Pakkokäyntejä yksityislääkärillä

Julkinen terveyden huolto odottaa pelastajaa. Kun minä olin lapsi ja oli tapahtunut haaveri, terveysasemalle (Suutarilan) saattoi poiketa välitunnilla. Toista on meininki tänään. Poika oli tässä reilun kuukauden korvatulehduksessa. Söi kolme antibioottikuuria putkeen, ei auttanut. Nyt joulun alla, eilen, kävimme taas korvalääkärissä, jonka seurauksena pojallemme asennettiin putket korviin. Hyvä niin, nyt asian pitäisi olla kunnossa.

Moni asia on herättänyt ajatuksia tässä prosessissa. Suurimpana se, että jokaisella lääkärikäyntikerralla olemme pyrkineet normaalissa järjestyksessä terveysasemalle korvia näyttämään. Emme ole päässeet. Puhelimessa on kerrottu, että odottakaa nyt vielä ja soitelkaa huomenna uudestaan. Jokusen kerran on myös kehotettu antamaan särkylääkettä.

Meille ei ole mielestäni jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin mennä yksityiselle terveysasemalle hoitamaan asia kuntoon. Minulla kun ei ainakaan sydän kestä katsoa pienen ihmisen turhaa tuskaa eikä hänen sitä mielestäni kuulukaan joutua kärsimään. Lisäksi epätietoisuus tilanteesta aiheuttaa ylimääräistä stressiä. Saimme laadukkaan hoidon, mutta toisaalta perheemme taloustilanteen solmuun siihen asti kunnes vakuutusrahat tulevat. Luojan kiitos, että päätimme ottaa pojallemme vakuutuksen.

Yksityiseltä saamassamme palvelussa ei ole ollut mitään vikaa. Ei toki ole myöskään siinä palvelussa, jonka julkiselta puolelta olemme onnistuneet saamaan – esimerkiksi neuvolakäynneillä. Saamastamme palvelusta huolimatta tuntuu siltä, ettei ole oikein käyttää yksityisiä palveluita sillä niitten asemaa vahvistamalla rapautamme kunnallista terveysjärjestelmäämme. Mieluummin kävisimme julkisessa terveyskeskuksessa; mutta minkäs teet. Asiat kun ovat kunnanvaltuutettujen ja -virkamiesten käsissä.

Samalla minulle vahvistui käsitys siitä, että voiton tekeminen ihmisten terveydellä on yksinkertaisesti väärin. Työntekijät ansaitsevat toki palkkansa ja niin edelleen, mutta että joku vetää rahat välistä, kun on kysymys ihmisten terveydestä; se ei ole oikein. Julkinen terveydenhoito takaa tai sen olisi tarkoitus taata se, että kaikilla – varallisuudesta riippumatta – on mahdollisuus saada hoitoa samoilla ehdoilla. Tosin nyt vallitseva tilanne aiheuttaa sen, että ne joilla on varaa maksaa ainakin vakuutus, hakeutuvat yksityiselle puolelle. Eihän tämä tasa-arvoista tai oikein ole.

Terveyspalvelujen järjestäminen kuntoon julkisella puolella on kuitenkin vain tahdosta kiinni. Halutaanko että palvelut toimivat, vai eivät? Kyse ei ole vain siitä, että pitäisi kaataa rahaa terveyssektorin budjettiin tai rassata organisaatiota kevyemmäksi. Rahaakin tarvitaan, mutta paljon on kysymys siitä miten työt järjestetään ja miten luodaan viihtyisä työympäristö, johon työntekijät haluavat tulla töihin.

Kilpailuttamaan

Ensi sijassa otsikko tarkoittaa sitä, että minulle itselleni tulee ensi vuonna lähtö kilpailuttamaan. Tällä en tarkoita uutta pestiä valmentajana vaan sitä, että maanantaina Helsingin sosialidemokraattien piirikokous valitsi minut ehdolle (kaupunginvaltuusto siunaa sitten tammikuussa) liikepalvelulautakuntaan. Liikepalvelulautakunta käsittelee Helsingin palveluja tuottavia yhtiöitä ja niiden asioita, usein juuri kilpailuttamista.

Kilpailuttaminen ja sen hoitaminen on äärimmäisen tärkeä asia. Olen enemmän kuin innoissani päästessäni tekemään asian kanssa töitä, vaikka aiemmin ajattelin ja toivoin vaalien jälkeen pääseväni sosiaaliasioiden kanssa tekemisiin. Kilpailuttamisessa, niissä palveluissa mitä se kulloinkin koskee, on kuitenkin hyvin pitkälle kyse samasta perusasiasta kuin sosiaalipuolella: ihmisistä ja palvelun turvaamisesta sitä tarvitseville.

Toisekseen otsikko tarkoittaa sitä, että ensi vuonna lähdetään kilpailuttamaan Palmian tarjoamia palveluita. Sinällään on ikävää, että kilpailutukseen joudutaan sillä siihenhän ei ole mitään pakkoa, ei mikään laki, asetus tai eu-direktiivi sitä vaadi. Kyse on yksinkertaisesti poliittisesta päätöksestä – tässä näkyy kahden suuren porvarillisen ryhmittymämme, kokoomuksen ja vihreiden, henki ja tahto.

Helsingin pitääkin erityisesti paneutua kilpailutusprosessiin. Oleellista on muun muassa se, että tarjouspyyntöön, sopimuksiin ja muihin asiakirjoihin kirjoitetaan yksityiskohtaisesti palvelun tuottamiseen liittyvät seikat. Menneisyydestä tulee oppia ja mokia, joita tehtiin esimerkiksi vammaisten kuljetuspalveluja järjestettäessä, ei missään tapauksessa saa päästää toistumaan muualla.

Jo riittää pallottelu

Helsingin vammaiskuljetuspalvelun tilanteella on nyt palloteltu oikeastaan koko syksy. On tehty esityksiä, palautettu niitä valmisteluun, pyydetty lisätietoja, puhuttu ja taas pyydetty lisätietoja. Eilen asia oli taas sosiaalilautakunnassa päätettävänä, mutta palautettiin valmisteluun, haluttiin lisätietoja…

Kyllä se nyt on niin, että täytyy olla tiedossa jo kaikki mikä asiaan liittyy. En yksinkertaisesti usko, että mitään – ainakaan ratkaisevia – tiedonmurusia enää puuttuu. Oleellisia asioita ei näistä selvityksistä ehkä enää tule, mutta pilkunpaikat toki lisääntyvät. Valmisteluihin olisi jo aiemmin voinut laittaa saatteeksi kokouksissa sellaiset asiat, että asioista oltaisiin voitu tehdä halutut selvitykset. Lisätiedon tarvitsijat olisivat voineet lisäksi soittaa virkamiehille saadessaan paperit kotiinsa. Nyt on vain kyse siitä, että kaikki päätöksentekijät eivät näytä uskaltavan lähteä asiasta päättämään..

On käyttäjien kannalta kohtuutonta, ettei päätöksiä uskalleta tehdä. Olisi jo aika saada asialle loppuvihellys ja lopettaa vastuunpakoilu. Sitten voitaisiin taas välillä keskittyä jo muihinkin asioihin. Asia on tärkeä, mutta ei todellakaan ainoa sosiaalisektorilla mihin pitäisi paneutua, esimerkiksi päivähoidossa, lastensuojelussa ja vanhustenhoidossa olisi tehtävää.

Suolaista ja makeaa

”Ihanaa meillä on vapaa viikonloppu, josta todellakin aiomme nauttia”, kuului ajatukseni vielä keskiviikkona. Käymme koko perheen voimin pulkka-ajelulla, vuokraamme leffoja, nostamme jalat kohti kattoa ja nautiskelemme. Todellakin makeaa elämää oli edessämme. Kunnes tuli torstaiyö, jonka pikkuherra päätti huutaa läpeensä ja seuraavana aamun huuto vain paheni ja oli paras suunnata kohti lääkärin vastaanottoa. ”Korvatulehdus”, kuului lääkärin tuomio.

Näin siis me nautimme itsenäisyyspäiväviikonlopusta, korvatulppia kaipaillen. Tosin onneksi antibiootit vaikuttavat suhteellisen nopeasti ja paraneminen on silmin nähtävissä. Toisena bonuksena vaan taitaa olla hampaiden tuleminen. Joku vielä sanoi, että tämä on elämän onnellisinta aikaa. Hetkessä onni muodostuu kyllä aivan erilaisista asioista.

Kodin neljä seinää alkaa viimeistään silloin ahdistamaan, kun pieni herramme vajaa 8 kk.seisoo vaikka ei kunnolla osaa. Ryömii 20 kertaa minuutissa häpläämään videoita, horjuu suuntaan jos toiseenkin seisten tukea vasten ja taistelee taukoamatta unta vastaan. Miten tuon toiminnan miehen saa edes hetkeksi pysähtymään? Välillä olisi niin mukava vaan loikoilla poika kainalossa, mutta ei.

Makeasta viikonlopusta taisikin tulla suolainen. Eli ei alkuunkaan sellainen kuin oli tarkoitus. Saatikka, että katastrofin hallinnasta olisi nauttinut täysin siemauksin. Kuitenkin päässäni pyöri useita makeita ajatuksia ja oivallus siitä, että onni ei elä hetkessä. Hetkessä kaiken kyllä onnistuu pilaamaan, mutta pitkällä juoksulla yhdessä perheeni kanssa rakennettu onnellinen elämä on ja tulee olemaan pitkän työntulosta, jossa on uskallettava elää jokainen hetki ja ymmärrettävä se, ettei onni tule hetkessä. Suolainenkin muuttuu pitkällä aikavälillä makeaksi.

Voihan vammaiskuljetus!

Tänään sosiaalilautakunta piti ylimääräisen kokouksen, koska Helsingin kaupungin teettämä sisäinen selvitys vammaiskuljetuksien yhdistämisestä kokeilusta oli valmistunut. Tarkoituksena oli antaa lausunto kaupunginhallitukselle ja valtuustolle eli tuoda esiin sosiaalilautakunnan näkemys sisäisestä tarkastuksesta laaditusta raportista. Lautakunta totesi yksimielisesti, ettei ollut tyytyväinen lausunnon sisältöön ja lähettikin sen terveisten kera uudelleen valmisteltavaksi. Useat kokouksessa käytetyistä puheenvuoroista olivat kysymyksiä - ja myös syytöksiä heiteltiin ilmaan. Kuinka olemme tähän tulleet? Kenen vika? Vastaus on mielestäni yksinkertainen: jos käytetään useita asiantuntijoita ja liikutaan alueella, jota kukaan ei kunnolla ymmärrä niin sellainen soppa kuin tekijänsäkin. Ja jos tekijöitä tai siis asiantuntijoita tekemisen useilta osa-alueilta on satoja ja tsiljoonia niin lopputulos ei varmasti ole maukas ja tasa-painoinen.

Tässä asiassa kaikki tuntuvat olevan vaikeassa paikassa siis niin virkamiehet, firman johto kuin sosiaalilautakunnan jäsenetkin. Kyseessä on iso ideologinen kysymys koskien palveluiden tuottotapaa. Vasemmistopuolueet ovat sitä mieltä, että nämä palvelut voitaisiin tuottaa kunnan omana toimintona eikä tuupata kilpailutuksen piiriin. Kun taas oikeisto, vihreiden säestämänä, haluavat avata kilpailun myös tälle puolelle. Kyse on siis suurista tunteista ja puolueiden näkökulmaeroista.

Lisäksi en ole voinut olla havaitsematta eturistiriitoja eritahojen välillä. Helsingin kaupunki haluaa tuottaa palvelut laadukkaina ja mahdollisimman edullisesti, yrittäjä haluaa saada rahoille vastinetta ja tehdä toiminnalla plusmerkkisen tuloksen, poliitikot haluavat saada asian kunnialla päätökseen ja jokainen vetäisi mielellään ”julkisuuspisteet” itselleen. Palvelun käyttäjät haluaisivat palata vanhaan järjestelmään, johon paluuta ei kuitenkaan ole. Kaikki ovat huolissaan siitä, kuinka palvelu turvataan tulevaisuudessa. Lisäksi juridinen puoli on monimutkainen ja Helsingissä palvelutarve suuri. Näiden lähtökohtien välillä virkamiehet sitten ovat yrittäneet tehdä huonoja tai vähemmän huonoja esityksiä lautakunnalle.

Eipä voi muuta todeta kuin, että tässä vaiheessa syntipukin etsiminen on turhaa. Syyttely on todellakin helppoa. Jokaiselle taholle voisi varmasti osoittaa oman syytöksensä. Kuitenkin nyt on keskityttävä siihen, kuinka kuljetukset saadaan pelaamaan ja kuinka turvataan vammaisten liikkuminen tulevaisuudessa. Niistä ihmisistä, jotka vielä haluavat etsiä syyllisiä ladon taakse vietäväksi ei ole prosessille kuin haittaa. Nyt on oltava tarkkana ja jämäkkänä hoitamassa tämä asia asianmukaiseen kuntoon. Syytökset ja jurnutukset pois ja töihin.

Operaatio pukin pelastus

Tänä aamuna luin lehdestä, kuinka kansanedustajatkin erehtyvät. Joku voisi sanoa, että siinä ei ole mitään uutta - nehän ei muuta teekkään kuin mokaa. Nämä ovat mielestäni kuitenkin väärässä. Lainsäädäntötyössä on saatu paljon hyvää (voittopuolisesti) aikaan, kaikkeen inhimilliseen työskentelyyn mahtuu mukaan myös floppeja.

Nyt onneksi eduskunta reagoi oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, kun hyvästä ajatuksesta meinaa seurata joulupukkien ulkonaliikkumiskielto. Tämä olisi siis seurannut, jos hallituksen esitys naamiontikiellosta olisi mennyt sellaisenaan läpi, se olisi nimittäin kieltänyt kaiken naamiotuna esiintymisen paikoissa, joissa on yleisöä. Vaikka lakiesityksen tarkoitus oli lisätä ihmisten turvallisuutta, jos naamioitumista käytetään suojana tehdessä rikoksia tai toimiessa väkivaltaisesti, lakiesityksen tapa ilmaista asia olisi siis kieltänyt myös ns. positiivisen naamioitumisen esimerkiksi lasten iloksi.

No loppu hyvin kaikki hyvin, eduskunta korjannee hallituksen huolimattomuusvirheen ja pukit saa kulkea vapaana, jos eivät suuntaa mielenosoitukseen riehumaan väkivaltaisesti tai kioskia ryöstämään.

Haaveet kaatuu?

Minulla on paljon haaveita itseni, perheeni ja yleensä tulevaisuuteni suhteen. Jo toteutuneita haaveita ovat esimerkiksi perhe, auto ja asunto. Niiden tilalle on tullut uusia, kuten lomamatkat, arjen säännöllisyys ja muita asioita. Kun jokin haave jää toteutumatta, se sattuu. Tulee mieleen kannattaako mistään ylipäätään haaveilla, jos tuloksena on vain pettymystä ja henkistä kärsimystä itselle?

Haaveet ovat kuitenkin elämää. Haaveet antavat suuntaa omalla toiminnalle. Jos ei haaveile siitä, missä haluaa olla esimerkiksi viiden vuoden kuluttua, sitä vain elää arkea päivästä toiseen - ilman suuntaa. Haaveet ovat elämää - ilman haaveita ei ole enää tulevaisuutta, vain tämä päivä ja menneisyys.

Haaveilu ei ole haihattelua tai päiväunien näkemistä. Osa haaveista on konkreettisimmin käsillä juuri nyt ja niiden toteuttamiseksi on tehtävä paljon työtä. Osa on kauempana ja niistä haaveillaan tyyliin, sitten kun on rahaa teemme keittiöremontin...

Sama pätee yhteiskunnalliseen toimintaan ja haaveisiin sillä saralla. Jos kukaan ei haaveile paremmasta tulevaisuudesta ei sitä tapahdu. Jos emme haaveile siitä, miten kaikki voisi olla toisella tolalla, eivät asiat muutu. Jos puhutaan vain siitä, mikä on mahdollista juuri tänään, ei mikään suuri ole mahdollista. Toteutuneita yhteiskunnallisia suuria haaveita on esimerkiksi kunnallinen päivähoito, joka ei olisi ollut mahdollista ilman tulevaisuuten katsomista.

Haaveillaan rohkeasti, vaikka välillä haaveet kaatuu.

Kuka maksaa roskasta?

Näin syksyllä tulee paljon lehti yms. roskaa, joka pitäisi sitten kuljettaa kaatopaikalle. Kaatopaikalle tavaran vieminen joka tapauksessa maksaa ja ihmettelenkin sitä, kuinka kunta kuvittelee, että kuntalaiset jaksavat nähdä vaivaa siitä ilosta, että saavat viedä roskansa kaatopaikalle maksua vastaan?

Kun saamme iloiten maksaa kaatopaikkamaksuja, meidän on joka tapauksessa järjestettävä kuljetus romullemme kaatopaikalle, mikäli siis emme halua maksaa siitäkin erikseen. Minulla ainakin on rahalle parempaa käyttöä ja tästä syystä varastostamme meinaa muodostua varsinainen romujen säilytyspaikka.

No, onneksi viikonloppuna naapurimme olivat aktiivisia ja hoitivat pihaamme roskalavan, jonka avulla roskista päästään eroon. Taisipa koko taloyhtiömme roudata lavalle kaiken turhan tavaran. Joka tapauksessa monella meillä olisi ollut tarvetta palveluun jo aikaisemmin, mutta kun rahalle ja ajalle on parempaakin käyttöä kuin nuo kaatopaikkahommat.

Lisäksi ihmeellistä on se, että Helsingissä ei kannusteta siisteyden ylläpitoon. Kyseessä on kaikkien meidän kuntalaisten etu. Jos ajatellaan sitä romun määrää, jonka voi meidänkin metsistä ja pusikoista löytää niin tulee selväksi, että kaikille olisi mukavampaa, jos romut löytäisivät tiensä kaatopaikoille. Tällaiset asiat kun ovat niitä, jonka takia veroja mielellään maksaisi, että saisi tällaisen asian hoitumaan niillä varoilla. Nyt joutuu roskasta maksamaan vielä erikseen.

Kuraattorit ja perhetyöntekijät eivät määrittelyä kaipaa?

Olen seurannut sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuus vaatimuksista säätävän lain etenemistä Arkadian mäelle ja mäellä. Ensimmäinen lakiesitys oli täysi fiasko ja se palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Nyt lakiesitys näyttää jo paljon paremmalta, mutta siitä puuttuu muutama oleellinen virkanimike: nimittäin kuraattorit ja perhetyöntekijät ja näiden kelpoisuusehtojen määrittely.

Jokatapauksessa olisi fiksua, että kelpoisuus määrittelyssä käytettäisiin alinta mahdollista tutkintoa, jossa pätevyydet tehtävän hoitamiseen täyttyvät. Lisäksi lain tulee turvata työntekijöiden riittävyys näihin tehtäviin myös tulevaisuudessa, ja jos vaaditaan yliopistossa suoritettua sosiaalityön tutkintoa, ei varmastikaan turvata riittävää ammattilaisten määrää näihin tehtäviin.

Kaiken hyvän lisäksi laki tehdään pitkälle aikavälille ja sitä tuskin ollaan joka välissä uusimassa. Tästäkin syystä olisi ehdottoman tärkeää tehdä laista laadukas ja määritellä siinä kaikki yleisesti käytetyt toimien nimikkeet. Toivon siis käsi sydämellä, että päättäjät ottavat tämän asian huomioon ja lisäävät lakiin perhetyöntekijän ja kuraattorin nimikkeet ja toteavat, että sosionomin (amk) tutkinto on hyvä minimi kelpoisuusvaatimus näihin tehtäviin.

Vanhuspalvelun palasia

Yksi tulevaisuuden suuri haaste on kotihoidon laadun turvaaminen vanhenevalle väestölle. Nyt tämän asian puitteissa toimitaan niin valtion kuin Helsingin kaupunginkin tasolla. Lainsäädäntöä päivitetään ja käytännön toiminta on tarkoitus siirtää kokonaan kaupungin terveysviraston alaiseksi toiminnaksi. Hyvä näin.

Yksi iso haaste tulevaisuudessa on kuitenkin se, kuinka arkea helpottavat toimenpiteet turvataan kohtuuhintaisina ja laadukkaina. Tavoite on hyvä, mutta aikaisemmin on otettu harha-askelia sillä, että palveluista osa esimerkiksi ateriapalvelu on ulkoistettu. Tästä syystä asiakaspoloinen joutuu maksamaan - palvelutarpeistaan riippuen - useamman laskun. Parhaillaan laskutusosoite on eri ateriapalvelusta, siivouksesta ja kunnan järjestämien toimintojen osalta.

Lisäksi kunta laskuttaa palveluista progressiivisesti. Eli niin, että se huomioi vanhuksen tulotason ja laskun suuruus kasvaa tulojen mukana, kuitenkin niin että koko eläke ei voi mennä hoitopalveluihin. Yksityinen sektori puolestaan laskuttaa mikä mitenkin. Tämä ei todellakaan ole oikeudenmukaista etenkään pientä eläkettä saavalle vanhukselle, jonka koko eläke voi mennä palveluiden maksamiseen.

Tulevaisuudessa toivon asian järjestyvän niin, että yhdellä kunnan perimällä hinnalla vanhus saa palvelut, eikä hänen tarvitse miettiä sitä minkälaisin järjesteluin kunta pavelut tuottaa.

Voitto sdp:lle jalkapallossa

Veikkausliigan voittoon ylsi Valkeakosken Haka ja Suomen cupin voitti Myllykosken Pallo. Heetkinen…? Valkeakoskikaan ei ole mikään iso paikkakunta, Myllykosken kotipitäjästä puhumattakaan. Miten pienten kylien joukkueet voivat pärjätä jalkapallossa?

Paikoillahan on loppujen lopuksi paljonkin yhteistä. Molemmissa on iso paperitehdas ja molempia hallitsevat – ja ovat pitkään hallinneet – demarit. Onko näillä seikoilla jotain tekemistä futismenestyksen kanssa? On. Paljonkin.

Jalkapallo on joukkuelaji, jossa tarvitaan yhteistyötä niin joukkueen sisällä kuin ulkopuolellakin. Sama henki on ollut myös kylien päätöksenteossa, siis sosialidemokraattisessa tavassa johtaa kumpaakin kuntaa.

On luotu edellytyksiä harrastamiselle ja on oltu yhteistyössä tehtaan johdon kanssa, jotta nämäkin ymmärtävät, että työntekijät tarvitsevat myös vapaa-aikaa. Nykyään vaan pukkaa ihmettelemään, mihin Suomesta ovat kadonneet ne tehtaanomistajat, jotka arvostavat työntekijöitään ja toimintapaikkakuntaansa – eivätkä haaveile Kiinasta saatikka oman lompakon paksuuden tuhottomasta kasvattamisesta.

Viikko, joka vain katosi jonnekin

Vaalit on nyt takana ja on aika pysähtyä ajattelemaan… tai niin sitä luulisi. Todellisuudessa vaalit kummittelevat joka paikassa. Kuin unessa, väsyneenä vaaleista aherran kotona: ohjelmassa on pojan hoitoa ja kotitöitä. Nyt on aika palata arkeen ajattelen, vaikka on helppo havaita, ettei paluu arkeen tapahdu päivässä tai edes kahdessa. No ainakaan vaalitoimiston roolia kodillamme ei enää ole.

Puhelimeni soi koko ajan ja jokainen soittelee asioista, jotka olin sopinut hoitavani vaalien jälkeen - ja nythän on vaalien jälkeen. Vaikka itsestä tuntuu, että loma olisi paikallaan, ei auta: On aika hoitaa Helsingin Demarinuorten seuraavan koulutustapahtuman ohjelma kokoon, aloittaa neuvottelut lautakuntapaikoista, arvioida kuinka helsinkiläiset demarinuoret pärjäsivät jne.

Vihdoin jotkut asiat selkenevät, nuorilla on mennyt kokonaisuudessaan paremmin kuin kunnallisvaaleissa edellisellä kertaa. Ääniä tuli yli 2000 enemmän kuin aikaisemmin eli yhteistyö todellakin kannatti. Neuvotteluissakin näkyy valoa. Ehdokkaiden toiveet poikkeavat oleellisesti toisistaan ja lisäksi neuvotteluasetelma näyttää hyvältä, voitimmehan me demarit nämä vaalit täällä Helsingissä.

Ainiin… ja sitten on vuorossa sosiaalilautakunta, jossa käsittelyssä on kaksi minusta tärkeää asiaa. Ensimmäinen koskee puistojen roolia ja sitä, mihin puistot sijoitetaan sosiaaliviraston tulevassa organisaatiossa. Päivähoidon vai perhepalveluiden alle? Olen saanut asian tiimoilta useita yhteydenottoja. Kuitenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että siirto on tarpeen. Puistot ovat oleellinen osa perheiden palveluita ja etenkin tulevaisuudessa on tärkeää, että yhteistyö tulee lisääntymään juuri perheiden palveluiden kanssa. Ei kuitenkaan pidä vähätellä yhteistyötä päivähoidon ja puistojen kanssa, mutta esimerkiksi kehittämishankkeissa uskon, että kaikki osapuolet hyötyvät tästä muutoksesta.

Toinen asia ovat vammaiskuljetukset, joista on saatu lukea paljon lehdistä. Todellisuudessa tilanne on erityisen ongelmallinen. Asiasta keskusteltiinkin niin sosiaalilautakunnassa kuin valtuustossakin. Tosin lautakunnassa keskustelu käytiin sen osalta, kuinka asiakkaille taataan laadukas palvelu eli toimivat, turvalliset kuljetukset sinne, mihin he ikinä ovatkin matkalla ja mikä tahansa on vammaisuuden taso. Kaupungin tasolla keskusteltiin puolestaan siitä, kuinka kilpailutus hoidettiin ja firma perustettiin.

Joka tapauksessa tässä on kinkkinen kysymys, jota en ainakaan minä pysty yhdessä yössä ratkaisemaan. Jos sinulla on viisasten kivi, ohjaa se ihmeessä minulle. Välitän sen niille, jotka tämän syksyn istuvat valtuustossa tai sosiaalilautakunnassa. Paljon on jo tehty kuljetusten toimivuuden parantamiseksi ja paljon tullaan varmasti tekemään. No mutta tämä asia jätettiin sosiaalilautakunnassa pöydälle ja käsitellään vasta kahden viikon päästä uusiksi. Eli viisasten kiveä odotellaan tässä asiassa.

Ainiin … taas … ja koska toimin useissa luottamustoimissa nyt on aika raapustaa toimintasuunnitelmat ensi vuodelle. Voihan räkä. Paperit esiin ja ei muuta kuin kirjoittelemaan. Aloitus Demarinuorten sosiaalipoliittisen jaoston toimintasuunnitelmasta, jonka puheenjohtajana toimin. Elikä ohjelmistossa oli seminaaria, tutustumiskäyntiä ja maahanmuuttaja asiakirjan kirjoittamisen aloittelua ensi vuonna. Sitten Helsingin demarinuorten sama paperi. No se meni onneksi jo rutiinilla

Viikonloppu lähestyy ja kotona on vielä hävityksen kauhistus. Pojallakin taitaa tulla hampaita, kun pitää sellaista kitinää. Voi reppanaa. Äidin elämän keskipistettä. Kaikki muu jää taka-alalle. Nyt valvotaan taas yökin pojan rinnalla, elämän ensimmäisissä vastoinkäymisissä.. HAMPAITA –Todellakin.

No kotihommat saavat odottaa viikonloppua, joka on ihan viettää perheen kanssa siivotessa. Onneksi yhdessä saadaan enemmän aikaan ja ei siihen koko päivää tuhraannu. Siivoamisen jälkeen voidaan nauttia ihanasta ansaitusta vapaasta, vaikka puhelimet vaimennettuina

Mahdollisuus tutustua mietteisiini

Kiitos vielä kaikille minua kunnallisvaaleissa äänestäneille. Haluan jatkossakin olla luottamuksenne arvoinen. Avaan nyt tämän blogin, josta voitte seurata mietteitäni ajankohtaisista tai muuten mielenkiintoisista asioista.

Vaalien jälkeinen elämä jatkuu nyt neuvotteluilla lautakunta ja muista luottamuspaikoista. Toivon pääseväni vaikuttamaan minulle tärkeisiin asioihin eli sosiaalipuolelle. Kiinnostus niihin on yleensä kovaa, mutta toiveeni ainakin ovat korkealla. Kerron sitten miten meni.

Jos haluat kommentoida, kysyä tai antaa muuten vaan palautetta minulle niin viskaa rohkeasti meilillä.