torstaina, toukokuuta 26, 2005

Palmian henkilöstön asema turvattava

Eilen valtuustossa käsiteltiin Palmian kilpailuttamista ja vihdoinkin asia tuli päätettyä. Palmian kilpailuttamissiivusta käydyn keskustelun yhteydessä tehtiin useita ponsia. Tärkeimpänä näen ehdottomasti Maija Anttilan tekemät ponnet siitä, että Helsingille tulee laatia kattava kilpailuttamisstrategia ja kilpailuttamisen ehdoissa pitää määritellä siirtyvälle henkilöstölle vähintään seurantajakson pituinen irtisanomissuoja.

Myös Kai Kalima nosti ponnessaan, esiin tärkeän asian siis vajaakuntoisen henkilöstön aseman turvaamisesta ja yksilöllisen työllistymissuunnitelman laatimisesta. Palmiassa kun työskentelee huomattava määrä vajaakuntoista henkilökuntaa, jonka pärjääminen työmarkkinoilla saatttaa olla kyseenalaista. Joka tapauksessa heidänkin työpanoksensa on tärkeä, kun ajatellaan laajemmin työvoimapolitiikkaa. Työssäkäynnillä kun on monia sosiaalisestikin tärkeitä piirteitä.

Nyt liikepalvelulautakunta ja kaupunginhallitus tekevät suunnitelmat koko prosessista, sen seurannasta sekä keskittyy toteuttamaan valtuuston tahtoa etenkin työntekijöiden asemasta.

Lue lisää www.hel.fi/paatoksenteko

Ei kommentteja: