Hatunnosto Alpo Suhoselle

Viikonloppuna tulin hyvälle mielelle lukiessani Ilta Sanomien Plussa liitettä, jossa huippu (ainakin mielestäni) jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen linjaa, että bisnesajatteluun perustuva urheilu ei palvele urheilijaa eikä yleisöä. Olen asiasta täysin samaa mieltä ja minua on usein ihmetyttänyt se, miksi rahan pitää ratkaista urheilussakin. Pitääkö omistaa paksu lompakko vai priorisoida lätkämatsi ennen kaurapuuroa, jotta voi nauttia liikunnasta?

Alpon puheet ovat jutun mukaan ärsyttäneet suomalaisia urheilijoita ja valmentajia. Minulle ne saivat aikaan hymyn korvia kohti. Yksi Suhosen helmistä oli :” Valmentamiseen liitetään termejä kuten joukkue, tahto, kuri ja voittaminen. Kun niitä tarkastellaan lähemmin, törmäämme stalinismiin, natsismiin, Napoleoniin, jesuiittajärjestöön ja muihin ääriajattelua edustaviin ryhmiin.” Niinpä hymähdin ja sanoin miehelleni, että taisin rakastua Alpo Suhosen tapaan nähdä urheilua. Elämä ei todellakaan ole vain urheilua varten, vaan urheilu elämää ja kaikkien meidän elämää varten. Hurraa Kaikki Pelaa linjat ja yritykset muuttaa urheilua reilummaksi.

Alpon mukaan menestys urheilussa, ei ole mitään verrattuna menestykseen elämässä. Jostakin syystä jo juniorivalmentajat unohtavat tämän. Etenkin jalkapallomaailmassa, josta Suomessa noin yksi ikäluokasta pääsee maajoukkuetasolle, on käsittämätöntä, että pieniä lapsia valmennetaan kuin konsanaan armeijassa sotaa varten. Suomalaisten tuleekin ymmärtää, että maailmassa on muutakin kuin jalkapallokenttä, kaukalo tai jokin muu. Etenkin lasten harrastuksessa on nähtävä ne mahdollisuudet, joita urheilu tarjoaa lapsen kasvun tukijana koko elämää ajatellen. Harva tähän kykenee. Yksi keino olisi toimia valmentajana lapsilähtöisesti. Lapsilähtöisyyden ajatus on helposti laajennettavissa ajatukseksi urheilijalähtöisyydestä.

Arvokeskustelua tulisi käydä laajassa mittakaavassa. Keskustelua tulisi käydä enemmän seuratasolla ja miksipä ei myös vääntää vanhan kunnon tavan mukaan kannanottoja, jotta asiat seurassa etenisivät parempaan suuntaan. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan niin kuin Alpo jutussaan tekee tärkeän huomion siitä, että keskustelu ei tavoita niitä ihmisiä, joille se olisi kaikkein tärkeintä. Tällä hän tarkoittaa ihmisiä, joille urheilu on pyhää ja jotka lähestyvät sitä teknokraattisesti tai bisnesorientoituneesti. Kuten Suhosen niin myös minun mielestäni menestysutooppinen ajattelu tulisikin heittää sivuun ja korvata tärkeämmillä asioilla, kuten globaalissa mittakaavassa siitä, miten maailma pelastettaisiin.

Voisiko se tapahtua kuten piirretyissä lasten jalkapallotarinoissa jalkapallon avulla? Jos ei niin, joka tapauksessa niissäkin esiintuoma reilupeli on ehdottomasti levitettävä nykyistäkin laajemmalle.