Syyllisyys kuuluu vanhemmuuteen?

Minulla on nyt reilun vuoden kokemus vanhemmuudesta. Koko tämän ajan aina jokin kysymys on askarruttanut mieltäni ja herättänyt pohtimaan toiminko oikein vai väärin. Jo odotusaikana jouduin miettimään, että uskallanko harrastaa liikuntaa ja minkälaista liikuntaa, mitä voin syödä ja jos ruoka ei maistu, kuinka takaan riittävät vitamiinit ja hivenaineet itselleni ja lapselleni. Neuvolassa puolestaan tunnen ajoittain syyllisyyttä siitä, että meillä ei joissakin asioissa mennä suositusten mukaan ja niin edelleen.

Imetysaikana mietitytti ensin se että, missä on soveliasta imettää - ja mistä löytyvät lastenhoitohuoneet. Vähän myöhemmin sitten sitä mietti, että kuinka pitkään pitää tai on hyvä imettää, kun WHO:n suosituksetkin puhuivat muutamasta vuodesta. Kun taas lapsellani oli koliikki, mietin teenkö jotain väärin hoitaessani häntä, kun itku ei vain lopu. Kun taas starttasimme kiinteän ruuan antamisen, ennen kuin suositukset sen sallivat, syyllisyys oli taas läsnä. Näin siitäkin huolimatta, että huomasin kiinteän ruuan helpottavan lastani ja koliikin oireiden häipyvän.

Nyt lapseni on vuoden ikäinen ja minä hoidan häntä päivät kotona. Nyt herääkin sitten kysymys pärjäisikö lapseni paremmin tulevaisuudessa, jos hän menisikin nyt päivähoitoon kuten useat vuoden ikäiset lapset. Toisaalta taas tuntuu siltä, että kotihoito voi hyvinkin olla sijoitus lapsen elämään. Etenkin meidän tapauksessamme uskon, että se on ehdottoman tärkeä satsaus lapsemme tulevaisuuteen. Meidän tapauksessamme siis siksi, että molemmilla vanhemmilla on työ, joka aiheuttaa iltapoissaoloja ja matkoja.

Hoitovalintoja tehdessä, niin imetyksen ja muun ruuan, kotihoidon ja päivähoidon, välillä oikea kysymys mielestäni onkin se, miten saadaan lapsen kasvua ja kehitystä tuettua. Sen täytyy olla hyväksyttävää, että jokainen perhe toimii omalla tavallaan, kuten jokainen lapsi kehittyykin. Todellisuudessa kaiketi kysymys onkin siitä, että tarvitaan vaihtoehtoja sovittaa perhe-elämä erilaisiin elämäntilanteisiin. Omaa toimintaa vanhempana on myös tärkeä arvioida jatkuvasti, mutta itsensä tai muiden syyllistämiseen kannattaa kiinnittää huomiota. On hyvä, että suosituksia on olemassa, mutta toivoisin, että neuvoloissa neuvottaisiin myös sitä, mikä voisi auttaa mihinkin ongelmaan ja joskus jopa kehotettaisiin olemaan tuijottamatta suosituksia, sillä lopulta: nehän on vain suosituksia. Vanhemmat tarvitsevat kasvatustyössä tukea, ei turhanpäiväistä arvostelua.