perjantaina, huhtikuuta 21, 2006

Hurrrjan pitkä utelu:)

Tämä huastettelu oli venynyt hurjan pitkäksi, mutta sainpas tehtyä. Mitä muuta se kotiäiti tekisi päväuniaikaan ja seuraavana aamuna ennen uloslähtö…

Löysin tämän Tiulin blogista, joka oli ansiokkaasti karsinut joitakin kyssiä: mm. sellaisia, jotka ovat lähinnä teineille suunnattuja ja sellaisia: joihin hän ei olisi osannut lyhykäisesti vastata.

1. Nimesi?
Mirka
2. Synttärit?Toukokuussa
3. Missä muodossa asut, kenen/keiden kanssa?
Mieheni Petteri Oksan ja pokieni Neon ja Nikin kanssa
4. Voidellessasi näkkäriä voiteletko "reikäisenpuolen" vaiko sileämmän?
paha –rasvan himossa reikäisemmän, kun olen saanut itseäni niskasta kiinni ja koitan välttää kohtuutonta rasvan käyttöä sileämmän.
5. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
juusto, ja tätä ei mieheni meinaa millään ymmärtää, vaikka sehän on itsestään selvää…
6. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
Ei todellakaan
7. Olet tilaamassa fantasiapizzan, mitkä ovat täytteet?
Kinkku, paprika ja sipuli, helppo!
8. Kun menet pikaruokalaan tilaat yleensä?
Vaihtelu virkistää – minulla ei ole vakiotilausta, valitseminen on aina yhtä vaikeaa, mulla on valitsemisen tuska
9. Mikä on lempiruokakauppasi?
Malmintorin City market
10. Millä kulkuvälineellä liikut eniten?
Bussilla ja omalla autolla. Bussilla aina, jos ei ole aikataulua, joka tulee saavuttaa.
11. Katso levyhyllysi 8 levy, mikä se on?
Ensin selitys: ”Meillä on mieheni kanssa yhteinen levyhylly” Kahdeksas levy on Raptorin tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian…. Hitto, mitä sontaa sieltä löytyykään…
12. Kumman valitset tv vai tietokone?
tietokoneen
13. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa mihin olet kiintynyt?
karisma, aito läsnäolo, sydän -ajattelu ja kyky keskustella asioista, luotettavuus ja turvallisuus
14. Unelmakämppä vai huippumalli haussa?
Huippumallihaussa.
15. Lenkkarit vai tennarit?
Tennarit.
16. Onko sinulla lävistyksiä?
Juup,
17. Jos vastasit kyllä, missä?
Korvissa
18. Entä onko tatuointeja?
ei, mieli on kyllä joskus tehnyt
19. Ruutu vai raita?
Mulla on nyt iskenyt joku raitabuumi, joten raitapa hyvinkin.
20. Omistatko mp3-soittimen?
en
21. Montako tuntia vietät aikaa koneella?
Enempi ja vähempi. Riippuu perhe- ja kokoustilanteesta.
22. Kuinka nopea nettisi on?
nu jaa, enpä muista (Petteri tosin huikkasi juuri että 8/2 megaa)
23. Pelaatko koneella?
enpä juuri
24. Kun katsot peiliin, mitä näet?
Valitettavan usein mustat silmänaluset… ;)
25. Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia?
en, pojat ovat päiväunilla.
26. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
Melkeinpä mikä tahansa musiikki, kun fiilis on oikea
27. Mikä kappale saa kyyneleet pakkautumaan silmille?
Ronald Keatingin “You say best, when you say nothing at all”.
28. Mikä kappale saa sinut iloiseksi?
Lasten musiikkiosastolle menee – Elikäs Taikuri Luttisen ”totta vai tarua”
34. Sänky vai puska? (joku muu, mikä?)
Sänky tai sitten yöpyminen teltassa… Puska ei ole mun juttu.
35. Onko sinulla paljon ystäviä?
Ainakin luulen niin…
36. Onko myös vastakkaista sukupuolta olevia YSTÄVIÄ paljon?
On
37. Oletko koskaan fanittanut Tuiskua?
Jep. Koko iIolsin aijan paitsi loppufinaalissa, missä Tuisku ei mukana enää ollutkaa, Hanna oli mun suosikki.
38. Entä pikku G:tä?
Jep. Pikku G:n sanotukset ovat hyviä- Tosin en olisi uskonut, että herrasta tulee kepulainen…
39. Spice girlsiä?
Jep tai en ehkä kutsuisi toimintaani fanittamiseksi. Muutama biisi kyllä toimi tehokkaana yllykkeenä tanssilattialle.
40. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
Eipä iske kumpikaan sen paremmin kuin ainakaan leffa Taru sormustenherrastakaan. Ehkä pitäisi kokeilla kirjaa…
41. 50 Cent vai Eminem?
Eminem
42. Kotiteollisuus vai Mokoma?
Kotiteollisuus
43. Stamina vai ajattara?
Kestävyys eli Stamina! Tai sittenkin molempi parempi…
44. Linkin park vai limp bizkit?
Nyt loppui yleissivistys. Saiskos sanakirjan?
45. Ronaldo vai Beckham?
Ronaldo nimenä, potkuna Beckham… Ehkäpä Ronaldon tyyli on enemmän mun makuun…
46. Pitkä kuuma kesä vai helmiä ja sikoja?
Pitkää kuumaa kesää odotellessa
48. Simpsonit vai futurama?
Simpsonit
49. Popeda vai Klamydia?
Klamydia oli meidän juttu teinivuosina. Eipä tuota kyllä nykyään kuuntele kuin sopivassa nousuhumalassa.
50. W.A.S.P. vai Pink floyd?
Ihan sama
51. Sytkä vai tulitikut?
tulitikut
52. Tympiikö sua nää kyselyt?
Ei, vaan on juuri sopivaa päiväuniviihdettä kotiäidille.
53. Osaatko tehdä ruokaa?
Totta kai
54. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
Kotivinkki, Perhelehti, Suomenkuvalehti, Trendi… mikä yhdistelmä!
55. Kynsilakkaa, vai ei?
Riippuu tilanteesta, just tähän elämän tilanteeseen ei toimi tai pysy kynsissä
56. Jos on, minkä väristä?
riippuu pukeutumisesta, sen päivän tyylistä ja mielialasta
57. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaa?
Tasa-arvo toteutuu paremmin, kun päästetään irti poikien ja tyttöjen jutuista. Meikkaaminen on ok.
58. Pitkä letti tekee miehen, oletko samaa mieltä?
Eipä hiukset miestä tee. Taitaa olla muut ominaisuudet.
59. Paras lastenohjelma?
Sinisen talon nalle tai sitten Nalle Puh (Neon suosikki Puuha Pete)
60. Mitä sinulla on nyt päällä?
T-paita ja tuulihousut – olenpas minä kotiäitiluukissa.
61. Menetkö kesällä ulkomaille?
Toivon niin
63. Onko ruotsi puhevika?
Ei
64. Onko seksi harrastuksista paras?
ei, en näe sitä harrastuksena vaan perustarpeena ja hauskanpitonaJ
65. Kuulakärkikynä vai lyijykynä?
kuulakärkikynä
66. Katso puhelimestasi 20. viesti, mitä siinä lukee?
"Kyllä sitä tuossakin iässä saa vielä iloita ja riemuita,kunhan vaan muistaa iän tuomat vaivat ja kolotukset. Onnea! "Tuire
67. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
Enpä ole.
68. Aiotko syödä pääsiäisenä paljon munia?
en paljoa, jokusen kyllä
69. Miten aiot viettää tulevan juhannuksen?
Luultavasti mökillä perheeni kanssa –se kenen mökillä on vielä auki.
70. Entä vapun?
Hakaniemen tori kutsuu ja toivottavasti vappulounas hyvällä porukalla.
71. Missä olit viimeksi bilettämässä?
Hävettää tunnustaa, mutta Malmilla ex Gleopatrassa, nykyään nimi oli kai Trendi
72. Lempidrinkkisi?Paha taas.. Drinkit maistuu niin hyvälle…! Ehkäpä joku kahvidrinkki Irish Cofee tai Kahlukahvi.
73. Mitä mieltä olet viiltelystä?
Riippuu mitä viillellään. Ranteiden auki viiltely on hölmöä, puusta viiltely taas ajoittain aiheellista.
74. Mitä teit viime synttäreilläsi?
En kykene muistamaan…
75. Onko sinulla sisaruksia?
On. Veli
76. Minkä ikäisiä?
24 vee
77. Mikä kappale sinulla nyt soi?
Ei mikään
78. Roikkuvat korvikset vai napit?
Napit.
79. Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
Mikäs siinä, ei sovi minulle..
80. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
Voisin ja voinkin
81. Entä nuoremman?
Jep, mutta rajansa nuoruudellakin.
82. Mielestäsi kauniita nimiä?
Jaa muun muassa Neo ja Niki…
83. Paras lukemasi kirja?
Liza Marklundin Uhatut
84. Mitä tällä hetkellä odotat?
Auringon lämpöä, maailman rauhaa ja huomista
85. Entä ketä odotat?
Ystäviä kyläilemään…
’86. Onko huoneessa jossa olet, joku muukin kuin sinä?
On
87. Jos on, kuka?
Neo ja Petteri
88. Missä vaiheessa jouluvalot otetaan pois ikkunoista?
Jos ne saa laitettua niin kyllähän ne ennen kesää on pois otettu..
89. Bacardi vai Smirnoff?
Bacardi
90. Juotko? Kuinka usein?
joskus
91. Poltatko?
En. Ainakaan toivottavasti enää joskus viihteellä ollessani innostun…
92. jos poltat, mitä merkkiä?
Merkillä ei väliä
93. Aiotko lopettaa polttamisen?
Eipä enää aikomustasolla. Toisaalta en aloittanut koskaan kunnolla.
94. Minkä kappaleen sanat menevät näin: "Sä omistat mut kokonaan, mut ihan tostavaan heität, käytettynä romukoppaan, en saa olla oma itseni, ja jopa vaatteeni sä käskit mut vaihtamaan.."Ei hajuakaan
95. Cocis vai pepsi?
Pepsi
96. Mikä on toinen nimesi?
Kaarina
97. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
Tupla
98. Montako kelloa huoneessasi on?
Kaksi
99. Millainen talvitakki sinulla on?
Mulla on kaksi.. Musta toppatakki ja punainen untuvatakki
100. Entä millaiset tumput?
Raidalliset
101. Nukutko sukat jalassa?
Joskus
102. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen vieressä harrastamatta seksiä?
Olen
103. Oletko suudellut samaa sukupuolta?
Olen
104. Mikä puhelimen liittymä sinulla on?
Saunalahden
105. Juna vai bussi?
bussi ehkä tulevaisuudessa juna.
106. Osaatko tehdä tämän Ü merkin?
Joo. Monellakin tapaa.. Vaikkapa kielellää ;)
107. Oletko esiintynyt koskaan lavalla?
Kyllä vain
108. Mitä olet lavalla tehnyt?
puhua pölpöttänyt
109. Mikä sinusta tulee isona?
Toivottavasti kansanedustaja.
110. Oletko hyvä englannissa?
en
111. Onko sinulla sormuksia?
Jep kaksi (kihla- ja vihkisormukset)
112. Oletko kokeillut huumeita?
En
113. Mikä on paikka jonne et koskaan ottaisi lävistystä?
Napaan. Olisi aika yhtä tyhjän kanssa, sillä navan näyttely ei ole mun juttu johtuen vyötärötyypistä.
114. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
Äh useitakin…
115. Mikä on ruoka, jota ajatellessakin nousee ylös?
Kesäkeitto
116. Mätitahna vai pikkelssi?
Mieluummin ei kumpikaan, jos pakko niin pikkelssi
117. Tykkäätkö maksamakkarasta?
Kysy vaan kuinka paljon. Raskausaikana tuli vieroitusoireita.
118. Minkä kohteliaisuuden kuulit viimeksi?
Hetkinen niitä tulee useita.. No pääsiäisenä ystäväni mies kertoi kuinka hän arvostaa minua ja miestäni, meidän seurassa kun voi olla juuri sellainen kuin on, ilman tuomitsemista.
119. Freeman vai Badding?
Badding
120. Kyllästyttääkö jo tämän täyttäminen?
ei, täytän tätä osissa. Ja tämä on edelleen hyvää viihdettä lasten ollessa päiväunilla
121. Kenen vieressä nukuit viimeksi?
Petterin
122. Koska viimeksi sanoit jollekin rakastavasi häntä.
Juuri äsken
123. Tarkoititko sitä?
Tietenkin.

Ei kommentteja: