Yritän sulkea korvani pikkumiesten raivolta. Onnistumiseni saattaa tällä kertaa olla epätodennäköinen, mutta yritän koko sydämestäni pysyä tyynenä. Samaan aikaan tunnen verenpaineeni nousevan.. ”Tässä tilanteessa aika vie voiton!”, yritän lohduttaa itseäni.Äh… Olemme viettäneet kohta kolme viikkoa pääsääntöisesti kotona, ilman kunnon ulkoilua ja vuorotellen aina joku sairastaen. Eipä ihme, että veetutus käyrä nousee todenteolla itse kullakin. Kysynpähän vaan, mikseivät lapset voi sairastaa samaan aikaan?
Yövalvonta, jota olemme harrastaneet sairastamisen rinnalla, on kotona kökkimisen lisäksi ehkä tehokkaimpia keinoja saada kaikki toisten kurkkuihin kiinni. No yritän taas ajatella jotakin ihanaa etelän lomakohdetta… tai oikeammin mahdollisuutta kohta käpertyä peiton alle ja vetää oikein kunnolla Z:taa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti