Tänään päiväni alkoi sähköpostien parissa. Siis tietenkin sitä ennen olin jo syönyt aamupalan ja syöttänyt pojat. No, sähköpostissani oli taas kaksi ikävää muistutusta siitä, miksi politiikkaa pitää tehdä ja miten hoitoalan työntekijöiden jaksaminen ja kiinnostus lopahtaa, jos työelämää ei onnistuta inhimillistämään.
Eilen kävimme Vuosaaressa ystäväni luona syömässä ja hän kertoi, että nyt saa riittää hoiva-alan työt. Veetutuksissaan hän oli kirjoittanut parin liuskan tilityskirjeen, jossa eritteli ongelmia, joihin oli työelämässä törmännyt. Ystäväni on työskennellyt muun muassa useissa helsinkiläisissä sairaaloissa niin sairaanhoitajana kuin aikaisemmin myös lähihoitajana. Kuitenkin nyt hänen mittansa oli tullut täyteen ja edessä on alanvaihto.
Puistolan MLL:n kautta meiliin oli tullut Tarja Tallgvistin vetoomus, jota siteeraan nyt suoraan: ”Suomessa on jo pelottava ongelma. Nuoret eivät ole kiinnostuneita huonosti palkatusta hoitajan ammatista ja koulutetut valmiit hoitajat ovat halukkaita lähtemään ulkomaille paremmin palkattuihin hoitotöihin. Ainoa lääke tähän on nostaa hoitajien palkat, sekä lisätä virkoja. Kun hoitaja saa koulutustaan ja työn vastuuta vastaavaa palkkaa, hän voi hyvin, tällöin myös vanhukset, sairaat ja hoidettavat saavat hyvän hoidon.”
Perhe- ja työelämän yhteensovittamisen yhtälö on vaikea arjessa ratkaista. Etenkin, jos ylitöitä olisi jatkuvasti ja muutenkin tuntuu, ettei aikaa perheelle ole riittävästi. Toisaalta harva työ, vaikka se olisi vastuullinen, on niin henkisesti haastavaa kuin hoiva-alan työ. Vastuu painaa jatkuvasti niin henkinen ja sosiaalisesti, kun töitä on enemmän kun ehtii tehdä ja sitä myöten rajallisuus on koko ajan raastavalla tavalla läsnä, kun yrittää olla hyvä hoitaja.
Taas tuli muistutus siitä, miksi politiikkaa pitää tehdä ja miksi työelämän inhimillistäminen on suuri, idealistinen tavoite, jota kohti pitää pyrkiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti