keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

JHL Edustajistovaalit - ehdokkaana numerolla 31

Edustajistovaalit 25.10. - 10.11.2006 - Olen ehdokkaana numerolla 31.

Inhimillisyys on turvattava työelämässä ja tästä asista haluan huolehtia. Kolmikantayhteistyö on hyvä tapa edistää työelämän inhimillisyyttä ja työntekijöiden hyvinvointia. Muun muassa näistä syystä olen ehdolla Jhl:n edustajistoon.

Ratkaisut on sovitettava ihmisen mukaan, ei järjestelmien. Kaikki ei voi olla kaupan. Ihminen tulee AINA ensin. Ei ole mitään syytä, miksi julkinen palvelu olisi kalliimpaa tai tehottomampaa kuin yksityinen. Palkalla on tultava toimeen.

MIRKA OKSA
(lähihoitaja, sosionomi (amk), kahden pikkumiehen äiti)

*************
Julkisten ja hyvinvoitiliiton helsinkiläisten ehdokkainden vaaliohjelma

JHL:N EDUSTAJISTO PÄÄTTÄÄ TÄRKEISTÄ ASIOISTA – ÄÄNESTÄ POSTIVAALISSA 25.10-15.11.2006

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto - JHL on maamme suurin ammattiliitto. JHL:n toimintaperiaatteen voisi tiivistää: ”Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.” Ihan kuin jalkapallo-ottelussa, yhdessä hyvällä joukkuehengellä tuomme voiton kotiin. JHL:n edustajiston vaalit ovat nyt ovella, joten kynä käteen, raapusta ehdokkaasi numero vaalilippuun ja laita vaalilippu postiin. Ei ole vaikeaa, joten toimi!

1. Ahneus on syvältä
Yksityistäminen ei ole tie onnelaan - pikemminkin päinvastoin. Markkinoiden armoilla eläminen ja jatkuva voitontavoittelu vaikuttavat työntekijöiden elämään kiirettä ja suorittamista lisäten - usein laadun kustannuksella. JHL:n tuleekin hillitä ahneutta suomalaisilla työmarkkinoilla ja edistää samalla solidaarisuutta. Naapurin pahoinvointi vaikuttaa väkisinkin meihin. Kaikki ei ole kauppatavaraa – Kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut.

2. Tavoitteena kiireetön työpaikka
Työhyvinvointi on keskeinen vastaus tulevaisuuden haasteisiin ja niihin vastaamiseen. JHL:n tulee olla vaikuttamassa työhyvinvointiin ja –ilmapiirin, vaatien hoivaa hoitajalle, laatua ja resursseja. Työpaikoilla ei voida toimia vain talouden ehdoilla. Sijaiset kehään! Yhden ihmisen ei tarvitse tehdä kolmen töitä – ei nyt eikä tulevaisuudessa. Selviydytään kunnialla – pistetään päättäjät kuuntelemaan suomalaisen hyvinvoinnin ääntä, JHL:n ääntä!

3. Perseet penkkiin, jos tilanne vaatii
Kansainvälisesti vertaillen Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin. Kuten olemme nähneet, niin rohkeus ratkaisee vaikuttamistyössä. JHL:lle on erityisen tärkeää toimia niin, että sopimusyhteiskunta säilyy. Yhteistyö ja sopiminen turvaavat oleellisesti alojemme työntekijöiden tulevaisuuden. Kuitenkin jos yhteistyö tarkoittaa, että todellisuudessa työntekijöitä ei kuunnella ja asiat vain heikkenevät, on otettava ikävämmät keinot käyttöön. Vastuullista on olla joskus vastuuton, kun puolustetaan hyvinvointia. On muistettava, että liian kiltit tytöt eivät saa mitään. Ilman hampaita ei voi purra ja JHL ei saa olla tulevaisuudessa hampaaton. Tarpeen vaatiessa me puremme.

Jokainen jhl:läinen on ammattilainen. Laita ammattilainen asialle ja äänestä Jhl:n edustajisto vaaleissa 25.10-15.11.2006. Nää ei ole arpajaiset, arpa ei ratkaise vaan vaaliliput. KÄYTÄ ÄÄNTÄSI!

Ei kommentteja: