Pojat olivat viime viikonlopun Petterin kanssa mummulassa ja minulla oli vapaa viikonloppu. Ja mikä tyypillistä, juuri tällöin flunssa kaataa sänkyyn. En tiedä mitään kauheampaa kuin yksinäisyys, mutta onneksi kiitos ihanille ystävilleni, en sitä juurikaan ole joutunut kokemaan. Viikonloppu meni paljolti puhelimessa puhuessa ja kotona ollessa. Niin, ja kavereita kävi piipahtelemassa.
Viikonlopun aikana näin useita ystäviä ja kavereitani, jotka ovat kävelleet elämänpolkua kanssani, vaikken ollut varmastikaan mitään parasta seuraa. Joka tapauksessa välillä on mennyt vuosia, ettei yhteyttä ole pidetty ja sitten taas polut kohtaavat. Nyt on se hetki, kun useiden ystävien ja kavereiden kanssa polut ovat kohdanneet ja mikä sen mukavampaa.
Todellakin helsinkiläisenä Helsingissä, olen monessa suhteessa etuoikeutettu. Kun tarvitsen lapsenhoitoapua, vaihtoehtoja on useita. On omat vanhemmat, lasten kummit ja muita hyviä ystäviä. Kun leikkipuiston ohjaajat, neuvolan terveydenhoitaja ja kaverit kyselevät, että onhan apua, tukea ja ystäviä, niin ei voi vastata kuin totta kai. Töissä olen usein kysynyt noita samoja kysymyksiä, mutta nyt olen huomannut, kuinka erilaisessa asemassa me olemme asuinpaikallamme.
Samoin, kun itse kaipaan irtiottoa, niin on olemassa biletyskavereita, salikavereita, kavereita, joiden kanssa vain hengaillaan, sekä äiti, isi, mummi, vaari, veli ja omat pojan vekarat. Mikä parasta, kun nuo ihmiset on tuntenut vuosia, he myös ymmärtävät minua paremmin. Eikä noiden läheisten ihmisten arvoa voi liikaa korostaa, juuri heitä vartenhan sitä haluaa elääkin.
Kiitos siis kaikille ihanille ihmisille, Hymyillään kun tavataan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Ei kai kahden päivän olo kotona yksin voi olla noin vaikeaa? Miten niin yksinäisyyttä? Sehän on pikemminkin yksin oloa - ei yksinäisyyttä.
Aikuisen ihmisen on syytä osata olla joskus kahden vain omien ajatustensa kanssa. Pieni hiljaisuus ja ajatteleminen ihan itsekseen tutustuttaa omaan minäänsä. Omien ajatusten kuuntelu ilman kavereiden säestystä on terveellistä ja siihen pitää jokaisen pystyä. Ehkä pieni hiljaisuuden retriitti tekisi sinulle hyvää?
Retriitti tekisi hyvää. Olet saanut nyt kokea liian paljon muutoksia. Tulet vielä huomaamaan ja varmaan olet huomannutkin, että olet menettänyt paljon turvallista perhe-elämää, EI todellakaan ERO ole helppo, se on kaikkein vaikein tie. Niin huono mies ei Petteri voinut olla, että kannattaa heittää kaikki pesuveden mukana. Lasten takia kannattaa pyrkiä turvalliseen ja rauhalliseen elämään. Viikonloppuäitinä/isänä malli ei ole paras mahdollinen. Sitä riittä 15-20 v. Se on pitkä aika. Petteri taisi olla liiankin hyvä mies, kiltti ja tekevä. Senkin tajuaa myöhemmin, kun ajatukset selkenevät ja arki opettaa huomaamaan. Viikonloput tulevat olemaan todella opettavaisia! EIkös tässä ole ihan tarpeeksi projektia, ja yhteiskunnallisten asioiden hoito ainakaan helpompaa ole!
Retriitti tekisi hyvää. Olet saanut nyt kokea liian paljon muutoksia. Tulet vielä huomaamaan ja varmaan olet huomannutkin, että olet menettänyt paljon turvallista perhe-elämää, EI todellakaan ERO ole helppo, se on kaikkein vaikein tie. Niin huono mies ei Petteri voinut olla, että kannattaa heittää kaikki pesuveden mukana. Lasten takia kannattaa pyrkiä turvalliseen ja rauhalliseen elämään. Viikonloppuäitinä/isänä malli ei ole paras mahdollinen. Sitä riittä 15-20 v. Se on pitkä aika. Petteri taisi olla liiankin hyvä mies, kiltti ja tekevä. Senkin tajuaa myöhemmin, kun ajatukset selkenevät ja arki opettaa huomaamaan. Viikonloput tulevat olemaan todella opettavaisia! EIkös tässä ole ihan tarpeeksi projektia, ja yhteiskunnallisten asioiden hoito ainakaan helpompaa ole!
Retriitti on aina paikallaan :)
Tuossa kirjoituksen yhteydessä tarkoitin yksinäisyydellä tunnetta, josta en pidä. Eli tunnetta, jota koin aikanaan esimerkiksi kun asuin Mikkelissä, jossa ei alkuun ollut ketään tuttuja. Samoin ainakin yritin viitata sellaiseen yksinoloon, jota sai kokea jatkuvasti sinkkuaikana yksin kotona ollessa. Ehkä määrittely oli ja on vieläkin epätäydellinen.
Eivät omat ajatukseni minua ahdista, enkä todellakaan pelkää niitä. Minun tapani ei ole hätiköidä vaikeissa tilanteissa ja tiedän, että ajatukset syvenevät ajan kuluessa. No joka tapauksessa arvostan Petteriä monessa suhteessa ja tiedän, että Petteri on hyvä mies, jollekin muulle kuin minulle. Kuitenkin rajanveto siitä, mitä asioita voi selvittää ja mitä ei, minkä kanssa voi elää ja minkä ei – on jokaisen tehtävä ihan itse.
Lapsilla on paras olla, kun vanhemmilla on hyvät välit ja olla. Vaikka ei tämä helppoa ole, mutta nyt minun ja Petterin välit ovat paremmat kuin pitkään aikaan. Enkä voi kyllä leikkiä, että minulla olisi enää niin paha olla kuin keväällä. Nyt elän elämääni eteenpäin lasteni kanssa, vaikka jollakin tavoin suuntaa vielä haetaan.
On kuitenkin muistettava, että ratkaisumme on syntynyt molempien yhteisellä päätöksellä. Turvallisuutta ei voi olla, jos ei ole luottamusta - ja luottamus oli se asia, joka allekirjoittaneen toimesta katosi parisuhteestamme tässä vaiheessa.
Tämä ratkaisu on tällä hetkellä paras mahdollinen. Ero on ero parisuhteesta eikä vanhemmuudesta. Tilanne on lapsillekin ihan varmasti parempi, koska jännitteet ovat kadonneet ja ympärillä olevien aikuisten on parempi olla.
Ja tämä on tilanne nyt, mikään ei kai koskaan ole lopullista. Aika näyttää, että mitä ja minkälaista elämää tulevaisuudessa vietämme.
Ehkä kannattaa harkita vielä suhdettakin uudestaan, eihän sitä koskaan tiedä kuten Petteri totesi. Se mikä ei tapa, se vahvistaa! Toivottavasti olette vielä pari joskus!
Aikahan asiat ratkaisee. Uudelleen harkitsemiseen ei nyt ole tarvetta ehkä joskus...
Lähetä kommentti