Suorittamisyhteiskunnan vaatimuksista priorisointia

Uuden vuoden aatto sai minut pysähtymään ja miettimään, mitä viime vuonna tapahtui ja mitä haluan alkavalta vuodelta. Oli helppo havaita, että suorittamisyhteiskunta oli napannut minut vangikseen ja valitsemisen vapaudesta oli tullut nautinnon sijaan ahdistava peikko. Jokaisen kun on itse kyettävä rajaamaan tekemisiään siten, että saa panostettua niihin asioihin , joita haluaa tehdä. Priorisointi vain ei ole kovin helppoa. Samaan aikaan haluaa kehittää itseään, olla hyvä äiti ja vaimo, vastuuntuntoinen päättäjä sekä palata jossakin vaiheessa vastuulliseen, haastavaan työhönsä.

Mikä voisikaan olla minun uuden vuoden lupaukseni? Ensiksi mieleeni tulee perinteisiä: alan dieetille, pidän tipattoman tammikuun jne. ajatuksia. Tämä ei kuitenkaan kuulosta alkuunkaan riittävältä tai juuri minulle nyt sopivalta. Nyt haluan ainakin hallita tätä suorittamisyhteiskunnan myllerrystä ja nauttia elämästä. Elämästä nauttiminen kyllä tarkoittaa sitä salaatinkin syömistä, keskittymistä välillä myös itseeni ulkopuolisten paineiden – työ, politiikka, harrastukset… - sijaan. Yksi esimerkki tästä on se, että tein valinnan jäädä vielä ainakin täksi vuodeksi kotiin poikani kanssa. Työ kyllä löytyy aikanaan odottamasta.

Viime vuosi oli kiireinen muutoksen vuosi. Keväällä olin raskaana ja yritin saada sosionomi opintojani niin lähelle loppua kuin mahdollista - olisinkin valmistunut, jos se olisi ollut mahdollista äitiysloman aikana. Syksy meni pienen koliikkilapsen kanssa ja kunnallisvaalihässäkän parissa. Kun vaaleista ja koliikista selviydyttiin, alkoi korvatulehduskierre ja lautakuntapakkajakoon vaikuttaminen. Vaalien jälkeen puolestaan ei voinut kuin pysähtyä miettimään, tätäkö elämältäni haluan.

Syksyn aikana huomasin, että elämäni tärkeimmät asiat olivat jääneet vähemmän tärkeämpien asioiden alle. Jalkapallon pelaaminen, ystävät ja vapaa-aika oli muuttunut paljolti suorittamiseen ja jatkuvaan kiireeseen. Siis täysin toisin kuin olen aina ajatellut, että ura ja työ ovat toissijaisia asioita minulle, koska onnelliseksi tulen siitä, että minulla on hyviä ystäviä, onnellinen parisuhde ja perhe. Aikaa on siis raivattava perheeni lisäksi liikunnalle ja ystäville, joiden seurasta saan aina voimia tulevien haasteiden kohtaamiseen.

Pohtimisen jälkeen onkin helppo todeta, että tänä vuonna aion järjestää asiat oman arvojärjestykseni mukaan ja nauttia elämästä täysin siemauksin ilman turhaa kiirettä ja suorittamista. Sota ei yhtä miestä tai naista kaipaa! Aion tarttua hetkeen ja nauttia vuodesta 2005 täysin siemauksin!