keskiviikkona, helmikuuta 23, 2005

Syntymättömien lasten puolesta

Tänään aamulla selailin tavalliseen tapaan Uutispäivä Demaria, kun silmiini osui Tiina Virtasen kirjoitus, jossa puolustettiin Anneli Kiljunen lakialoitetta päihdeäitien pakkohoidoista. Asia on mietityttänyt minuakin usein, kun olen kohdannut päihdeäitejä työssä ja tuttavapiirissä. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, johon Anneli ja Tiina, että pakkohoidosta avun voivat saada molemmat - niin lapsi kuin äitikin.

Pakkohoito hoitomuotona kuulostaa monen korvaan ihmisarvoa ja yksityisyyttä loukkaavalta. Pakkohoitopäätöksen voi tehdä lain mukaan, mikäli ihminen on vaaraksi itselleen tai ympäristölleen. Lapsen huostaanottokin onnistuu lain mukaan suunnilleen vastaavilla perusteilla. Miksi siis ei voitaisi täydentää lakia ulottumaan myös syntymättömiin lapsiin. Kuten Tiinakin kirjoitti, kuka on niin avuton kuin sikiö, siis syntymätön lapsi.

Tästä ei kuitenkaan voi eikä pidä vetää mitään johtopäätöksiä aborttikysymyksen suhteen. Monille päihdeäideille suositellaan raskauden alussa aborttia, mutta jos nämä eivät siihen ole valmiita pitää sikiön terve kehittyminen turvata jotenkin. Tässä pakkohoito tulee hyvänä keinona kuvaan mukaan turvaamaan ihan sieltä odottavan äidin terveestä ravinnosta alkaen.

Todellakin, meidän demarien tärkein tehtävä on heikompien puolustaminen ja nyt puhutaan todellakin niistä, jotka eivät itse voi vaikuttaa elämäntapoihinsa.

Ei kommentteja: