keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Reilu Suomi –työtä ja välittämistä

Olin eilen Kaarelan demareiden EHDOLLA EDUSKUNTAAN- kahvitilaisuudessa keskustelemassa Arto Bryggaren ja Kaarelan porukan kanssa Suomen tilanteesta ja tulevaisuudesta. Yhdistyksen puheenjohtaja esitti kysymyksen, millainen on reilu Suomi ja miksi juuri minä olisin hyvä henkilö eduskuntaan rakentamaan reilua Suomea.

Olen miettinyt asiaa monta kertaa. Kun asetuin ehdolle vaaleihin, mietin mitä annettavaa minulla on. Tulin siihen johtopäätökseen, että minulla on osaamista, halua ja sydäntä. Ammatilliset opintoni, kokemukseni työelämästä ja henkilökohtaisesta elämästä ovat avartaneet katsantokantojani ja opettaneet ymmärtämään erilaisia tapoja elää arkea. Olen ”duunariperheestä” ja olen oppinut arvostamaan työntekoa. Samoin olen kantapään kautta oppinut, mitä reilupeli on elämässä - ja jalkapallossa. Joka tapauksessa olen kohdannut useita epäkohtia ja minulla on ajatuksia siitä, kuinka epäkohtia voitaisiin vähentää.

Todellakin, haluan reilun Suomen. Suomen, missä pidetään huolta heikompiosaisista ihmisistä, lapsista ja vanhuksista, ikärakenteen muutoksesta huolimatta. Samalla haluan pitää huolta oman ja hiukan itseäni nuoremman ikäluokan hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Me emme saa luuhistua ikärakenteen aiheuttaman muutoksen alle, vaan meidän hyvinvointiimmekin on satsattava.

Ikärakenteen muutokseen on nyt varauduttava kunnolla. Reilussa Suomessa työelämää on kehitettävä. Lisäksi on kehitettävä sosiaali- ja terveyspalveluita. Hyvinvoinnin edistämiseksi tarvitaan niin vanhempainrahakauden pidennystä kuin kotipalvelun saatavuuden turvaamista.

Ei kommentteja: