Perhe määrittää elämääni

Taannoin keskustelin muutaman toverin kanssa siitä, mikä määrittää ihmisten arkea. Moni oli sitä mieltä, että työ määrittää arkea. Tuolloin tokaisin, että ei työ minun arkeani määritä, sillä olen kotona äitiyslomalla. Eikä se muuten määritä monen muunkaan työssäkäyvän ihmisen arkea. Jäin miettimään asiaa ja mietintä jatkuu edelleen.

Totta on, että työ määrittää oleellisesti ajankäyttöämme, mutta kuitenkin onni tulee jostakin muualta kuin työstä ja ainakin minun haaveenani ja tavoitteenani on onnellinen elämä. Onnellisuuden astetta ei määritä työ vaan perhe. Kun perheen kanssa mene hyvin, olen onnellinen. Jos perheessämme on pieniäkin ongelmia, muut asiat tuntuvat raskailta.

Lapset ja parisuhteemme asettavat nykyään rajoja myös työlle. Kun koko perhe on yhdessä, elämä on ihanaa. Työn rajaaminen on tarkoittanut meidän perheessä nyt sitä, että minä olen kotona ja mieheni joutuu miettimään jatkuvasti, mitkä työmatkat ovat sellaisia, joihin on osallistuttava ja mitkä voi skipata. Lisäksi me molemmat, olemme rajanneet luottamus- ja vapaaehtoistoimiemme määrää – perheajan vuoksi.

Lasten etu on se mantra, jota meillä nykyään jatkuvasti mietitään. Me aikuiset tiedämme, että lasten etu on rakastavat vanhemmat, jotka tukevat lasta kulkiessa elämän polulla. Kuitenkaan me aikuiset emme voi loppupelissä tietää, mikä tämä lapsen etu missäkin tilanteessa on. Voimme vain yrittää toimia elämässämme niin, että lapsen etu toivottavasti toteutuu.