torstaina, helmikuuta 09, 2006

Perheille tukea

Ilokseni huomasin sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haataisen kirjoittaneen blogiinsa, että lapsiperheitä tuetaan jatkossa hieman nykyistä enemmän. Kyse on useista parannuksista lapsiperheen arkeen. Hienoa, että hallituksen toimien suunta on oikea, mutta kuitenkin työtä riittää jatkossakin - perillä ei olla vielä näillä toimilla.

Lapsen hyvinvointi onkin ensisijainen asia, joka on turvattava yhteistyössä neuvolan, päivähoidon, leikkipuistojen, koulujen, harrastusryhmien ja muiden aikuisten ryhmien/toimien yhteistyöllä. Tässä asiassa ennaltaehkäiseviin palveluihin kannattaa satsata, sillä leikkaus tänään maksaa itsensä monin kerroin takaisin huomenna.

Tärkeitä seikkoja ovat myös muun muassa neuvolan neuvontapalveluiden kehittäminen, ns. matalankynnyksen perheiden tukipalvelut esimerkiksi leikki- ja asukaspuistot, yleensäkin palveluiden turvaaminen, työelämän joustavuuden lisääminen, asuntojen lisärakentaminen, jotta hinnat saataisiin pääkaupunkiseudullakin kohtuullisiksi ja miksipä ei pääkaupunkiseudun kuntien liittäminen yhteen näin lisäten palveluiden järjestämisessä tehokkuutta.

Suurta huolta minussa herättää myös vanhempien jaksaminen, pientenlasten isät tekevät huomattavan paljon ylitöitä ja tämä heijastuu molempien vanhempien jaksamiseen. Kun vielä nykyään työelämä vaatii työntekijöiltä koko ajan enemmän, niin työssäjaksamisella, työnohjauksella ja hyvällä johtamisella, palkkojen kohtuullisuudella ja määräaikaisia työsuhteita vakinaistamalla helpotettaisiin oleellisesti perheiden olosuhteita.

Perheiden hyvinvoinnin lisääminen on oltava jatkossakin tärkeä tavoite. Perheissä on monenlaisia haasteita. Perheiseen satsaaminen ei myöskään ole mikään turha kulu, vaan investointi yhteiskunnan tulevaisuuteen niin sosiaalisen kestävyyden kuin inhimillisen hyvinvoinninkin näkökulmasta

Ei kommentteja: