maanantaina, toukokuuta 16, 2005

" Sosialidemokraattien 13 vaatimusta kilpailutuspolitiikkaan".

Helsingin Sosialidemokraattien kilpailutustyöryhmä on työskennellyt aktiivisesti tämän kevään ajan. Toimin työryhmän sihteerinä ja kokosin keskustelujen ajatukset asiakirjaksi. Työskentely oli antoisaa ja työryhmä oli yllättävän yksimielinen, vain vivahde-eroja esiintyi siitä, pitäisikö joku sanoa jyrkemmin vai lievemmin. Tänään Helsingin Sosialidemokraatit ry julkaisi työryhmän muistion ”Sosialidemokraattien 13 vaatimusta kilpailutuspolitiikkaan". Minulle tämä tarkoittaa sitä, että aikaa jää taas keskittyä kilpailutuksen sijasta laajemmin poliittiseen keskusteluun.

Asiakirja lähtee olettamuksesta, kuinka toimitaan, jos palveluita joudutaan kilpailuttamaan. Oleellista asiakirjassa on se, että vaikka sosialidemokraatit puolustavat julkisia palveluita ja emme kannata palveluiden ideologista yksityistämistä, me olemme valmiita toimimaan järkevästi, haittoja minimoiden. Siis mikäli valtuusto edelleen vihreiden ja kokoomuksen voimin päättää ryhtyä kilpailuttamaan jotakin. Oleellista on myös se, että asiakirjasta saavat luottamushenkilömme hyvän työkalun kilpailutusasioiden parissa painittaessa.

Tästä löydät Helsingin Sosialidemokraattien työryhmän muistion.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikäs tässä nyt on niin sosialidemokraattista? Eikö demarien pitäisi voimakkaasti tukea yhteiskunnallista tuotantoa markkinavoimia vastaan, eikä antaa markkinapirulle pikkusormea niinkuin tässä nyt? Ryhtiä prekele

Mirka kirjoitti...

Asiakirjan lähtökohta on siinä, että jos ja kun joudutaan kilpailuttamaan. Omaehtoiset reunahuomautuksemme kilpailun käyttöön ovat erittäin rajaavat. Tässä paperisshahan ei ole kyse ostopalveluiden määrän lisäämisestä.Helsingissä porvaripuolueemme (kok, vihr, kepu) ajavat kilpailuttamista niin lujaa, että siihen on pakko varautua. Damage control.

Vastuun kantaminen on meille sosialidemokraateille tärkeää. Tässä yhteydessä se tarkoittaa, että kannetaan vastuu myös kilpailuttamisen hoitamisesta mahdollisimman hyvin, vaikka emme olisi kilpailua alunperin halunneet.


Nykylainsäädännön mukaan kunnan ulkopuolelta tehtävät hankinnat on kilpailutettava. Tästä syystä on kiinnitettävä erityishuomiota siihen, kuinka kilpailuttaminen tehdään inhimillisimmin.