Pitkiä päiviä ilman kahvitaukoja

Monesti saa kuulla siitä, kuinka helppoa arki kotona on – varsinaista olemista lasten kanssa. Juupa joo, helppoa helppoina päivinä ja tosi vaikeaa, kun kaikilla on huono päivä ja väsymys painaa. Toistaiseksi vielä ihmettelen, mitä arki nyt meidän perheessä tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että joka päivä, mikäli pakkanen ei ole korkea, suuntaan leikkipuistoon kahden lapsen kanssa vai luovunko viimeisistäkin sosiaalisen elämän rippeistä vähäksi aikaan ja lukkiudun kotiin kahden vaippaikäisen taapertajan kanssa. Luulenpa, että valitsen ensimmäisen vaihtoehdon, saanhan siinä itsekin liikuntaa, jutella muiden aikuisten kanssa ja sitten vielä isompi lapseni nauttii puistossa olemisesta.

Kuitenkin pandansilmät taitavat jälleen kuulua minun vakiovarustukseeni. Vauvaperheen arki kun on hyvin erilaista kuin isompien lasten kanssa. Tällä tarkoitan sitä, että vauvan kanssa ja vauvan rytmissä eläminen on ihan erilaista kuin kenenkään muun rytmissä eläminen. Parin tunnin välein on ruoka-aika ja vaipanvaihtokin on usein yöllä tarpeen. Tosin ne yöt, jolloin vauva – ainakin meillä - vääntää kakkaa, kuluvat väkisin valvoessa. Ei siinä ähinässä ja puhinassa kukaan voi nukkua varsinkaan, kun tietää ähkimisen loputtua olevan todennäköisesti vaipanvaihdon aika. Yöt menevätkin usein heräillessä ja vauva on pirteimmillään yleensä iltaisin tai lähestulkoon yöllä eli silloin kun itse on väsyneimmillään. Vauvan kanssa kahden ehtisi vielä nukkua, jos itse vaan malttaa pötkähtää aina silloin, kun lapsikin nukkuu. Kun sitten perheeseen kuuluu toinen isompi lapsi, ei uniaikaa välttämättä ole paljoa.

Jos isompi lapsi on aamuvirkku, kuten meillä, niin nahkainen herätyskello läpsyttää paljain jaloin vanhempien sänkyyn jo varhain aamulla. Meillä noin kello 6.30. Siinä sitten alkaa aamupalan tekeminen, pukeminen, leikkiminen ja pikkuhiljaa ulos suuntaaminen. Oma aamukahvi tulee hörpättyä, tosin ilman virallista kahvitaukoa. Tällä tarkoitan sitä, että jos vaippa falskaa tai lapsille käy jotakin, on peppu nostettava välittömästi penkistä lisävahinkojen minimoimiseksi. Joka tapauksessa omien lasten hupujutut jaksavat naurattaa, vaikka olen huono nauramaan väsyneenä – oikeastaan aika äkäinen nainen.

Kotona päiväuniaikaa odottelen peukut pystyssä, jos ehtisi itsekin oikaisemaan johonkin ja vaikkapa selaamaan päivän lehdet rauhassa. Monesti on käynyt toisin, kun isompi lapsi nukahtaa päiväunille, pienempi herää. Onneksi kuitenkin hänet saa usein taltutettua jollakin keinolla takaisiin nukkumaan. Kun siten isä tulee töistä, monesti yhtä huonosti nukkuneena, sama meno jatkuu paitsi, että jompikumpi vanhempi voi ehkäpä saada otettua iltaunet. Uni merkitsee nykyään enemmän kuin koskaan. Jos tilaisuus nukkua koittaa, se tulee käyttää hyväksi. Nyt sitten parisuhdettakin hoidetaan usein niin, että toinen nappaa vauvan ja suuntaa nukkumaan olohuoneeseen, jotta äkäisyys perheessä vähenee.

Joka tapauksessa, en ole koskaan tehnyt näin pitkiä päiviä – oikeastaan ympärivuorokautisia poliisin ja palomiehen tehtäviä ja vielä paljon muuta. ”Aikamoinen käsityöammatti”, huokaisen ja saan taas märän pusun ohikävelevältä pikkumieheltä. ”Niinpä rakkaudestahan tätä tekee ja vieläpä nautin tästä”, mietin kun suuntaan leikkimään iloisten vaippaveijareiden kanssa.