Kynä kyllä sauhuaa, vaikkakin blogissa on hiljaisempaa

Alkuviikkoni katosi jonnekin ja nyt ”to do” –listani on venynyt ennätyspitkäksi. Jäsenäänestykseni tulos ja siten eduskuntavaalivalmistelu, Palmian toimitusjohtajan poismeno ja arki pientenmiesten kanssa, vievät nyt enemmän aikaani kuin pitkiin aikoihin. Tosin elämä maistuu nyt erityisen hyvälle. Lukuun ottamatta väsymystä, joka painaa, koska liian usein yöt ovat katkonaisia pienten miesten herätessä vuorotellen ja päivisinkään ei juurikaan ole aikaa nukkua. Aika tavallista pienten lasten vanhemmille. :)

Onneksi työkokemus on opettanut, että tekemättömät työt eivät lopu. Niitä pitää vain tehdä pikkuhiljaa ja välillä antaa niiden olla. Tällöinkin maailma pyörii radallaan. En halua antaa valtaa suorittamisen pakolle, vaan satsaan mieluummin olemiseen lasteni ja ystävieni kanssa kuin hinkkaan koko ajan jotakin paikkaa. En ainakaan ole kuullut, että kukaan olisi kuollut pyykkivuorien kasaantumiseen tai siihen, että lattia, seinät, pöytätasot, hellat, ikkunat ja niin eteenpäin eivät hohda puhtaina.

Joka tapauksessa viime vaaleista oppineena, nyt on käsillä ensimmäinen eduskuntavaalirutistus, joka helpottaa kokemukseni mukaan muutaman viikon päästä ja starttaa taas voimakkaammin tammikuussa. Täällä tietokoneen ääressä olen, vaikka bloggaaminen jääkin vähemmälle.

Onneksi tukijoukkoni " Minun vaalijoukkueeni" päivittävät vaaliblogiani ehkä hiukkasen tiuhempaan. :)

Suru-uutisia Palmiasta

Palmian toimitusjohtaja Lauri Turja menehtyi viikonloppuna. Vahvana, huumorintajuisena ja lojaalina ihmisenä Lauri oli myös vahva johtaja, joka työskenteli Palmiaa kehittäen uskomattomalla tarmolla. Lauri oli rakentamassa merkittäviä uudistushankkeita Palmian tulevaisuutta turvaten ja toivon, että Laurin työ näkyy vielä pitkään Palmiassa.

Laurin myötä jäämme kaipaamaan uudistus haluista, vahvaa ja samalla positiivisesti asennoituvaa johtajaa. Osanottoni.

Sosionomeja kouluihin ja miksei myös päiväkoteihin

Ystäväni, joka on sosionomi, otti minuun yhteyttä, koska työskentelee koulusosionomina pätkissä. Joka syksyinen huoli on se, löytyykö uudelle hankkeelle rahoitusta. Kyseessä on siis "Koulua ja elämää varten" –hanke, joka on Urban II yhteisöaloiteohjelmaan kuuluva hanke. Se, että hanke jatkuu vuodesta toiseen epävarmuuden siivittämänä, heijastuu väkisinkin palvelun laatuun. Hankeesta on tullut positiivista palautetta niin lasten vanhemmilta kuin opettajiltakin ja se on laajentunut, mutta vakinaistaminen on jäänyt puheentasolle. Mielestäni nyt olisi aika se toteuttaa.

Ystäväni kertoi, että hänen on pakko hakea taas töitä, koska tammikuussa hankkeen jatkumisesta ei ole varmuutta. Hän on työskennellyt hankkeessa vuoden ja sinä aikana saanut luotua suhteita niin yhteistyötahoihin kuin oppilaisiinkin. Joka tapauksessa suhteita ei luoda hetkessä ja jos koulusosionomi vaihtuu usein, hanke ei koskaan pääse kunnolla käyntiin.

Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista sosiaalityötä. Koska sosiaali- ja terveysalan tutkinnot on uudistettu, myös työelämän on uudistuttava. Tulevaisuuden sosiaalityö tehdään arjen lomassa, eikä niinkään virastoissa. Koulut, päiväkodit, leikki- ja asukaspuistot ovat mitä parhaimpia paikkoja tukea perheitä arjessa ja puuttua pieniinkin ongelmiin varhaisessa vaiheessa. Niin, ja sieltäkin käsin voi äärimmäisen huonoihin tilanteisiin puuttua ja vireille panna lapsen hyvinvointia edistäviä asioita, kuten huostaanottoja.

No ensiaskeleena Helsinki voisi vakinaistaa nuo harvat koulusosionomit.

Markkinahuumaa, tukipalveluiden keskittämistä ja Palmiaa

Ajoittain saan palautetta siitä, millaista laatua Palmia tarjoaa ja kuinka ruokakoot vaihtelevat. Uskon, että niin laatu kuin ruokakootkin vaihtelevat tulevaisuudessa vielä lisää ja valitettavasti niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Vaikka kilpailutus starttasi kouluista, epäilen, että tulevaisuudessa se laajenee myös muualle palvelutuotantoon, ellei kaupungin poliittisessa jakaumassa tapahdu jotakin. Toivon, että tämä on uhkakuva, joka ei toteudu, mutta aika näyttää.

Valtuusto on jo nyt tehnyt päätöksen siitä, että kaikki tukipalvelut keskitetään Palmiaan. Elikäs Palmia kasvaa niin henkilöstön pääluvulla laskettaessa kuin liiketaloudellisestikin. Nyt toivon, että seuraavaksi käydään kunnon keskustelu siitä, kannattiko Palmian kilpailuttamiseen ryhtyminen ja kuinka nyt laatu turvataan sekä toivon todella, että järki voittaa eikä markkinahuuma.

Lautakunnassa näitä keskusteluja on jo käyty useita ja minunkin päässäni on jonkinlainen visio siitä, kuinka lautakunnassa pitäisi mennä eteenpäin. Toisaalta moni asia riippuu siitä, kuinka valtuutetut asiaa hoitavat. Kuten aina niin myös tällä kertaa kaupungin organisaatiossa yhtälö on monimutkainen ja monisyinen. Toivonkin nyt kommentteja siitä, kuinka meillä on kaikin puolin laadukkaampi Palmia tulevaisuudessa.

Helsinki on kotini – ystävien kanssa ympäri mennään ja yhteen tullaan

Pojat olivat viime viikonlopun Petterin kanssa mummulassa ja minulla oli vapaa viikonloppu. Ja mikä tyypillistä, juuri tällöin flunssa kaataa sänkyyn. En tiedä mitään kauheampaa kuin yksinäisyys, mutta onneksi kiitos ihanille ystävilleni, en sitä juurikaan ole joutunut kokemaan. Viikonloppu meni paljolti puhelimessa puhuessa ja kotona ollessa. Niin, ja kavereita kävi piipahtelemassa.

Viikonlopun aikana näin useita ystäviä ja kavereitani, jotka ovat kävelleet elämänpolkua kanssani, vaikken ollut varmastikaan mitään parasta seuraa. Joka tapauksessa välillä on mennyt vuosia, ettei yhteyttä ole pidetty ja sitten taas polut kohtaavat. Nyt on se hetki, kun useiden ystävien ja kavereiden kanssa polut ovat kohdanneet ja mikä sen mukavampaa.

Todellakin helsinkiläisenä Helsingissä, olen monessa suhteessa etuoikeutettu. Kun tarvitsen lapsenhoitoapua, vaihtoehtoja on useita. On omat vanhemmat, lasten kummit ja muita hyviä ystäviä. Kun leikkipuiston ohjaajat, neuvolan terveydenhoitaja ja kaverit kyselevät, että onhan apua, tukea ja ystäviä, niin ei voi vastata kuin totta kai. Töissä olen usein kysynyt noita samoja kysymyksiä, mutta nyt olen huomannut, kuinka erilaisessa asemassa me olemme asuinpaikallamme.

Samoin, kun itse kaipaan irtiottoa, niin on olemassa biletyskavereita, salikavereita, kavereita, joiden kanssa vain hengaillaan, sekä äiti, isi, mummi, vaari, veli ja omat pojan vekarat. Mikä parasta, kun nuo ihmiset on tuntenut vuosia, he myös ymmärtävät minua paremmin. Eikä noiden läheisten ihmisten arvoa voi liikaa korostaa, juuri heitä vartenhan sitä haluaa elääkin.

Kiitos siis kaikille ihanille ihmisille, Hymyillään kun tavataan!

Perusasiat kunniaan

Elämäntilanteen suuret muutokset pysäyttävät aina miettimään sitä, mikä todella on tärkeää. Isoihin elämäntilanteen muutoksiin liittyy aina sekä saamista että luopumista, on elämäntilanteen muutos sitten kotoa pois muuttaminen, lapsen syntymä tai avioero. Joka tapauksessa tällaisissa tilanteissa oppii niin itsestä, läheisistä kuin elämästäkin aina uutta.

Todellakin, nyt jos koskaan haluan, että minulla on aikaa perheelle, läheisille ja rakkaille harrastuksille – kuten politiikalle. Minä haluan nauttia arjesta ja olla oma itseni. Raha ei todellakaan ratkaise minun elämässäni kaikkea, vaan vaihdan paremman taloustilanteen mielelläni mielenrauhaan ja tasa-painoisempaan arkeen.
Tiedän, että lähivanhemman rooli ei ole helppo tai kevyt kannettavaksi, mutta haluan hoitaa homman kunnialla. Samoin haluan, että minun ja Petterin välit ovat jatkossa ehkä jollakin tavoin paremmat, rehellisemmät ja voimme nauttia toistemme seurasta, vaikka olemme toisillemme ex-mies ja -vaimo.

No, nyt haluan nauttia elämästä uudella tavoin ja täysin rinnoin. Starttasin kotiäitien jumpan, eduskuntavaalitukijoukkoni kasvaa mukavaa tahtia, jaksan ja voin paremmin sekä olen löytänyt elämästäni paljon sellaista, joka oli jäänyt unholaan. Todellakin nyt puuro maistuu taas hyvälle, kunhan ei tarvitse nähdä nälkää.

Tukiryhmäni avasi oman blogin

Eduskuntavaalitukiryhmäni on avannut oman vaaliblogin "Mirkan Vaaliviesti":n. Tarkoituksena on siellä kertoa eduskuntavaalikampanjan ajankohtaiset kuulumiset ja samalla dokumentoida vaalikampanjan etenemistä.

Saa nähdä mitä tuosta tulee, oman pikkulisänsä se ainakin antaa kampanjatoimien kokonaisuuteen. Onneksi on innokkaita ihmisiä!

Laiskottelu kunniaan – Hurraa asketiaviikot

Kaupunkilehti Vartissa haastateltiin sosiaalipsykologi Jaana Venkulaa ja ilokseni huomasin, että on olemassa muitakin, jotka eivät pidä kiirettä tärkeyden mittarina. Tarkoitan tällä sitä, kun useat – liian useat ihmiset – voivottavat kiirettä ja oikeasti heillä on hoidettavanaan tavallisia rutiinijuttuja. Esimerkiksi kaupassakäyntiä voi siirtää suhteellisen helposti, likaan ei kuole, jos viikkosiivous jää väliin ja on monia muitakin asioita, joita voi tehdä toisin. Kyse on paljolti siitä, kuinka kestää epätäydellisyyttä ja hyväksyy sen, että laiskottelu on ajoittain paikallaan eikä maailma siihen kaadu. Pikemminkin kaikenmaailman ”pitää tehdä” – hommat eivät tekemällä lopu ainakaan luovalta ja idearikkaalta ihmiseltä.

Pakko myöntää, että ajoittain minäkin olen liian ankara itselleni. Liian usein minäkin huomaan vaativani itseltäni täydellisyyttä ja läheltä usein liippaakin. ;) Vaikka tiedän hyvin, että eipä minusta täydellistä saa. Kuitenkin epätäydellisyyden hyväksyminen, on ehkä elämän hallinnan vaikein asia. Kiireisenä ihmisenä voi jollakin tavoin kuvitella olevansa hiukkasen parempi ja onnistuneempi ihminen, kun todellisuudessa sohvalla köllöttely voisi piristää kummasti.

Ystäväni viettävät asketiaviikkoja, mikä on mielestäni loistava tapa todistaa, kuinka päivässä on aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että asketiaviikkoina ei saa käyttää tietokonetta, katsoa televisiota, herkutella ja kaikki ylimääräinen nykyhömpötys jätetään väliin. Ystäväni mukaan viikko paransi niin itseymmärrystä kuin perhe-elämää. Samoin elämästä löytyi monenlaista mukavaa puuhaamista. Suosittelen lämpimästi ja lupaan itsekin kokeilla. Jo nyt olen kokekillut asketiapäiviä ja nekin saavat elämän maistumaan uudenlaiselta.
Luova höpötouhuilu, rauhoittuminen ja oleminen ovat elämän suola, jolla elämän maustaminen on ”kiire, kiire” – arjessa enemmän kuin helppoa unohtaa.

Kaksostenvaunut ja juna eivät sovi yhteen

Ottaa päähän ja ärsyttää. Kaksivuotias oli aamulla erittäin kovasti sitä mieltä, että pitäisi päästä junailemaan. On erittäin kiinnostunut junista tällä hetkellä, pelkkä junan suhahduksen kuuleminen aiheuttaa iloisen:"..una!...una!" huutelun.

Ajattelin että mikäs siinä, on asioitakin hoidettavana, lähdetään junalla Malmille. Potutus alkoi siinä vaiheessa, kun asemalle saapuu kolme vanhan mallin mukaista junaa peräjälkeen eikä auttavia käsiä ole missään. Kaksosten rattaita kun ei saa niistä ovista sopimaan millään, koska siinä keskellä on se kaide. Sisään pääsee, jos on joku nostamassa vaunuja niin paljon, että kaiteesta pääsee yli.

Kaksosten vaununi ovat vielä sitä kapeinta mahdollista mallia, jolla mahtuu kaikista ovista ja hisseihinkin sisään. On äärimmäisen turhauttavaa seisoa asemalla ja odottaa sopivaa junaa, kun aikataulustakaan ei minun järjelläni selvinnyt, että mikä juna on mitäkin mallia. Saisivat ottaa saman käytännön kuin bussien aikatauluissa, joista selviää, mitkä ovat matalalattiabusseja ja mitkä eivät.

Niin, ja minä kun en ole vielä kaikkein kärsivällisin odottelija muutenkaan ;)

Hulinaa tukiryhmässä

Eilen pidettiin ensimmäinen kunnon eduskuntavaalitukiryhmäni kokous. Viime tukiryhmän kokouksessa oli aikas kova draivi ja seuraaviksi kokousajoiksi sovittiin 7.9 klo 18.00 ja 26.9 klo 26.9. klo 18.00. Taloustyöryhmä perustettiin ja paikalla oli vaikutusvaltaisia ihmisiä. Tästä on mukava startata ensin kohti jäsenäänestystä ja sitten eduskuntaa. :)

Niin ja kutsu on edelleen voimassa. Jos haluat osallistua tukijoukkojeni toimintaan, älä epäile ottaa yhteyttä.

Pimeästä tunnelista ulospääsy häämöttää

Niin paljon ajatuksia ja asioita, joista voisin kirjoittaa, mutta samaan aikaan niin vaikea ottaa niistä kiinni asiallisella tavalla. Tällä hetkellä aikani kuluu kaikenmaailman välttämättömyyksien hoitamisessa. Huomaan, että juuri hikiseen kerkeän aamulla kuuntelemaan uutiset ja selaamaan päivän lehden. Toisaalta hyvä, sillä uutispimentokin kasvattaa ajattelua – usko tai älä. No, Petterille löytyi mukava asunto Jakomäestä ja muuttokin on nyt takanapäin ja pikkuhiljaa asiat alkavat selvitä. Eipä kukaan mene naimisiin erotakseen, mutta joskus on aika jakaa hopeat.

Ajatus naimisiin menosta ja usko siihen, että yhdessä ollaan ja ikuisesti, kaatua romahti hetkessä ja samaan aikaan huomaa meidän byrokratia viidakkomme kamaluuden. Kun elämä on muutenkin haastavaa, ei voisi vähempää kiinnostaa juosta ties vaikka missä yhden jos toisenkin paperin perässä. No, joka tapauksessa viimeiset ajat ovat kuluneet arkea pyörittäen, pyydystäen jos jonkinlaisia papereita ja kelassa juosten samaan aikaan selvitellen, kuinka mikäkin asia hoidetaan asianmukaisella tavalla. Enpä olisi uskonut millainen paperisota tämä on ja sen lisäksi pakko myöntää, että jännittää kuinka arki ja talous lähte jatkossa rullaamaan.

Kuten kaikki tietää eroaminen ei ikinä ole kivaa ja ilmeisestikin, mitä enemmän toiseen ja yhteiseen juttuun uskoo, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Kun toista ei voi jättää kuten nuorempana sanoen: ”Heippa en halua olla enää sun kanssa.” ja se on sitten siinä, on jollakin tavoin kasvettava uuteen eroajan rooliin. Nyt tarvitsee neuvotella, sopia ja pitää koko ajan kirkkaana mielessä, mikä on lasten etu. Tämän edun vuoksi on pakko työskennellä hyvien välien eteen, vaikka kuinka ottaisi päähän. On vain hyväksyttävä se tosiasia, että erottamattomia ollaan vielä ainakin parinkymmenen vuodenajan ja samalla haluan tehdä siitä paristakymmenestä vuodesta mahdollisimman mukavia niin itselle kuin lapsilleni.

No tunnelin päässä on valoa. ;)

Eteenpäin on elämän suunta – eduskuntavaalitukiryhmäni 24.8 torstaina

Kuten jotkut valistuneet muistavat, ensi keväänä käydään eduskuntavaalit. Olen lupautunut olemaan ehdolla vaaleissa ja vaikkakaan asia ei juuri nyt tunnu prioriteettijärjestyksessä siltä ensimmäiseltä, niin hommat on hoidettava.

Elikäs seuraava eduskuntavaalitukiryhmäni pidetään 24.8 torstaina klo 17.30 Merihaassa. Elikäs, jos tämä kutsu tuntuu siltä, että mieli tekisi tulla paikallea, olet todellakin enemmän kuin tervetullut. Tarkemmat koordinaatit paikkaa koskien saa rimpauttamalla minulle (040 5224378).

Toivottavasti tapaamme pian.

P.S. Petterikin tulee paikalle

Aikansa kutakin – Ero ja uusi elämä edessä

Enpä olisi uskonut, että tulemme toimimaan kuten jonkun sortin tilastopariskunta. Näin kuitenkin tapahtuu. Jätimme yhteistuumin avioeropaperit postin vietäväksi ja nyt Petteri etsii uutta kotia. Jonkun ajan tunnevuoristoradan päätteeksi ero tuntuu ainoalta järkevältä ratkaisulta ja mikä hulluinta niin minun, Petterinkin kuin lapsienkin kannalta.

Akuutti kriisi kosahti käsiin abaut kuukausi sitten, pakotti arvioimaan elämäämme perin juurin uusiksi ja sysäisi liikkeelle elämämme ehkä suurimman muutoksen. Toisaalta monet haaveet ja unelmat kaatuivat, mutta samaan aikaan ne saivat uudenlaisen mahdollisuuden. Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin siis. Nyt olo on helpottunut ja tavoitteena elinikäinen ystävyys sekä vastuullinen vanhemmuus.

Elämä jatkuu ja nyt edessä on uusi suuri seikkailu, jota odotamme jännityksellä. Elämä ei todellakaan ole helppoa ja aina se onnistuu yllättämään –usein myös ikävästi - niin eivätkä siihen kuuluvat ratkaisutkaan. Tämä on nyt meidän ratkaisumme ja toivomme, että sen päässä on parempi tulevaisuus molemmille osapuolille. Vaikeuksista huolimatta elämä voittaa kuitenkin

Kaikki mikä ei tapa vahvistaa! ;)

Blogini vaikenee joksikin aikaa...

Elämäni onnistui yllättämään ikävällä tavalla. Tästä syystä tilanne on se, että tulevaisuuteni on avoin ja tietokoneella istumiseen ei ehkäpä ole enää mahdollisuutta. Lisäksi moni asia on niin arkaluontoinen, että vaikka itse voisinkin puhua niistä selkäsuorassa ihan missä vaan. En voi tehdä sitä läheisilleni, vaikka mieli tekisi.

Elikäs tilanne on nyt siis sellainen, että tere moro hei ja ehkä jossakin vaiheessa pystyn vielä kirjoittamaan asioista, mutta siihen asti heissulivei.

Tietoliikennettä ja maaseudun rauhaa

Tänään pohdimme, kuinka maailma on muuttunut ja tieto on kaikkien saatavilla. Keskustelimme asioista joita ei ollut ja niistä, jotka on käteviä. Minä sanoin, että olen yrittänyt olla bloggaamatta, koska nyt on loma. Toisaalta samaan aikaan kirjoittamisesta on tullut minulle tapa jäsennellä ajatuksia. Miksipä siis ei? No lopputulema taitaa olla se, että ainakaan minä en halua, että tekniikka on yhtä tärkeässä roolissa mökkeillessä tai lomaillessa kuin silloin, kun olen kotosalla.

Tekniikan avulla telttailu ja mökkeily kyllä tuntuvat mukavalta, etenkin lasten kanssa. En haluaisi mökkiloman olevan vain tutustumismatka alkeelliseen elämään vain myös samalla itselle loma jatkuvista arjen askareista. Tähän auttavat niin grillit kuin pumput kuin jonkunlainen viritelmä, josta saa sähköä.

Mieheni kanssa totesimme kuitenkin, kuinka onnellisena voi unohtaa kaikenlaisen hömpötyksen ja suurin murheemme on se, koska sadepilvi yllättää. Samaan aikaan innokkaat kaupunkilaiset kaivelivat kännyköistään sadetutkan pohtiakseen lähtisikö nyt järvelle vai jossakin muussa vaiheessa. No, tutka kertoi, että klo kahdeksan olisi sade ohi, eikä ukonilma vaaraa olisi ja sen jälkeen hyvät saumat järvihommiin.

Eläköön tekniikka ja maaseudun rauha. Blogissani seurannee myös jonkin tasoinen hiljaisuus jonkin aikaa…

Hätä ei lue lakia – Tuskassa tuskaisaa

Kävin eilen kurkistamassa Tuskafestarin menoa. Olo oli tuskainen jo muutaman arkihavainnon jälkeen. Ensimmäinen oli se, kun eksyin paikalle lähestulkoon yllättäen ja tätilookissa ja ystävänikin pinkissä rantamekossa, koska oli jättänyt avaimet kotiin ja saapui paikalle lähestulkoon suoraan Pikkukoskelta uimasta - elikäs erotuin ehdottomasti massasta enkä välttämättä edukseni. Toinen seikka oli se, kun huomasin, että pohjia olisi pitänyt ottaa kuin vanhaan hyvään aikaan elikäs kaksin käsin ja mielellään mitä väkevämpää juotavaa sitä paremmin - olisi päässyt ilmapiiriin mukaan.

No, minun ja ystäväni asusteet eivät todellakaan olleet heavy henkiset, mutta mielemme oli. Kunnon biletys ja mossaaminen olisi ollut aikas jees pitkästä aikaan. Tosin juuri kun pääsimme paikalle, porukka päätti suunnata Kallioon, jonne mekin ulkonäkömme perusteella sovimme hiukkasen paremmin.

Matkan aikana yksi jos toinenkin hätä yllätti ja ”pääsimme ihailemaan” Kallion ikiomaa käärmenäyttelyä miesten suihkutellessa pissaa yltympäriinsä. No, eipä noita vessoja joka kulmalta löydy ja samalla ainakin minä olen jostakin oppinut, ettei ravintolaan meinaa kehdata poiketa vain vessakäyntiä varten. Miksi siis miehet toimisivat näin, kun pissiminen käy sujuvasti minkä tahansa seinän viereen.

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Ketään ei muistutettu pissasakoilla tosin tuskinpa järjestysmiehillä tai poliiseilla siihen olisi aikaa ollut ja me löysimme itsemme mistäs muualta kuin Tenkasta karaoken parista.. No hauskaa oli ja tänään aamulla tuskaisena tunsin käyneeni Tuskassa.

Iloinen ylläri

En olisi uskonut, että hallitus pääsee sopuun kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Se että eduskuntavaalit lähestyivät lisäsi varmasti motivaatiota toimia hankeen etenemiseksi, mutta samalla teki kompromissin etsinnän haastavammaksi. Tiesin kyllä, että tovereilla oli kova halu saada asia etenemään, mikä olikin järkevä tavoite. Se että keskusta suostui juuri minkäänlaiseen kompromissiin, oli minulle erityisen positiivinen yllätys. No, nyt sopu on syntynyt ja esityksessä on paljon hyvää.

Suosittelen lukemaan lisää aiheesta Sdp:n, keskustan ja sisäasianministeriön nettisivuilta

Tasa-arvoa ja epätasa-arvoa

Tämän päivän Hesarista sai lukea, kuinka kaksi ruotsalaistoimittajaa, Liza Marklund ja Lotta Snickare, olivat kirjoittaneet kirjan ”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät pidä yhtä.” Uteliaisuuteni heräsi ja aion kaivaa kirjan kesälukemisekseni. Etenkin kun yksi parhaista lukemistani kirjoista on Liza Marklundin kirjoittama Uhatut, jota kaikessa synkkyydessään suosittelen lämpimästi luettavaksi. Tosin kirjan otsikko onnistuu haastamaan meidät naiset vastaamaan neuvottelukulttuurin hyväjätkäverkoston toimintaan samalla mitalla, mutta kysymys kuuluu edistetäänkö sen suuntaisella vastakkainasettelulla oikeasti tasa-arvoa.

Monessa suhteessa tasa-arvo ei toteudu, kun vertaa itseä muihin ihmisiin. Hyvä esimerkki on se, kuinka joku saa sossusta helpolla rahaa, vaikka todellisuudessa samat normit pätevät kaikkiin. Eikä sosiaalityöntekijällä ole suosikkeja. Tosin voin olla väärässäkin. No, joka tapauksessa tiedän, että tosien elämäntilanteiden vaikeuksia ja ongelmien vaativuutta, on helppoa peitellä ja vaikea arvioida ulkopuolelta. Täten on turha miettiä omassa päässä ja kritisoida sitä, mitä toisella on, miten helpolla hän on kaiken saanut ja mistä minä jään paitsi. Keskusteleva ja pohtiva arviointi yhdessä ihmisen itsensä kanssa auttaa helpommin ymmärtämään.

Vanhemmuus ja kotityöt ovat suurin epätasa-arvon ilmentymä – ainakin minun maailmassani. Moni vanhempi ihminen puhuu siitä, kuinka ihanaa on kun nykyajan isät osallistuu perheen arkeen ja eipä ole niin yksi ihminen epäillyt sitä osaako mieheni vaihtaa vaipan. Herätys! Samaan aikaan kyse on siitä, millaisia vanhempia me haluamme olla. Miten vastuu jaetaan vai omitaanko se jommallekummalle – yleensä äidille. Pöyristyttävin kommentti kuulu: ”Miehesi ottaa ja lähtee, jos joutuu siivoamaan.” No, huh huh. Tähän oli pakko todeta, jos yhdessä olomme on kotitöistä kiinni niin silloin saa lähteäkin.

Kuten Fc Venuksessa Anna totesi sponsorisopimuksen yhteydessä ”Toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset.” Todellisuudessa varmaankin kun verrataan tasa-arvoisuutta toiseen, emme ole koskaan täysin tasa-arvoisia, johtuen kulttuurisista ja biologisista seikoista. Tästä syystä meidän tulee pyrkiä siihen, että mahdollisuudet elämässä jakautuvat mahdollisimman tasaisesti ja hyväksyä se, että täydellinen tasa-arvo on ideologinen fantasia, jota rajottaa realismi.

Tosin pitäähän sitä osata puhaltaa yhteen hiileen myös naisten kanssa – me kun havaitsemme usein samantyylisiä epäkohtia, toimimme parhaana vertaistukena toisillemme ja eläähän feministi vahvana minussakin. Joka tapauksessa pakko on saada käsiin tuo ruotsalaistoimittajien kirja.

Mieluummin näin

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että Helsinki pyytää valtioneuvostoa liittämään osan Sipoota ja pienen osan Vantaata pakkotoimin Helsinkiin. Hyvä niin, etenkin Sipoon osalta kyse on Helsingin luonnollisesta kasvusuunnasta ja Vantaan osa taas tarvitaan, jotta aluekehitystä voidaan sillä suunnalla jatkaa järkevällä pohjalla.

Mieluummin näin, kuin pk-seudun kaupunginvaltuustojen yhteiskokouksessaankin hyväksymällä tavalla, eli Vantaan ja Helsingin välisellä maavaihdolla, jossa Ala-Tikkurila olisi liitetty Vantaaseen. Ala-Tikkurilan liittämiselle Vantaaseen ei ole mitään maankäytöllisiä perusteita, se olisi ollut lunnasmaksu, joka olisi pitänyt maksaa Helsingin kipeästi tarvitsemista maista. Jos ja kun nyt esitetyt pakkoliitokset toteutuvat niin, luonnollisesti tätä maanvaihtoa ei tarvita.

Kunnallisen itsehallinnon yli pitää pystyä kävelemään, silloin kun se on este terveen järjen käytölle, kuten nyt Sipoon osalta on käynyt. Helsinki on taatusti saanut taustalta myönteisen signaalin aikeilleen, muutoin tuntuisi hullulta, että lähdetään isolla julkisuudella kokeilemaan kepillä jäätä. Eli suomeksi sanoen veikkaanpa, ettäliitokset tulevat toteutumaan valtioneuvoston siunauksella.

Hiki valuu ja Juhannus lähestyy

Viime päivät olemme saaneet nauttia ihanan lämpimistä hellepäivistä ja samalla myös suunnitella perheemme kesälomaa. Ensin kuitenkin edessä on grillausjuhannus ystäviäni mökillä kahden perheen lasten ja aikuisten kesken. Odotan kesän tuomia nautinnon hetkiä ilolla.

Vaikka koko kevään odottelinkin kesää, olen joutunut taas kerran toteamaan, että kaikissa asioissa on kaksi puolta. Hellepäivä on nautinnollista, jos sen saa viettää lököillen tai ainakin lomaillen. Esimerkiksi pyöräily hellepäivänä on suuri nautinto, kun välillä voi pysähtyä johonkin uimaan pulahtamaan tai ostamaan jätskin. No, toinen puoli on se, kun raahaa kahta ipanaa ympäriinsä hiki valuen ja lapset huutaen. Silloin tulee talvea ja viileämpiä ilmoja ikävä.

Tänään tehtävänämme on vielä pakata tavarat juhannuksen viettoa varten ja laittaa koti siihen kuntoon, että mieheni, joka tulee juhannuksen viettoon, kun työt sallivat, kykenee tekemään tekemättömiä muuton viimeistelyhommia. Joka tapauksessa nyt hiki virtaa ja lapset huutavat, kun eivät haluaisi käydä nukkumaan.
No, joka tapauksessa, hommat on hoidettava ja kun pojat painavat päät tyynyyn niin vanhemmat pikapakkaavat auton, jotta minä pääsen starttaamaan sen huomenna aamulla. Poistun nettipäätteeltä ja palaan aikaisintaan maanantaina. Tästä syystä haluan olla mieluummin ajoissa, kuin myöhässä toivottaen: ”Hauskaa ja nautinnollista Juhannusta joka iikalle, joka tämän kirjoituksen lukee!”

PS. Koska äidit tekevät useita asioita yhtä aikaa, tuli tämä blogitekstikin jossain välissä tehdykssi kello 19.00-19.05 ja 20.10-20.15. ja 21.05-21.10…