Ajoittain minulle iskee kissa Karvisen maanantaikammo. Kun maanantaiaamu jo alkaa päin prinkkalaa, niin en edes uskalla haaveilla mukavasta päivästä. No, joskus ajankulku yllättää, mutta niin ei käynyt eilen.
Jo aamu enteili pahaa. Itse heräsin väsyneenä, koska olin lauantaina ulkoilemassa ystävieni kanssa, enkä nykyään osaa nukkua aamulla pitkään. Kakspuolveellä puolestaan oli noussut sunnuntai-iltana kuume ja hänkin heräsi väsyneenä ja kipeänä. No yhdeksänkuukautinen virnuilija puolestaan oli keksinyt oman ”uuden piristyksen” – puremisen. Vesseli taapersi tavallaan, vuoroin puremassa minua ja vuoroin veljeään. Luonnollisestikin reaktiomme nelihampaisen puremiin vaihtelevat ja pikkumies joko nauraa kikatti tai raivosi vihaisena. Toivottavasti tämä haukkailuinnostus menee nopeasti ohi.
Eikä siinä vielä kaikki. Aamulla päätäni jomotti, jotenkin kummalla tavalla ja poski tuntui jotenkin oudolta. Aamupalapöydässä huomaisin, ettei toisella puolella kyennyt puremaan ollenkaan. Eipä auttanut muu kuin soittaa hammaslääkäriin ja sieltä ohjattiin suuntaamaan Ruskeasuolle hammaslääkäriin. Edessä oli lastenhoito-ongelma, joka onneksi ratkesi niin, että Petteri tuli hoitamaan lapsia, jotta minä pääsin hammaslääkäriin. No, siellä sitä sitten jonotettiin parisen tuntia ja loppujen lopuksi hammas saatiin jotenkin – ainakin väliaikaisesti pelittämään.
Ilta meni kotosalla hujauksella kunnes nukkumaanmenoaika koitti. Nukkumaan meneminen kesti eilen sellaisen parituntia vuorovedoin. Elikäs kun toinen simahti, toinen starttasi untavastaan taistelun ja sai toisenkin piristymään.. ”Huh huh”, ajattelin talomme hiljennyttyä ja toivoin mielessäni, ettei seuraava tuskamaanantai tai ihan mikä tahansa tuskapäivä koita ihan pikaa uusiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti