tiistaina, syyskuuta 06, 2005

Terveyspalvelujen tarve ei ainakaan vähene

Viime viikolla uutisoitiin, että 15 helsinkiläistä terveysasemaa saattaa olla lakkautettavana. Uutinen yllätti minut, vaikka Helsingin talousvaikeudet hyvin tiedänkin. Kuitenkin viime kunnallisvaalit käytiin täällä Helsingissä palveluidenpuolustusvaaleina ja lupauksissa puhuttiin palveluiden kehittämisestä. Mielessäni herääkin kysymys, onko tässä taustalla jokin viisas suunnitelma, jonka avulla palvelut voidaan tuottaa laadukkaammin ja/tai tehokkaammin vai unohdetut vaalilupaukset?

Joka tapauksessa väestön ikääntyminen aiheuttaa sen, että terveyspalveluiden tarve kasvaa ja palveluiden tuottaminen uudella tavalla ja lisääntyvä palveluntarve vaatii joka tapauksessa uusia investointeja. Kun jo nyt ollaan tilanteessa, jossa lääkäriin pääsy joillakin alueilla on vaikeaa, niin kysymykseksi jää voivatko suuremmat yksiköt antaa tasa-arvoisemman mahdollisuuden hoitoon riippumatta siitä asuuko Jakomäessä, Kalliossa tai jossakin muualla Helsingissä. Toinen vaihtoehtona keskittäminen voi aiheuttaa vain sen, että kaikkien hoitomahdollisuudet heikkenevät tasapuolisesti.

Jos suuremmat yksiköt, hyvien kulkuyhteyksien päässä, takaavat laadukkaiden palveluiden saatavuuden, niin en vastusta niitä. Silloin järjestelmä ei lakkautuksilla heikkenisi. Suuriin yksiköihin tarvitaan kuitenkin investointeja, jotta ne pystyisivät hoitamaa kasvavan asiakas- eli potilasmääränsä. Jos näitä ei tehdä, vaan keskitetään nykyisillä resursseilla, en voi kehitystä olla kannattamassa. Palveluiden laatua ja määrää on lisättävä, ei heikennettävä ja vähennettävä.

Tilanne suunnittelun kannalta on jo nyt vaikea. Kaupunkisuunnittelu kaavoittaa uusille alueille kaikki palvelut olemassa olevien strategioiden mukaan. Mutta sitten palvelupisteiltä viedään rahat pois investointisuunnitelmista tai niitä ei oteta suunnitelmiin edes mukaan. Palveluiden suunnittelussa tarvitaan uusi vaihe, jossa koko kaupunki otetaan tarkasteluun ja tehdään se poliittinen valinta, että haluammeko keskitettyä järjestelmää vai nykyisenkaltaista paikallista ja hajautettua. Sitten eletään sen päätöksen mukaan.

Keskitetyn järjestelmän rakentaminen vaatii niin liikenneyhteyksien tarkastelua palvelupisteisiin kuin niiden resurssien mitoitustakin. Nykyisen järjestelmän kehittäminen puolestaan vaatii sekin tarkempaa suunnittelua. Nyt olisikin aika pysähtyä miettimään, miten vaalilupaukset palveluiden turvaamisesta toteutetaan.

Ei kommentteja: