Kaksostenvaunut ja juna eivät sovi yhteen

Ottaa päähän ja ärsyttää. Kaksivuotias oli aamulla erittäin kovasti sitä mieltä, että pitäisi päästä junailemaan. On erittäin kiinnostunut junista tällä hetkellä, pelkkä junan suhahduksen kuuleminen aiheuttaa iloisen:"..una!...una!" huutelun.

Ajattelin että mikäs siinä, on asioitakin hoidettavana, lähdetään junalla Malmille. Potutus alkoi siinä vaiheessa, kun asemalle saapuu kolme vanhan mallin mukaista junaa peräjälkeen eikä auttavia käsiä ole missään. Kaksosten rattaita kun ei saa niistä ovista sopimaan millään, koska siinä keskellä on se kaide. Sisään pääsee, jos on joku nostamassa vaunuja niin paljon, että kaiteesta pääsee yli.

Kaksosten vaununi ovat vielä sitä kapeinta mahdollista mallia, jolla mahtuu kaikista ovista ja hisseihinkin sisään. On äärimmäisen turhauttavaa seisoa asemalla ja odottaa sopivaa junaa, kun aikataulustakaan ei minun järjelläni selvinnyt, että mikä juna on mitäkin mallia. Saisivat ottaa saman käytännön kuin bussien aikatauluissa, joista selviää, mitkä ovat matalalattiabusseja ja mitkä eivät.

Niin, ja minä kun en ole vielä kaikkein kärsivällisin odottelija muutenkaan ;)

Hulinaa tukiryhmässä

Eilen pidettiin ensimmäinen kunnon eduskuntavaalitukiryhmäni kokous. Viime tukiryhmän kokouksessa oli aikas kova draivi ja seuraaviksi kokousajoiksi sovittiin 7.9 klo 18.00 ja 26.9 klo 26.9. klo 18.00. Taloustyöryhmä perustettiin ja paikalla oli vaikutusvaltaisia ihmisiä. Tästä on mukava startata ensin kohti jäsenäänestystä ja sitten eduskuntaa. :)

Niin ja kutsu on edelleen voimassa. Jos haluat osallistua tukijoukkojeni toimintaan, älä epäile ottaa yhteyttä.

Pimeästä tunnelista ulospääsy häämöttää

Niin paljon ajatuksia ja asioita, joista voisin kirjoittaa, mutta samaan aikaan niin vaikea ottaa niistä kiinni asiallisella tavalla. Tällä hetkellä aikani kuluu kaikenmaailman välttämättömyyksien hoitamisessa. Huomaan, että juuri hikiseen kerkeän aamulla kuuntelemaan uutiset ja selaamaan päivän lehden. Toisaalta hyvä, sillä uutispimentokin kasvattaa ajattelua – usko tai älä. No, Petterille löytyi mukava asunto Jakomäestä ja muuttokin on nyt takanapäin ja pikkuhiljaa asiat alkavat selvitä. Eipä kukaan mene naimisiin erotakseen, mutta joskus on aika jakaa hopeat.

Ajatus naimisiin menosta ja usko siihen, että yhdessä ollaan ja ikuisesti, kaatua romahti hetkessä ja samaan aikaan huomaa meidän byrokratia viidakkomme kamaluuden. Kun elämä on muutenkin haastavaa, ei voisi vähempää kiinnostaa juosta ties vaikka missä yhden jos toisenkin paperin perässä. No, joka tapauksessa viimeiset ajat ovat kuluneet arkea pyörittäen, pyydystäen jos jonkinlaisia papereita ja kelassa juosten samaan aikaan selvitellen, kuinka mikäkin asia hoidetaan asianmukaisella tavalla. Enpä olisi uskonut millainen paperisota tämä on ja sen lisäksi pakko myöntää, että jännittää kuinka arki ja talous lähte jatkossa rullaamaan.

Kuten kaikki tietää eroaminen ei ikinä ole kivaa ja ilmeisestikin, mitä enemmän toiseen ja yhteiseen juttuun uskoo, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Kun toista ei voi jättää kuten nuorempana sanoen: ”Heippa en halua olla enää sun kanssa.” ja se on sitten siinä, on jollakin tavoin kasvettava uuteen eroajan rooliin. Nyt tarvitsee neuvotella, sopia ja pitää koko ajan kirkkaana mielessä, mikä on lasten etu. Tämän edun vuoksi on pakko työskennellä hyvien välien eteen, vaikka kuinka ottaisi päähän. On vain hyväksyttävä se tosiasia, että erottamattomia ollaan vielä ainakin parinkymmenen vuodenajan ja samalla haluan tehdä siitä paristakymmenestä vuodesta mahdollisimman mukavia niin itselle kuin lapsilleni.

No tunnelin päässä on valoa. ;)

Eteenpäin on elämän suunta – eduskuntavaalitukiryhmäni 24.8 torstaina

Kuten jotkut valistuneet muistavat, ensi keväänä käydään eduskuntavaalit. Olen lupautunut olemaan ehdolla vaaleissa ja vaikkakaan asia ei juuri nyt tunnu prioriteettijärjestyksessä siltä ensimmäiseltä, niin hommat on hoidettava.

Elikäs seuraava eduskuntavaalitukiryhmäni pidetään 24.8 torstaina klo 17.30 Merihaassa. Elikäs, jos tämä kutsu tuntuu siltä, että mieli tekisi tulla paikallea, olet todellakin enemmän kuin tervetullut. Tarkemmat koordinaatit paikkaa koskien saa rimpauttamalla minulle (040 5224378).

Toivottavasti tapaamme pian.

P.S. Petterikin tulee paikalle

Aikansa kutakin – Ero ja uusi elämä edessä

Enpä olisi uskonut, että tulemme toimimaan kuten jonkun sortin tilastopariskunta. Näin kuitenkin tapahtuu. Jätimme yhteistuumin avioeropaperit postin vietäväksi ja nyt Petteri etsii uutta kotia. Jonkun ajan tunnevuoristoradan päätteeksi ero tuntuu ainoalta järkevältä ratkaisulta ja mikä hulluinta niin minun, Petterinkin kuin lapsienkin kannalta.

Akuutti kriisi kosahti käsiin abaut kuukausi sitten, pakotti arvioimaan elämäämme perin juurin uusiksi ja sysäisi liikkeelle elämämme ehkä suurimman muutoksen. Toisaalta monet haaveet ja unelmat kaatuivat, mutta samaan aikaan ne saivat uudenlaisen mahdollisuuden. Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin siis. Nyt olo on helpottunut ja tavoitteena elinikäinen ystävyys sekä vastuullinen vanhemmuus.

Elämä jatkuu ja nyt edessä on uusi suuri seikkailu, jota odotamme jännityksellä. Elämä ei todellakaan ole helppoa ja aina se onnistuu yllättämään –usein myös ikävästi - niin eivätkä siihen kuuluvat ratkaisutkaan. Tämä on nyt meidän ratkaisumme ja toivomme, että sen päässä on parempi tulevaisuus molemmille osapuolille. Vaikeuksista huolimatta elämä voittaa kuitenkin

Kaikki mikä ei tapa vahvistaa! ;)

Blogini vaikenee joksikin aikaa...

Elämäni onnistui yllättämään ikävällä tavalla. Tästä syystä tilanne on se, että tulevaisuuteni on avoin ja tietokoneella istumiseen ei ehkäpä ole enää mahdollisuutta. Lisäksi moni asia on niin arkaluontoinen, että vaikka itse voisinkin puhua niistä selkäsuorassa ihan missä vaan. En voi tehdä sitä läheisilleni, vaikka mieli tekisi.

Elikäs tilanne on nyt siis sellainen, että tere moro hei ja ehkä jossakin vaiheessa pystyn vielä kirjoittamaan asioista, mutta siihen asti heissulivei.

Tietoliikennettä ja maaseudun rauhaa

Tänään pohdimme, kuinka maailma on muuttunut ja tieto on kaikkien saatavilla. Keskustelimme asioista joita ei ollut ja niistä, jotka on käteviä. Minä sanoin, että olen yrittänyt olla bloggaamatta, koska nyt on loma. Toisaalta samaan aikaan kirjoittamisesta on tullut minulle tapa jäsennellä ajatuksia. Miksipä siis ei? No lopputulema taitaa olla se, että ainakaan minä en halua, että tekniikka on yhtä tärkeässä roolissa mökkeillessä tai lomaillessa kuin silloin, kun olen kotosalla.

Tekniikan avulla telttailu ja mökkeily kyllä tuntuvat mukavalta, etenkin lasten kanssa. En haluaisi mökkiloman olevan vain tutustumismatka alkeelliseen elämään vain myös samalla itselle loma jatkuvista arjen askareista. Tähän auttavat niin grillit kuin pumput kuin jonkunlainen viritelmä, josta saa sähköä.

Mieheni kanssa totesimme kuitenkin, kuinka onnellisena voi unohtaa kaikenlaisen hömpötyksen ja suurin murheemme on se, koska sadepilvi yllättää. Samaan aikaan innokkaat kaupunkilaiset kaivelivat kännyköistään sadetutkan pohtiakseen lähtisikö nyt järvelle vai jossakin muussa vaiheessa. No, tutka kertoi, että klo kahdeksan olisi sade ohi, eikä ukonilma vaaraa olisi ja sen jälkeen hyvät saumat järvihommiin.

Eläköön tekniikka ja maaseudun rauha. Blogissani seurannee myös jonkin tasoinen hiljaisuus jonkin aikaa…

Hätä ei lue lakia – Tuskassa tuskaisaa

Kävin eilen kurkistamassa Tuskafestarin menoa. Olo oli tuskainen jo muutaman arkihavainnon jälkeen. Ensimmäinen oli se, kun eksyin paikalle lähestulkoon yllättäen ja tätilookissa ja ystävänikin pinkissä rantamekossa, koska oli jättänyt avaimet kotiin ja saapui paikalle lähestulkoon suoraan Pikkukoskelta uimasta - elikäs erotuin ehdottomasti massasta enkä välttämättä edukseni. Toinen seikka oli se, kun huomasin, että pohjia olisi pitänyt ottaa kuin vanhaan hyvään aikaan elikäs kaksin käsin ja mielellään mitä väkevämpää juotavaa sitä paremmin - olisi päässyt ilmapiiriin mukaan.

No, minun ja ystäväni asusteet eivät todellakaan olleet heavy henkiset, mutta mielemme oli. Kunnon biletys ja mossaaminen olisi ollut aikas jees pitkästä aikaan. Tosin juuri kun pääsimme paikalle, porukka päätti suunnata Kallioon, jonne mekin ulkonäkömme perusteella sovimme hiukkasen paremmin.

Matkan aikana yksi jos toinenkin hätä yllätti ja ”pääsimme ihailemaan” Kallion ikiomaa käärmenäyttelyä miesten suihkutellessa pissaa yltympäriinsä. No, eipä noita vessoja joka kulmalta löydy ja samalla ainakin minä olen jostakin oppinut, ettei ravintolaan meinaa kehdata poiketa vain vessakäyntiä varten. Miksi siis miehet toimisivat näin, kun pissiminen käy sujuvasti minkä tahansa seinän viereen.

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Ketään ei muistutettu pissasakoilla tosin tuskinpa järjestysmiehillä tai poliiseilla siihen olisi aikaa ollut ja me löysimme itsemme mistäs muualta kuin Tenkasta karaoken parista.. No hauskaa oli ja tänään aamulla tuskaisena tunsin käyneeni Tuskassa.

Iloinen ylläri

En olisi uskonut, että hallitus pääsee sopuun kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Se että eduskuntavaalit lähestyivät lisäsi varmasti motivaatiota toimia hankeen etenemiseksi, mutta samalla teki kompromissin etsinnän haastavammaksi. Tiesin kyllä, että tovereilla oli kova halu saada asia etenemään, mikä olikin järkevä tavoite. Se että keskusta suostui juuri minkäänlaiseen kompromissiin, oli minulle erityisen positiivinen yllätys. No, nyt sopu on syntynyt ja esityksessä on paljon hyvää.

Suosittelen lukemaan lisää aiheesta Sdp:n, keskustan ja sisäasianministeriön nettisivuilta

Tasa-arvoa ja epätasa-arvoa

Tämän päivän Hesarista sai lukea, kuinka kaksi ruotsalaistoimittajaa, Liza Marklund ja Lotta Snickare, olivat kirjoittaneet kirjan ”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät pidä yhtä.” Uteliaisuuteni heräsi ja aion kaivaa kirjan kesälukemisekseni. Etenkin kun yksi parhaista lukemistani kirjoista on Liza Marklundin kirjoittama Uhatut, jota kaikessa synkkyydessään suosittelen lämpimästi luettavaksi. Tosin kirjan otsikko onnistuu haastamaan meidät naiset vastaamaan neuvottelukulttuurin hyväjätkäverkoston toimintaan samalla mitalla, mutta kysymys kuuluu edistetäänkö sen suuntaisella vastakkainasettelulla oikeasti tasa-arvoa.

Monessa suhteessa tasa-arvo ei toteudu, kun vertaa itseä muihin ihmisiin. Hyvä esimerkki on se, kuinka joku saa sossusta helpolla rahaa, vaikka todellisuudessa samat normit pätevät kaikkiin. Eikä sosiaalityöntekijällä ole suosikkeja. Tosin voin olla väärässäkin. No, joka tapauksessa tiedän, että tosien elämäntilanteiden vaikeuksia ja ongelmien vaativuutta, on helppoa peitellä ja vaikea arvioida ulkopuolelta. Täten on turha miettiä omassa päässä ja kritisoida sitä, mitä toisella on, miten helpolla hän on kaiken saanut ja mistä minä jään paitsi. Keskusteleva ja pohtiva arviointi yhdessä ihmisen itsensä kanssa auttaa helpommin ymmärtämään.

Vanhemmuus ja kotityöt ovat suurin epätasa-arvon ilmentymä – ainakin minun maailmassani. Moni vanhempi ihminen puhuu siitä, kuinka ihanaa on kun nykyajan isät osallistuu perheen arkeen ja eipä ole niin yksi ihminen epäillyt sitä osaako mieheni vaihtaa vaipan. Herätys! Samaan aikaan kyse on siitä, millaisia vanhempia me haluamme olla. Miten vastuu jaetaan vai omitaanko se jommallekummalle – yleensä äidille. Pöyristyttävin kommentti kuulu: ”Miehesi ottaa ja lähtee, jos joutuu siivoamaan.” No, huh huh. Tähän oli pakko todeta, jos yhdessä olomme on kotitöistä kiinni niin silloin saa lähteäkin.

Kuten Fc Venuksessa Anna totesi sponsorisopimuksen yhteydessä ”Toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset.” Todellisuudessa varmaankin kun verrataan tasa-arvoisuutta toiseen, emme ole koskaan täysin tasa-arvoisia, johtuen kulttuurisista ja biologisista seikoista. Tästä syystä meidän tulee pyrkiä siihen, että mahdollisuudet elämässä jakautuvat mahdollisimman tasaisesti ja hyväksyä se, että täydellinen tasa-arvo on ideologinen fantasia, jota rajottaa realismi.

Tosin pitäähän sitä osata puhaltaa yhteen hiileen myös naisten kanssa – me kun havaitsemme usein samantyylisiä epäkohtia, toimimme parhaana vertaistukena toisillemme ja eläähän feministi vahvana minussakin. Joka tapauksessa pakko on saada käsiin tuo ruotsalaistoimittajien kirja.

Mieluummin näin

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että Helsinki pyytää valtioneuvostoa liittämään osan Sipoota ja pienen osan Vantaata pakkotoimin Helsinkiin. Hyvä niin, etenkin Sipoon osalta kyse on Helsingin luonnollisesta kasvusuunnasta ja Vantaan osa taas tarvitaan, jotta aluekehitystä voidaan sillä suunnalla jatkaa järkevällä pohjalla.

Mieluummin näin, kuin pk-seudun kaupunginvaltuustojen yhteiskokouksessaankin hyväksymällä tavalla, eli Vantaan ja Helsingin välisellä maavaihdolla, jossa Ala-Tikkurila olisi liitetty Vantaaseen. Ala-Tikkurilan liittämiselle Vantaaseen ei ole mitään maankäytöllisiä perusteita, se olisi ollut lunnasmaksu, joka olisi pitänyt maksaa Helsingin kipeästi tarvitsemista maista. Jos ja kun nyt esitetyt pakkoliitokset toteutuvat niin, luonnollisesti tätä maanvaihtoa ei tarvita.

Kunnallisen itsehallinnon yli pitää pystyä kävelemään, silloin kun se on este terveen järjen käytölle, kuten nyt Sipoon osalta on käynyt. Helsinki on taatusti saanut taustalta myönteisen signaalin aikeilleen, muutoin tuntuisi hullulta, että lähdetään isolla julkisuudella kokeilemaan kepillä jäätä. Eli suomeksi sanoen veikkaanpa, ettäliitokset tulevat toteutumaan valtioneuvoston siunauksella.

Hiki valuu ja Juhannus lähestyy

Viime päivät olemme saaneet nauttia ihanan lämpimistä hellepäivistä ja samalla myös suunnitella perheemme kesälomaa. Ensin kuitenkin edessä on grillausjuhannus ystäviäni mökillä kahden perheen lasten ja aikuisten kesken. Odotan kesän tuomia nautinnon hetkiä ilolla.

Vaikka koko kevään odottelinkin kesää, olen joutunut taas kerran toteamaan, että kaikissa asioissa on kaksi puolta. Hellepäivä on nautinnollista, jos sen saa viettää lököillen tai ainakin lomaillen. Esimerkiksi pyöräily hellepäivänä on suuri nautinto, kun välillä voi pysähtyä johonkin uimaan pulahtamaan tai ostamaan jätskin. No, toinen puoli on se, kun raahaa kahta ipanaa ympäriinsä hiki valuen ja lapset huutaen. Silloin tulee talvea ja viileämpiä ilmoja ikävä.

Tänään tehtävänämme on vielä pakata tavarat juhannuksen viettoa varten ja laittaa koti siihen kuntoon, että mieheni, joka tulee juhannuksen viettoon, kun työt sallivat, kykenee tekemään tekemättömiä muuton viimeistelyhommia. Joka tapauksessa nyt hiki virtaa ja lapset huutavat, kun eivät haluaisi käydä nukkumaan.
No, joka tapauksessa, hommat on hoidettava ja kun pojat painavat päät tyynyyn niin vanhemmat pikapakkaavat auton, jotta minä pääsen starttaamaan sen huomenna aamulla. Poistun nettipäätteeltä ja palaan aikaisintaan maanantaina. Tästä syystä haluan olla mieluummin ajoissa, kuin myöhässä toivottaen: ”Hauskaa ja nautinnollista Juhannusta joka iikalle, joka tämän kirjoituksen lukee!”

PS. Koska äidit tekevät useita asioita yhtä aikaa, tuli tämä blogitekstikin jossain välissä tehdykssi kello 19.00-19.05 ja 20.10-20.15. ja 21.05-21.10…

Videoesittely

Viikonloppumme hävisi hujauksella. Joka tapauksessa lauantaina talletettiin eduskuntavaaliehdokkaiden esittelypuheenvuorot. Aikaa esitellä itsensä oli max 30 sekuntia ja puhe piti muistaa ulkoa, jotta se saataisiin mahdollisimman helposti ja nopeasti purkkiin. Puhetta kehotettiin harjoittelemaan kotona kellon kanssa ja peilin edessä, mikä tietenkin kävi kuin tanssia kahden pienenlapsen äidiltä...

No, joka tapauksessa minun esittelypuheenvuoroni kuului seuraavasti: ” Mä oon Mirka Oksa 28 -vuotias lähihoitaja, sosionomi ja kahden pojan äiti. Rakkain harrastukseni on jalkapallo ja mä uskon siihen, että ihan kuin kentälläkin, niin myös elämässä ja eduskunnassa saavutetaan tuloksia vastuullisuudella, yhteistyöllä ja ilolla. Tarvitaan oikeanlaista asennetta. Tunnelin päässä on valoa!”

Jännityksellä odotan, onnistuiko puheenvuoro toivotulla tavalla ja niin, ettei se kuulosta kuin puhelinmyyjän ääni puhelimessa lukiessaan paperista myyntipuhetta. Toivottavasti puheeni on eloisa, vaikka en saanutkaan vierailevaa tähteä, Neo poikaani, mukaan videolle. Kuitenkin kuvaus tilanteessa minulle kävi vanhanaikaisesti. Suunnitelma oli tarkka ja hyvä, mutta kun tuli toiminnan aika niin tilanne hajosi sirpaleiksi, poika kieltäytyi yhteistyöstä ja äiti improvisoi shown.

Vastakkainasettelua: Lapsi päiväkotiin vai kotihoitoon?

Ajoittain keskustelu lastenhoidon järjestämisestä saa "eipäs juupas" –piirteitä. Toivon, että pikku hiljaa oppisimme miettimään asioita muutenkin kuin niin, että tämä on minun lapselleni paras ratkaisu, sen on oltava sitä myös sinun lapsellesi. Voin kokemuksesta (minun elämänkokemuksestani;) ) sanoa, että samat toimintamallit, eivät sovi kaikille.

Meidän perheen ratkaisu on kotihoito ajankäytöllisistä syistä. Nyt jo painimme jatkuvasti sen kanssa, onko perheellämme riittävästi aikaa koko perheellä yhdessä, pojilla isin kanssa, pojilla äidin kanssa ja vanhemmilla kahdestaan. Tosin me olemme siitä erikoinen perhe, että yritämme osallistua politiikkaan lasten hoidon ohella. Lisäksi harrastukset auttavat meitä vanhempia jaksamaan, mutta ne yleensä deletoidaan ajan puutteen vuoksi.

Ymmärrän sen, että kaikille kotona oleminen ei sovi ja joskus lasten kehityksen kannalta on parempi olla päivät päiväkodissa kuin kotona. Hoidon laatu vaihtelee varmasti myös riippuen lapsien tarpeista ja vanhemmista. Uskon kuitenkin, että meidän lasten kohdalla lasten kehitys turvataan nyt parhaiten kotihoidossa. Tosin äitinä tarkkailen jatkuvasti lapsiani ja arvioin heidän tarpeitansa – eikä tuota tiedä, koska tarvitsee alkaa kehitellä uudenlaisia ratkaisumalleja.

Joka tapauksessa uskon, että perhe- ja työelämän yhteen sovittaminen käy parhaiten, kun yhteiskunnan taholla mietittäessä joustavia hoitoratkaisuja ja työelämän joustoja, ei olla turhan fanaattisia suuntaan, jos toiseenkin. Faktat siitä, että perheet ovat erilaisia ja perheiden tarpeet tulee kuitenkin tunnistaa.

Olisinpa älykäs prinsessa

Maailman tuleminen syliin herättää monenlaisia tuntemuksia. Jokainen tietää, että kauneudesta, sopusointuisuudesta ja kaikin puolin täydellisyydestä ei ainakaan haittaa ole. Mitä enemmän osaat ja tiedät, sitä paremmin pärjäät. Tosin taito on sekin, kun onnistuu peittämään tietämättömyyden. Hurjaa itsepetosta. Kuka loi kuvitelmat täydellisistä ihmisistä. En ymmärrä, mutta tiedän että kukaan ei ole täydellinen ja jos joku osoittaa olevansa, kyseessä on hurja feikkaus.

Olen aina kannattanut ihmisten hyvää oloa. Minulle on aivan sama onko ihmisillä silikoonirinnat tai leikatut lonkat, jos näillä keinoin heidän elämänsä muuttuu onnellisemmaksi. Ajoittain törmään fiilikseen, että nyt olisi vaan niin paljon hauskempaa ilman hyllyvää keskivartaloa. Kuitenkin jos tai kun jalkani ovat olleet mustelmilla jalkapallomatsin jäljiltä, se ei ole kelvannut syyksi jättää minihametta laittamatta. Tosin nykyään viihdyn muuten paremmin pitkissä leningeissä.

Älykkyys on nykymaailmassa rajallista. Usein ihmiset erikoistuvat yhteen asiaan ja hanskaavat sen perin juurin, jolloin heitä arvostetaan asiantuntijoina. Minä en koskaan ole halunnut fakkiutua yhteen asiaan, vaan suuri intohimoni on ymmärtää useita asioita. Aikanaan mieheni ihmettelikin, miten voit olla yhtä kiinnostunut astrologiasta kuin Aidsia käsittelevästä keskusteluohjelmasta. Hyvin, minä vastasin.

Näinpä, minä rakastan elämässä sitä, että jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa niin ihmisissä kuin asioissakin. Minusta on rehellistä hyväksyä se tosiasia, että jokaisessa on joitakin vahvuuksia ja joitakin heikkouksia. Jos ei kykene niitä näkemään, vika on katsojassa. Vikoja ja epätäydellisyyttä kun on paljon helpompi havaita kuin erilaisia poikkeavia kykyjä. Eipä muuta kuin kykyjä etsimään.

Jalkapalloa jalkapallon väliin

Jos haluat muistella menneitä ja vaikkapa Maradonan legendaarista maalia niin suosittelen käymään osoitteessa http://www.futbolvideos.net/

Eipä muuta kuin ollos hyvä. Tarjolla on jalkapalloa jalkapallomatsien väliin.

Suuri jalkapallofani

Tänään sekä keskustelimme asiasta, että päädyimme lopputulokseen. Eli millainen on todellinen suuri jalkapallofani. Se ei ole sellainen, joka katsoo jokaisen MM fudiksen ottelun tv:stä silmä kourassa. Eikä varsinkaan sellainen, joka herää jalkapallon pariin vain kerran neljässä vuodessa.

Aito rakkaus lajiin on sitä, kun kesken Englanti-Paraguay matsin kaivaa pallon esiin, huutaa "mä pela pallo!", tuo kengät puettavaksi jalkaan, vetää sormesta ulos ja suuntaa viereiselle kentälle pelaamaan palloa sen katsomisen sijasta. Ja vielä kun löytyy suunnilleen samanhenkistä peliseuraa niin sieltä ei sitten poistuta kuin itkun ja raivoamisen kanssa isin olkapäillä.

Tämmöiseen fanitukseen en ole ennen törmännyt!

Palmia pärjää

Palmia otti ja voitti suurimman osan siivous- ja ruokapalvelukohteista Opetusviraston kilpailuttaessa koulujen tukipalveluja. On hienoa ja erittäin mielenkiintoista nähdä Helsingin omistaman liikelaitoksen vievän kymmenestä kilpailutetusta palveluryhmästä seitsemän.

Ammattitaito ja laadun tekeminen on opittu kunnan omassa tuotannossa. Eli kunnan oman tuotannon kouluttamat tekijät voittavat 7-3 yksityisen puolen tässä ensimmäisessä ottelussa. Hyvä näin, vaikka samalla pitää olla huolissaan mm. hävittyjen kohteiden henkilöstöstä ja heidän työsuhteidensa ehdoista. Ottelun tulos on sen verran yllättävä, että sitä voisi lähestulkoon verrata siihen, että Suomi voittaisi jalkapallossa Brasilian;

Tulee olemaan myös äärimmäisen tärkeätä seurata, miten yksityisen puolen kohteet pärjäävät vertailussa Palmialle. Vertailun jälkeen pitää olla valmiutta tekemään johtopäätöksiä myös kilpailutuksen jatkon suhteen.

Yksi riski on myös se, että yksityinen puoli ei välttämättä vielä vyöryttänyt kilpailussa täysillä, vaan tyytyi hankkimaan nyt jalansijan ja kokemuksiensa jälkeen lähtee markkinaosuudet silmissä seuraavalla kierroksella polkemaan hintaa alaspäin tosissaan - ja nappaamaan kohteita Palmialta pois.

Kaipuu maailmalle

En muista, koska olisin ollut kotosalla näin paljon kuin tänä keväänä. Kevään reissut ovat suuntautuneet kotimaan kaupunkeihin, joissa olen käynyt useita kertoja. Esimerkiksi kokousreissuilla on käyty Lahdessa ja Tampereella.

Luonnostaan olen liikkuvaa tyyppiä, joka on utelias tutkimaan, mitä mistäkin maailman kolkasta löytyy. Tänä vuonna olen perehtynyt kotikulmiin, missä sinällään on niin hyvät kuin huonot puolet. Joka tapauksessa villi sydämeni kaipaa nyt maailmalle ja lompakkoni yrittää pitää minut kotimaassa tai pikemminkin kotona.

Joka tapauksessa saapa nähdä kuinka käy, kun luovuuteni sopivan väsymyksen valloittamana pääsee valloilleen. No kerran täällä elellään ja kyllähän elämästä täytyy nauttia. Kun vaihtoehdot ovat, että kitkuttaa rahan kanssa aina tai tuhlaa ja nauttii rahasta hetken ja kitkuttaa sen jälkeen oikein koko riemun edestä niin ainakin minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon ja leikin mieluummin upporikasta ja rutiköyhää edes hetken … ja tietysti vastuullisuuden rajoissa.

Koirankakan vastustajaksi

Yleensä minua on aina keväisin huvittanut alkava koirankakkakeskustelu. Siis jauhanta siitä, että "voi teitä, kun ette kerää koirienne jätöksiä pois" ja sitten koiranomistajat vastaavat ja niin edelleen. Asia kun nyt ei ole mitenkään tärkein, edes ympäristössä olevien roskien kannalta.

Tänään tosin ei enää huvittanut yhtään. Leikkipuistosta kotiutuessa huomasin kaksveen astuneen oikein huolella oikein huolellisen sitkeään koirankakkaan. Putsaa siinä nyt sitten kakkaa kengistä, kun pieni mies säestää vieressä, että "kaka! kaka! Yääh! Plääh!" Ja samaan aikaan painaa päiväuniaika päälle... Ensimmäisen kerran tuli mieleeni liittyä koirankakan vastustajiin.

Ei sillä. Suurin osa koiranomistajista huolehtii jätökset ihan kiitettävästi pois. Valitettavasti ei tarvita kuin se yksi tapaus ja taas ottaa (jotakuta) päähän. Tällä kertaa se satuin olemaan minä.

Nyt on lapsen kengät ulkona tuulettumasta, jos hajunkin saisi vielä pois. Kohta katotaan tarvitsevatko ne vielä perusteellisempaa pesua, vai selvittiinkö pintapuhdistuksella.