Viimeksi olen ollut leffakoukussa Pretty Womaniin, joskus yläasteella. No se leffahan on legenda, mutta nyt tajuntaan onnistui iskemään oikein kotimainen laatuleffa Fc Venus. Syitä on kaiketi monia: Oma jalkapallotausta, hömppäkomediafriikkiys, romanttisuus ja romanttisten rakkaustarinoiden ainainen kaipuu. Kukapa olisi uskonut, että moinen futisleffa saa kyyneleen silmään vielä kolmannella katsonta kerralla. Niinpä – Tämä kosketti syvältä.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kyseinen leffa yllätti loistavuudellaan ja aitoudellaan. Leffasta huokuu aito futishurmos ja joukkuehengen voima. Me-henki ja energia, jota minulla on usein futisajoilta ikävä. Loistavaa elokuvassa oli myös tilannehuumori ja suurten tunteiden läsnäolo niin kentällä kuin arkielämässä. Niin, ja joka katsontakerralla asioihin tuntuu löytyvän uusi taso, johtuneekohan se tästä ikävästä flunssasta vai leffan laadusta, jää arvoitukseksi.
Hauska oli huomata, että taustatyö tuntui olevan hallussa myös siten, kun kuvattiin menneisyyttä, jossa tytöt olivat ikäluokkansa huippuja, tytöillä oli klubin elikäs Hjk:n paidat päällä. Aivan kuten aikanaan suuri osa futaavista huipuista, ainakin tyttöpuolella, löytyi Hjk:n riveistä.
Tosin nykyään rinnalla on myös muita hyviä helsinkiläisjoukkueita, kuten Puistolan Urheilijat ja jopa Mps – pakko myöntää… Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi, tutustu tarkemmin Fc Venuksen menoon, vaikkapa leffan kotisivuilla. Niin minä jään fanittamaan leffan tekijöitä ja haaveilemaan kisalipuista Saksaan Futiksen MM-skaboihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti