Vastuuton vanhemmuus?

Jatkuvasti keskustellaan siitä, kuinka nykyvanhemmat epäonnistuvat lastenkasvatuksessa. Tarinoita siitä, kuinka lapsi on jätetty heitteille pursuaa iltapäivälehdissä. Lisäksi vanhemmat nähdään ajoittain päivähoidon suurkuluttajina, vaikka tarvetta päivähoidon käyttöön ei edes ole. Uskon kyllä sen, että vahemmuus on joillakin hukassa, mutta syyt vanhemmuuden epätoivoiseen etsintään tuskin ovat laiskuus ja vastuuttomuus. Vanhempien parissa aikaa viettäessäni, en ole törmännyt yhteenkään vanhempaan, jolle lapsen etu ei olisi se, mitä tavoitellaan. Kuitenkin se, että pysähtyisi miettimään lapsen etua, on joillekin liian vaativaa syystä tai toisesta.

Lasten ehdoilla eletään useissa perheissä. Kuitenkin se, mitä se perheen sisällä tarkoittaa vaihtelee runsaasti ja sitä ulkopuolisen on mahdotonta arvioida ilman, että viettää runsaasti aikaa perheen parissa. Toisissa elämäntilanteissa kotihoito on lapsen kannalta paras vaihtoehto, kun vaikkapa vanhemman sairastuessa synnytyksen jälkeiseen masennukseen ainakin vanhempien lasten etu voi olla se, että hoito järjestetään päivähoidossa.

Monesti puhtaan myös vanhempien rooleista ja siitä, mitä on vanhemmuus. Onko vanhemmuus automaatio vai pitääkö rooliin kasvaa? Jossakin määrin se on automaatio. Minä olen lapseni ainut äiti, joka voi jakaa hänen kanssaan toivottavasti koko elämän alkutaipaleen. Ainakin minun kohdallani, joka olen työskennellyt lasten kanssa, vanhemmuuteen on tarvinnut kasvaa ja kasvu jatkuu joka päivä. Suurimpana haasteenani tunnen olevan oman epätäydellisyyden. Monessa tilanteessa, joissa lapsi kokeilee rajoja, tarvitaani reagointia heti ja vasta sitten ehtii miettiä tarkemmin. Lisäksi ympäristöstä tulevat paineet esimerkiksi siistiyteen liittyen, herättää miettimään olenko huono äiti, kun olen päivät kotona ja kuitenkin kotityöt ovat jääneet illaksi.

Perhe-elämän starttaaminen vaatii uudenlaista ajattelua. Kuinka tiukan taloudellisen tilanteen kanssa on viisainta menetellä. Ilta- ja yösähköstä on tullut uusi ystävä ja kaupan vastuullinen kuluttaminen on siirtynyt jossakin määrin meiltä muiden vastuulle. Todellisuudessa kun kiitää pitkin kauppaa väsyneen lapsen kanssa, ei jaksa miettiä jokaisen tuotteen alkuperämaata saatika sitä, kuinka tuote on mahdollisesti tuotettu - kun vielä rahatilanne rajaa ulos osan tuotteista. Joka tapauksessa en koe olevani vastuuntunnottomin kuluttaja, vaikkakaan en ole yhtä vastuullinen kuluttaja kuin ennen, joka valinnassa vaan ei voi kuluttaa aikaa samoin kuin ennen.

Vanhemmuuteen liittyy nykyään uudenlaisia haasteita. Yhteiskuntamme suorittamiskeskeisyys ja rajattomuus asettavat uudenlaisia haasteita myös vanhemmuudelle. Vanhempien kun on pysähdyttävä miettimään millainen vanhempi haluaa olla ja mikä on oman lapsen etu missäkin tilanteessa. Enää on turha pyrkiä olemaan superihminen, joka toimii vastuullisena kuluttajana, hyvänä työntekijänä, joka venyy työelämän vaatimusten tasolle ja pitää huolta omasta kilpailukyvystään työmarkkinoilla.

Rohkaisenkin vanhempia pysähtymään ja nauttimaan ajasta perheen ja lasten parissa. Touhuta voi monenlaista, mikä on turhanpäiväisiä maailman markkinoiden tai reilumman elämän puolesta, mutta tärkeitä asioita oman perheen näkökulmasta. Ylenmääräinen suorittamisen ei tarvitse kuulua lasten elämään eikä syyllistämistä kannata ottaa itseensä. Fakta on kaiketi se, ettei päivähoidon subjektiivisuutta leikkaamalla pystytä suuria säästöjä saamaan aikaan. Saatikka, että se tukisi niitä vanhempia, jotka etsivät itseään vanhempana. Vanhemmuuteen satsaaminen pitäisikin aloittaa ihan muilla keinoin.

Asiakasmaksuja korotetaan?

Sosiaali -ja terveysministeriön kuntien asiakasmaksuja pohtinut työryhmä on jättänyt raporttinsa (http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/tervh/thpal/maksutr-linkit.htx) ja tehnyt koko joukon esityksiä. Esityksiä lukiessa en voinut olla miettimättä, kuinka taasen samaan aikaan on tarkoitus heikentää ja parantaa vallitsevia käytäntöjä.

On hyvä ja myönteistä, että asiakasmaksuista säädettäisiin lailla niin kuin työryhmä esittää. Se lopettaisi kuntien kirjavan maksukäytännön. Pidän myös oikein perusteltuna alle 18-vuotiaiden vapauttamista asiakasmaksuista kokonaan - silloin hoidettaisiin kasvavien sukupolvien terveyttä ja tällä voisi olla myös ennaltaehkäisevä vaikutus.

Mutta, hyvin iso MUTTA, sille että työryhmä esittää päivähoitomaksujen rajua korottamista, niin että jos esitys toteutuu niin ensimmäisestä lapseta perittävä maksi maksu nousisi 250 euroon ja toisesta 200 euroon. Eli kaksilapsinen keskituloinen perhe maksaisi 450 eur/kk lasten päivähoidosta. Miksi ihmeessä korotukset pitää ohjata kaikkein suurimpina juuri lapsiperheisiin? Siinä porukassa kuitenkin jo nyt ollaaan taloudellisesti kaikkein tiukimmilla, tämä on käsittämätöntä niin inhimillisesti katsoen kuin kotimaisen kysynnän ylläpitämisen näkökulmasta.

Ongelmallista on myös työryhmän esittämä asiakasmaksujen indeksisidonnaisuus, eli niiden korottaminen jatkossa elinkustannusindeksin mukaisesti. Maksut eivät ole olleet mikään sovittu prosenttiosuus palveluiden todellisesta hinnasta, vaan määrätty omavastuu, jonka suuruus voi vaihdellakin. Tätä ei pidä muuttaa. Jos johonkin pitäisi sitoa niin oikea kohde olisi käytettävissä olevien tulojen määrän kehitys, jotta ihmisten ostovoimaa ei leikata.

Ja vielä kritiikkiä voi kohdistaa terveyskeskusten päivystysmaksujen korotuksiin. Vaikka ne suhteellisen pieniä ovatkin, niin nyt jo on satunnaista näyttöä siitä, että kaikkein huono-osaisimmat jättävät käyntejä väliin maksujen takia. Ei viitsittäisi potkia enää enempää potkittuja.

Ison mahan hipelöintihimo

Raskaus tuo eteen monenlaisia kummallisia ilmiöitä. Kun itse kokee itsensä isoksi ja kömpelöksi, moni ihminen ihastelee raskauden energisyyttä ja sitä ”ison mahan ihmettä”. Moni haluaa koskettaa vatsaa ja useat tutut pyytelevät ilmoittamaan, jos vauva potkii, niin hekin haluaisivat tuntea sen. Jotkut tulevat äidit kokevat koskettelun epämiellyttäväksi. Minua vimma lähinnä ihmetyttää. Mistä into mahan silittelyyn tulee? Liittyykö asiaan syntymän ihmeellisyys vai onko raskausmaha toisista kaunis ja toisista ei. Siis onko kauneus vain katsojan silmässä.

Suomalaiseen kulttuuriin koskettelu ei niin vahvasti kuulu. Mutta jostakin syystä raskaus herättää halun tulla lähemmäksi kuin yleensä. Kerran häkellyin, kun ala-asteeltani tuttu opettajani tuli halaamaan ja onnittelemaan minua, kun odotin Neoa. Minä kun muistin tuon opettajan parhaiten siitä, että hän oli laittanut minutkin jokusenkerran tiilenpäitä lukemaan rehtorin kanslian eteen. Tosin syytä näihin seikkoihin en kykene muistavaan – ne eivät kaiketi olleet minussa…. ;)

Mistä tämä mahan hipelöintihimo oikein tulee? Hyviä selityksiä saa esittää.

Liikepalvelulautakunta päätti vaihtaa puhelinoperaattorin

Eilen illalla oli liikepalvelulautakunnan kokous, missä vietiin Helsingin puhelinoperaattorin kilpailutusprosessi päätökseen. Keskustelua käytiin laajasti niin hankintakeskuksen johtajan kuin asian parissa työskennelleen juristin kanssa. Prosessi näyttää huolellisesti valmistellulta, kilpailun voittaja oli selvästi kokonaistaloudellisesti edullisin ja Espoon ikävästä esimerkistä vastaavassa vaihdossa oli otettu oppia.

Asiaa valmisteltiin useamman vuoden ajan, joten lautakuntamme hyppäsi viimeistelemään hankkeen ja olimme huolellisia, jotta syytä käsitellä asiaa markkinaoikeudessa ei tulisi eteen. Joka tapauksessa kilpailutustilanteissa valittaminen markkinaoikeuteen tuntuu olevan suorastaan vakiokäytäntö. Toivottavasti kuitenkin tämä kulttuuri ei saa pitkällä juoksulla elintilaa..

Joka tapauksessa lautakunta päätti yksimielisesti vaihtaa operaattorin Elisasta TeliaSoneraan. TeliaSonera oli kokonaistaloudellisesti edullisin vaihtoehto. Toivottavasti siirtymävaihe sujuu hyvin ja kaupungin yhteistyö Elisan kanssa muissa kuin puhelinoperaattoriasioissa toimii jatkossakin hyvin. Eikä markkinaoikeutta tarvitse tällä asialla työllistää.

Lue lisää,
LTK:n pöytäkirja:
http://www.hel2.fi/liplk/lisalista2009.doc

Osallistu tutkimukseen perheen ja työn yhteensovittamisesta

Tämän päivän vietimme sisällä. Päätin näin jo eilen, kun lapsellani todettiin keuhkoputken tulehdus. Tosin parantuminen saattaa vaatia useampiakin sisäpäiviä. Eipä auta muu kuin seurailla tilannetta ja keksiä ajanvietettä itselleni ja lapselleni.

Nyt vuorossa oli netissä surffaamista ja törmäsinkin Kaksplussan sivuilla mielenkiintoiseen tutkimukseen perheen ja työn yhteensovittamisesta. Olen miettinyt tätä asiaa usein, nyt kun arjen luonne on tullut uudella tavalla eteeni ja vaatinut ratkaisuja, jotta aikaa perheelle riittää.

Tuntuuko työn ja perheen yhteensovittaminen joskus hankalalta ja ristiriitaiselta? Pohditko joskus, miten saisit kodin ja työn vaatimukset pysymään tasapainossa? Ongelmakohtia tulee vastaan jatkuvasti, nyt on mahdollisuus nostaa niitä näkyville ja toivottavasti tutkimustulokset avaavat päättäjien silmiä siitä, miten perheiden tilannetta voisi parantaa.

Nyt kaikki perheelliset vastailemaan kysymyksiin ja toivotaan, että tutkimustuloksista olisi jotakin hyötyä tulevaisuutta ajatellen. Tutkimus löytyy Kaks Plussan sivujen kautta tai sitten suoraan tästä linkistä. www.kolumbus.fi/anssi.keskinen/hanna/lomake.html

Politiikkaa EVVK

Olen törmännyt usein asenteeseen: ”politiikkaa, ei voi vähempää kiinnostaa”. Kun sitten istuu alas ja kuuntelee mikä politiikasta tekee niin kiinnostamattoman, vastaukseksi saa muun muassa kuulla selityksiä epäreiluista vallanhaluisista ihmisistä, mahdottomuudesta vaikuttaa ja siitä, että ei se, kuinka maamme makaa kuulu mulle. ”Eikö?”, olen usein ihmetellyt mielessäni. Kun istuu esimerkiksi ravintolapöydässä ja kysyn, ottaako tuopin hinta päähän vai pitäisikö sen maksaa vielä enemmän, niin jokaisella kuitenkin tuntuu olevan mielipide - ja asiassa on kyse politiikasta. Monen, etenkin nuoren, olisikin hyvä pysähtyä miettimään, mitä tuo ”könttäsana” ’politiikka’ pitää sisällään. Osa vastuusta on mielestäni myös pisatutkimuksissa pärjäävillä kouluillamme. Siinä kuinka sana ’politiikka’ nuorille avataan.

Minä törmäsin arjessa asioiden puolesta politiikkaan. Olut-tuopin hinnan lisäksi, työskennellessäni hoitajana Maunulan kotipalvelussa, törmäsin usein Helsingin sosiaalilautakunnan, kaupunginhallituksen ja– valtuuston päätöksiin, jotka eivät useinkaan miellyttäneet. Eikä asioiden muuttamiseen ollut muuta keinoa kuin tuoda näkemyksiäni esiin valtuutetuille ja muille vaikuttajille sekä yrittää itse päästä mukaan tekemään työtä asioiden paremman hoidon puolesta. En voi uskoa, että joku suomalainen ei olisi törmännyt politiikkaan useita kertoja arjessaan. Se että näkee metsän puilta vaatii pysähtymisen, joka avaa silmät.

Pakko myöntää, ettei se minullekaan ollut itsestäänselvää lukion jälkeen, mitä tuo politiikka kokonaisuudessa pitää sisällään; saatikka kuinka politiikan prosessit vaikuttavat arkeeni. Tänä päivänäkin yrityksissään ratkoa ongelmia, joutuu välillä miettimään, milläs tasolla tämä ongelma tulisi ratkaista. Tarkoitan siis Euroopassa, Suomessa, Helsingissä vai pitäisikö ratkaisu etsiä vieläkin globaalimmalla tasolla. Lisäksi usein joutuu miettimään, onko paikka johon asian haluan käsittelyyn puoluehallitus, puoluevaltuusto tai puoluekokous. Aikamoista hepreaa, olisin todennut aikaisemmin. Tosin nykyään nämä käsitteet ovat käyneet tutuiksi, mutta onhan aikaanikin kulunut poliittisen toiminnan parissa bauttia rallaa seitsemän vuotta. Eli eipä tämä yhden kurssin mittaisella yhteiskuntaoppisatsauksella päähän voikaan mennä.

Toivonkin, että kouluissa ja opintojen varrella, oppilaille ja opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus perustella sitä, kuinka politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa sekä tuotaisiin esiin sitä, kuinka esimerkiksi eduskunnan päätökset kieltää tai sallia jokin, vaikuttaa jokaisen meidän suomalaisten arkielämään. Ehkäpä silmät aukeaisivat varhaisemmassa vaiheessa kuin nyt. Politiikkaa ei pääse karkuun, vaikka äänestysuurnalle ei vaivautuisikaan.

Heinäluoma hallitukseen

SDP:n tuore puheenjohtaja Eero Heinäluoma nousee odotetusti hallitukseen ja yhtä odotetusti valtiovarainministeriksi. Up-Demarin tiedote aiheesta tässä.

Muu kierrätys onkin sitten yllättävää. Haatainen ilmeisesti siirtyy sosiaali- ja terveysministeriksi, mikä on ihan hyvä juttu. Hänen olisi jo alunperin voitu laittaa siihen paikalle. Toivottavasti Haatainen helsinkiläisenä saa asioita ajettua myös pääkaupungin näkökulmasta.

Susanna Huovisen nosto liikenneministeriksi on hienoa, koska hän on kuitenkin edelleen iältään suhteellisen nuori omaten silti samalla jo aika pitkän kokemuksen. Vähän jännittää, että miten Kalliomäki toimii opetusministerinä, sitä on jo niin tottunut näkemään hänet rahasalkun päällä istumassa.

Terveyspalvelujen tarve ei ainakaan vähene

Viime viikolla uutisoitiin, että 15 helsinkiläistä terveysasemaa saattaa olla lakkautettavana. Uutinen yllätti minut, vaikka Helsingin talousvaikeudet hyvin tiedänkin. Kuitenkin viime kunnallisvaalit käytiin täällä Helsingissä palveluidenpuolustusvaaleina ja lupauksissa puhuttiin palveluiden kehittämisestä. Mielessäni herääkin kysymys, onko tässä taustalla jokin viisas suunnitelma, jonka avulla palvelut voidaan tuottaa laadukkaammin ja/tai tehokkaammin vai unohdetut vaalilupaukset?

Joka tapauksessa väestön ikääntyminen aiheuttaa sen, että terveyspalveluiden tarve kasvaa ja palveluiden tuottaminen uudella tavalla ja lisääntyvä palveluntarve vaatii joka tapauksessa uusia investointeja. Kun jo nyt ollaan tilanteessa, jossa lääkäriin pääsy joillakin alueilla on vaikeaa, niin kysymykseksi jää voivatko suuremmat yksiköt antaa tasa-arvoisemman mahdollisuuden hoitoon riippumatta siitä asuuko Jakomäessä, Kalliossa tai jossakin muualla Helsingissä. Toinen vaihtoehtona keskittäminen voi aiheuttaa vain sen, että kaikkien hoitomahdollisuudet heikkenevät tasapuolisesti.

Jos suuremmat yksiköt, hyvien kulkuyhteyksien päässä, takaavat laadukkaiden palveluiden saatavuuden, niin en vastusta niitä. Silloin järjestelmä ei lakkautuksilla heikkenisi. Suuriin yksiköihin tarvitaan kuitenkin investointeja, jotta ne pystyisivät hoitamaa kasvavan asiakas- eli potilasmääränsä. Jos näitä ei tehdä, vaan keskitetään nykyisillä resursseilla, en voi kehitystä olla kannattamassa. Palveluiden laatua ja määrää on lisättävä, ei heikennettävä ja vähennettävä.

Tilanne suunnittelun kannalta on jo nyt vaikea. Kaupunkisuunnittelu kaavoittaa uusille alueille kaikki palvelut olemassa olevien strategioiden mukaan. Mutta sitten palvelupisteiltä viedään rahat pois investointisuunnitelmista tai niitä ei oteta suunnitelmiin edes mukaan. Palveluiden suunnittelussa tarvitaan uusi vaihe, jossa koko kaupunki otetaan tarkasteluun ja tehdään se poliittinen valinta, että haluammeko keskitettyä järjestelmää vai nykyisenkaltaista paikallista ja hajautettua. Sitten eletään sen päätöksen mukaan.

Keskitetyn järjestelmän rakentaminen vaatii niin liikenneyhteyksien tarkastelua palvelupisteisiin kuin niiden resurssien mitoitustakin. Nykyisen järjestelmän kehittäminen puolestaan vaatii sekin tarkempaa suunnittelua. Nyt olisikin aika pysähtyä miettimään, miten vaalilupaukset palveluiden turvaamisesta toteutetaan.

Operaatio kitarisojen poisto

Rutiinikäynnillämme terveyskeskuslääkärillä mainitsin, että Poikamme Neo kuorsaa nukkuessaan äänekkäästi – kovempaa kuin isänsä. Lääkäri kuunteli minua ja totesi laittavansa lähetteen silmä- ja korvasairaalaan. Olin yllättynyt, koska en pitänyt kuorsaamista suurena ongelmana pojalla, joka kärsi jatkuvasti korvatulehduksista. Otin kuitenkin hoidon vastaan ja pohdin, että saattaahan taipumus olla perinnöllinen, onhan mieheltänikin ylisuuret kitarisat ja nielurisat poistettu.

Eipä mennyt kauankaan, kun Hus:ista tuli kutsu tarkempiin tutkimuksiin, joissa havaittiin, että pojan nielurisat ovat kooltaan normaalit. Kitarisasta ei voinut varmasti sanoa. Kova kuorsaaminen saattaa johtua siitä, että vajaan vuoden ikäisellä pojalla hengitystiet saattavat olla pienet. Meitä kehotettiin odottamaan puolisen vuotta ja sen jälkeen pohtimaan tilannetta uusiksi. Lupa leikkaukseen kirjoitettiin ja pallo heitettiin meille.

Kesällä kuorsausta kuunnellessani, pyöritin palloa käsissäni stressipallon lailla. Viimeinen niitti mielessäni asiaan tuli, kun olimme kesälomareissulla ja pyörin sängyssä kuunnellen kuorsausta ja ajoittain katkonaista hengitystä. Nyt oli aika heittää pallo eteenpäin.

Kotiin päästyäni tongin Internetistä tietoa operaatiosta ja varasimme ajan leikkaukseen. Ilokseni huomasin, että kitarisaleikkauksella voisi tulla helpotusta korvatulehduksiin. Kuitenkin vielä viimeisenä yönä ennen leikkausta löysin itseni pyörittelemästä asiaa mielessäni: Mitä jos tuotan turhaa tuskaa lapselleni? Mitä jos leikkaus tehdään turhaan? Niin ja ainahan voi tapahtua hoitovirhe. Miksi lääkäri ei vaan antanut hoitosuositusta tai sanonut, että sitä ei tarvita? Miksi pallo on minulla?

Kun suuntasimme Meilahteen ja päiväkirurgiseen osastoon, minulla oli kärpäsiä vatsassa – aivan kuten yleensäkin jännittäessä. Syyllisyys saapuu mieleeni, kun poika hihkuu onnellisena sairaalan pitkiä käytäviä ja kaivaa eri leikkihuoneista leluja, minä epäreilu äiti, kun olen tuonut pojan tänne ja ehkä turhaan… Tai ehkä tässä tulee helpotus korvatulehduksiin, ehkä se ei satukaan niin paljoa niinpä, selitystä selityksen perään. Joka tapauksessa operaatio starttasi suunnitelmien mukaan ja nukutuskin sujui paremmin kuin viime kerralla, kun pikkuherralle asennettiin putket korviin.

Operaatioon aikana kävin kahvilla ja mietin, että pallo ei ole enää millään tavalla minulla. Lisäksi positiivista oli se, kun operaation suorittava lääkäri kävi jutustelemassa pojan korvista ja putkien tilanteesta. Jos tarvetta olisi, putketkin vaihdettaisiin samalla kertaa. Kippasin kahvini ja palasin osastolle, missä lähes välittömästi sain heräilevän lapseni syliin. Hiukan itkuisena, hitaasti käyvänä ja vahvempien aineiden vaikutuksen alaisena, mutta tiesin, että kaikki oli mennyt hyvin.

Poikani itki, mutta oli rauhallisempi kuin viimeksi nukutuksesta herättyään. Silloin hän raivosi puolituntia heittäytyen lattialle, kiipeillen minua vasten ja taas heittäytyen. Minä puolestani yritin pelastaa häntä, jotta hän ei satuttaisi itseään. Nyt pojan itku ei laantunut ennen kuin keksin videot ja kysyin olisiko yhdelläkään kasetilla musiikkia. Onneksemme siellä oli ja välittömästi, kun video alkoi pyöriä, poikani rauhoittui.

Tunnin istuskelimme ja hoitajat toivat pojalleni herkkuja (pillimehua ja jäätelöä), kunnes herra halusi jaloilleen. Pikku hiljaa käytävällä kuului sama hihkuminen kuin aamupäivällä ja lääkäri antoi minulle synninpäästön kertoen, että kitarisa oli aiheellista poistaa ja vasemman korvan putki oli tulossa ulos, joten siihen vaihdettiin uusi putki.

Ilokseni huomasin, että hihkuva, vilkas ja sosiaalinen vesseli oli oma itsensä jo kotiinpääsypäivän iltana. Herralla ei ollut kuumetta, hän söi hyvin ja puuhaili kaikenlaista. Haasteen muodosti se, kun vilkas vesseli käyttäytyy kuin terve ja hänen kanssaan pitää olla sisällä ja levätä. Siinä on ollut vanhempien mielikuvitukselle käyttöä – videoita, leipomista, piirtämistä, leikkimistä… ja kello ei tunnu menevän eteenpäin. Tosin se vasta iloista onkin, etenkin kitarisanpoiston jälkeen, että lapsi touhottaa tavallaan.