Kotiäitiys kokemuksena

Lueskelin Helsingin Uutisista Päivi Lipposen kolumnia Maailman valloittamisen meiningistä. Yksi asia pisti erityisesti silmääni eli Päivin mainitsema oppilas, jolla oli halua ja intoa opiskella ja kehittää itseään, mutta pääsykokeiden pisteytysjärjestelmä ei antanut arvoa hänen kokemukselleen. Hänellä oli jo alla tutkinto, jonka jälkeen hän oli viettänyt useita vuosia kotiäitinä, mistä ei pisteitä heru oppilaitoksiin haettaessa.

Moni vanhempi haluaa nauttia ajasta lastensa kanssa, vaikka samalla mielessä herää kysymys, kuinka käy urani. Etenkin kun huomaa, että elämä pysähtyy ja kellon kanssa kilpaa juokseminen vaihtuu lapsen aikatauluun – siis nyt on aika vaihtaa vaippa ja sitten tarjota ruokaa. Lisäksi vastuu pienestä ihmisestä painoi ainakin aluksi niin raskaana, että ajatus lapsenpäivähoitoon laittamisesta vaikutti houkuttelevalta. Tosin kun tiesin, että työhön lähtiessä lapsen kanssa vietetty aika jäisi muutamaan tuntiin, jos siihenkään iltaisin, se tuntui meidän tilanteessamme vastuuttomalta.

Kotiäitiys kasvattaa ja on henkisesti sellainen kasvuprosessi, joka on helpompi sivuttaa palaten pikapikaan työhön kuin oppia elämään uudessa elämäntilanteessa. Muutos on päätähuimaava, ehkäpä elämäni suurin. Aluksi minua ahdisti se, kuinka mikäkin asia hoituu ja kaipasin omaa aikaani. Kyse oli paljolti pysähtymisen vaikeudesta ja arvojärjestyksen miettimisestä uusiksi. Toisaalta työ kotona yllätti raskaudellaan. Pienen lapsen hoitaminen ei käy kuin usean isomman. Lisäksi kotiäitinä tulee vietettyä yllättävän paljon aikaa yksinään eikä shoppailureissut, joita äidit kuuleman mukaan tekevät päivät pitkät, olleet suurta nautintoa kolliikkivauvan kanssa saatikka myöhemmin vilkkaan temmeltäjän, joka suuttui aina jossakin vaiheessa rattaissa istumiseen.

Nyt kahden lapsen kanssa minulla ei ole aikomustakaan kokeilla Itispäivien viettämistä, vaan nyt elämme säännöllistä päivärytmiä, jossa ulkoillaan puistossa tai sitten suunnataan muuhun lasten toimintaan. Toimitaan siis lasten ehdoilla, eikä vanhemman.

Joskus olemme naureskelleet ystävieni kanssa, että joka työyhteisö hyötyisi kotiäidistä. Tämä tarkoittaa sitä, kun koko ajan on monta rautaa tulessa ja kuitenkin tunnelma on leppoisan rauhallinen. Vaikka kesken on mikä tahansa tehtävä, puolitoistavuotiaan pojan sanoma kakka, keskeyttää tehtävän ja saa ainakin minut viemään pojan potalle. Kuitenkin vessakeikan jälkeen, toiminta jatkuu siitä mihin jäi. Ajatuksien tuleekin olla koko ajan mukana, jotta asiat etenevät ja tilanne ei muutu ahdistavaksi kaaokseksi. Lisäksi aika joka jää omille ajatuksille hektisen työelämän vaiheen jälkeen, kasvattaa huomattavasti ajattelua.

En muista, koska olisin ehtinyt lukea, kirjoittaa, kävellä metsässä pohdiskellen yhtä rauhassa kuin nyt lasteni kanssa kotona touhutessa. Olen tutustunut jälleen luovaan minääni, joka jäi aikaisemmin kiireen alle.

Aika pohtia asioita herättää myös pelkoja, joiden kanssa on vaan elettävä. Miten minun käy tulevaisuudessa? Pitäisikö nyt kuitenkin palata töihin, jotta ei olisi niin pihalla kun töihin paluuaika koittaa? Vaikeuttaako valinta viettää aikaa kotona lasten kanssa jatkossa työpaikan saantia saatikka heikentääkö se eläkettäni oleellisesti? Kyse on tasa-arvokysymyksestä, jota tarvitsee tulevaisuudessa katsoa uudella tavalla. Käsitteestä kotiäityis tulisi siirtyä käsitteeseen kotivanhemmuus.

Samalla palkkatasa-arvoon tulisi satsata niin, ettei miehen euro olisi aina enemmän kuin naisen. Nykyään ainakin meillä, jos isä jäisi kotiin, perheen talous heittäisi häränpyllyä - siis joutuisi niin tiukoille, että eipä taitaisi kotivanhemmuudesta tulla mitään. Lisäksi kotivanhemmuuden ajan eläkkeen kertymisjärjestelmän tasoa kannattaa miettiä. Kyseessä kun on monissa tapauksissa ongelmia ennakoiva sijoitus lasten perusturvallisuuteen ja sitä kautta se säästää monin kerroin myös yhteiskunnanvaroja, vaikkakaan ei tässä vaiheessa ole ilmaista.

Toivon ja uskon, ettei kotivanhemmuus ole este jatkossa edetä uralla, vaan se on hyvä pysähdystauko pohdinnassa, mihin suuntaan mitäkin asiaa kannattaa viedä ja mitkä asiat tässä maailmassa loppupelissä ratkaisevat.