Epätasa-arvoisuutta yhteiskunnan ulottumattomissa?

Tämän päivän Metro-lehti kirjoittaa, että uuden väitöstutkimuksen mukaan tyttöjen hyväksikäyttö on yleistä huumepiireissä. Olisin voinut todeta asian ilman väitöstutkimustakin, mutta samapa tuo, kunhan asia tiedostetaan - ja tulevaisuudessa siitä osataan varoittaa nuoria.

Yhteiskunnassamme nuoren naisen kauneus on pääomaa, jonka avulla monet naiset tienaavat elantonsa. Monen nuoren naisen haaveena onkin ura mallina ja kyllähän se pitää tunnustaa, ettei ulkonäöstä haittaa ole rahattomana baaritiskillä saatikka uralla etenemisen näkökulmasta. Tosin ajoittain sääliksi käy niitä miehiä, jotka joutuvat kauneuden tavoittelusta maksamaan –tosin olen kai minäkin jokusen tuopin miesten piikkiin juonut.

Epätasa-arvoa on sekin, että huumekoukussa olevan nuoren miehen ulkonäkö ei ole samanlaista pääomaa kuin naisen. Tästä syystä miehet huumekoukussa ajautuvatkin helposti rikos- ja sen jälkeen vankilakierteeseen. Tosin heillä on mahdollisuus tehdä ura rikollisena ja nousta hierarkiassa ylöspäin yhä kovemmaksi rikolliseksi, kun naisen pääomaksi jää usein seksin myyminen.

Uraa tällä "alalla" ei kuitenkaan kannata suunnitella, sillä yleensä aineet määräävät tahdin siitä, kuinka toimitaan. Lisäksi uhkailu ja niiden toteuttaminen kuuluu huumemaailmaan – eli pienen ihmisen näkökulmasta pelko ja ahdistus. Epätasa-arvoon tällä sektorilla ei oikein voi puuttua, kuin huumeiden käyttäjien määrää vähentäen, tiedottaen riskeistä - siis lisää ongelmien ennakointia ja varhaista puuttumista niihin, terveysneuvontapisteitä ja huumeiden käyttäjien hoitopaikkoja

Puoluekokoustunnelmat

Viimeinen viikko oli aikamoinen hullunmylly, mikä toisaalta oli mukavaa vaihtelua kotiäidin arkeen. Alkuviikko kului valmistautuen sosialidemokraattien puoluekokoukseen ja pohtien, mitkä asiat tulee nostaa keskiöön ja mitkä jättää vähemmälle. Siis pohtien, mikä on minulle tärkeää. Keskiviikkona minut kutsuttiin yllättäen kaupunginvaltuuston kokoukseen ja varamiehenhän on oltava valmis sinne suuntaamaan lyhyelläkin varoitusajalla. Kokous pidettiin ja muutama äänestys, koskien Hakaniementorin asemakaavan muuttamista, suoritettiin. Yö meni jalkapallon katsomisen ja tavaroiden pakkaamisen parissa.

Kello soi klo 6.00 torstaiaamuna ja auton nokka käännettiin kohti Jyväskylää. Puoluekokous starttasi ja me kokousedustajat istuimme takamukset puuduksissa aamusta iltaan maailmaa parantaen. Kokoustaminen oli todellakin raskasta, kun koko ajan täytyy olla tarkkana ja hengitysilmakaan isossa auditoriossa ei ollut laadukkainta ja kärsinkin jatkuvista hengitysvaikeuksista. Tosin astmaatikkona hengitysilmaan reagoi helpommin kuin muut. Jokusen kerran kysyin itseltänikin, miksi kukaan tekee tällaista. Vastaus on aina se sama: koska haluaa puuttua yhteiskunnan epäkohtiin. Moni puoluekokouspäätös kun lykätään seuraavaan hallitusohjelmaan ja sen jälkeen vaikuttamaan kaikkien meidän suomalaisten arkeen. Minä en halua olla vaihtopenkillä, kun asioista päätetään, vaan mukana vaikuttamassa.

Kokouspaikalla oli hyvä, mukaansatempaava henki, kaikista asioista tehtiin päätös suhteellisen jämäkästi. Painetta oli jonkun verran, kun tehtiin henkilövalintoja, mutta itse loppujen lopuksi tein päätökseni. Muutosesityksenikin sosiaali- ja terveyspoliittiseen kannanottoon saivat hyvän kohtelun ja pääsääntöisesti ne hyväksyttiin. Illalla Jyväskylän keskustassa liikkuessa, lähes joka terassilla oli tuttuja ja juttua riitti. Toisaalta huvi ja hyöty yhdistyi, vaikkakin kokousedustajana illalla oli pakko kaatua suhteellisen varhain sänkyyn nukkumaan.

Poikamme oli hoidossa nuo kaksi hektistä päivää ja äidillä oli kova ikävä. Kun sitten lauantaina poika saatiin kotiin, oli hienoa huomata, että ensimmäinen kahden yön mittainen hoitoreissu oli mennyt hyvin, eikä meitä vanhempia vastassa ollut liiemmin protestoiva poika. Ilo oli vallalla, kun poika rauhoittui nukkumaan. Äiti ja isi siirtyi katsomaan Suomen naisten huikeaa futismatsia Tanskaa vastaan. Illalla voiton riemu oli suunnaton, kun naiset voittivat ottelun, puolueen asiat oli mennyt ”pari piirua ihmisen suuntaan” ja perhe oli taas kotona.