torstaina, tammikuuta 18, 2007

Ihminen huomioidaan Palmian ruokapalveluita kehitettäessä

Helsingin kaupungin organisaatiota kehitettäessä on arvioitava
kokonaistaloudellisuutta ja mahdollisuuksia tuottaa palvelut laadukkaasti. Jonkun aikaa olemme pohtineet erityisesti sosiaalitoimen ruokahuollon siirtämistä Palmiaan.

Liikepalvelulautakunnan lausunnossa arvioimme Palmian kykyä tuottaa kyseiset palvelut, mitä en kyllä epäile. Liikepalvelulautakunta on kantanut huolta ja kantaa jatkossakin siitä, että mikäli palvelut Palmiaan siirretään, että ne tuotetaan jatkossakin laadukkaasti, huomioiden lasten ja henkilökunnan toiveet sekä tarpeet. Asian lopullisesti ja kokonaisuuden kannalta arvioi kaupunginvaltuusto, jolle on erityisen tärkeää ymmärtää nykyisen järjestelmän
hyvät puolet ja mahdollisen muutoksen tuomat haasteet sekä ongelmat.

Luulen, ettei liikepalvelulautakunta jatkossakaan näe ylitsepääsemättömiä esiteitä siinä, järjestetäänkö palvelut Palmian tai jonkun muun toimesta. Mikäli keittiöhenkilöstö siirtyy Palmiaan haluamme huolehtia siitä, että palvelukonseptin laadinnassa huomioidaan nykyisen järjestelmän hyvät puolet, eikä automaattisesti siirrytä suurtalouskeittiöihin.

Ei kommentteja: