sunnuntaina, marraskuuta 07, 2004

Kuraattorit ja perhetyöntekijät eivät määrittelyä kaipaa?

Olen seurannut sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuus vaatimuksista säätävän lain etenemistä Arkadian mäelle ja mäellä. Ensimmäinen lakiesitys oli täysi fiasko ja se palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Nyt lakiesitys näyttää jo paljon paremmalta, mutta siitä puuttuu muutama oleellinen virkanimike: nimittäin kuraattorit ja perhetyöntekijät ja näiden kelpoisuusehtojen määrittely.

Jokatapauksessa olisi fiksua, että kelpoisuus määrittelyssä käytettäisiin alinta mahdollista tutkintoa, jossa pätevyydet tehtävän hoitamiseen täyttyvät. Lisäksi lain tulee turvata työntekijöiden riittävyys näihin tehtäviin myös tulevaisuudessa, ja jos vaaditaan yliopistossa suoritettua sosiaalityön tutkintoa, ei varmastikaan turvata riittävää ammattilaisten määrää näihin tehtäviin.

Kaiken hyvän lisäksi laki tehdään pitkälle aikavälille ja sitä tuskin ollaan joka välissä uusimassa. Tästäkin syystä olisi ehdottoman tärkeää tehdä laista laadukas ja määritellä siinä kaikki yleisesti käytetyt toimien nimikkeet. Toivon siis käsi sydämellä, että päättäjät ottavat tämän asian huomioon ja lisäävät lakiin perhetyöntekijän ja kuraattorin nimikkeet ja toteavat, että sosionomin (amk) tutkinto on hyvä minimi kelpoisuusvaatimus näihin tehtäviin.

Ei kommentteja: