Vastuuton vanhemmuus?

Jatkuvasti keskustellaan siitä, kuinka nykyvanhemmat epäonnistuvat lastenkasvatuksessa. Tarinoita siitä, kuinka lapsi on jätetty heitteille pursuaa iltapäivälehdissä. Lisäksi vanhemmat nähdään ajoittain päivähoidon suurkuluttajina, vaikka tarvetta päivähoidon käyttöön ei edes ole. Uskon kyllä sen, että vahemmuus on joillakin hukassa, mutta syyt vanhemmuuden epätoivoiseen etsintään tuskin ovat laiskuus ja vastuuttomuus. Vanhempien parissa aikaa viettäessäni, en ole törmännyt yhteenkään vanhempaan, jolle lapsen etu ei olisi se, mitä tavoitellaan. Kuitenkin se, että pysähtyisi miettimään lapsen etua, on joillekin liian vaativaa syystä tai toisesta.

Lasten ehdoilla eletään useissa perheissä. Kuitenkin se, mitä se perheen sisällä tarkoittaa vaihtelee runsaasti ja sitä ulkopuolisen on mahdotonta arvioida ilman, että viettää runsaasti aikaa perheen parissa. Toisissa elämäntilanteissa kotihoito on lapsen kannalta paras vaihtoehto, kun vaikkapa vanhemman sairastuessa synnytyksen jälkeiseen masennukseen ainakin vanhempien lasten etu voi olla se, että hoito järjestetään päivähoidossa.

Monesti puhtaan myös vanhempien rooleista ja siitä, mitä on vanhemmuus. Onko vanhemmuus automaatio vai pitääkö rooliin kasvaa? Jossakin määrin se on automaatio. Minä olen lapseni ainut äiti, joka voi jakaa hänen kanssaan toivottavasti koko elämän alkutaipaleen. Ainakin minun kohdallani, joka olen työskennellyt lasten kanssa, vanhemmuuteen on tarvinnut kasvaa ja kasvu jatkuu joka päivä. Suurimpana haasteenani tunnen olevan oman epätäydellisyyden. Monessa tilanteessa, joissa lapsi kokeilee rajoja, tarvitaani reagointia heti ja vasta sitten ehtii miettiä tarkemmin. Lisäksi ympäristöstä tulevat paineet esimerkiksi siistiyteen liittyen, herättää miettimään olenko huono äiti, kun olen päivät kotona ja kuitenkin kotityöt ovat jääneet illaksi.

Perhe-elämän starttaaminen vaatii uudenlaista ajattelua. Kuinka tiukan taloudellisen tilanteen kanssa on viisainta menetellä. Ilta- ja yösähköstä on tullut uusi ystävä ja kaupan vastuullinen kuluttaminen on siirtynyt jossakin määrin meiltä muiden vastuulle. Todellisuudessa kun kiitää pitkin kauppaa väsyneen lapsen kanssa, ei jaksa miettiä jokaisen tuotteen alkuperämaata saatika sitä, kuinka tuote on mahdollisesti tuotettu - kun vielä rahatilanne rajaa ulos osan tuotteista. Joka tapauksessa en koe olevani vastuuntunnottomin kuluttaja, vaikkakaan en ole yhtä vastuullinen kuluttaja kuin ennen, joka valinnassa vaan ei voi kuluttaa aikaa samoin kuin ennen.

Vanhemmuuteen liittyy nykyään uudenlaisia haasteita. Yhteiskuntamme suorittamiskeskeisyys ja rajattomuus asettavat uudenlaisia haasteita myös vanhemmuudelle. Vanhempien kun on pysähdyttävä miettimään millainen vanhempi haluaa olla ja mikä on oman lapsen etu missäkin tilanteessa. Enää on turha pyrkiä olemaan superihminen, joka toimii vastuullisena kuluttajana, hyvänä työntekijänä, joka venyy työelämän vaatimusten tasolle ja pitää huolta omasta kilpailukyvystään työmarkkinoilla.

Rohkaisenkin vanhempia pysähtymään ja nauttimaan ajasta perheen ja lasten parissa. Touhuta voi monenlaista, mikä on turhanpäiväisiä maailman markkinoiden tai reilumman elämän puolesta, mutta tärkeitä asioita oman perheen näkökulmasta. Ylenmääräinen suorittamisen ei tarvitse kuulua lasten elämään eikä syyllistämistä kannata ottaa itseensä. Fakta on kaiketi se, ettei päivähoidon subjektiivisuutta leikkaamalla pystytä suuria säästöjä saamaan aikaan. Saatikka, että se tukisi niitä vanhempia, jotka etsivät itseään vanhempana. Vanhemmuuteen satsaaminen pitäisikin aloittaa ihan muilla keinoin.