Huh, huh mikä kiire

Olen monesti naureskellut ikäihmisten kanssa siitä, kuinka eläkkeellä kiire vasta alkaa. Kun esimerkiksi ajattelen omia isovanhempiani, heillä on jatkuvasti jotakin menoa. Saman homman olen huomannut itselläni. Se mikä erottaa kotiäidin ja eläkeläisen kiireen, työntekijän ja opiskelijan kiireestä on se, että kiire on itseaiheutettua. Toisaalta sen läsnäolo saa ihmisen näyttämään aktiiviselta, mutta siihen ei liity samanlaista vastuuta kuin työelämässä.

Työelämän tahti on koventunut ja kyllä kohtuuttomalta tuntuu kuunnella, kun ystäväni psykiatrisgeriatrisella osastolla venyttävät työpäiviä ja tekevät töitä vajaalla, kun sijaisia ei ole saatavilla. Kohtuutonta ja todellakin, töitä tehdään usein suorittaen. Mutta jos työelämässä on joka illat ja viikonloput kiireen täyteisiä, silloin kiire on usein vähän samanlaista kuin eläkeläisen tai kotiäidin. Tosin suorilta pois voi lukea opiskelijat, jotka saavat raataa yötä päivää ja heille vaan todetaan, että kyllähän nuori jaksaa – Kohtuutonta ja lukekaahan nuorten burn outien määrät niin eivät nuoretkaan aina jaksa, sanon minä.

Positiivinen kiire, joka saa itseni touhuamaan ja nautiskelemaan, monesti vain parantaa suoriutumistani. Tällä viikolla minua kyllä vähän huvitti, kun lueskelin kalenteriani ja joka päivällä oli ohjelmaa. Mietin mielessäni, onpa kiireinen viikko. Tarkemmin katsottuani huomasin, että iltaisin oli jokunen kokous, mutta päivällä oli jumppaa, soppakerhoa ja hierontaa joiden lisäksi siis pitää tarjoilla lapsille ruuat ja laittaa ne päiväunille. Onpa siinäkin suorittamista. Tosin liikunta ja kunnon lihashuolto auttavat jaksamaan ja selviämään paremmin kotiäityden tai oikeammin pientenlasten vanhemmuuden varjopuolista, kuten pätkässä nukutuista öistä ja kokoajan tehtävistä ylläritehtävistä –kuten kakkavaipoista tai vaikka tyhjennetyn kaapin uudelleen täyttämisistä.

No, joka tapauksessa kiire on kaiketi niin in, että kaikilla se pitää olla, josko vaikka keksittynä. Olen kuitenkin luvannut läheisilleni pitää älyttömän kiireen kurissa niin nyt kotona ollessa kuin työelämään palattuani. Ainakin viikonloput ja useat myös illat ovat pyhitettyjä tärkeille ihmisille, muuten turha touhottaminen vie voimat ja silloin, ei enää asiat edisty ja kukaan voi hyvin.