torstaina, syyskuuta 01, 2005

Operaatio kitarisojen poisto

Rutiinikäynnillämme terveyskeskuslääkärillä mainitsin, että Poikamme Neo kuorsaa nukkuessaan äänekkäästi – kovempaa kuin isänsä. Lääkäri kuunteli minua ja totesi laittavansa lähetteen silmä- ja korvasairaalaan. Olin yllättynyt, koska en pitänyt kuorsaamista suurena ongelmana pojalla, joka kärsi jatkuvasti korvatulehduksista. Otin kuitenkin hoidon vastaan ja pohdin, että saattaahan taipumus olla perinnöllinen, onhan mieheltänikin ylisuuret kitarisat ja nielurisat poistettu.

Eipä mennyt kauankaan, kun Hus:ista tuli kutsu tarkempiin tutkimuksiin, joissa havaittiin, että pojan nielurisat ovat kooltaan normaalit. Kitarisasta ei voinut varmasti sanoa. Kova kuorsaaminen saattaa johtua siitä, että vajaan vuoden ikäisellä pojalla hengitystiet saattavat olla pienet. Meitä kehotettiin odottamaan puolisen vuotta ja sen jälkeen pohtimaan tilannetta uusiksi. Lupa leikkaukseen kirjoitettiin ja pallo heitettiin meille.

Kesällä kuorsausta kuunnellessani, pyöritin palloa käsissäni stressipallon lailla. Viimeinen niitti mielessäni asiaan tuli, kun olimme kesälomareissulla ja pyörin sängyssä kuunnellen kuorsausta ja ajoittain katkonaista hengitystä. Nyt oli aika heittää pallo eteenpäin.

Kotiin päästyäni tongin Internetistä tietoa operaatiosta ja varasimme ajan leikkaukseen. Ilokseni huomasin, että kitarisaleikkauksella voisi tulla helpotusta korvatulehduksiin. Kuitenkin vielä viimeisenä yönä ennen leikkausta löysin itseni pyörittelemästä asiaa mielessäni: Mitä jos tuotan turhaa tuskaa lapselleni? Mitä jos leikkaus tehdään turhaan? Niin ja ainahan voi tapahtua hoitovirhe. Miksi lääkäri ei vaan antanut hoitosuositusta tai sanonut, että sitä ei tarvita? Miksi pallo on minulla?

Kun suuntasimme Meilahteen ja päiväkirurgiseen osastoon, minulla oli kärpäsiä vatsassa – aivan kuten yleensäkin jännittäessä. Syyllisyys saapuu mieleeni, kun poika hihkuu onnellisena sairaalan pitkiä käytäviä ja kaivaa eri leikkihuoneista leluja, minä epäreilu äiti, kun olen tuonut pojan tänne ja ehkä turhaan… Tai ehkä tässä tulee helpotus korvatulehduksiin, ehkä se ei satukaan niin paljoa niinpä, selitystä selityksen perään. Joka tapauksessa operaatio starttasi suunnitelmien mukaan ja nukutuskin sujui paremmin kuin viime kerralla, kun pikkuherralle asennettiin putket korviin.

Operaatioon aikana kävin kahvilla ja mietin, että pallo ei ole enää millään tavalla minulla. Lisäksi positiivista oli se, kun operaation suorittava lääkäri kävi jutustelemassa pojan korvista ja putkien tilanteesta. Jos tarvetta olisi, putketkin vaihdettaisiin samalla kertaa. Kippasin kahvini ja palasin osastolle, missä lähes välittömästi sain heräilevän lapseni syliin. Hiukan itkuisena, hitaasti käyvänä ja vahvempien aineiden vaikutuksen alaisena, mutta tiesin, että kaikki oli mennyt hyvin.

Poikani itki, mutta oli rauhallisempi kuin viimeksi nukutuksesta herättyään. Silloin hän raivosi puolituntia heittäytyen lattialle, kiipeillen minua vasten ja taas heittäytyen. Minä puolestani yritin pelastaa häntä, jotta hän ei satuttaisi itseään. Nyt pojan itku ei laantunut ennen kuin keksin videot ja kysyin olisiko yhdelläkään kasetilla musiikkia. Onneksemme siellä oli ja välittömästi, kun video alkoi pyöriä, poikani rauhoittui.

Tunnin istuskelimme ja hoitajat toivat pojalleni herkkuja (pillimehua ja jäätelöä), kunnes herra halusi jaloilleen. Pikku hiljaa käytävällä kuului sama hihkuminen kuin aamupäivällä ja lääkäri antoi minulle synninpäästön kertoen, että kitarisa oli aiheellista poistaa ja vasemman korvan putki oli tulossa ulos, joten siihen vaihdettiin uusi putki.

Ilokseni huomasin, että hihkuva, vilkas ja sosiaalinen vesseli oli oma itsensä jo kotiinpääsypäivän iltana. Herralla ei ollut kuumetta, hän söi hyvin ja puuhaili kaikenlaista. Haasteen muodosti se, kun vilkas vesseli käyttäytyy kuin terve ja hänen kanssaan pitää olla sisällä ja levätä. Siinä on ollut vanhempien mielikuvitukselle käyttöä – videoita, leipomista, piirtämistä, leikkimistä… ja kello ei tunnu menevän eteenpäin. Tosin se vasta iloista onkin, etenkin kitarisanpoiston jälkeen, että lapsi touhottaa tavallaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tutkimusten mukaan pienten lasten rutiininomainen kitarisan poisto toistuvien
korvatulehdusten vuoksi ei ole hyödyllistä.
www.coronaria.fi/portaaliPHP/ kysylaakarilta/index.php?teema=70

Mirka kirjoitti...

Näin olen havainnut. Tosin toivoa kai saa, jos se vaikka auttaisi... Todellinen syyhän kitarisan poistoon meidän tilanteessa oli hengityksen vaikeutuminen liian ison kitarisan vuoksi.