta silti.. Homman pitäisi toimia ja on meillä helsinkiläisilläkin oikeus puhtaaseen ilmaan.
Minulla ei ole edes ”paha astma”, ainakaan Kelan mukaan. Voin vain kuvitella, millaista elämä ”pahan astman” kanssa on. Elikäs puhdasta hengitysilmaa ja siihen satsaamista, jotta me astmaatikotkin voimme vapaasti liikkua.
Pieni urheilija sisälläni herää ja huutelee pyöräilemään tai rullaluistelemaan. Kun puhelimenikin pirahti äskettäin ja ystäväni pyysi rullaluistelulenkille, olen valmis kaivamaan astmapiipun taskuun ja antamaan luistinten viedä. Joka tapauksessa en voi käsittää, mikä ongelma katujen putsaamisessa joka kevät on. Tämän kevään erityispiirteet kyllä ymmärrän, mutta silti.. Homman pitäisi toimia ja on meillä helsinkiläisilläkin oikeus puhtaaseen ilmaan.
Minulla ei ole edes ”paha astma”, ainakaan Kelan mukaan. Voin vain kuvitella, millaista elämä ”pahan astman” kanssa on. Elikäs puhdasta hengitysilmaa ja siihen satsaamista, jotta me astmaatikotkin voimme vapaasti liikkua.
torstaina, toukokuuta 04, 2006
Pienen miehen arvojärjestys
Lasten kanssa liikkuessa minulla herää usein halu kurkistaa lapsen pään sisälle. Helppoja – tai ainakin niin luulen – tilanteita on useita. Siis sellaisia, joissa tikkarin saamattomuus herättää kiukun. Välillä mietin, että voi kun minullakin olisi pokkaa kiukutella samalla tavoin kuin lapsi. Kun sitten kuuntelee lapsen suusta tulevia asioita ja seuraa lapsen toimintaa, on monimutkaisia ajatusketjuja välillä vaikea jopa mahdoton hahmottaa. Tänään hiekkalaatikolla, kun muut äidit eivät olleet vielä saapuneet, mietin pojan ajatuksia ja arvoja.
Joku ajattelee, että kylläpäs minä yritän olla jopa yliluonnollinen – mutta pohdinnan tulos oli mielestäni hyvä. Totesin että pojalla – 2 vee - on arvojärjestys kohdallaan. Aina kun liikumme johonkin suuntaan tai jos pienempi mies on poissa näkyviltä. Herra kaks vee kyllä huomaa tilanteen ja kyselee huolestuneena ”vauva? vauva?” Äiti oli ensimmäinen sana ja isiä huudellaan päivät pitkät – siihen asti kun isi kotiutuu. Seuraavana top 10:ssä tulevat pallot ja autot – tosin nykyään pallo on ykkönen - ja kun koko perhe eksyi jalkapallokentälle oli kaks vee siellä täynnä riemua. Kyllä elämä silloin hymyili ja sieltä poistuminen ei onnistunut kuin kaks vee kainalossa kurkkusuorana huutaen.
Johtopäätös: kaksvee tietää jo mikä on tärkeää. Hänen kohdallaan ruoka ja juoma ovat itsestäänselvyys. Muut tarpeet voi vielä toistaiseksi tehdä vaippaan, joten sitten jää vain läheiset, äiti, isi ja vauva, sekä jalkapallo.
Joku ajattelee, että kylläpäs minä yritän olla jopa yliluonnollinen – mutta pohdinnan tulos oli mielestäni hyvä. Totesin että pojalla – 2 vee - on arvojärjestys kohdallaan. Aina kun liikumme johonkin suuntaan tai jos pienempi mies on poissa näkyviltä. Herra kaks vee kyllä huomaa tilanteen ja kyselee huolestuneena ”vauva? vauva?” Äiti oli ensimmäinen sana ja isiä huudellaan päivät pitkät – siihen asti kun isi kotiutuu. Seuraavana top 10:ssä tulevat pallot ja autot – tosin nykyään pallo on ykkönen - ja kun koko perhe eksyi jalkapallokentälle oli kaks vee siellä täynnä riemua. Kyllä elämä silloin hymyili ja sieltä poistuminen ei onnistunut kuin kaks vee kainalossa kurkkusuorana huutaen.
Johtopäätös: kaksvee tietää jo mikä on tärkeää. Hänen kohdallaan ruoka ja juoma ovat itsestäänselvyys. Muut tarpeet voi vielä toistaiseksi tehdä vaippaan, joten sitten jää vain läheiset, äiti, isi ja vauva, sekä jalkapallo.
Eero Tapanilassa 11.5.2006
Eero Heinäluoma saapuu Tapanilan työväentalolle 11.5.2006 keskustelemaan
sitä, miten me sosialidemokraatit vastaamme Suomen tulevaisuuden haasteisiin.
Tilaisuus starttaa kello 19.00 Kahvittelulla, alkujuonnoilla ja eduskuntavaaliehdokkaiden esittelyllä. Eero aloittaa klo 19.15
Tervetuloa paikalle nauttimaan kahvista ja jutustelemaan mukavia.
sitä, miten me sosialidemokraatit vastaamme Suomen tulevaisuuden haasteisiin.
Tilaisuus starttaa kello 19.00 Kahvittelulla, alkujuonnoilla ja eduskuntavaaliehdokkaiden esittelyllä. Eero aloittaa klo 19.15
Tervetuloa paikalle nauttimaan kahvista ja jutustelemaan mukavia.
keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006
Inhimillistä hoivatyötä - laadukasta hoitoa
Sosiaalibarometri 2006 kertoo, että henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden
vaikeudet ovat lisääntyneet nopeasti sosiaali- ja terveydenhuollossa. 40%:lla kunnista on vaikeuksia saada pätevää henkilöstöä sosiaalitoimeen. Tilanne on selvästi heikentynyt viiden viime vuoden aikana. Ammattiryhmistä vaikeinta on saada sosiaalityöntekijöitä ja palveluissa ongelmallisin alue on vanhusten hoito ja hoiva. Eipä tämä tulos juuri yllättänyt minua, mutta
pistää vaatimaan asiaan pikapikaan puuttumista.
Jo jonkin aikaa henkilöstön aseman parantamisessa olisi ollut työsarkaa ja mikäli henkilöstövajetta on, ei ihme, että hoidonlaatu kärsii. Lisäksi henkilöstön vaje vaikuttaa oleellisesti henkilökunnan jaksamiseen. Näillä aloilla henkilökuntavaje takoittaa sitä, että yksi ihminen voi tehdä vaikkapa kolmen työt. Täysin epäinhimillistä.
Osaavien työntekijöiden saaminen on oma probleemansa. Ystäväni hoiva-alalta
valitti sitä, kuinka heidän työpaikallaan vakanssit ollaan saatu täytettyä, mutta
sellaisilla hoitajilla, joilla ei ole osaamista ja motivaatiota työhön. Hän totesikin tiukkaan sävyyn, että koulutus ei aina takaa kykyä työskennellä hoiva-aloilla. Niinpä, ajattelin ja mietin, mistä huutavaan hoitajapulaan ratkaisu. No, palkan nosto saattaisia auttaa, mutta samaan aikaan tarvitaan kunnon sijaisjärjestelyt, jotta motivoituneiden ja osaavien hoitajien aika
ei mene motivoitumattomien ja osaamattomien hoitajien paapomiseen.
Useat juuri valmistuneet ja alalle tulleet kyllästyvät työhön alta aikayksikön, koska työelämän työtavat ja oppilaitosten opit eivät läheskään aina kohtaa. Kehittämismyönteisyys on koulutuksessa, mutta ei läheskään aina työelämässä. Lisäksi "uudet" ammatit, sosionomit ja lähihoitajat, tekevät töitä, jotka eivät vaadi kuin osan ammattitaidostaan käyttöön. Vaikka
hoitoalalla jokainen päivä on erilainen uusia haasteita ei joka päivä tule eteen.
Toivon todella, että hoiva-alojen työpaikat ja koulutukset kohtaisivat tulevaisuudessa paremmin. Samoin toivon, että hoitajien jaksamiseen ja työn kehittämiseen panostetaan työnohjausella, jatkuvan koulutuksen keinoin, riittävän resurssoinnin avulla sekä palkkatasoa inhimillistäen. Hoitajien jaksaminen on erityisen tärkeää etenkin tulevaisuudessa kun vanhustyön tarpeen ennakoidaan lisääntyvän.
vaikeudet ovat lisääntyneet nopeasti sosiaali- ja terveydenhuollossa. 40%:lla kunnista on vaikeuksia saada pätevää henkilöstöä sosiaalitoimeen. Tilanne on selvästi heikentynyt viiden viime vuoden aikana. Ammattiryhmistä vaikeinta on saada sosiaalityöntekijöitä ja palveluissa ongelmallisin alue on vanhusten hoito ja hoiva. Eipä tämä tulos juuri yllättänyt minua, mutta
pistää vaatimaan asiaan pikapikaan puuttumista.
Jo jonkin aikaa henkilöstön aseman parantamisessa olisi ollut työsarkaa ja mikäli henkilöstövajetta on, ei ihme, että hoidonlaatu kärsii. Lisäksi henkilöstön vaje vaikuttaa oleellisesti henkilökunnan jaksamiseen. Näillä aloilla henkilökuntavaje takoittaa sitä, että yksi ihminen voi tehdä vaikkapa kolmen työt. Täysin epäinhimillistä.
Osaavien työntekijöiden saaminen on oma probleemansa. Ystäväni hoiva-alalta
valitti sitä, kuinka heidän työpaikallaan vakanssit ollaan saatu täytettyä, mutta
sellaisilla hoitajilla, joilla ei ole osaamista ja motivaatiota työhön. Hän totesikin tiukkaan sävyyn, että koulutus ei aina takaa kykyä työskennellä hoiva-aloilla. Niinpä, ajattelin ja mietin, mistä huutavaan hoitajapulaan ratkaisu. No, palkan nosto saattaisia auttaa, mutta samaan aikaan tarvitaan kunnon sijaisjärjestelyt, jotta motivoituneiden ja osaavien hoitajien aika
ei mene motivoitumattomien ja osaamattomien hoitajien paapomiseen.
Useat juuri valmistuneet ja alalle tulleet kyllästyvät työhön alta aikayksikön, koska työelämän työtavat ja oppilaitosten opit eivät läheskään aina kohtaa. Kehittämismyönteisyys on koulutuksessa, mutta ei läheskään aina työelämässä. Lisäksi "uudet" ammatit, sosionomit ja lähihoitajat, tekevät töitä, jotka eivät vaadi kuin osan ammattitaidostaan käyttöön. Vaikka
hoitoalalla jokainen päivä on erilainen uusia haasteita ei joka päivä tule eteen.
Toivon todella, että hoiva-alojen työpaikat ja koulutukset kohtaisivat tulevaisuudessa paremmin. Samoin toivon, että hoitajien jaksamiseen ja työn kehittämiseen panostetaan työnohjausella, jatkuvan koulutuksen keinoin, riittävän resurssoinnin avulla sekä palkkatasoa inhimillistäen. Hoitajien jaksaminen on erityisen tärkeää etenkin tulevaisuudessa kun vanhustyön tarpeen ennakoidaan lisääntyvän.
tiistaina, toukokuuta 02, 2006
Vappuhuipennus: EuroMayDay – Hmm Todellakin
Tästä vapusta jäi monelle ikävä maku suuhun. Kuka olisi halunnut lukea tänään lehdistä mielenosoituksesta - tästä EuroMayDaystä, joka toimi Suomessa kuin Ranskassa konsanaan. Näin ne Euroopan trendit siirtyvät maasta toiseen. Anyway, eipä tuollaista toivoisi, mutta enpä ole yllättynyt. Olen nimittäin usein törmännyt turhautuneisiin ja pettyneisiin nuoriin niin arjessa kuin työelämässä, jotka ihannoivat seitkytluvun hippimeininkiä, anarkiaa ja rauhaa.
Aikanaan en itsekään osannut arvostaa yhteiskuntaamme tarpeeksi. Hyvät asiat olivat itsestään selvyyksiä ja pahoja piti vastustaa ajattelematta sitä, edistääkö tapani vastustaa asiaa vai heikentääkö se sitä. Tosin minä olen kyllä aina arvostanut demokratiaa, mutta sopimusyhteiskunnan yhteistyön päälle en aina jaksanut liputtaa. No nykyään näen, että Suomen tapa pitää huolta suomalaisista on ainutlaatuista. Samalla näen edelleen samoja epäkohtia ja ymmärrän, että niihin vaikutetaan pitkäjänteisesti tehden yhteistyötä niiden puolueiden ihmisten kanssa, joille kansa on luottamuksensa antanut.
Vappuhuipennus ei tainnut olla yllätys sosiaalityöntekijöille eikä poliiseille. Kyseessä oli turhautumisen purkaus, jota on odoteltu meidän aloilla jo joitakin vuosia. Toivottavasti nyt pikku hiljaa sijoitellaan rahaa niin ongelmia ennakoiviin palveluihin, kuin korjaustoimiin, jotta nuorempi väestö ei turhaudu ja polta itseään loppuun tässä suoritusyhteiskunnassa.
Rauhaa ja hyvinvointia rakennetaan rauhanteitse neuvotellen ja tehden kompromisseja.
P.S. Luepa ihmeessä myös toveri Haltian kirjoitus aiheesta.
P.P.S. Prekariaattien määrä on kaiketi pikapikaa minimoitava.
Aikanaan en itsekään osannut arvostaa yhteiskuntaamme tarpeeksi. Hyvät asiat olivat itsestään selvyyksiä ja pahoja piti vastustaa ajattelematta sitä, edistääkö tapani vastustaa asiaa vai heikentääkö se sitä. Tosin minä olen kyllä aina arvostanut demokratiaa, mutta sopimusyhteiskunnan yhteistyön päälle en aina jaksanut liputtaa. No nykyään näen, että Suomen tapa pitää huolta suomalaisista on ainutlaatuista. Samalla näen edelleen samoja epäkohtia ja ymmärrän, että niihin vaikutetaan pitkäjänteisesti tehden yhteistyötä niiden puolueiden ihmisten kanssa, joille kansa on luottamuksensa antanut.
Vappuhuipennus ei tainnut olla yllätys sosiaalityöntekijöille eikä poliiseille. Kyseessä oli turhautumisen purkaus, jota on odoteltu meidän aloilla jo joitakin vuosia. Toivottavasti nyt pikku hiljaa sijoitellaan rahaa niin ongelmia ennakoiviin palveluihin, kuin korjaustoimiin, jotta nuorempi väestö ei turhaudu ja polta itseään loppuun tässä suoritusyhteiskunnassa.
Rauhaa ja hyvinvointia rakennetaan rauhanteitse neuvotellen ja tehden kompromisseja.
P.S. Luepa ihmeessä myös toveri Haltian kirjoitus aiheesta.
P.P.S. Prekariaattien määrä on kaiketi pikapikaa minimoitava.
maanantaina, toukokuuta 01, 2006
Vappu ja puheenpölpötys
Vapulla on monta merkitystä. Monelle vappu tarkoittaa hyvää syytä juhlia, vieläpä valkolakki päässä tai sitten pukeutuen mitä eriskummallisempiin asusteisiin. Usein juhlatohinassa unohtuu arki ja sen murheet. Olen aikaisemmin kuulunut noihin bilettäjiin. Tänä vuonna pysähdyin erityisesti miettimään. mitä vappu minulle merkitsee ja miksi sitä on mukavaa juhlia.
Vappu merkitsee minulle mahdollisuutta viettää aikaa mukavien ihmisten parissa jatkuvasti höpöttäen. välillä asiaa ja välillä asian vierestä. Vappuperinteeni on muuttunut selvästi vuosien varrella ja nyt kun elämässäni on nuo kolme ihanaa miestä tai oikeammin yksi mies ja kaksi miehenalkua niin vappuaaton perinne muotoutuu uusiksi. Eilen grillailimme ystäviemme pihassa ja tänään suuntasimme aamusta kaupungille kuuntelemaan viisaita sanoja rautatientorille. Sen jälkeen kunnioitimme ainokaista vappuperinnettä, joka on kuulunut vappuuni jo usean vuoden ajan. Elikäs suuntasimme ystävieni kanssa Vanhan Tanssikellariin vappulounaalle. Voi sitä puheenpölpötystä, joka meidän poppoosta lähtee, sillä tämä porukka tuntuu olevan koossa vain vappuisin ja senhän tietää mitä siitä tulee, kun vanhat tutut tapaavat taas pitkästä aikaan.
Samaan aikaan oheistoiminnan rinnalla mielessäni pyörii vappuisia ajatuksia siitä, miten yhteiskuntamme on kehittynyt ja kuinka meillä työmiehillä ja naisilla asiat nykypäivänä on. Askelia on otettu eteenpäin ja välillä taaksepäin, mutta joka tapauksessa saamme nauttia työlainsäädännön tuomista vapauksista ja onhan tasa-arvokin ottanut askelia eteenpäin. Kun kuuntelee iäkkäämpien ihmisten käsityksiä esimerkiksi kodinhoitamisesta, suhtautuminen ainakin meillä on erilainen. Vastuu kodista, lapsista, auton huollosta ja elämästämme kannetaan yhdessä.
Pohdiskelun tuloksena huomaan, että minulle vappu merkitsee puheen pölpötystä niin menneestä kuin tulevasta. Samaan aikaan se vetää vakavaksi ja laittaa miettimään, miten työväenliikkeen tärkeät asiat saavat jatkossakin niille kuuluvan asian mukaisen huomion Vappuna. Vaikka vappu onkin muuttunut koko kansan juhlaksi on hyvä muistaa, että koko kansan juhlalla on toinenkin ulottuvuus – aivan kuten koko kansan presidentilläkin.
P.S. Uusin vappuhuvini on selailla netistä kaikenlaisia vappupuheita...
Eero Heinäluoman vappupuhe
Jyrki Kataisen vappupuhe
Matti Vanhasen vappupuhe
Lauri Ihalainen
Matti Tukiainen
Maarit Feldt-Ranta
Tarja Filatov
Leena Luhtanen
Tuula Haatainen
Antti Kalliomäki
Matti Ahde
Vappu merkitsee minulle mahdollisuutta viettää aikaa mukavien ihmisten parissa jatkuvasti höpöttäen. välillä asiaa ja välillä asian vierestä. Vappuperinteeni on muuttunut selvästi vuosien varrella ja nyt kun elämässäni on nuo kolme ihanaa miestä tai oikeammin yksi mies ja kaksi miehenalkua niin vappuaaton perinne muotoutuu uusiksi. Eilen grillailimme ystäviemme pihassa ja tänään suuntasimme aamusta kaupungille kuuntelemaan viisaita sanoja rautatientorille. Sen jälkeen kunnioitimme ainokaista vappuperinnettä, joka on kuulunut vappuuni jo usean vuoden ajan. Elikäs suuntasimme ystävieni kanssa Vanhan Tanssikellariin vappulounaalle. Voi sitä puheenpölpötystä, joka meidän poppoosta lähtee, sillä tämä porukka tuntuu olevan koossa vain vappuisin ja senhän tietää mitä siitä tulee, kun vanhat tutut tapaavat taas pitkästä aikaan.
Samaan aikaan oheistoiminnan rinnalla mielessäni pyörii vappuisia ajatuksia siitä, miten yhteiskuntamme on kehittynyt ja kuinka meillä työmiehillä ja naisilla asiat nykypäivänä on. Askelia on otettu eteenpäin ja välillä taaksepäin, mutta joka tapauksessa saamme nauttia työlainsäädännön tuomista vapauksista ja onhan tasa-arvokin ottanut askelia eteenpäin. Kun kuuntelee iäkkäämpien ihmisten käsityksiä esimerkiksi kodinhoitamisesta, suhtautuminen ainakin meillä on erilainen. Vastuu kodista, lapsista, auton huollosta ja elämästämme kannetaan yhdessä.
Pohdiskelun tuloksena huomaan, että minulle vappu merkitsee puheen pölpötystä niin menneestä kuin tulevasta. Samaan aikaan se vetää vakavaksi ja laittaa miettimään, miten työväenliikkeen tärkeät asiat saavat jatkossakin niille kuuluvan asian mukaisen huomion Vappuna. Vaikka vappu onkin muuttunut koko kansan juhlaksi on hyvä muistaa, että koko kansan juhlalla on toinenkin ulottuvuus – aivan kuten koko kansan presidentilläkin.
P.S. Uusin vappuhuvini on selailla netistä kaikenlaisia vappupuheita...
Eero Heinäluoman vappupuhe
Jyrki Kataisen vappupuhe
Matti Vanhasen vappupuhe
Lauri Ihalainen
Matti Tukiainen
Maarit Feldt-Ranta
Tarja Filatov
Leena Luhtanen
Tuula Haatainen
Antti Kalliomäki
Matti Ahde
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
