Niin paljon ajatuksia ja asioita, joista voisin kirjoittaa, mutta samaan aikaan niin vaikea ottaa niistä kiinni asiallisella tavalla. Tällä hetkellä aikani kuluu kaikenmaailman välttämättömyyksien hoitamisessa. Huomaan, että juuri hikiseen kerkeän aamulla kuuntelemaan uutiset ja selaamaan päivän lehden. Toisaalta hyvä, sillä uutispimentokin kasvattaa ajattelua – usko tai älä. No, Petterille löytyi mukava asunto Jakomäestä ja muuttokin on nyt takanapäin ja pikkuhiljaa asiat alkavat selvitä. Eipä kukaan mene naimisiin erotakseen, mutta joskus on aika jakaa hopeat.
Ajatus naimisiin menosta ja usko siihen, että yhdessä ollaan ja ikuisesti, kaatua romahti hetkessä ja samaan aikaan huomaa meidän byrokratia viidakkomme kamaluuden. Kun elämä on muutenkin haastavaa, ei voisi vähempää kiinnostaa juosta ties vaikka missä yhden jos toisenkin paperin perässä. No, joka tapauksessa viimeiset ajat ovat kuluneet arkea pyörittäen, pyydystäen jos jonkinlaisia papereita ja kelassa juosten samaan aikaan selvitellen, kuinka mikäkin asia hoidetaan asianmukaisella tavalla. Enpä olisi uskonut millainen paperisota tämä on ja sen lisäksi pakko myöntää, että jännittää kuinka arki ja talous lähte jatkossa rullaamaan.
Kuten kaikki tietää eroaminen ei ikinä ole kivaa ja ilmeisestikin, mitä enemmän toiseen ja yhteiseen juttuun uskoo, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Kun toista ei voi jättää kuten nuorempana sanoen: ”Heippa en halua olla enää sun kanssa.” ja se on sitten siinä, on jollakin tavoin kasvettava uuteen eroajan rooliin. Nyt tarvitsee neuvotella, sopia ja pitää koko ajan kirkkaana mielessä, mikä on lasten etu. Tämän edun vuoksi on pakko työskennellä hyvien välien eteen, vaikka kuinka ottaisi päähän. On vain hyväksyttävä se tosiasia, että erottamattomia ollaan vielä ainakin parinkymmenen vuodenajan ja samalla haluan tehdä siitä paristakymmenestä vuodesta mahdollisimman mukavia niin itselle kuin lapsilleni.
No tunnelin päässä on valoa. ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti