Kaupunkilehti Vartissa haastateltiin sosiaalipsykologi Jaana Venkulaa ja ilokseni huomasin, että on olemassa muitakin, jotka eivät pidä kiirettä tärkeyden mittarina. Tarkoitan tällä sitä, kun useat – liian useat ihmiset – voivottavat kiirettä ja oikeasti heillä on hoidettavanaan tavallisia rutiinijuttuja. Esimerkiksi kaupassakäyntiä voi siirtää suhteellisen helposti, likaan ei kuole, jos viikkosiivous jää väliin ja on monia muitakin asioita, joita voi tehdä toisin. Kyse on paljolti siitä, kuinka kestää epätäydellisyyttä ja hyväksyy sen, että laiskottelu on ajoittain paikallaan eikä maailma siihen kaadu. Pikemminkin kaikenmaailman ”pitää tehdä” – hommat eivät tekemällä lopu ainakaan luovalta ja idearikkaalta ihmiseltä.
Pakko myöntää, että ajoittain minäkin olen liian ankara itselleni. Liian usein minäkin huomaan vaativani itseltäni täydellisyyttä ja läheltä usein liippaakin. ;) Vaikka tiedän hyvin, että eipä minusta täydellistä saa. Kuitenkin epätäydellisyyden hyväksyminen, on ehkä elämän hallinnan vaikein asia. Kiireisenä ihmisenä voi jollakin tavoin kuvitella olevansa hiukkasen parempi ja onnistuneempi ihminen, kun todellisuudessa sohvalla köllöttely voisi piristää kummasti.
Ystäväni viettävät asketiaviikkoja, mikä on mielestäni loistava tapa todistaa, kuinka päivässä on aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että asketiaviikkoina ei saa käyttää tietokonetta, katsoa televisiota, herkutella ja kaikki ylimääräinen nykyhömpötys jätetään väliin. Ystäväni mukaan viikko paransi niin itseymmärrystä kuin perhe-elämää. Samoin elämästä löytyi monenlaista mukavaa puuhaamista. Suosittelen lämpimästi ja lupaan itsekin kokeilla. Jo nyt olen kokekillut asketiapäiviä ja nekin saavat elämän maistumaan uudenlaiselta.
Luova höpötouhuilu, rauhoittuminen ja oleminen ovat elämän suola, jolla elämän maustaminen on ”kiire, kiire” – arjessa enemmän kuin helppoa unohtaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti