Blogini vaikenee joksikin aikaa...

Elämäni onnistui yllättämään ikävällä tavalla. Tästä syystä tilanne on se, että tulevaisuuteni on avoin ja tietokoneella istumiseen ei ehkäpä ole enää mahdollisuutta. Lisäksi moni asia on niin arkaluontoinen, että vaikka itse voisinkin puhua niistä selkäsuorassa ihan missä vaan. En voi tehdä sitä läheisilleni, vaikka mieli tekisi.

Elikäs tilanne on nyt siis sellainen, että tere moro hei ja ehkä jossakin vaiheessa pystyn vielä kirjoittamaan asioista, mutta siihen asti heissulivei.

Tietoliikennettä ja maaseudun rauhaa

Tänään pohdimme, kuinka maailma on muuttunut ja tieto on kaikkien saatavilla. Keskustelimme asioista joita ei ollut ja niistä, jotka on käteviä. Minä sanoin, että olen yrittänyt olla bloggaamatta, koska nyt on loma. Toisaalta samaan aikaan kirjoittamisesta on tullut minulle tapa jäsennellä ajatuksia. Miksipä siis ei? No lopputulema taitaa olla se, että ainakaan minä en halua, että tekniikka on yhtä tärkeässä roolissa mökkeillessä tai lomaillessa kuin silloin, kun olen kotosalla.

Tekniikan avulla telttailu ja mökkeily kyllä tuntuvat mukavalta, etenkin lasten kanssa. En haluaisi mökkiloman olevan vain tutustumismatka alkeelliseen elämään vain myös samalla itselle loma jatkuvista arjen askareista. Tähän auttavat niin grillit kuin pumput kuin jonkunlainen viritelmä, josta saa sähköä.

Mieheni kanssa totesimme kuitenkin, kuinka onnellisena voi unohtaa kaikenlaisen hömpötyksen ja suurin murheemme on se, koska sadepilvi yllättää. Samaan aikaan innokkaat kaupunkilaiset kaivelivat kännyköistään sadetutkan pohtiakseen lähtisikö nyt järvelle vai jossakin muussa vaiheessa. No, tutka kertoi, että klo kahdeksan olisi sade ohi, eikä ukonilma vaaraa olisi ja sen jälkeen hyvät saumat järvihommiin.

Eläköön tekniikka ja maaseudun rauha. Blogissani seurannee myös jonkin tasoinen hiljaisuus jonkin aikaa…

Hätä ei lue lakia – Tuskassa tuskaisaa

Kävin eilen kurkistamassa Tuskafestarin menoa. Olo oli tuskainen jo muutaman arkihavainnon jälkeen. Ensimmäinen oli se, kun eksyin paikalle lähestulkoon yllättäen ja tätilookissa ja ystävänikin pinkissä rantamekossa, koska oli jättänyt avaimet kotiin ja saapui paikalle lähestulkoon suoraan Pikkukoskelta uimasta - elikäs erotuin ehdottomasti massasta enkä välttämättä edukseni. Toinen seikka oli se, kun huomasin, että pohjia olisi pitänyt ottaa kuin vanhaan hyvään aikaan elikäs kaksin käsin ja mielellään mitä väkevämpää juotavaa sitä paremmin - olisi päässyt ilmapiiriin mukaan.

No, minun ja ystäväni asusteet eivät todellakaan olleet heavy henkiset, mutta mielemme oli. Kunnon biletys ja mossaaminen olisi ollut aikas jees pitkästä aikaan. Tosin juuri kun pääsimme paikalle, porukka päätti suunnata Kallioon, jonne mekin ulkonäkömme perusteella sovimme hiukkasen paremmin.

Matkan aikana yksi jos toinenkin hätä yllätti ja ”pääsimme ihailemaan” Kallion ikiomaa käärmenäyttelyä miesten suihkutellessa pissaa yltympäriinsä. No, eipä noita vessoja joka kulmalta löydy ja samalla ainakin minä olen jostakin oppinut, ettei ravintolaan meinaa kehdata poiketa vain vessakäyntiä varten. Miksi siis miehet toimisivat näin, kun pissiminen käy sujuvasti minkä tahansa seinän viereen.

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Ketään ei muistutettu pissasakoilla tosin tuskinpa järjestysmiehillä tai poliiseilla siihen olisi aikaa ollut ja me löysimme itsemme mistäs muualta kuin Tenkasta karaoken parista.. No hauskaa oli ja tänään aamulla tuskaisena tunsin käyneeni Tuskassa.

Iloinen ylläri

En olisi uskonut, että hallitus pääsee sopuun kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Se että eduskuntavaalit lähestyivät lisäsi varmasti motivaatiota toimia hankeen etenemiseksi, mutta samalla teki kompromissin etsinnän haastavammaksi. Tiesin kyllä, että tovereilla oli kova halu saada asia etenemään, mikä olikin järkevä tavoite. Se että keskusta suostui juuri minkäänlaiseen kompromissiin, oli minulle erityisen positiivinen yllätys. No, nyt sopu on syntynyt ja esityksessä on paljon hyvää.

Suosittelen lukemaan lisää aiheesta Sdp:n, keskustan ja sisäasianministeriön nettisivuilta

Tasa-arvoa ja epätasa-arvoa

Tämän päivän Hesarista sai lukea, kuinka kaksi ruotsalaistoimittajaa, Liza Marklund ja Lotta Snickare, olivat kirjoittaneet kirjan ”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät pidä yhtä.” Uteliaisuuteni heräsi ja aion kaivaa kirjan kesälukemisekseni. Etenkin kun yksi parhaista lukemistani kirjoista on Liza Marklundin kirjoittama Uhatut, jota kaikessa synkkyydessään suosittelen lämpimästi luettavaksi. Tosin kirjan otsikko onnistuu haastamaan meidät naiset vastaamaan neuvottelukulttuurin hyväjätkäverkoston toimintaan samalla mitalla, mutta kysymys kuuluu edistetäänkö sen suuntaisella vastakkainasettelulla oikeasti tasa-arvoa.

Monessa suhteessa tasa-arvo ei toteudu, kun vertaa itseä muihin ihmisiin. Hyvä esimerkki on se, kuinka joku saa sossusta helpolla rahaa, vaikka todellisuudessa samat normit pätevät kaikkiin. Eikä sosiaalityöntekijällä ole suosikkeja. Tosin voin olla väärässäkin. No, joka tapauksessa tiedän, että tosien elämäntilanteiden vaikeuksia ja ongelmien vaativuutta, on helppoa peitellä ja vaikea arvioida ulkopuolelta. Täten on turha miettiä omassa päässä ja kritisoida sitä, mitä toisella on, miten helpolla hän on kaiken saanut ja mistä minä jään paitsi. Keskusteleva ja pohtiva arviointi yhdessä ihmisen itsensä kanssa auttaa helpommin ymmärtämään.

Vanhemmuus ja kotityöt ovat suurin epätasa-arvon ilmentymä – ainakin minun maailmassani. Moni vanhempi ihminen puhuu siitä, kuinka ihanaa on kun nykyajan isät osallistuu perheen arkeen ja eipä ole niin yksi ihminen epäillyt sitä osaako mieheni vaihtaa vaipan. Herätys! Samaan aikaan kyse on siitä, millaisia vanhempia me haluamme olla. Miten vastuu jaetaan vai omitaanko se jommallekummalle – yleensä äidille. Pöyristyttävin kommentti kuulu: ”Miehesi ottaa ja lähtee, jos joutuu siivoamaan.” No, huh huh. Tähän oli pakko todeta, jos yhdessä olomme on kotitöistä kiinni niin silloin saa lähteäkin.

Kuten Fc Venuksessa Anna totesi sponsorisopimuksen yhteydessä ”Toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset.” Todellisuudessa varmaankin kun verrataan tasa-arvoisuutta toiseen, emme ole koskaan täysin tasa-arvoisia, johtuen kulttuurisista ja biologisista seikoista. Tästä syystä meidän tulee pyrkiä siihen, että mahdollisuudet elämässä jakautuvat mahdollisimman tasaisesti ja hyväksyä se, että täydellinen tasa-arvo on ideologinen fantasia, jota rajottaa realismi.

Tosin pitäähän sitä osata puhaltaa yhteen hiileen myös naisten kanssa – me kun havaitsemme usein samantyylisiä epäkohtia, toimimme parhaana vertaistukena toisillemme ja eläähän feministi vahvana minussakin. Joka tapauksessa pakko on saada käsiin tuo ruotsalaistoimittajien kirja.

Mieluummin näin

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että Helsinki pyytää valtioneuvostoa liittämään osan Sipoota ja pienen osan Vantaata pakkotoimin Helsinkiin. Hyvä niin, etenkin Sipoon osalta kyse on Helsingin luonnollisesta kasvusuunnasta ja Vantaan osa taas tarvitaan, jotta aluekehitystä voidaan sillä suunnalla jatkaa järkevällä pohjalla.

Mieluummin näin, kuin pk-seudun kaupunginvaltuustojen yhteiskokouksessaankin hyväksymällä tavalla, eli Vantaan ja Helsingin välisellä maavaihdolla, jossa Ala-Tikkurila olisi liitetty Vantaaseen. Ala-Tikkurilan liittämiselle Vantaaseen ei ole mitään maankäytöllisiä perusteita, se olisi ollut lunnasmaksu, joka olisi pitänyt maksaa Helsingin kipeästi tarvitsemista maista. Jos ja kun nyt esitetyt pakkoliitokset toteutuvat niin, luonnollisesti tätä maanvaihtoa ei tarvita.

Kunnallisen itsehallinnon yli pitää pystyä kävelemään, silloin kun se on este terveen järjen käytölle, kuten nyt Sipoon osalta on käynyt. Helsinki on taatusti saanut taustalta myönteisen signaalin aikeilleen, muutoin tuntuisi hullulta, että lähdetään isolla julkisuudella kokeilemaan kepillä jäätä. Eli suomeksi sanoen veikkaanpa, ettäliitokset tulevat toteutumaan valtioneuvoston siunauksella.

Hiki valuu ja Juhannus lähestyy

Viime päivät olemme saaneet nauttia ihanan lämpimistä hellepäivistä ja samalla myös suunnitella perheemme kesälomaa. Ensin kuitenkin edessä on grillausjuhannus ystäviäni mökillä kahden perheen lasten ja aikuisten kesken. Odotan kesän tuomia nautinnon hetkiä ilolla.

Vaikka koko kevään odottelinkin kesää, olen joutunut taas kerran toteamaan, että kaikissa asioissa on kaksi puolta. Hellepäivä on nautinnollista, jos sen saa viettää lököillen tai ainakin lomaillen. Esimerkiksi pyöräily hellepäivänä on suuri nautinto, kun välillä voi pysähtyä johonkin uimaan pulahtamaan tai ostamaan jätskin. No, toinen puoli on se, kun raahaa kahta ipanaa ympäriinsä hiki valuen ja lapset huutaen. Silloin tulee talvea ja viileämpiä ilmoja ikävä.

Tänään tehtävänämme on vielä pakata tavarat juhannuksen viettoa varten ja laittaa koti siihen kuntoon, että mieheni, joka tulee juhannuksen viettoon, kun työt sallivat, kykenee tekemään tekemättömiä muuton viimeistelyhommia. Joka tapauksessa nyt hiki virtaa ja lapset huutavat, kun eivät haluaisi käydä nukkumaan.
No, joka tapauksessa, hommat on hoidettava ja kun pojat painavat päät tyynyyn niin vanhemmat pikapakkaavat auton, jotta minä pääsen starttaamaan sen huomenna aamulla. Poistun nettipäätteeltä ja palaan aikaisintaan maanantaina. Tästä syystä haluan olla mieluummin ajoissa, kuin myöhässä toivottaen: ”Hauskaa ja nautinnollista Juhannusta joka iikalle, joka tämän kirjoituksen lukee!”

PS. Koska äidit tekevät useita asioita yhtä aikaa, tuli tämä blogitekstikin jossain välissä tehdykssi kello 19.00-19.05 ja 20.10-20.15. ja 21.05-21.10…

Videoesittely

Viikonloppumme hävisi hujauksella. Joka tapauksessa lauantaina talletettiin eduskuntavaaliehdokkaiden esittelypuheenvuorot. Aikaa esitellä itsensä oli max 30 sekuntia ja puhe piti muistaa ulkoa, jotta se saataisiin mahdollisimman helposti ja nopeasti purkkiin. Puhetta kehotettiin harjoittelemaan kotona kellon kanssa ja peilin edessä, mikä tietenkin kävi kuin tanssia kahden pienenlapsen äidiltä...

No, joka tapauksessa minun esittelypuheenvuoroni kuului seuraavasti: ” Mä oon Mirka Oksa 28 -vuotias lähihoitaja, sosionomi ja kahden pojan äiti. Rakkain harrastukseni on jalkapallo ja mä uskon siihen, että ihan kuin kentälläkin, niin myös elämässä ja eduskunnassa saavutetaan tuloksia vastuullisuudella, yhteistyöllä ja ilolla. Tarvitaan oikeanlaista asennetta. Tunnelin päässä on valoa!”

Jännityksellä odotan, onnistuiko puheenvuoro toivotulla tavalla ja niin, ettei se kuulosta kuin puhelinmyyjän ääni puhelimessa lukiessaan paperista myyntipuhetta. Toivottavasti puheeni on eloisa, vaikka en saanutkaan vierailevaa tähteä, Neo poikaani, mukaan videolle. Kuitenkin kuvaus tilanteessa minulle kävi vanhanaikaisesti. Suunnitelma oli tarkka ja hyvä, mutta kun tuli toiminnan aika niin tilanne hajosi sirpaleiksi, poika kieltäytyi yhteistyöstä ja äiti improvisoi shown.

Vastakkainasettelua: Lapsi päiväkotiin vai kotihoitoon?

Ajoittain keskustelu lastenhoidon järjestämisestä saa "eipäs juupas" –piirteitä. Toivon, että pikku hiljaa oppisimme miettimään asioita muutenkin kuin niin, että tämä on minun lapselleni paras ratkaisu, sen on oltava sitä myös sinun lapsellesi. Voin kokemuksesta (minun elämänkokemuksestani;) ) sanoa, että samat toimintamallit, eivät sovi kaikille.

Meidän perheen ratkaisu on kotihoito ajankäytöllisistä syistä. Nyt jo painimme jatkuvasti sen kanssa, onko perheellämme riittävästi aikaa koko perheellä yhdessä, pojilla isin kanssa, pojilla äidin kanssa ja vanhemmilla kahdestaan. Tosin me olemme siitä erikoinen perhe, että yritämme osallistua politiikkaan lasten hoidon ohella. Lisäksi harrastukset auttavat meitä vanhempia jaksamaan, mutta ne yleensä deletoidaan ajan puutteen vuoksi.

Ymmärrän sen, että kaikille kotona oleminen ei sovi ja joskus lasten kehityksen kannalta on parempi olla päivät päiväkodissa kuin kotona. Hoidon laatu vaihtelee varmasti myös riippuen lapsien tarpeista ja vanhemmista. Uskon kuitenkin, että meidän lasten kohdalla lasten kehitys turvataan nyt parhaiten kotihoidossa. Tosin äitinä tarkkailen jatkuvasti lapsiani ja arvioin heidän tarpeitansa – eikä tuota tiedä, koska tarvitsee alkaa kehitellä uudenlaisia ratkaisumalleja.

Joka tapauksessa uskon, että perhe- ja työelämän yhteen sovittaminen käy parhaiten, kun yhteiskunnan taholla mietittäessä joustavia hoitoratkaisuja ja työelämän joustoja, ei olla turhan fanaattisia suuntaan, jos toiseenkin. Faktat siitä, että perheet ovat erilaisia ja perheiden tarpeet tulee kuitenkin tunnistaa.

Olisinpa älykäs prinsessa

Maailman tuleminen syliin herättää monenlaisia tuntemuksia. Jokainen tietää, että kauneudesta, sopusointuisuudesta ja kaikin puolin täydellisyydestä ei ainakaan haittaa ole. Mitä enemmän osaat ja tiedät, sitä paremmin pärjäät. Tosin taito on sekin, kun onnistuu peittämään tietämättömyyden. Hurjaa itsepetosta. Kuka loi kuvitelmat täydellisistä ihmisistä. En ymmärrä, mutta tiedän että kukaan ei ole täydellinen ja jos joku osoittaa olevansa, kyseessä on hurja feikkaus.

Olen aina kannattanut ihmisten hyvää oloa. Minulle on aivan sama onko ihmisillä silikoonirinnat tai leikatut lonkat, jos näillä keinoin heidän elämänsä muuttuu onnellisemmaksi. Ajoittain törmään fiilikseen, että nyt olisi vaan niin paljon hauskempaa ilman hyllyvää keskivartaloa. Kuitenkin jos tai kun jalkani ovat olleet mustelmilla jalkapallomatsin jäljiltä, se ei ole kelvannut syyksi jättää minihametta laittamatta. Tosin nykyään viihdyn muuten paremmin pitkissä leningeissä.

Älykkyys on nykymaailmassa rajallista. Usein ihmiset erikoistuvat yhteen asiaan ja hanskaavat sen perin juurin, jolloin heitä arvostetaan asiantuntijoina. Minä en koskaan ole halunnut fakkiutua yhteen asiaan, vaan suuri intohimoni on ymmärtää useita asioita. Aikanaan mieheni ihmettelikin, miten voit olla yhtä kiinnostunut astrologiasta kuin Aidsia käsittelevästä keskusteluohjelmasta. Hyvin, minä vastasin.

Näinpä, minä rakastan elämässä sitä, että jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa niin ihmisissä kuin asioissakin. Minusta on rehellistä hyväksyä se tosiasia, että jokaisessa on joitakin vahvuuksia ja joitakin heikkouksia. Jos ei kykene niitä näkemään, vika on katsojassa. Vikoja ja epätäydellisyyttä kun on paljon helpompi havaita kuin erilaisia poikkeavia kykyjä. Eipä muuta kuin kykyjä etsimään.

Jalkapalloa jalkapallon väliin

Jos haluat muistella menneitä ja vaikkapa Maradonan legendaarista maalia niin suosittelen käymään osoitteessa http://www.futbolvideos.net/

Eipä muuta kuin ollos hyvä. Tarjolla on jalkapalloa jalkapallomatsien väliin.

Suuri jalkapallofani

Tänään sekä keskustelimme asiasta, että päädyimme lopputulokseen. Eli millainen on todellinen suuri jalkapallofani. Se ei ole sellainen, joka katsoo jokaisen MM fudiksen ottelun tv:stä silmä kourassa. Eikä varsinkaan sellainen, joka herää jalkapallon pariin vain kerran neljässä vuodessa.

Aito rakkaus lajiin on sitä, kun kesken Englanti-Paraguay matsin kaivaa pallon esiin, huutaa "mä pela pallo!", tuo kengät puettavaksi jalkaan, vetää sormesta ulos ja suuntaa viereiselle kentälle pelaamaan palloa sen katsomisen sijasta. Ja vielä kun löytyy suunnilleen samanhenkistä peliseuraa niin sieltä ei sitten poistuta kuin itkun ja raivoamisen kanssa isin olkapäillä.

Tämmöiseen fanitukseen en ole ennen törmännyt!

Palmia pärjää

Palmia otti ja voitti suurimman osan siivous- ja ruokapalvelukohteista Opetusviraston kilpailuttaessa koulujen tukipalveluja. On hienoa ja erittäin mielenkiintoista nähdä Helsingin omistaman liikelaitoksen vievän kymmenestä kilpailutetusta palveluryhmästä seitsemän.

Ammattitaito ja laadun tekeminen on opittu kunnan omassa tuotannossa. Eli kunnan oman tuotannon kouluttamat tekijät voittavat 7-3 yksityisen puolen tässä ensimmäisessä ottelussa. Hyvä näin, vaikka samalla pitää olla huolissaan mm. hävittyjen kohteiden henkilöstöstä ja heidän työsuhteidensa ehdoista. Ottelun tulos on sen verran yllättävä, että sitä voisi lähestulkoon verrata siihen, että Suomi voittaisi jalkapallossa Brasilian;

Tulee olemaan myös äärimmäisen tärkeätä seurata, miten yksityisen puolen kohteet pärjäävät vertailussa Palmialle. Vertailun jälkeen pitää olla valmiutta tekemään johtopäätöksiä myös kilpailutuksen jatkon suhteen.

Yksi riski on myös se, että yksityinen puoli ei välttämättä vielä vyöryttänyt kilpailussa täysillä, vaan tyytyi hankkimaan nyt jalansijan ja kokemuksiensa jälkeen lähtee markkinaosuudet silmissä seuraavalla kierroksella polkemaan hintaa alaspäin tosissaan - ja nappaamaan kohteita Palmialta pois.

Kaipuu maailmalle

En muista, koska olisin ollut kotosalla näin paljon kuin tänä keväänä. Kevään reissut ovat suuntautuneet kotimaan kaupunkeihin, joissa olen käynyt useita kertoja. Esimerkiksi kokousreissuilla on käyty Lahdessa ja Tampereella.

Luonnostaan olen liikkuvaa tyyppiä, joka on utelias tutkimaan, mitä mistäkin maailman kolkasta löytyy. Tänä vuonna olen perehtynyt kotikulmiin, missä sinällään on niin hyvät kuin huonot puolet. Joka tapauksessa villi sydämeni kaipaa nyt maailmalle ja lompakkoni yrittää pitää minut kotimaassa tai pikemminkin kotona.

Joka tapauksessa saapa nähdä kuinka käy, kun luovuuteni sopivan väsymyksen valloittamana pääsee valloilleen. No kerran täällä elellään ja kyllähän elämästä täytyy nauttia. Kun vaihtoehdot ovat, että kitkuttaa rahan kanssa aina tai tuhlaa ja nauttii rahasta hetken ja kitkuttaa sen jälkeen oikein koko riemun edestä niin ainakin minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon ja leikin mieluummin upporikasta ja rutiköyhää edes hetken … ja tietysti vastuullisuuden rajoissa.

Koirankakan vastustajaksi

Yleensä minua on aina keväisin huvittanut alkava koirankakkakeskustelu. Siis jauhanta siitä, että "voi teitä, kun ette kerää koirienne jätöksiä pois" ja sitten koiranomistajat vastaavat ja niin edelleen. Asia kun nyt ei ole mitenkään tärkein, edes ympäristössä olevien roskien kannalta.

Tänään tosin ei enää huvittanut yhtään. Leikkipuistosta kotiutuessa huomasin kaksveen astuneen oikein huolella oikein huolellisen sitkeään koirankakkaan. Putsaa siinä nyt sitten kakkaa kengistä, kun pieni mies säestää vieressä, että "kaka! kaka! Yääh! Plääh!" Ja samaan aikaan painaa päiväuniaika päälle... Ensimmäisen kerran tuli mieleeni liittyä koirankakan vastustajiin.

Ei sillä. Suurin osa koiranomistajista huolehtii jätökset ihan kiitettävästi pois. Valitettavasti ei tarvita kuin se yksi tapaus ja taas ottaa (jotakuta) päähän. Tällä kertaa se satuin olemaan minä.

Nyt on lapsen kengät ulkona tuulettumasta, jos hajunkin saisi vielä pois. Kohta katotaan tarvitsevatko ne vielä perusteellisempaa pesua, vai selvittiinkö pintapuhdistuksella.

FC Venus fanitusta

Viimeksi olen ollut leffakoukussa Pretty Womaniin, joskus yläasteella. No se leffahan on legenda, mutta nyt tajuntaan onnistui iskemään oikein kotimainen laatuleffa Fc Venus. Syitä on kaiketi monia: Oma jalkapallotausta, hömppäkomediafriikkiys, romanttisuus ja romanttisten rakkaustarinoiden ainainen kaipuu. Kukapa olisi uskonut, että moinen futisleffa saa kyyneleen silmään vielä kolmannella katsonta kerralla. Niinpä – Tämä kosketti syvältä.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kyseinen leffa yllätti loistavuudellaan ja aitoudellaan. Leffasta huokuu aito futishurmos ja joukkuehengen voima. Me-henki ja energia, jota minulla on usein futisajoilta ikävä. Loistavaa elokuvassa oli myös tilannehuumori ja suurten tunteiden läsnäolo niin kentällä kuin arkielämässä. Niin, ja joka katsontakerralla asioihin tuntuu löytyvän uusi taso, johtuneekohan se tästä ikävästä flunssasta vai leffan laadusta, jää arvoitukseksi.

Hauska oli huomata, että taustatyö tuntui olevan hallussa myös siten, kun kuvattiin menneisyyttä, jossa tytöt olivat ikäluokkansa huippuja, tytöillä oli klubin elikäs Hjk:n paidat päällä. Aivan kuten aikanaan suuri osa futaavista huipuista, ainakin tyttöpuolella, löytyi Hjk:n riveistä.

Tosin nykyään rinnalla on myös muita hyviä helsinkiläisjoukkueita, kuten Puistolan Urheilijat ja jopa Mps – pakko myöntää… Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi, tutustu tarkemmin Fc Venuksen menoon, vaikkapa leffan kotisivuilla. Niin minä jään fanittamaan leffan tekijöitä ja haaveilemaan kisalipuista Saksaan Futiksen MM-skaboihin.

Ajanjakso päättyy ja toinen alkaa

Hilpeydellä muistelen mennyttä aikaa niin Kääpäkujalla kuin Demarinuorissakin. Hymy hyppää suulleni välittömästi, kun muistelen vanhoja tupareitamme ja sitä, millaisen ensivaikutelman onnistuimme jo ensimmäisillä kemuilla naapureissa herättämään. Sama mietteliäs hymy nousee kasvoilleni, kun mietin joitakin ammattimaiseen tapaan suoritettuja junttaoperaatioita, joiden olemassaoloa suuri osa ei ole edes huomannut - No hyvä niin.

Monen monta seinää on nyt maalattu ja uusi kotimme näyttää pikku hiljaa ihan oikeasti meidän kodiltamme. Paikalta, jossa on helppo nauraa ja iloita kuten myös surra ja itkeä. Tunne tällä hetkellä on iloisesti myhäilevä Neon kiljuessa riemusta, kun ihmisiä, menoa ja meininkiä löytyy ihan kodin läheltä – Oikea ratkaisu tuli tehtyä ihan varmasti lasten kannalta ja ilman Fab5:ia kotimme näyttää edelleenkin kivalta. Tosin kyllä herrojen henkäys vielä täälläkin näkyy.

On ollut mielenkiintoista huomata, että niin kuin aikanaan, myös nykyään sosialidemokraattisten nuorten toiminnassa usein asiat ja niiden edistäminen jäävät kaikenlaisen asenteellisen hömpötyksen jalkoihin. Aikani sosialidemokraattisissa nuorissa loppui ihan yhtä ihmeellisesti kuin se aikanaan alkoi. Ensimmäisessä Helsingin sosialidemokraattisen nuorisopiirin tapahtumassa kaikki mahdollinen oli kädetetty. Yksi alaikäinen nuorukainen hävisi kesken koulutuksen, puhujia ei näkynyt eikä kuulunut ja kirjallisen valituksen myötä yhdistyksen hallitus otti ritolat. Onneksi toiminta ei enää ole lähelleenkään yhtä heikossa hapessa. Joka tapauksessa uusi hallitus kasaan uuden puheenjohtajan johdolla ja minäkin pompsahdin hallitukseen, vaikkakaan en ollut ehtinyt liikkeessä toimia. Onneksi minulla oli kansalaisjärjestötausta, jotta mukaan pääsi vähin vaivoin.

No touhu oli edelleen holtitonta ja valtataistelu hupaisaa. Joka tapauksessa sain kyseenalaistajan roolin, kun jokin pääni sisällä herätti epäluottamukseni toimintaa ja taloudenpitoa kohtaan. Jonkin ajan päästä varapuheenjohtajana hyppäsin puheenjohtajan saappaisiin, koska puheenjohtaja suuntasi ulkomaille opiskelemaan. Samaan aikaan huomasin uppoavani suohon yhdessä helsinkiläisen nuoren sosialidemokratian kanssa. Järjestö oli kuralla ja mieleni olisi tehnyt luovuttaa, mutta jalkapalloilija sisälläni muistutteli – kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa.

Kovuutta koeteltiin muun muassa verottajan, poliisin ja erään toimittajan toimesta. Luojan kiitos, entisen työntekijän tilalle nuorisopiiriin valittiin hyvä, luotettava työntekijä ja epäselvyyksien selvittely aloitettiin toden teolla. Iso kiitos silloin kuului myös liiton edelliselle puheenjohtajalle –juristille Kallelle, joka auttoi meitä tulkitsemaan lakeija, kuinka missäkin asiassa tulee menetellä, ettei soppa pääse pahenemaan. Kahdessa vuodessa Helsingin nuorisopiirin talous saatiin kuntoon ja toiminta paremmalle mallille. Ilokseni nyt helsinkiläiset demarinuoret saavat nauttia tuona aikana työllä ja tuskalla aikaan saadusta asiallisesta hallinnosta.

Viimemetrit demarinuorten toiminnassa vastuunkantajana ovat olleet turhauttavat ja kun maahanmuuttoasioista ei edes keskusteltu, seitsemän vuotta demarinuorissa päättyi asioiden kannalta yhtä kurjasti kuin alkoikin. Ensin keskustelua ei piireissä herännyt, kun oli keskustelun aika. Liittokokous puolestaan ei kyennyt edes keskustelemaan asioista tai käsittelemään esityksiä, joita jotkut aktiiviset nuoret demarit olivat tehneet. Ei siis kovin rakentavaa asioiden eteenpäin viemistä. Välillä mietin, ymmärsivätkö edustajat olevansa demarinuorten tärkeimmässä vaikuttamisen paikassa, tai jos tajusivat, olen huolestunut, ettei vaikeista ja monimutkaisista asioista kyetty löytämään minkäänlaisia linjauksia. Taisipa taasen käydä niin kuin liian usein politiikassa, keskustelusta suurin osa ajasta käytetään ”koirankakka” keskusteluun. Niinpä, näin ei todellakaan kehitetä sosialidemokraattisempaa maailmaa.

Monessa suhteessa oloni on joka tapauksessa tyytyväinen. Uusi kotimme on mielestäni hienompi ja toimivampi kuin edellinen. Voin huokaista helpotuksesta, kun lasten kouluun meno koittaa, koska koulumatka tulee olemaan turvallisempi. Samaan aikaan politiikassa motivoivasta tekemisestä on valinnan vaikeus. Monta mukavaa projektia on edessä ja jokusia mukavia muistoja. Niin ja tietenkin joitakin ystäviä, jotka jättivät jäähyväiset demarinuorille, mutta säilyvät elämässämme edelleen.

Haluan omalta osaltani toivottaa myönteistä tulevaisuutta 100 -vuotiaalle Sosialidemokraattiset Nuoret ry:lle, viisaita päätöksiä ja järkevää vääntämistä. Niin ja viimeiseksi ONNEA VIELÄ KERRAN UUDELLE LIITTOJOHDOLLE!

Muutto ja tietokoneen pakkaaminen

Kun äsken tuossa pääsin Petelle vastailemaan aktiivisesta kirjoittelusta. Nyt kuitenkin tilanne on se, että minulla on blogivieroitusviikko. Elikäs enää en pääse karkuun muuttoahdistusta, vaan nyt on aika toimia.

Eipäs muuta kuin mukavaa viikkoa. Minä lähden huiskimaan pensseleillä maalia seiniin ja pakkailemaan tavaroita. Seuraavaksi pakkaamisessa on tietokoneen vuoro.

Ehdolle maalisvaaleihin, mikäli puolueväki suo

Monesti politiikan keskustelut käydään Hesarin palstojen ja muiden median nostamien epäkohtien pohjalta. Minä en halua toimia niin. Haluan toimia yhteisvastuullisesti havaiten arjen ilmiöitä. Ei vain asioita, joista lehdet kirjoittavat. Vaikkakin pitkä poliittinen ura saattaa etäännyttää arjesta, en anna sen tehdä niin minulle. Tosin olen monessa suhteessa etuoikeutettu. Minä saan elää siellä, missä juureni ovat. Voin oikeasti sanoa suhteellisen hyvin tuntevani kotikonnun hyvät puolet, vaikkakin maailma muuttuu koko ajan.

Useat lapsuuden ystäväni kuuluvat edelleen elämääni ja nekin, joihin ei tule pidettyä ihan jokapäivä yhteyttä tietävät, että minä olen täällä ja minä tiedän että hekin ovat. Kuten aina niin myös nyt, elämäntilanteet pitävät meidät erossa ja tuovat yhteen. Kuten aikanaan, kun lähdin opiskelemaan Mikkeliin, useat ystäväni suuntasivat ulkomaille ja jotkut armejaan. Sen jälkeen me palattiin kotikonnuille ja elämäntilanne toi meidät taas yhteen.

Nyt perhe, lapsettomuus ja sinkkuus pitävät arkemme erillään, mutta siltikin törmäilemme ajoittain. Niin ja ainakin tekstiviestit etenkin merkkipäivinä löytävät perille. Monet ”mamma –kaverini” ovatkin tuttuja jo nuoruudesta ja samoin monet ystäväni erilaisista elämäntilanteista ottavat yhteyttä, kun kaipaavat luotettavaa juttukaveria ja olkapäätä jota vasten itkeä maailman pahuutta. Niinpä, minulla on ja haluan, että minä voin jatkossakin priorisoida ajankäyttöni niin, että ystäviä ei jätetä.

Vaikka elämän kohtaaminen ajoittain ottaa koville, haluan kohdata elämän sellaisena kuin se on. En halua uskotella, että kaikilla menee hyvin tai että ne ikävät asiat, joista saamme tilastofaktoja lukea, eivät kosketa minua tai läheisiä. Ne kun nimittäin koskettavat ja jokaisen elämässä on omat kuoppansa. Näiden kuoppien täyttäminen tarkoittaa usein onnistunutta politiikkaa, vaikkakin onnistuneiden pitkän linjan ratkaisujen löytäminen on vaikeaa yrittää pitää.

Yhteiskuntamme pahuus, yhteisöjen turvattomuus, ihmisten välinen epäkunnioitus, etenkin henkisen terveyden rappeutumine, epäluotettavat ihmis- ja yhteiskuntasuhteet näyttävät olevan yllättävän monen tuntemani ihmisen arkea. Tosin kyseessä on niin suuria negatiivisia ilmiöitä, ettei niitä oikein puolessa minuutissa tv:ssä esitellä, mutta politiikan on kyettävä niitä käsittelemään ja ratkaisemaan.

Arjen problematiikka ja monenmoiset ystävieni ja tuttavieni kohtaamat ongelmat saavat minut mietteliääksi ja miettimään maailmaa. Uskon, että tunnen tarpeeksi suomalaisten ja etenkin helsinkiläisten arkea ja samalla yhteiskuntaamme ja poliittista päätöksentekoa, jotta olen lupautunut ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Jos työt maaliskuussa 2007 kutsuu, otan haasteen ilolla vastaan. Ehkä maailmasta pitäisikin yrittää tehdä helpompi ja yksinkertaisempi.

Ystävät ja läheiset ovat todellakin se syy, miksi olen mukana politiikassa ja toivon todella, että vanhempani ja isovanhempani saavat elää arvokkaan vanhuuden. Siinä missä toivon, että lapseni ja jonakin päivänä lapsenlapseni saavat elää vieläkin paremmassa maailmassa, missä minä ja minun ikäluokkani on elänyt. Tosin, eipä sekään olisi paha, jos minunkin ikäluokka vapauttettaisiin arjen ahdistuksesta. Todellakin - työ ei taida ihan heti loppua.

Tule rohkeasti mukaan tukiryhmääni. Ota yhteyttä mirka@oksa.info

Humanisti poliitikko

Yhteiskuntamme eriarvoistuu ja moniarvoistuu koko ajan. Joidenkin ihmisten elämää on vaikea ymmärtää ja toisten helpompaa. Jotta saisi vielä muut päättäjät ymmärtämään asioita useista näkökulmista täytyy välillä yleistää. Esimerkiksi kun keskustelin tästä huumeiden lailistamisesta narkomaaniystäväni kanssa, ei hänkään tätä ajatusta kannata. Välillä tuntuukin, että makrotason asioiden tuominen poliittiseen keskusteluun sujuu helpommin kuin arkihavaintojen, ne kun eivät ole faktaa. Tosin monia arkisia asioita on hyvin vaikea tutkia ja mutu tieto on ainoa, jota on saatavilla.

Ihmisten kategorisointi ei aina ole järkevää, mutta joskus asioiden käsittely ja pelkistäminen vaatii sitä. Esimerksi eihän lähiössä asuva kotiäiti voi elää noin tai juuri näin lähiöiden kotiäiditkin elää. Arkihavaintoja yleistäessä saattaa mennä metsään, mutta ainakin herättää keskustelua. Lisäksi on se mahdollisuus, että osuu naulan kantaan ja saa asian ratkaistua –naulan lyötyä loppuun yhdellä hutkasulla.

Helpompaa olisi olla makrotalouskäyriä tsekkaava ekonomisti tai kunnon putkiaivoinen rekkakuski.

Muutto edessä

Olen ihminen, joka piristyy aina, kun elämä yllättää. Tällä kertaa yllätyin, kun huomasin, että me ihan oikeasti muutamme. En todellakaan olisi vuosi sitten uskonut, että edes harkitsisimme muuttoa. Tosin elämä teki temput, kun toinen pieni mies astui elämäämme. Arki ei vain tässä asunnossa nyt suju parhaalla mahdollisella tavalla. Kuten elämässä yleensäkin ja etenkin politiikassa: Ongelmat on tarkoitettu ratkaistavaksi, pelkkä puhe ei riitä.

Elikäs tuumasta toimeen ja tässä sitä nyt ollaan. Seuraava viikko kuluu pahvilaatikkojen ja jätesäkkien keskellä pakkaillen tavaroita. Ja jo nyt toivottomuus on ajoittain iskenyt. Projekti kun ei ota edetäkseen, vaikka touhuamme yötä päivää. No yksi on varma, kun pojat suuntaavat lauantai yöksi mummolaan, jos kaikki saadaan pakattua, me mieheni kanssa suuntaamme jäähyväisoluelle lähibaariin. Jos hommat eivät lopu ennen pilkkua, niiden loppuessa taidamme kaatua väsyneenä sänkyyn toivoen, että saisi nukuttua mahdollisimman hyvät yöunet.

Onnistuimme näet tekemään myös ensi viikon alkupuolesta itsellemme haastavan, kun päätimme hioa yläkerran lattian ja samalla vääntää uuteen kotiimme pintaremonttia niin paljon kuin aikataulu sallii. Keskiviikkoiltana pitäisi kantaa tavarat uuteen kotiin ja torstaina meidän molempien on selviydyttävä Tampereelle Demarinuorten liittokokoukseen. Jokunen ystäväni onkin todennut: ”Te olette uskomattomia (lue hulluja). Eräs ystäväni puolestaan sanoi: ” Onnea ja menestystä! Eipä taida onnistua!” Monesta suusta on kuulunut kysymys: ” Miten te aina onnistutte?” Niinpä haasteitahan me kaivataan ja aina me jotakin ollaan keksitty, joten eiköhän tälläkin kertaa.

Niin ja tuparit on tarkoitus pitää pikapikaa elikäs heti kesäkuun alusta, kun vain saadaan kutsut postiin. Elikä jos kuulut ystävä ja kaveriporukkaamme tai luulet kuuluvasti niin tähän voi asennoitua kuin kutsuun. Me kun ollaan aikamoisia viimetipan bilekutsujia.. ;)

Rikkaampi ikäluokka kuin edellinen?

Olen usein törmännyt kommenttiin, että "teillä nuorilla pyyhkii paremmin kuin vanhemmillanne ja sitä paitsi te tulette perimään ihan eritavoin omaisuutta kuin aikaisemmat ikäluokat ovat tehneet". Tämä pitää ehkä paikkansa - tai sitten ei. Ainakin minä toivon, etteivät vanhempani ja isovanhempani säästä sukanvarteen nyt.

Hautaan nimittäin eivät rahat tule mukana. Omaisuus tarjoaa vanhemmilleni ja isovanhemmilleni mahdollisuuden valita haluaako kitkuttaa arkea ja asua hyvin omistusasunnossa ja käydä mökillä, vai muuttaisiko pienempään asuntoon ja eläisi arkea vähän leveämmin. He saavat itse valita.

Toisaalta kommentit meille nyt työikäiselle ikäluokalle mahdollisesti periytyvästä omaisuudesta, tuntuvat kohtuuttomilta. Ensinkin se, että se omaisuus kilahtaa tueksemme luultavasti kahdenkymmenen vuoden päästä, jolloin lapsemme ovat jo aikuisia, opintolainat on maksettu ja sadan tuhannen euron elikäs mummon markkoina reilun millin asuntolainasta on toivottavasti jäljellä enää rippeet. Tosin, voipi olla niinkin, että korot nousevat kuin laman iskiessä ja silloin useille helsinkiläisille saattaa käydä kuin aikanaan monelle kävi. Tulot eivät todellakaan kata menoja.

No perintöä tai ei. Kyseessä on asia, joka tuskin tekee ketään onnelliseksi. Usein päinvastoin. Minä en ainakaan halua olla tappelemassa kenenkään perinnöistä tai siten halua vaikuttaa siten kenenkään arvokkaaseen ja inhimilliseen vanhuuteen. Tästä syystä toivon, että isovanhempani nauttivat elämästään enemmän niin, että ostivat ihanan uuden auton silläkin riskillä, että 85 vuotiaan vaarini ajokortin uusiminen vuosittain ei enää ole itsestään selvyys. Ainakin yksi hänen unelmansa tuli täytäntöön ja parempi niin, vaikka ei perintöä jäisikään.

Eka kerhopäivä

Neon ensimmäinen kerhokerta, onnistui ilokseni kohtalaisesti. Vaikka herra jäi nyyhkyttäen Ellanalle (kuvassa) kainalossa vilkuttelemaan, palatessani pikkuherraa hakemaan kotiin hän tervehti minua tyytyväisenä ja kuin iso poika konsanaan. Hän keräili kimpsunsa ja kampsunsa leikkipuiston sisätiloista ja sanoi: "Autolla".

Pientä itkeskelyä oli ilmennyt muutaman tunnin aikana ja samalla muutaman kerran pikku mies oli kysellyt äitiä, mutta sehän on normaalia. Tosin epäilen, että itkeskelyyn saattaa syynä olla ikävän sijaan korvatulehdus. Pojalla irtosi putki korvasta pari viikkoa sitten, jonka seurauksena iski välittömästi korvatulehdus. Maanantaina sitten loppui antibioottikuuri, mutta se vaikuttaa vielä muutaman päivän, joten emme ole vielä sännänneet korvalääkäriin.

No joka tapauksessa kotiin päästyämme pieni väsynyt mies sanoi minulle: ”Mä pitsaa” ja jatkoi ”Mä nukkuu”. Niinpä, eväänä oli pitsaa ja nyt herra makaa sängyssään. Kohta lienee edessä on matka höyhensaarille.

Neo ekaa kertaa eväsreppu -kerhoon

Meillä on muutto edessä viikon päästä ja vielä emme ole saaneet mitään pakattua. Niinpä, ei mitään. Kaksi pientä miestä työllistää sen verran. Joka tapauksessa maanantaina päätin, että tällä viikolla Neo saa mennä ensimmäistä kertaa Jakomäen leikkipuistoon eväsreppukerhoon. Kerho kestää klo 9.00-11.30 ja sillä väliin minä toivottavasti saan pakattua edes jotakin.

Neo on aikaisemmin ollut hoidossa vain mummoloissa ja ystävälläni Johannalla. Nyt herralla on eka kerhopäivä. Vaikka puisto on tuttu paikka ja paikalla on tuttuja lapsia, saas nähdä kuinka käy.

Enpä tiedä, kumpi jännittää enemmän: äiti vai poika. Ainakin äiti on ehtinyt miettimään eväitä, kerhoreppua ja muita kokemukseen liittyvää niin, että pojalla olisi mahdollisimman kiva aamupäivä. Samalla on mietitty, viekö isi Neon kerhoon vai mennäänkö oikein koko perheen voimilla katsomaan, kuinka herra jää kerhoilemaan. No ehkä fiksuinta on kuitenkin, että isi vie.

Hassuinta tässä on se, että pienistä asioista tuntuu tulevan äärettömän suuria. Monet hetket haluaisi kokea vanhempana –ainakin kun kyseessä on eka kerta. Samalla haluan tehdä uudet tilanteet mahdollisimman turvallisiksi ja positiivisiksi, jotta poika ei pelkää tai ala aristelemaan uusia tilanteita enempää kuin on tarve ja sitten vielä se, mitä evääksi, jotta ruoka maistuisi hyvältä. No, tässäpä tätä pähkäillään ja huomenna ollaan taas kokemusta rikkaampia.

Hyvä hyvä hyvä

Elikäs Demarinuorten kannanotto, jonka poliittinen sihteerimme Lauri Holappa on valmistellut. Hänen valmistelunsa on usein yllättänyt positiivisesti ajankohtaisuudella ja aatteellisuudella. Hienoa!

Elikäs tässä tulee kannari kokonaisuudessaan:

DEMARINUORET: SOSIAALINEN EUROOPPA EU-PUHEENJOHTAJUUDEN TAVOITTEEKSI

Demarinuoret vaatii Suomea panostamaan ensi heinäkuussa alkavalla EU:n puheenjohtajuuskaudellaan unionin sosiaalisten piirteiden kehittämiseen. Demarinuorten mielestä hallituksen EU-puheenjohtajuuskauden alustavissa linjauksissa ei ole otettu riittävästi huomioon sosiaalisemman EU:n kehittämistarpeita. Monet EU:n nykyisistä ongelmista kuitenkin johtuvat siitä, että unionin kansalaiset ovat kyllästyneet markkinavetoiseen Eurooppaan. EU:n saaminen jälleen toimintakykyiseksi edellyttää unionin luonteen muuttamista sosiaalisempaan suuntaan.

EU:n tulevaisuuden keskeisimpänä ja kiireellisimpänä kysymyksenä on unionin sisäisen verokilpailun ja sosiaalisen polkumyynnin estäminen. Suomen on puheenjohtajuuskaudellaan aktiivisesti ajettava minimiverokantoja pääoma- ja yritysverotukseen. Unionissa pitää avata keskustelu myös ansiotuloverotuksen harmonisoinnista. Lisäksi EU-tasoisen kolmikantajärjestelmän rakentaminen on aloitettava. Unioniin on luotava kattava sopimusjärjestelmä, jossa määritellään EU:n laajuiset vähimmäistyöehdot.

Merkittäviä muutoksia tarvitaan myös EU:n globalisaatiopolitiikassa. EU:n on pyrittävä edistämään demokraattisempaa globalisaatiota erityisesti globaaleja kauppa- ja rahoitusjärjestelmiä kehittämällä. Kauppapolitiikassa unionin on valittava nykyistä monisyisempi ote. Yhtäältä WTO-järjestelmään on pyrittävä tuomaan sosiaalisia ja ympäristöllisiä minimitasoja. Toisaalta kehitysmaille on luotava maailmankauppajärjestelmään entistä laajempia mahdollisuuksia suojata omaa tuotantoaan. Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän kehittäminen edellyttää erityisesti globaalien verojen käyttöönottamista. Suomen onkin EU:n puheenjohtajamaana voimakkaasti tuettava ja edelleen kehitettävä EU:n nykyisen puheenjohtajamaan Itävallan ehdotusta valuutanvaihtoveron käyttöönottamiseksi Euroopan unionissa.

Yhteiset asiat vaativat yhteisvastuuta

Pohdinnan paikka. Tämä vuosi on poliittisen paikanjaon kannalta erityisen aktiivinen. Edessä on Demarinuorten liittokous, Kesällä SAK:n edustajakokous, oman liittoni JHL:n vaalit, Syksyllä Helsingin Demareiden syyskokous ja seurakunta- ja Hok-Elannonvaalit sekä tietenkin ensi kevään eduskuntavaalien jäsenäänestys, joka määrittää Sdp:n helsinkiläiset eduskuntavaaliehdokkaat. Joka kokouksessa valitaan yhdistysten hallitukset. Vaaleissa valitaan edustajia erilaisiin valtuustoihin, hallituksiin ja neuvostoihin. Minua on tällä hetkellä pyydetty jokaiseen ehdolle. Kuitenkin jos ehdolle lähden, haluan varmistaa sen, että voin homman hoitaa, mikäli tulisin valituksi. Eipä taida olla vaikea arvella, että priorisointi ei ole helppoa.

Kun yritän yhteen sovittaa perhe-elämää ja politiikkaa, joudun jatkuvasti miettimään ajankäyttöä ja arjen hallintaa. Tosin taidan olla siinä aikamoinen mestari. Tällä hetkellä olen toiminut Demarinuorten hallituksessa, Demarinuorten sopojaoston puheenjohtajana, Helsingin demareiden piirihallituksessa, Sdp:n puoluevaltuustossa, Sdp:n terveyspoliittisessa työryhmässä, liikepalvelulautakunnassa ja Helsingin varavaltuutettuna ja tässäkin on ollut ihan tarpeeksi tekemistä. Tosin taitaa kuulostaa työläämmältä kuin on, jotkut hommat kun vaativat päivänpolitiikan seuraamista ja muutaman kerran vuodessa kokoustamista. No, joka tapauksessa arki-ilta ja viikonloppukokouksia en aio ottaa yhtään lisää pikemminkin päinvastoin.

Nyt kun hoidan lapsia kotona, politiikkaillat ja -päivät tuovat mukavaa vaihtelua, mutta mitä sitten kun työelämä kutsuu. No aikaa on reilut kaksi vuotta vähennellä luottamustoimia, ellei sitten tule valituksi eduskuntaan. Tosin tällöin politiikkaa saisi tehdä työkseen ja voisi toimia oman kalenterin herrana ainakin jollain tavoin. Eduskuntavaalit todellakin houkuttaa… Tosin ehdokkaaksi pääseminen Helsingissä on aina kova koitos. No, ainakin Demarinuorten luottamustoimet saavat jäädä nuoremmille. Mutta muiden juttujen kanssa ajattelu on tainnut ajaa karille – elikäs päällä on täys-stoppi tai oikeammin eipäsjuupas mietintä. Ehkäpä ajatukset selviävät pikkuhiljaa.

Välillä mietin, jättäisinkö hommat muille. Osallistuisinko vai antaisiko muiden hoitaa yhteisiä asioita ja laittaisin silmät kiinni – yrittäisin olla näkemättä yhteiskunnan epäkohtia. Lisäksi voisin startata aktiivisen säälittävän valituksen ja käyttää ylimääräisen energiani turhan päiväseen ränkyttämiseen, joka on suunnattu niille, jotka yhteisiä asioita hoitaa. Ehkäpä en!

Loppujen lopuksi politiikan paikkapeliä pitää pelata kuin venäläistä rulettia, koska lopputilanne määräytyy monen sattuman summana ja lisäksi siihen vaikuttaa ihmisten äänestyskäyttäytyminen. Omat päätökseni kypsyvät ja mietin kyllä tarkoin, että kalenterissa on jatkossakin tilaa perheelleni myös sitten, kun palaan työelämään. Onneksi yhden ihmisen ei tarvitse parantaa koko maailmaa, vain osa siitä! ;)

Teetä ja sympatiaa

Muutama päivä sitten mietin, miten tämä äitiys on tämmöistä. Yrittäessäni juoda kahvia käy niin, että jos en koko ajan hoe mantraa ”minä juon nyt kahvia” kuin kokenut poliiitikko (Kuka…?), hyppään jatkuvasti pyyhkimässä neniä ja takamuksia, lämmittelemässä maitoa, antamassa sitä tätä ja tota sekä puhaltelemassa jos jonkinlaista pipä halien kera – lopputuloksena kahvin juonti kylmänä. Itseään voi lohdutella vain sillä, että kylmä kahvi kuulemma kaunistaa.

Elämäni prinsessana taitaakin kohta koittaa tällä kylmän kahvin määrällä, tai sitten käy kuten eräs ystäväni sanoi: ”Hitsi kun ei vatsa kestä sitä mitä naama tarttis.” Iltapäivisin olenkin jo siirtynyt teen juontiin, mutta ehkäpä olisi aika satsata siihen muutenkin. Yllättävää on se, kuinka äidinrakkaus saa lapset menemään kaiken muun edelle, enkä puhu nyt vain kahvista. Ainakin minun sylini on aina avoin, mikäli vain olen kotosalla, ja äkkipikainen luonteeni on kärsinyt kovan kolhun. Nyt nimittäin hallitsen rauhallisesti myös arjen kaaostilanteita. Yllättävä äitiyden tuoma lisävoimavara.

Samaan aikaan olen huomannut, että päässäni vipattaa oikein kunnolla. Ajatuksia pulpahtelee jos vaikka mistä asiasta niin hiekkalaatikolla kuin sieltä kotiin käveltäessä. Välillä pohdin maailmaa syleileviä ideologisia kysymyksiä ja välillä hyvin käytännöllisiä seikkoja. Kannettava saisikin olla aina mukana, jotta kaikki ajatukset maailman iloista ja suruista sekä lasten oivalluksista ja höpöilyistä tulisi talletettua muistiin. Tosin, eipä ajatukset suorittamalla kehittyisi yhtä syvällisiksi kuin usean päivän pohdinnan jälkeen ja tärkeimmät jutut muistan kotonakin.

Nitrotta Nitro Cup:ssa

Kuin hakattuna, mutta iloisena, istahdin nyt tietokoneelle. Päivän koitos osa I on nyt takana ja pelit menivät mielestäni hyvin. Edessä on enää jälkipelit. Tärkeintähän on reilu peli ja hyvä joukkuehenki. Sitä tuntui riittävän joka joukkueessa. Kuitenkin hyvät pelit kaipaavat hyviä selityksiä, miksi emme tehneet ihan niin montaa maalia kuin olisi ollut ajatus niin ja paikkoja...

Tämän päivän kootut selitykset minun osaltani kuuluvat seuraavasti:

1. Ei kahden lapsen jälkeen enää oikein kentällä kirmata kuin nuorivarsa kesälaitumella
2. Kun lapset on kentänlaidalla, on pakko katsoa välillä niiden perään
3. Pukkasin ohi, koska olen selvästi kutistunut -Kaikkea se ikä teettää...
4. Potkut ei oikein onnistu, kun olen pelannut niin paljon lasten kanssa varoen, että en osaa enää potkaista kovaa.
5. Niin ja mullahan on se astma...

kuitenkin minun on pakko myöntää, että astma pysyi hyvin kurissa lukuun ottamatta yhtä douppauskertaa... Siis yhdellä astmapiipun hönkäsyllä selvittiin. Niin ja juokseminen tuntui ihan hyvältä, vaikkakin ajatus kulki nopeammin kuin allekirjoittanut kahden lapsen äiti. Monessa tilanteessa tuntui kuin olisin ollut hidastetussa leffassa tai vähintäänkin jonkun muun vartalossa. No tärkeintä oli, että oli hauskaa niin lapsilla kuin vanhemmilla.

Nitro Cup

Huomenna pelataan ihkaensimmäinen Nitro Cup Suurmetsän kentällä. Otteluissa mittaa toisistaan ottavat Puistolan urheilijoiden jalkapalloillevien lasten vanhemmat ja joukkueiden toimihenkilöt.

Edessäni on huomenna ihana jalkapallon täytteinen päivä Suurmetsän kentällä. Toivon, että saan nauttia oikein kunnolla rakastamastani urheilulajista. Lisäksi iloa minussa herättää se, että "pikku herra pallohullu" viihtyy kentällä. Meidän perheessä siis pojat toimivat huomenna kannustusjoukkoina...

No pakkaaan joka tapauksessa astmapiipun laukkuun ja toivon, etten sitä huomenna tarvitse tai jos tarvitsen niin sitten jälkipelivaiheessa.... :)

Realismi rajoittaa idealismia?

Minua suututtaa jatkuva keskustelu siitä, kuinka työelämän vaatimustaso ja haasteellisuus ovat lisääntyneet, kuinka työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen käy koko ajan vaikeammaksi sekä se, kuinka maailman rauhasta – tuosta suuresta unelmastamme on tullut haave, joka toteutumiseen niin moni ihminen ei jaksa enää uskoa - saati toimia tuon unelman toteutumista edistäen. Todellinen syy näyttää olevan liiallinen realismi, siis se mikä nyt vain on mahdotonta... Tämä realismi voi polkea hoidon laatua, vaatia priorisoimaan inhimillisesti arveluttavista asioista, vie kykymme haaveilla ja pyrkiä kohti haaveita. Joka tapauksessa, jotta asiat etenevät positiiviseen suuntaan, on meidän uskallettava unelmoida ja unohdettava hetkittäin priorisointi.

Tämän jälkeen voimme miettiä konkreettisia askelia, joiden avulla suuntaamme kohti unelmaamme. Konkreettiset askeleet eivät kävele suoraan, vaan ne ajoittain käyvät pientareen puolella. Tärkeintä kuitenkin on, että ne liikkuvat polun suuntaan. Siis sinnepäin, mihin me toivomme maailman muuttuvan.

Kiire ja priorisointikeskustelu tulee ajoittain heittää sivuun ja jättää tilaa aate- ja ideologiakeskusteluun siitä, mistä asioista haaveilemme. Minä ja ystäväni haaveilemme usein arkisista asioista, kuten ajasta perheen kanssa, edullisemmasta ja terveellisemmästä ravinnosta sekä ihmissuhteiden toimivuudesta. Usein meitä ihmetyttää se, kuinka epäoikeudenmukainen maailma on ja kuinka voisimme tehdä edes jotakin paremman maailman puolesta. Tosin pienen ihmisen panostukset tuntuvat pieniltä ja aikaa ei tunnu riittävän edes arjen rutiinien hoitamiseen saatikka suurien vaikeiden asioiden miettimiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen muiden kuin oman perheen näkökulmasta. Priorisointi astuukin kuvioon kesken ja sivuttaa valitettavan usein idealismin ja halun edistää tärkeitä asioita.

Maailman rauhan edistämiseksi on jo olemassa paljon keinoja, kuinka voimme vaikuttaa sekä yksilö- että yhteiskunnan tasolla puhumattakaan globaalista tasosta. Jos keinot on hakusessa, suosittelen ainakin surffailua esimerkiksi kepan, unicefin, solikkasäätiön, Yk-liiton sivuilla…. Joka tapauksessa uudetkin keinot ovat tervetulleilta. Eli päiväunet siitä, kuinka rauhaa voidaan edistää, eivät todellakaan ole turhia. Uusia ajatuksia kannattaa sitten jakaa niin puolueiden aktiiveille kuin laajemminkin yhteiskunnallisessa keskustelussa esimerkiksi mielipidekirjoituksissa.

Pysähdy sinäkin unelmoimaan tasa-arvoisemmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta sekä uskalla uskoa unelmiisi. Älä anna kiireen kävellä ylitsesi ja tehdä arjestasi kilpajuoksua kellon kanssa.

Suomen tulevaisuuden haasteet puhututtivat Tapanilassa

Eero Heinäluoma onnistui herättämään hyvän keskustelun Suomen tulevaisuuden haasteista sekä ikäpolvien vastakkain asettelun vaarasta. Kaikki paikalla olijat tuntuivatkin olevan sitä mieltä, että hyvinvointi turvataan parhaiten yhteistyöllä. Minä sain ilokseni ensimmäisen kysymys - tai ehkä pikemminkin kommentointi - vuoron, enkä malttanut päästää toveri puheenjohtajaa turhan helpolla.

Halusin kysyä toveri puheenjohtajalta sitä, että onko hyvinvointiyhteiskunnasta todellakin tulossa suorittamisyhteiskunta. Ainakin meille, joiden on ollut pakko käydä töissä opiskelun ohella. Siis meille, joille kahdeksan tunnin työaika on ollut haavetta jo peruskouluaikana. Lisäksi halusin kuulla miten toveri ministeri näkee suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden haasteet tulevaisuudessa. Minun mielestäni, kun asennepommi kytee nyt täydellä vauhdilla.

Inhimillisyys huokui suuresta Eerosta, joka joutui tunnustamaan, että nykypäivän arjen tuomat haasteet ovat erityisen vaikeita politiikalle tässä mediayhteiskunnassa, jossa viesti pitäisi tiivistää muutamaan lauseeseen. Moniarvoisuutta, kun ei oikein kykene tiivistämään välttymättä väärinymmärryksiltä. Tosia asia hänen havaintojensa mukaan on se, että jotakin ikävää kertoo nuorten burnout tilastot ja hän luottaa siihen, että nykyajan nuoret löytävät tähänkin ratkaisun avaimet. Hän on valmis auttamaan, jos vain joku nuori kertoo, mitä tehdä.

Näinpä, ajattelin mielessäni. Joku nuori, vaikka allekirjoittanut, voisi etsiä ratkaisuja kysymykseen, jos siihen olisi aikaa pohtia asioita ja valmistella asiasta uusia avauksia. Samaan aikaan jokunen ihmetteli, miten nuoria helsinkiläisiä saataisiin äänestämään. Tätä olen miettinyt ja jokseenkin tullut siihen tulokseen, että jos me nuoret täällä yritämme tehdä nyhjää tyhjästä kampanjaa vaaleissa kuin vaaleissa niin, eipä ihme että näkemyksemme hukkuu tietotulvaan. Apu niin tukiryhmissä asiantuntemuksen muodossa kuin sitten taloudellisesti on Helsingissä välttämätöntä, jos aikoo saada edes kaverit tietämään, että on ehdolla. Sillä kuuluisalla touhutonnilla ei paljoa tehdä.

Todellakin peräänkuulutan ikäpolvien välistä solidaarisuutta paremman yhteiskuntamme kehittämisessä paremmaksi - aivan kuten Eerokin teki tänään.

Kiirettä pitää

Istahdin iltapäiväteelle, kun molemmat pojat nukkuivat – kerrankin samaan aikaan. Avasin maanantain 8.5 Uutispäivä Demarin, kun en ollut sitä ehtinyt aikaisemmin lukea. Silmääni osui Sami Turusen kirjoitus otsikolla ”Kiirettä pitää”. Hymy hyppäsi huulilleni, kun huomasin minkä päivän lehteä lueskelen. Todellakin, Samin kirjoitus oli asiaa.

Minäkin puntaroin jatkuvasti yhtälöä aika ja raha. Molemmat ovat rajallisia ja jollakin tavoin vastapareja, kun toista on, niin toisesta on huutava pula. Samaan aikaan huomaa, että pinnallisesti kaikilla pyyhkii ehkä paremmin kuin koskaan – mutta, mutta kumpa pääsisi kärpäseksi kattoon. Todellisuus ei voi olla sellainen, kuin sivusta näyttää.

Kuten Sami kirjoitti: ”Nyt alan ymmärtää, että aika on tärkeää, koska sitä täytetään niin vimmasti”. Näinpä. Tosin tässä oravanpyörässä pysähtyminen on haastavaa. Kun minä jäin kotiin esikoisen kanssa, touhusin kuin duracelpupu konsanaan. Nyt olen oppinut olemaan hötkyämättä ainakin yleensä. Arjen kiire on nykyään erilaista kuin aikaisemmin. Tekemättömiä töitä on pöydällä kotonakin koko ajan, ennen ne jäivät töihini. En todellakaan kaipaa aikaa, jossa koko ajan työmäärä kotona ja töissä on loputon. Tosin yhtälö ei ole helppo.

Joka tapauksessa ajanhallinta voisi olla asia, josta kannattaisi puhua enenevässä määrin. Välillä on hyvä olla jouten, jos se ei onnistu, kannattaa miettiä, elääkö liiaksi suoritusyhteiskunnan ehdoilla ja onko se oikeasti sitä mitä haluaa. Minä toivon, että suoritusyhteiskunta painuu joskus unholaan ja joutenolo sekä hyödyttömän ajankäytön arvo nähdään. Se kun on myös tuottavaa pitkällä juoksulla. Luovuus ja uudet innovaatiot vaativat aikaa chillata.

Kilpailutuksen kustannukset selvitettävä

Helsingin yhteisjärjestö JHL ry vaatii, että Helsingin kaupungin on perustettava työryhmä tutkimaan tukipalveluiden kilpailuttamista. Prosessin säästöt tai kulut ja kilpailutuksen ongelmat on nyt kartoitettava tarkoin. Mielipiteeseen on helppo yhtyä. Joka tapauksessa ajatuksen on tainnut herättää Palmian tilanne.

Yleensäkin kokonaistaloudellinen hyöty on tässä kyseenalainen. Onko kilpailuttaminen ollut perusteltua, siis ideologisesti. Yhteistyöpolitiikan näkökulmasta se on pienempi paha, että aloitettiin pienillä prosenttiosuuksilla eikä pätkäytetty suurempaa osuutta kilpailutuksen piiriin. Me demarit olemmekin koko ajan vaatineet seurantaa siitä, kuinka tilanne edistyy ja suhtaudumme avoimin mielin siihen, kuinka jatkossa tullaan toimimaan. Olemme jälleen valmiit neuvotteluihin metsässä huutamisen sijaan...

Pakko myöntää, että tilanne näyttää siltä, että perusteita kilpailutuksen laajenemiseen ei ole. Jos miettii sitä, kuinka monessa hallinnon alassa työskennellään aiheen parissa ja kuinka paljon kaupungin resursseja prosessi syö. Tosin liikkuvia palasia on vielä niin monta, että johtopäätöksiä on mahdoton tehdä. Lisäksi nähtäväksi jää, millaisia valituksia kilpailutuksista seuraa ja mikä on Palmian todellinen kilpailukyky. Mielenkiinnolla niitäkin odottelen.

Rauha ja vakaus - Euroopan syvin olemus

Hyvää Eurooppa-päivää kaikille!

Euroopan Unionin perustavoitteet ovat rauha ja vakaus. Niissä on onnistettu suhteellisen hyvin, mikä saattaa unohtua, kun unionin suhteen uutisoidaan useimmiten lähinnän ongelmista esimerkiksi päätöksentekoon liittyen. Tästä esimerkkinä toimii keskustelu unionin perustuslaillisen sopimuksen ratifioimisesta. Siihen liittyen presidentti Halonen käytti eilen mielenkiintoisen ja näkemyksellisen puheen.

Oleellista ei ole pitää kiirettä hinnalla millä hyvänsä, vaan varmistaa unionin perustavoitteiden toteutuminen. Voisi sanoa, että tällä hetkellä keskustelu ratifioimisesta ei lisää vakautta, vaan aiheuttaa kuiluja ja lisää hämmennystä. Niinpä Halosen pointti siitä, että nimenomaan ulospääsyn etsiminen on oleellista, on enemmän kuin miettimisen arvoinen.

Kannattaa huomata, että Halonen puhui Eurooppalainen Suomi ry:n seminaarissa. Puheen välittömät kuulijat eivät siis olleet Eurooppa-epäilijöitä, eikä puheen sisältö ollut heille tarkoituksenmukaisesti sorvattu. Halosen huomautus siitä, että unionissa ei voida edetä pakon avulla, suuntaan eikä toiseen, kertoo olennaisen siitä, missä hengessä asioita pitäisi tarkastella.

Euroopan unioni on tarpeellinen projekti. Sen suhteen pitää edelleen vain miettiä, miten tässä ajassa sen tavoitteita saadaan parhaite vietyä eteenpäin ja miten nykyisistä ongelmista löydetään unionin arvoinen ulospääsy.

Äitiys ja hysteria

Aikoinaan hoivatyössä työskennellessäni törmäsin monenlaisiin äiteihin. Vaikka yksilöitä ei loppupeleissä voi kategorisoida, joskus pysähtyy miettimään millaisia äitejä maa päällään kantaa. On ylihuolehtivia ja välinpitämättömiä, auktoritaarisia ja lepsuja, rauhallisia ja äkkipikaisia, ajattelemattomia ja liiankin pohdiskelevia, tiedostavia ja silmänsä ummistavia. Kaiken hyvän lisäksi nämä ja monet muut ominaisuudet ovat vieläpä tilannesidonnaisia. Äitiys sinällään ei ole minulle vierasta, vaan se, että minä olen äiti. Olen jo kauan ymmärtänyt äitiyttä ilmiön, jos sitä nyt koskaan voi riittävästi ymmärtää, kautta ja olen usein ollut lohduttava olkapää erilaisille äideille. Kuitenkin on pakko myöntää, että omien lasten synnyttyä uusi näkökulma äitiyteen on herännyt myös minussa.

Yllättävän usein tulee mietittyä millainen minä olen äitinä. Ja kun tunnen paremmin tai pidemmältä aikaa työminäni verrattuna äitiminääni, huomaan usein vertailevan äitiminääni työminääni. ”Lastenhoitaja” Mirka, ”valmentaja” Mirka ja ”ohjaaja” Mirka ovat hyvin erilaisia kuin ”äiti” Mirka. Olen huomannut, että äitinä olen monessa suhteessa erilainen kuin työssäni. Esimerkiksi olen lepsumpi, mutta äkkipikaisempi. Kotona ei jaksa aina miettiä sitä, miten aikuisen on järkevä toimia missäkin tilanteessa. Kahdeksan tuntia päivässä kykenee olemaan johdonmukainen ja harkitseva, mutta yötä päivää se ei onnistu. Mielenkiintoista on sekin, että siinä missä joukkueellinen futaajia tai koulukodin oppilaat tottelivat oikein muotoiltua ”jonoon järjestäydy” käskyä, oma pikkumies ei korvaansa lotkauta. Ihan kuten ei muistakaan käskyistä – pikemminkin päinvastoin.

Jotkut äitien piirteistä saivat minut töissä toivomaan: ”kunpa äiti oppisi olemaan realisti, toivottavasti sain äidin ymmärtämään, että rajoja lapsi kaipaa tai voi kun vanhemmat osaisivat elää tilanteessa. Nykyään olen huomannut epäileväni itseäni välillä yliherkäksi välillä ihan natsiäidiksi ja viimeksi tänään hysteeriseksi äidiksi, etenkin kun kyse on esikoisesta. Oireet olivat mitättömät päällisin puolin, mutta minusta tuntui, että on tuota lääkärille näytettävä. Tosin sain hysteriadiagnoosista vapautuksen, kun kiikutin Neon lääkäriin muutaman päiväunilta heräämiskerran jälkeen ja herralla todettiin korvatulehdus. Tämän episodin jälkeen mietin, että tärkeintä kaiketi on luottaa äidin vaistoon.

Anyway, sama kai äitiydessä on kuin muissakin asioissa elämässä. Turha hötkytä äärilaidasta toiseen. Paras tapa selviytyä kunnialla on etsiä kultaista keskitietä ja koittaa vielä kävellä sitä pitkin niin kauan, kun tietä riittää. Eipä muuta kuin iloisia kultaisen keskitien etsintöjä. ;)

Ilman heikkous, ketutus ja auringon paiste

Astmaatikkona tämä kevät on ollut erityistä tuskaa. En muista, että minulla olisi henkeä ahdistanut koskaan tähän malliin kuin nyt. Samaan aikaan selkäni, joka menee liikkumattomuudesta jumiin, huutaa liikuntaa. Kun ulkona näyttää tuolta, ei uimahallin tai punttiksen kutsu oikein saa innostumaan. Tosin kaiketi se olisi parempi kuin kökkiä kotosalla. Jotain on tehtävä..

Pieni urheilija sisälläni herää ja huutelee pyöräilemään tai rullaluistelemaan. Kun puhelimenikin pirahti äskettäin ja ystäväni pyysi rullaluistelulenkille, olen valmis kaivamaan astmapiipun taskuun ja antamaan luistinten viedä. Joka tapauksessa en voi käsittää, mikä ongelma katujen putsaamisessa joka kevät on. Tämän kevään erityispiirteet kyllä ymmärrän, mutta silti.. Homman pitäisi toimia ja on meillä helsinkiläisilläkin oikeus puhtaaseen ilmaan.

Minulla ei ole edes ”paha astma”, ainakaan Kelan mukaan. Voin vain kuvitella, millaista elämä ”pahan astman” kanssa on. Elikäs puhdasta hengitysilmaa ja siihen satsaamista, jotta me astmaatikotkin voimme vapaasti liikkua.

Pienen miehen arvojärjestys

Lasten kanssa liikkuessa minulla herää usein halu kurkistaa lapsen pään sisälle. Helppoja – tai ainakin niin luulen – tilanteita on useita. Siis sellaisia, joissa tikkarin saamattomuus herättää kiukun. Välillä mietin, että voi kun minullakin olisi pokkaa kiukutella samalla tavoin kuin lapsi. Kun sitten kuuntelee lapsen suusta tulevia asioita ja seuraa lapsen toimintaa, on monimutkaisia ajatusketjuja välillä vaikea jopa mahdoton hahmottaa. Tänään hiekkalaatikolla, kun muut äidit eivät olleet vielä saapuneet, mietin pojan ajatuksia ja arvoja.

Joku ajattelee, että kylläpäs minä yritän olla jopa yliluonnollinen – mutta pohdinnan tulos oli mielestäni hyvä. Totesin että pojalla – 2 vee - on arvojärjestys kohdallaan. Aina kun liikumme johonkin suuntaan tai jos pienempi mies on poissa näkyviltä. Herra kaks vee kyllä huomaa tilanteen ja kyselee huolestuneena ”vauva? vauva?” Äiti oli ensimmäinen sana ja isiä huudellaan päivät pitkät – siihen asti kun isi kotiutuu. Seuraavana top 10:ssä tulevat pallot ja autot – tosin nykyään pallo on ykkönen - ja kun koko perhe eksyi jalkapallokentälle oli kaks vee siellä täynnä riemua. Kyllä elämä silloin hymyili ja sieltä poistuminen ei onnistunut kuin kaks vee kainalossa kurkkusuorana huutaen.

Johtopäätös: kaksvee tietää jo mikä on tärkeää. Hänen kohdallaan ruoka ja juoma ovat itsestäänselvyys. Muut tarpeet voi vielä toistaiseksi tehdä vaippaan, joten sitten jää vain läheiset, äiti, isi ja vauva, sekä jalkapallo.

Eero Tapanilassa 11.5.2006

Eero Heinäluoma saapuu Tapanilan työväentalolle 11.5.2006 keskustelemaan
sitä, miten me sosialidemokraatit vastaamme Suomen tulevaisuuden haasteisiin.
Tilaisuus starttaa kello 19.00 Kahvittelulla, alkujuonnoilla ja eduskuntavaaliehdokkaiden esittelyllä. Eero aloittaa klo 19.15

Tervetuloa paikalle nauttimaan kahvista ja jutustelemaan mukavia.

Inhimillistä hoivatyötä - laadukasta hoitoa

Sosiaalibarometri 2006 kertoo, että henkilöstön riittävyyden ja saatavuuden
vaikeudet ovat lisääntyneet nopeasti sosiaali- ja terveydenhuollossa. 40%:lla kunnista on vaikeuksia saada pätevää henkilöstöä sosiaalitoimeen. Tilanne on selvästi heikentynyt viiden viime vuoden aikana. Ammattiryhmistä vaikeinta on saada sosiaalityöntekijöitä ja palveluissa ongelmallisin alue on vanhusten hoito ja hoiva. Eipä tämä tulos juuri yllättänyt minua, mutta
pistää vaatimaan asiaan pikapikaan puuttumista.

Jo jonkin aikaa henkilöstön aseman parantamisessa olisi ollut työsarkaa ja mikäli henkilöstövajetta on, ei ihme, että hoidonlaatu kärsii. Lisäksi henkilöstön vaje vaikuttaa oleellisesti henkilökunnan jaksamiseen. Näillä aloilla henkilökuntavaje takoittaa sitä, että yksi ihminen voi tehdä vaikkapa kolmen työt. Täysin epäinhimillistä.

Osaavien työntekijöiden saaminen on oma probleemansa. Ystäväni hoiva-alalta
valitti sitä, kuinka heidän työpaikallaan vakanssit ollaan saatu täytettyä, mutta
sellaisilla hoitajilla, joilla ei ole osaamista ja motivaatiota työhön. Hän totesikin tiukkaan sävyyn, että koulutus ei aina takaa kykyä työskennellä hoiva-aloilla. Niinpä, ajattelin ja mietin, mistä huutavaan hoitajapulaan ratkaisu. No, palkan nosto saattaisia auttaa, mutta samaan aikaan tarvitaan kunnon sijaisjärjestelyt, jotta motivoituneiden ja osaavien hoitajien aika
ei mene motivoitumattomien ja osaamattomien hoitajien paapomiseen.

Useat juuri valmistuneet ja alalle tulleet kyllästyvät työhön alta aikayksikön, koska työelämän työtavat ja oppilaitosten opit eivät läheskään aina kohtaa. Kehittämismyönteisyys on koulutuksessa, mutta ei läheskään aina työelämässä. Lisäksi "uudet" ammatit, sosionomit ja lähihoitajat, tekevät töitä, jotka eivät vaadi kuin osan ammattitaidostaan käyttöön. Vaikka
hoitoalalla jokainen päivä on erilainen uusia haasteita ei joka päivä tule eteen.

Toivon todella, että hoiva-alojen työpaikat ja koulutukset kohtaisivat tulevaisuudessa paremmin. Samoin toivon, että hoitajien jaksamiseen ja työn kehittämiseen panostetaan työnohjausella, jatkuvan koulutuksen keinoin, riittävän resurssoinnin avulla sekä palkkatasoa inhimillistäen. Hoitajien jaksaminen on erityisen tärkeää etenkin tulevaisuudessa kun vanhustyön tarpeen ennakoidaan lisääntyvän.

Vappuhuipennus: EuroMayDay – Hmm Todellakin

Tästä vapusta jäi monelle ikävä maku suuhun. Kuka olisi halunnut lukea tänään lehdistä mielenosoituksesta - tästä EuroMayDaystä, joka toimi Suomessa kuin Ranskassa konsanaan. Näin ne Euroopan trendit siirtyvät maasta toiseen. Anyway, eipä tuollaista toivoisi, mutta enpä ole yllättynyt. Olen nimittäin usein törmännyt turhautuneisiin ja pettyneisiin nuoriin niin arjessa kuin työelämässä, jotka ihannoivat seitkytluvun hippimeininkiä, anarkiaa ja rauhaa.

Aikanaan en itsekään osannut arvostaa yhteiskuntaamme tarpeeksi. Hyvät asiat olivat itsestään selvyyksiä ja pahoja piti vastustaa ajattelematta sitä, edistääkö tapani vastustaa asiaa vai heikentääkö se sitä. Tosin minä olen kyllä aina arvostanut demokratiaa, mutta sopimusyhteiskunnan yhteistyön päälle en aina jaksanut liputtaa. No nykyään näen, että Suomen tapa pitää huolta suomalaisista on ainutlaatuista. Samalla näen edelleen samoja epäkohtia ja ymmärrän, että niihin vaikutetaan pitkäjänteisesti tehden yhteistyötä niiden puolueiden ihmisten kanssa, joille kansa on luottamuksensa antanut.

Vappuhuipennus ei tainnut olla yllätys sosiaalityöntekijöille eikä poliiseille. Kyseessä oli turhautumisen purkaus, jota on odoteltu meidän aloilla jo joitakin vuosia. Toivottavasti nyt pikku hiljaa sijoitellaan rahaa niin ongelmia ennakoiviin palveluihin, kuin korjaustoimiin, jotta nuorempi väestö ei turhaudu ja polta itseään loppuun tässä suoritusyhteiskunnassa.

Rauhaa ja hyvinvointia rakennetaan rauhanteitse neuvotellen ja tehden kompromisseja.

P.S. Luepa ihmeessä myös toveri Haltian kirjoitus aiheesta.
P.P.S. Prekariaattien määrä on kaiketi pikapikaa minimoitava.

Vappu ja puheenpölpötys

Vapulla on monta merkitystä. Monelle vappu tarkoittaa hyvää syytä juhlia, vieläpä valkolakki päässä tai sitten pukeutuen mitä eriskummallisempiin asusteisiin. Usein juhlatohinassa unohtuu arki ja sen murheet. Olen aikaisemmin kuulunut noihin bilettäjiin. Tänä vuonna pysähdyin erityisesti miettimään. mitä vappu minulle merkitsee ja miksi sitä on mukavaa juhlia.

Vappu merkitsee minulle mahdollisuutta viettää aikaa mukavien ihmisten parissa jatkuvasti höpöttäen. välillä asiaa ja välillä asian vierestä. Vappuperinteeni on muuttunut selvästi vuosien varrella ja nyt kun elämässäni on nuo kolme ihanaa miestä tai oikeammin yksi mies ja kaksi miehenalkua niin vappuaaton perinne muotoutuu uusiksi. Eilen grillailimme ystäviemme pihassa ja tänään suuntasimme aamusta kaupungille kuuntelemaan viisaita sanoja rautatientorille. Sen jälkeen kunnioitimme ainokaista vappuperinnettä, joka on kuulunut vappuuni jo usean vuoden ajan. Elikäs suuntasimme ystävieni kanssa Vanhan Tanssikellariin vappulounaalle. Voi sitä puheenpölpötystä, joka meidän poppoosta lähtee, sillä tämä porukka tuntuu olevan koossa vain vappuisin ja senhän tietää mitä siitä tulee, kun vanhat tutut tapaavat taas pitkästä aikaan.

Samaan aikaan oheistoiminnan rinnalla mielessäni pyörii vappuisia ajatuksia siitä, miten yhteiskuntamme on kehittynyt ja kuinka meillä työmiehillä ja naisilla asiat nykypäivänä on. Askelia on otettu eteenpäin ja välillä taaksepäin, mutta joka tapauksessa saamme nauttia työlainsäädännön tuomista vapauksista ja onhan tasa-arvokin ottanut askelia eteenpäin. Kun kuuntelee iäkkäämpien ihmisten käsityksiä esimerkiksi kodinhoitamisesta, suhtautuminen ainakin meillä on erilainen. Vastuu kodista, lapsista, auton huollosta ja elämästämme kannetaan yhdessä.

Pohdiskelun tuloksena huomaan, että minulle vappu merkitsee puheen pölpötystä niin menneestä kuin tulevasta. Samaan aikaan se vetää vakavaksi ja laittaa miettimään, miten työväenliikkeen tärkeät asiat saavat jatkossakin niille kuuluvan asian mukaisen huomion Vappuna. Vaikka vappu onkin muuttunut koko kansan juhlaksi on hyvä muistaa, että koko kansan juhlalla on toinenkin ulottuvuus – aivan kuten koko kansan presidentilläkin.

P.S. Uusin vappuhuvini on selailla netistä kaikenlaisia vappupuheita...

Eero Heinäluoman vappupuhe
Jyrki Kataisen vappupuhe
Matti Vanhasen vappupuhe
Lauri Ihalainen
Matti Tukiainen
Maarit Feldt-Ranta
Tarja Filatov
Leena Luhtanen
Tuula Haatainen
Antti Kalliomäki
Matti Ahde

Kaksvee ja uhma

Koko kevään ajan olen voinut havaita, että arkemme muuttuu jatkuvasti ja että jokin uusi asia on nousemassa esiin. Olen jännittänyt, koska se paljon parjattu uhma alkaa oikeasti - vai pääsisimmekö me sen suhteen sittenkin helpolla. Olen uskonut siihen, että meillä uhmataan oikein olan takaa ja olenkin ollut oikeassa. Nyt se uhma on todellakin saapunut.

Merkit ovat jo puolisen vuotta leijuneet ilmassa, mutta nyt se on puhjennut oikein kukkaan. Pieni hymyilevä, reipas ja iloinen pieni mies on muuttunut ”ei oo:ta” huutavaksi riiviöksi. Kahden pienen kanssa eläessä tekemistä riittäisi ilmankin noita raivokohtauksia, mutta ei. Tätä kirjoittaessani en meinaa edes kuulla ajatuksiani, kun kaksvee suuttui sisälle tulemisesta ja huutokonsertti on sen mukainen. Vartin herra on jo jaksanut huutaa, mutta eiköhän tässä käy – kuten aina - että aika vie voiton tuosta mielenosoittajasta, siis kun ikuisesti ei jaksa olla vihainen.

Muuten päivät kuluvat mukavasti arkisen taistelun lomassa, paitsi - yllätys yllätys - uloslähtö tuottaa todellista tuskaa. Kun puen pienemmän miehen pihalle, ja hänellä on tapana huutaa niin kauan kuin vaunut liikkuvat, kaksvee juoksee karkuun, potkii ja sätkii, huutaa ja kiljuu, että ei pueta. Kun sitten loppujen lopuksi hikeä valuvana olen saanut kaksveen puettua, hymy palaa lapsen kasvoille ja kaksvee suuntaa leikkimään. Siinä sitten äidin hermoja kysellään – miten raivo voi muuttua iloksi noin nopeasti?

Loppujen lopuksi lasten kanssa tahkoamisesta selviytyy, kun muistaa vain olla aikuinen eikä lähde pikkuherran eipäsjuupas –juttuihin mukaan. Itse asiassa tuo uloslähtö on ainut tilanne, jossa minulla alkaa hermo kiristää. Muuhun oikutteluun ja huuteluun pystyy asennoitumaan tiukan viileästi. Jos et syö, sitten et syö tai jos huudat pää punaisena, niin kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu tai jos kokeilet kaikkea kiellettyä, tulen kyllä väliin ja minullahan on aikaa puuttua rajojen jatkuvaan kokeiluun. Hölmöyksiä meillä ei suvaita.

Energiaa uhmataisteluihin ja pitkää pinnaa! Jota, yllätys yllätys, löytyy nykyään myös minulta kilometrikaupalla ;)

Uudistuksellinen -jopa radikaali- Sdp

Kunta– ja palvelurakenneuudistus on tällä hetkellä edelleen käynnissä. Päähallituspuolue ja uudistuksen sektorivastuuministerin omaava puolue ei kuitenkaan näytä itse asiassa kannattavan koko uudistusta. Kaikki isot rakenteelliset muutokset, joista uudistuksessa on puhuttu, näyttävät olevan Keskustalla eiei -juttuja.

Kuntien yhdistäminen ei Keskustalle kelpaa. Paitsi tietysti silloin, jos valtiolta on luvassa paljon porkkarahaa ja homma on vapaaehtoista. Kukaanhan ei ole valmis varsinaisiin pakkoliitoksiin, eli määräyksiin siitä että kunta te ja te muodostatte nyt uuden kunnan. Sen sijaan on aidosti keskusteltu siitä, että päätetään kuntien kokoluokka- ja määrä. Sitten annetaan kunnille joidenkin vuosien siirtymäaika itse tehdä tarvittavat ratkaisut liitoksista. Tämä on varsin uudistuksellista, jopa radikaalia.

Kuntien verotusoikeus ei Keskustalle kelpaa. Ei kunnille voi antaa enempää pelimerkkejä suoraan itsensä käytettäväksi, sittenhän valtiolla olisi vähemmän rahaa käytössään siltojen ja teiden rakentamiseksi sopivaksi katsottuihin paikkoihin (lue: tiettyjen edustajien kotivaalipiireihin). Kunnallinen itsehallinto on Keskustan mielestä hieno asia, mutta ei siihen täysi budjetinhallinta mahdollisuus kuulu, rahat pitää ehdottomasti olla ruinattavissa valtiolta, jotta välissä voidaan tehdä se kuuluisa iltalypsy. Kuntien verotusoikeus on varsin uudistuksellista, jopa radikaalia.

Niin Keskusta vastustaa ja – kas, kas, SDP kannattaa molempia uudistuksia. Tästähän voisi vetää johtopäätöksen, että SDP on uudistuksellinen jopa radikaali puolue. Teot puhukoot puolestaan, kun mietitään todellisia yhteiskuntamme muutos voimia! Uskon, että laajemminkin uudistustyössä Sdp on eturintamassa. ;)

Turhauttavat turhat tappelut?

Salamien sinkoilua, ikävää argumentaatiota, tylyjä syytöksiä ja pinnan kärähtämistä – jonkun tapaista arkea meidän perheessä. Ikävä kyllä, ja samaan aikaan ihana kyllä! Moni miettii, mitähän tuo nainen sekoilee, ikävää ja ihanaa samaan aikaan. Mutta näin asian näen. Tappelu sinänsä on ikävää ja mieluummin hommat toimisivat kuin rasvattu. Näin vain ei tapahdu – ilman vääntöä ja kääntöä.

Toisaalta, jos joskus ei olisi ikävää, ei olisi ihanaakaan. Mikä on parempaa kuin tappelun jälkeinen sovinto? Lisäksi kun perheeseen kuuluu neljä temperamenttista ihmistä, jatkuva räjähdysvaara on aina läsnä. Joka päivä räiskyy ja roiskuu. Uskon kuitenkin, että on parempi päästellä päänsärkyä aiheuttavat seikat ilmoille, kuin odotella, koska mädän määrä hampaankolossa kertyy niin isoksi, että päänsärky on äärettömän kova ja samalla paiseen parantaminen on epätoivoinen, pitkäkestoinen urakka.
Samalla voimme olla iloisia, jos taistelumme aiheet ovat todella sellaisia, että milloin jokin asia on mukava hoitaa ja milloin ei tai niitä, että ärsyttää kun toista ärsyttää tai toinen on onnistunut sammuttamaan tietokoneen liian aikaisin jne. – Nämä kaikki ovat todella turhia tappelun aiheita. Mutta on olemassa oikea mutta. Jos oikeasti taistelun aiheet on noita, ei kovin isoja ongelmia voi kyteä pinnan alla – vai voiko? En ainakaan usko.

Turhat tappelut ovatkin arkemme kannalta turhan tärkeitä. Moni asia, josta olisi voinut syntyä suuri arvosota, on loppunut mikrotasolle. Siis silloin, kun tapellaan kunnon tykistöllä jostakin mitättömästä höpöhöpöhommasta, jota ei todellakaan kannata vähätellä. Nauttikaa siis tappelusta!

Kakkakemut

Pahoittelen pissakakka –juttuja, mutta ne kuuluvat nyt joka päivään. Itse asiassa tällä hetkellä suurimmat riemun kiljahdukset kuuluvat, kun ylpeä poikamme juoksee housut kintuissa vessasta ulos, kiljuen: ”kaka kaka kaka!” Ihanaa, koko perhe juhlii ja äiti kokee suurta iloa, ja myötäonnistumista, kun kakka löytyy potasta. Sitä sitten ihmetellään koko perheen voimin ja loppujen lopuksi heitetään wc-pönttöön, vilkutellaan ja vedetään tuo hieno "kaka" maailmanmatkalle.

Eilen jutustelin aiheesta puhelimessa ystäväni, joka työskentelee päiväkodissa, kanssa. Paransimme maailmaa aika lailla. Aiheet hyppivät hyvinvoinnista uraäiteihin. Jokainen taaplatkoon tyylillään, totesimme, Kuitenkin ystäväni tokaisi, että ajattele, miten paljon helpompaa sinun on jäädä kotiin, kuin sellaisen ihmisen, joka ei tiedä mitään lasten maailmasta.

Niinpä, tokaisin, ja jatkoin: ”Arjen asiat hyvinkin, meillä on aina kemut, kun potta saa täytettä.” Tosin tuo pienempi huutaa, kun ei oikein näytä vatsa toimivan. Ystäväni hengähti syvään ja tokaisi:” Kuulepa, se on niin raadollista, että me ihmiset nautimme siitä, kun työnnämme jotakin johonkin reikäämme tai saamme sieltä jotakin ulos. On se sitten ruokaa, juomaa, seksiä tai ulostetta” Samaan aikaan pienemmän vatsa tyhjeni ja suu vääntyi hymyyn. ”Todellakin osuvasti sanottu!”, mietin itsekseni ja päätin puhdistustöiden jälkeen suunnata tuottamaan itselleni mielihyvää teen ja sämpylän voimin. Miettien, kun vauva hymyilee, siellä se onni lymyilee.

Onnen eväät tehdään arjen pienillä asioilla ja jos jossakin on vajetta, suunpielet kääntyvät alaspäin ja tekisi mieli huutaa kuin vauva konsanaan.

Helsinki ja kilpailun pelisäännöt

Tuohon äskeiseen Palmian kehitykseen liittyvään kirjoitukseeni virisi keskustelua kilpailuttamisesta. Tässä vaiheessa lienee paikallaan muistuttaa siitä, että pelisäännöt ovat olemassa, eivätkä edes kovin huonot: Helsingillä on 1996 hyväksytyt kilpailun käytön periaatteet. Periaatteet sisältävät toteamukset lain vaikutuksista ja kilpailun käytön mahdollisuuksista. Nämä periaatteet vain ovat tainneet joiltakin päättäjiltä unohtua, esimerkiksi päätettäessä kilpailuttamisesta päätettäessä.

... Tässä siis muistin virkistämiseksi myös helsinkiläispäättäjille.

Keskeisiä periaatteita Helsingissä ovat:
- kaupungin tulee pyrkiä pitkäaikaisiin sopimuksiin palveluiden hankinnassa
- kilpailutettaessa pitää varmistua siitä, ettei kilpailulla aiheuteta heikennyksiä kaupungin työntekijöiden tai kaupunkilaisten työllisyystilanteeseen.
- Silloin kun kaupungin oman tuottajayksikön palvelut vastaavat todettavissa olevia hinta-laatu-suhteelle asetettuja vaatimuksia, nämä palvelut tulisi ostaa ko. yksiköltä ilman kilpailutusta
- Ehtona kilpailun käytölle on, että toimialalla on toimivat markkinat
- kilpailuttaminen ei saa johtaa palvelutason eikä laadun heikkenemiseen
- omalle tuottajaorganisaatiolle pitää antaa riittävä aika ja edellytykset pärjätä kilpailussa
- kaupungin henkilökuntaa ei irtisanota, vaan heidät sijoitetaan muihin koulutustaan vastaaviin tehtäviin, hävittäessä kilpailu. Jos oma yksikkö voittaa kilpailun, pitää yksiköllä olla riittävät valtuudet suorittaa lisäpalkkauksia tarvittaessa.

Huumetietoutta tarvitaan kasvatustyössä

Nykyisin kasvattajat tietävät huumausaineasioista valitettavan vähän, vaikka ongelmasta puhutaan jatkuvasti medioissa. Ongelmia ei haluta kohdata, koska ajatellaan, ettei asia koske minua, saatikka omia lapsiani. Kasvatanhan minä omat lapseni hyvin, eivät he nyt huumeisiin sorru. Suosittelen vanhempia heräämään, sillä ainakaan pääkaupunkiseudulla asuessa nuoret törmäävät ongelmaan lähes väkisin.

Kasvattajien oma huumetietous vaikuttaa oleellisesti heidän kykyynsä keskustella asiasta. Jos huumeet ovat vanhemmille tai lasten parissa työskenteleville ihmisille tuntematon paha asia, jota pitää pelätä, ei keskustelu nuoren kanssa onnistu. On tärkeää osata suhtautua huumeisiin aikuisena, ilman vahvaa tunnepyöritystä myös huumekeskusteluun.

Lasten ja nuorten parissa mahdollisuuksia vaikuttaa päihdekokeiluihin on monia, vaikkakin loppujen lopuksi lapsi tai nuori tekee itse päätöksensä päihdekokeilusta. Hyvä itsetunto, sosiaaliset taidot, tietous asiasta sekä rohkeus, ovat asioita, joihin kasvattajat niin ammattilaiset kuin vanhemmat voivat vaikuttaa. Nämä asiat puolestaan tukevat nuorta ajattelemaan itse ja kestämään sosiaalista painetta.

Lisäksi kasvattajien välinen yhteistyö on tärkeää. Samanikäisten lasten vanhemmat voivat tukea toinen toisiaan jakamalla kokemuksia lastenkasvatuksesta sekä omista tunteistaan kamppailtaessa nuorten ongelmien kanssa. Tärkeän osan ennalta ehkäisevästä päihdetyöstä tulisikin tukea vanhempia kasvatustyössä sekä valmentaa lasten kanssa työskenteleviä nostamaan vaikeitakin asioita keskusteluun vanhempien kanssa.

Sosialidemokraattisten Nuorten 100-vuotisjuhla 27.5

Ohessa kutsu Sosialidemokraattisten Nuorten 100-vuotisjuhlaan. Juhla järjestetään lauantaina 27.5. Tampereella ja ilmoittautumisaika meneemajoituksen osalta umpeen 26.4.!!! Hotellitilanne Tampereella on kyseisenä viikonloppuna huono, joten myöhemmin ilmoittautuvat eivät todennäköisestionnistu varaamaan itselleen majoitusta. Kannattaa siis toimia nyt jailmoittautua osoitteessa http://www.demarinuoret.fi/100-vuotisjuhlavuotisjuhla .Tervetuloa juhlimaan kanssamme 100-vuotiasta nuorisoliittoa.

Niin ja jos, et vielä ole Sosialidemokraattisten Nuorten jäsen ja toivoisit olevasi. Voit hoitaa asian kuntoon osoitteessa http://www.demarinuoret.fi/toimintaa/jaseneksi/liittymislomake

Valtakunnallinen ALLERGIAVIIKKO 24.- 30.4.2006

Nenän niiskutusta, hengen ahdistusta, silmien kutinaa jne. Onkos kuultu ikävämpää? Minua ainakin ärsyttää joka kevät se, kun kadut pöllyää, kun siivouksia ei saada hoidettua asianmukaisesti. Asiaan ei auta muu, kuin vedellä astmapiippua ja zyrtecciä vuorotellen. (Lue niin paljon, kun ohjeet sallii). Todellakin keväällä on huonotkin puolet.

Mikä ottaakaan enemmän päähän, kun ostaa astma ja allergialääkeet sekä samaan aikaan huomaa, kuinka siihen hujahtaa useampi satanen. Etenkin kun lompakko ei ole muutenkaan turhan paksu. No, eiköhän tämä pikkuhiljaa tästä... Kun saadaan katupölyt kuriin ja lääkkeet tehoamaan.

Lue lisää allergia ja astmaliiton sivuilta.

Viikonloppuvilskettä

”Olipas viikonloppu”, mietin istahtaessani tietokoneen ääreen. Tänä viikonloppuna onnistuimme yhdistämään loistavalla tavalla huvin ja hyödyn. Perjantai kului perheen parissa jalkapallokentällä viilettäen ja kotona nautiskellen.. Lauantaina oli Helsingin sosialidemokraattien piirikokous ja Sosialidemokraattisten nuorten viimeinen hallitus ennen liittokokousta. Illalla suuntasimme Petterin kanssa ravintolaan – Ravintola Kynsilaukka, suosittelen valkosipulin ystäville - syömään ja kun pääsimme kotiin, löysimme itsemme naapurien terassilta... Pojat olivat mummolassa hoidossa ja he jäivät sinne iloisina.. Sunnuntaina haimme mummon ja vaarin lellimät lapset kotiin sekä kerkesimme ulos leikkipuistoon nauttimaan aurinkoisesta kevätpäivästä.

Helsingin sosialidemokraattien piirikokoustunnelma oli toisenlainen, kuin voisi kuvitella. Porukka näytti nuorentuneen ja poliittinen keskustelu oli mielestäni antoisampi kuin aikoihin. Alustukset pitivät Susanna Rahkonen ja Vesa Mauriala, jonka jälkeen me piirikokousedustajat puhuimme tärkeäksi kokemistamme asioista. Minä puhuin lapsiperheiden köyhyysproblematiikasta ja siitä millaisia arjen haasteita lapsiperheissä on. Lisäksi olin erityisen tyytyväinen kokouksen julkilausumaan, joka muistutti, että hoitotakuu koskee myös lapsia.

No anyway ”maailman parannusviikonloppu” on takana ja nyt voimme odotella rauhassa, miten asiat etenevät vai etenevätkö ne…

Keskustelutilaisuus Tapanilan työväentalolla

Hallituskausi lähestyy loppuaan, mitä sosialidemokraattit ovat saavuttaneet ja mitä sosialidemokraatit aikovat vielä saavuttaa? Haasteita riittää tulevaisuudessakin, miten niihin vastataan?

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma tulee keskustelemaan Tapanilan työväentalolle 24.4 maanantaina klo 18.00.

Tilaisuuden järjestävät Koillis-Helsingin sosialidemokraattiset yhdistykset. Paikalla on myös alueen yhdistysten asettamia eduskuntavaaliehdokkaita.

Tervetuloa keskustelemaan!

Mihin menet Palmia?

Palmia tekee parhaillaan strategiatyötään. Nyt tilanne on se, että Palmia toimii pääkaupunkiseudun markkinoilla ja kilpailee kansainvälisten jättien, kuten Sodexho, kanssa samoista palvelujen tuottamisista. Toisaalta Palmia on edelleen myös kaupungin tiukasti ohjaama. Kilpailutilanne ja samaan aikaan kilpailurajoitukset asettavat suuren haasteen Palmian tulevaisuudelle. Tilanne ei ole mitenkään helppo.

Tässä vaiheessa on turha enää itkeä sitä, miten ja miksi koko Palmia on perustettu ja miten se on viety kilpailutukseen mukaan. Tällä hetkellä tilanne on tämä. Toisaalta on aina periaatteessa mahdollista purkaa koko liikelaitos ja palata takaisin kunnan omaan tuotantoon, joka ei tämän hetken tietojen valossa näytä tehokkuudessa hävinneen nykyiselle tilanteelle. Tämän realistisuutta voi jokainen pohtia tässä kokoomuksen ja toisen suuren porvaripuolueemme vihreiden hallitsemassa kaupungissa.

Toisaalta Palmialla voi olla edessään pilkkomisen tai yhtiöittämisen tie. Samalla se saattaisi merkitä laajentumista uusille palveluntuottamisaloille, jotta kilpailukyky voitaisiin säilyttää. Samalla Helsinki menettäisi viimeisenkin otteensa näiden palveluiden tuottamiseen ja toimisi enää laskun allekirjoittajana. Selvää on se, että johonkin suuntaan pitää liikkua, sillä nykyinen tilanne osin markkinakilpailussa, kunnan kilpailuttamissa tappiollisissa sopimuksissa, kilpailunrajoituksissa ja niin edelleen, on pitkän päälle kestämätön.

Samalla olisi syytä turvata sekä kaikkien helsinkiläisten etu palveluiden käyttäjinä, että Palmian työntekijöiden työsuhteiden laatu ja kesto. Joitakin ajatuksia muhii omassakin päässä, mutta ajatuksia ja ideoita Palmian suhteen otetaan enemmän kuin mielellään vastaan.

Hurrrjan pitkä utelu:)

Tämä huastettelu oli venynyt hurjan pitkäksi, mutta sainpas tehtyä. Mitä muuta se kotiäiti tekisi päväuniaikaan ja seuraavana aamuna ennen uloslähtö…

Löysin tämän Tiulin blogista, joka oli ansiokkaasti karsinut joitakin kyssiä: mm. sellaisia, jotka ovat lähinnä teineille suunnattuja ja sellaisia: joihin hän ei olisi osannut lyhykäisesti vastata.

1. Nimesi?
Mirka
2. Synttärit?Toukokuussa
3. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
Mieheni Petteri Oksan ja pokieni Neon ja Nikin kanssa
4. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
paha –rasvan himossa reikäisemmän, kun olen saanut itseäni niskasta kiinni ja koitan välttää kohtuutonta rasvan käyttöä sileämmän.
5. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
juusto, ja tätä ei mieheni meinaa millään ymmärtää, vaikka sehän on itsestään selvää…
6. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
Ei todellakaan
7. Olet tilaamassa fantasiapizzan, mitkä ovat täytteet?
Kinkku, paprika ja sipuli, helppo!
8. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
Vaihtelu virkistää – minulla ei ole vakiotilausta, valitseminen on aina yhtä vaikeaa, mulla on valitsemisen tuska
9. Mikä on lempiruokakauppasi?
Malmintorin City market
10. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
Bussilla ja omalla autolla. Bussilla aina, jos ei ole aikataulua, joka tulee saavuttaa.
11. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on?
Ensin selitys: ”Meillä on mieheni kanssa yhteinen levyhylly” Kahdeksas levy on Raptorin tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian…. Hitto, mitä sontaa sieltä löytyykään…
12. Kumman valitset tv vai tietokone?
tietokoneen
13. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa mihin olet kiintynyt?
karisma, aito läsnäolo, sydän -ajattelu ja kyky keskustella asioista, luotettavuus ja turvallisuus
14. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
Huippumallihaussa.
15. Lenkkarit vai tennarit?
Tennarit.
16. Onko sinulla lävistyksiä?
Juup,
17. Jos vastasit kyllä, missä?
Korvissa
18. Entä onko tatuointeja?
ei, mieli on kyllä joskus tehnyt
19. Ruutu vai raita?
Mulla on nyt iskenyt joku raitabuumi, joten raitapa hyvinkin.
20. Omistatko mp3-soittimen?
en
21. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
Enempi ja vähempi. Riippuu perhe- ja kokoustilanteesta.
22. Kuinka nopea nettisi on?
nu jaa, enpä muista (Petteri tosin huikkasi juuri että 8/2 megaa)
23. Pelaatko koneella?
enpä juuri
24. Kun katsot peiliin, mitä näet?
Valitettavan usein mustat silmänaluset… ;)
25. Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?
en, pojat ovat päiväunilla.
26. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
Melkeinpä mikä tahansa musiikki, kun fiilis on oikea
27. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
Ronald Keatingin “You say best, when you say nothing at all”.
28. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
Lasten musiikkiosastolle menee – Elikäs Taikuri Luttisen ”totta vai tarua”
34. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
Sänky tai sitten yöpyminen teltassa… Puska ei ole mun juttu.
35. Onko sinulla paljon ystäviä?
Ainakin luulen niin…
36. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
On
37. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
Jep. Koko iIolsin aijan paitsi loppufinaalissa, missä Tuisku ei mukana enää ollutkaa, Hanna oli mun suosikki.
38. Entä pikku G:tä?
Jep. Pikku G:n sanotukset ovat hyviä- Tosin en olisi uskonut, että herrasta tulee kepulainen…
39. Spice girlsiä?
Jep tai en ehkä kutsuisi toimintaani fanittamiseksi. Muutama biisi kyllä toimi tehokkaana yllykkeenä tanssilattialle.
40. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
Eipä iske kumpikaan sen paremmin kuin ainakaan leffa Taru sormustenherrastakaan. Ehkä pitäisi kokeilla kirjaa…
41. 50 Cent vai Eminem?
Eminem
42. Kotiteollisuus vai Mokoma?
Kotiteollisuus
43. Stamina vai ajattara?
Kestävyys eli Stamina! Tai sittenkin molempi parempi…
44. Linkin park vai limp bizkit?
Nyt loppui yleissivistys. Saiskos sanakirjan?
45. Ronaldo vai Beckham?
Ronaldo nimenä, potkuna Beckham… Ehkäpä Ronaldon tyyli on enemmän mun makuun…
46. Pitkä kuuma kesä vai helmiä ja sikoja?
Pitkää kuumaa kesää odotellessa
48. Simpsonit vai futurama?
Simpsonit
49. Popeda vai Klamydia?
Klamydia oli meidän juttu teinivuosina. Eipä tuota kyllä nykyään kuuntele kuin sopivassa nousuhumalassa.
50. W.A.S.P. vai Pink floyd?
Ihan sama
51. Sytkä vai tulitikut?
tulitikut
52. Tympiikö sua nää kyselyt?
Ei, vaan on juuri sopivaa päiväuniviihdettä kotiäidille.
53. Osaatko tehdä ruokaa?
Totta kai
54. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
Kotivinkki, Perhelehti, Suomenkuvalehti, Trendi… mikä yhdistelmä!
55. Kynsilakkaa, vai ei?
Riippuu tilanteesta, just tähän elämän tilanteeseen ei toimi tai pysy kynsissä
56. Jos on, minkä väristä?
riippuu pukeutumisesta, sen päivän tyylistä ja mielialasta
57. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
Tasa-arvo toteutuu paremmin, kun päästetään irti poikien ja tyttöjen jutuista. Meikkaaminen on ok.
58. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
Eipä hiukset miestä tee. Taitaa olla muut ominaisuudet.
59. Paras lastenohjelma?
Sinisen talon nalle tai sitten Nalle Puh (Neon suosikki Puuha Pete)
60. Mitä sinulla on nyt päällä?
T-paita ja tuulihousut – olenpas minä kotiäitiluukissa.
61. Menetkö kesällä ulkomaille?
Toivon niin
63. Onko ruotsi puhevika?
Ei
64. Onko seksi harrastuksista paras?
ei, en näe sitä harrastuksena vaan perustarpeena ja hauskanpitonaJ
65. Kuulakärkikynä vai lyijykynä?
kuulakärkikynä
66. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
"Kyllä sitä tuossakin iässä saa vielä iloita ja riemuita,kunhan vaan muistaa iän tuomat vaivat ja kolotukset. Onnea! "Tuire
67. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
Enpä ole.
68. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
en paljoa, jokusen kyllä
69. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
Luultavasti mökillä perheeni kanssa –se kenen mökillä on vielä auki.
70. Entä vapun?
Hakaniemen tori kutsuu ja toivottavasti vappulounas hyvällä porukalla.
71. Missä olit viimeksi bilettämässä?
Hävettää tunnustaa, mutta Malmilla ex Gleopatrassa, nykyään nimi oli kai Trendi
72. Lempidrinkkisi?Paha taas.. Drinkit maistuu niin hyvälle…! Ehkäpä joku kahvidrinkki Irish Cofee tai Kahlukahvi.
73. Mitä mieltä olet viiltelystä?
Riippuu mitä viillellään. Ranteiden auki viiltely on hölmöä, puusta viiltely taas ajoittain aiheellista.
74. Mitä teit viime synttäreilläsi?
En kykene muistamaan…
75. Onko sinulla sisaruksia?
On. Veli
76. Minkä ikäisiä?
24 vee
77. Mikä kappale sinulla nyt soi?
Ei mikään
78. Roikkuvat korvikset vai napit?
Napit.
79. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
Mikäs siinä, ei sovi minulle..
80. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
Voisin ja voinkin
81. Entä nuoremman?
Jep, mutta rajansa nuoruudellakin.
82. Mielestäsi kauniita nimiä?
Jaa muun muassa Neo ja Niki…
83. Paras lukemasi kirja?
Liza Marklundin Uhatut
84. Mitä tällä hetkellä odotat?
Auringon lämpöä, maailman rauhaa ja huomista
85. Entä ketä odotat?
Ystäviä kyläilemään…
’86. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
On
87. Jos on, kuka?
Neo ja Petteri
88. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
Jos ne saa laitettua niin kyllähän ne ennen kesää on pois otettu..
89. Bacardi vai Smirnoff?
Bacardi
90. Juotko? Kuinka usein?
joskus
91. Poltatko?
En. Ainakaan toivottavasti enää joskus viihteellä ollessani innostun…
92. jos poltat, mitä merkkiä?
Merkillä ei väliä
93. Aiotko lopettaa polttamisen?
Eipä enää aikomustasolla. Toisaalta en aloittanut koskaan kunnolla.
94. Minkä kappaleen sanat menevät näin: "Sä omistat mut kokonaan, mut ihan tostavaan heität, käytettynä romukoppaan, en saa olla oma itseni, ja jopa vaatteeni sä käskit mut vaihtamaan.."Ei hajuakaan
95. Cocis vai pepsi?
Pepsi
96. Mikä on toinen nimesi?
Kaarina
97. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
Tupla
98. Montako kelloa huoneessasi on?
Kaksi
99. Millainen talvitakki sinulla on?
Mulla on kaksi.. Musta toppatakki ja punainen untuvatakki
100. Entä millaiset tumput?
Raidalliset
101. Nukutko sukat jalassa?
Joskus
102. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
Olen
103. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
Olen
104. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
Saunalahden
105. Juna vai bussi?
bussi ehkä tulevaisuudessa juna.
106. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
Joo. Monellakin tapaa.. Vaikkapa kielellää ;)
107. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
Kyllä vain
108. Mitä olet lavalla tehnyt?
puhua pölpöttänyt
109. Mikä sinusta tulee isona?
Toivottavasti kansanedustaja.
110. Oletko hyvä englannissa?
en
111. Onko sinulla sormuksia?
Jep kaksi (kihla- ja vihkisormukset)
112. Oletko kokeillut huumeita?
En
113. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
Napaan. Olisi aika yhtä tyhjän kanssa, sillä navan näyttely ei ole mun juttu johtuen vyötärötyypistä.
114. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
Äh useitakin…
115. Mikä on ruoka, jota ajatellessakin nousee ylös?
Kesäkeitto
116. Mätitahna vai pikkelssi?
Mieluummin ei kumpikaan, jos pakko niin pikkelssi
117. Tykkäätkö maksamakkarasta?
Kysy vaan kuinka paljon. Raskausaikana tuli vieroitusoireita.
118. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
Hetkinen niitä tulee useita.. No pääsiäisenä ystäväni mies kertoi kuinka hän arvostaa minua ja miestäni, meidän seurassa kun voi olla juuri sellainen kuin on, ilman tuomitsemista.
119. Freeman vai Badding?
Badding
120. Kyllästyttääkö jo tämän täyttäminen?
ei, täytän tätä osissa. Ja tämä on edelleen hyvää viihdettä lasten ollessa päiväunilla
121. Kenen vieressä nukuit viimeksi?
Petterin
122. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
Juuri äsken
123. Tarkoititko sitä?
Tietenkin.

Pallohulluus

”Pallo!” kuuluu aina, kun pikkumies herää sängyssään, pakkaan lapsia autoon tai rattaisiin, pääsemme leikkipuistoon, tulemme kotiin, koittaa nukkumaan menoaika jne. Pallo käy hyvin niin unikaveriksi kuin parhaaksi leikkikaveriksikin. Aluksi vaatimus pallosta herätti hilpeyttä, nyt se herättää ristiriitaisia tunteita. Äidin ja jalkapallovalmentajan ylpeys herää aina, kun lapseni nukahtaa pallokainalossa. Tämä siksi, että valmentajakoulutuksissa sanottiin aina: ”Pelaajat, joista tulee huippuja, nukkuvatkin pallon kanssa.” Nykyään haluaisin esittää jatkokysymyksen: ”Ai, alle kaksi -vuotiaana jo?”

Ajattelin, että pallojuttu on jokin vaihe, joka menee aikanaan ohi. Nyt tämä pallohimo on jatkunut kohta puolivuotta ja laantumisen merkkejä ei näy. Lapseni on onnellisimmillaan päästessään ihan oikealle jalkapallokentälle. Joku miettii mistä kaks vee tunnistaa jalkapallokentän. No, herra on jonkun kerran ollut katsomassa äidin harkkoja ja sitten hän löysi äidin jalkapallovideot – jotka eivät todellakaan ole mitään laadukasta viihdettä. Joka tapauksessa kaks vee on katsonut niitäkin niin monta kertaa, että äiti muistaa videot jo ulkoa. Samaan aikaan olen miettinyt, ymmärtääkö pikku herra sen, kun videossa sanotaan: ”Oppiessasi hyväksi jalkapalloilijaksi sinun on harjoiteltava ahkerasti…”

Toisaalta jatkuva pallon kuljettaminen, vaikkakin se on rajattu tiukasti automatkoihin, leikkipuistokäynteihin ja hoitoreissuihin mummolaan, mukana on aika rasittavaa. Joka tapauksessa palloa kaivellaan välillä autojen alta, vesilammikoista ja olenpa joutunut muutaman juoksuaskeleenkin ottamaan, jotta se ei pääse vierimään paikkaan mahdottomaan. Sisällä pelaaminen on meillä ollut sallittua vielä toistaiseksi, sillä eipä ole tullut mieleen, että kaks vee voi jo alkaa rikkomaan peilejä palloleikeillä. Meillä ei paljoa puutu. Päätimmekin, että muuton yhteydessä kaikki kovat pallot jäävät pihalle. Joku ajattelee, että ei se nyt niin vaarallista – niin minäkin ajattelisin, jos en näkisi, miten kaksivuotias voi potkaista pallon käsistä ties mihin.

Ystäväni mies katseli lastani leikkiessä ja totesi vakavalla naamalla:” Neo on tainnut saada ainakin yhden voimakkaan pallogeenin.” Mietin: ”Sekö se onkin?” Jatkuva palloriemu saa sydämenikin nauramaan jatkuvasti, mutta riemuitseminen tulee jatkossa tapahtumaan pihalla. Luojan kiitos, uuden kotimme vieressä on jalkapallokenttä ja siellähän astmaatikon – siis minun - on mukava nauttia seuraavasta kymmenestä vuodesta. Tosin pallogeeni on tainnut minulta periytyä, joten sitä saa mitä tilaa. Kun itse tekee lapsia, voi vain katsoa peiliin, kun lapsi innostuu jostakin..