sunnuntaina, elokuuta 13, 2006

Aikansa kutakin – Ero ja uusi elämä edessä

Enpä olisi uskonut, että tulemme toimimaan kuten jonkun sortin tilastopariskunta. Näin kuitenkin tapahtuu. Jätimme yhteistuumin avioeropaperit postin vietäväksi ja nyt Petteri etsii uutta kotia. Jonkun ajan tunnevuoristoradan päätteeksi ero tuntuu ainoalta järkevältä ratkaisulta ja mikä hulluinta niin minun, Petterinkin kuin lapsienkin kannalta.

Akuutti kriisi kosahti käsiin abaut kuukausi sitten, pakotti arvioimaan elämäämme perin juurin uusiksi ja sysäisi liikkeelle elämämme ehkä suurimman muutoksen. Toisaalta monet haaveet ja unelmat kaatuivat, mutta samaan aikaan ne saivat uudenlaisen mahdollisuuden. Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin siis. Nyt olo on helpottunut ja tavoitteena elinikäinen ystävyys sekä vastuullinen vanhemmuus.

Elämä jatkuu ja nyt edessä on uusi suuri seikkailu, jota odotamme jännityksellä. Elämä ei todellakaan ole helppoa ja aina se onnistuu yllättämään –usein myös ikävästi - niin eivätkä siihen kuuluvat ratkaisutkaan. Tämä on nyt meidän ratkaisumme ja toivomme, että sen päässä on parempi tulevaisuus molemmille osapuolille. Vaikeuksista huolimatta elämä voittaa kuitenkin

Kaikki mikä ei tapa vahvistaa! ;)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voimia teille molemmille. Ero ei kai koskaan ole se helpoin homma. Nähdään ja soitellaan :)
Marianne

Jaana Leppäkorpi kirjoitti...

Voimia teille haluan minäkin toivottaa! Ero on aina valtavan iso asia ja toivottavasti saatte sen käsittelyyn tarpeellista tukea.

Ammatillisesti on pakko todeta, kuinka hienolta tuntuu se, että osaatte olla vanhempia tässäkin tilanteessa ja ymmärrätte, kuinka tärkeää lastenne takia teidän ystävyys tulee olemaan. Voimia siihen! Ei se aina ole helppoa, mutta on lastenne parhaaksi.