perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Aamut



Suhteeni aamuun on ristiriitainen. Joskus nautin aamuista heräten pirteänä ja silloin saan suunnattomasti aikaan. Joinakin aamuina taas kahvikin maistuu tervalta. Tänään oli sellainen aamu, vaikka pojat nukkuivat yön hyvin ja minäkään en herännyt yhtään kertaa. Ehkä juuri siksi olo olikin niin tokkurainen.

Aamumme alkavat pääsääntöisesti astianpesukoneen tyhjennyksellä, aamupalan laittamisella ja yleensä pikkumiehet ovat jo syöneet, kun itse istahdan juomaan kupposen kahvia ja lukemaan aamun Uutispäivä Demarin.

Toisinaan nautiskelen aamuista. Esimerkiksi silloin, kun pojat ovat isällään, herään ja keittelen rauhassa kahvit. Nautin rauhasta ja kuuntelen joko radiota tai musiikkia. Usein Jonen kanssa katamme pöytään runsaan aamiaisen.

Aikanaan, kun kuljin pyörällä töihin, aamut piristivät ja aamun maisemat herättivät positiivisen vireen päivään. Noh, kunhan pääsemme keskipäivään olo on pirteämpi ja pussit silmistä hävinneet.

Ei kommentteja: