Arkea ilman tekemisen puutetta

Työelämän arki osui kohdalleni kuin eräs kuuluisa faksi aikanaan Annelille. Pyytämättä ja yllättäen. Ensimmäiset viikot meni ihmetellessä ja kodin järjestelyjen kanssa painiessa. Mietimme paljon, mikä on poikien kannalta paras ratkaisu päiväkotiin viemisten ja hakemisten näkökulmasta. Nyt se puoli toimii, mutta monille asioille on vielä löydettävä oma aikarakonsa.

Selvästi näkee, että kaipaamme toisiamme ja kun kotiudumme päiväkodeista haluamme viettää aikaa yhdessä. Tosin tuota aikaa on yleensä kahdesta tunnista neljään tuntiin. Riippuen omasta työvuorostani. Kirjoittaminen, kokouspapereiden lukeminen, salilla käyminen ja muut ns. omat hommat, jää tehtäviksi silloin, kun pojat menee nukkumaan ja usein, siinä vaiheessa ne jää tyystin tekemättä, kun isekin kaadun väsyneenä sänkyyn. Etenkin silloin, jos jomman kumman pikkumiehen yö on levoton.

Olen päättänyt olla stressaamatta, vaikkakin välillä TO DO listat venyvät ja kauppaan ehtiminenkin tuntuu tuskaiselta. Jalkapallotreenien puolesta minua harmittaa usein, koska kenttäikävä iskee minuun vähän väliä. Kuten yleensä, myös nyt teen parhaani sekä priorisoin tekemisiäni taas kerran.