keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

Kaksostenvaunut ja juna eivät sovi yhteen

Ottaa päähän ja ärsyttää. Kaksivuotias oli aamulla erittäin kovasti sitä mieltä, että pitäisi päästä junailemaan. On erittäin kiinnostunut junista tällä hetkellä, pelkkä junan suhahduksen kuuleminen aiheuttaa iloisen:"..una!...una!" huutelun.

Ajattelin että mikäs siinä, on asioitakin hoidettavana, lähdetään junalla Malmille. Potutus alkoi siinä vaiheessa, kun asemalle saapuu kolme vanhan mallin mukaista junaa peräjälkeen eikä auttavia käsiä ole missään. Kaksosten rattaita kun ei saa niistä ovista sopimaan millään, koska siinä keskellä on se kaide. Sisään pääsee, jos on joku nostamassa vaunuja niin paljon, että kaiteesta pääsee yli.

Kaksosten vaununi ovat vielä sitä kapeinta mahdollista mallia, jolla mahtuu kaikista ovista ja hisseihinkin sisään. On äärimmäisen turhauttavaa seisoa asemalla ja odottaa sopivaa junaa, kun aikataulustakaan ei minun järjelläni selvinnyt, että mikä juna on mitäkin mallia. Saisivat ottaa saman käytännön kuin bussien aikatauluissa, joista selviää, mitkä ovat matalalattiabusseja ja mitkä eivät.

Niin, ja minä kun en ole vielä kaikkein kärsivällisin odottelija muutenkaan ;)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin VR:n lähiliikenneaikatuluihin tuo tieto on merkitty: http://www.vr.fi/heo/lahi/ftaulukot.htm