Iloinen ylläri

En olisi uskonut, että hallitus pääsee sopuun kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Se että eduskuntavaalit lähestyivät lisäsi varmasti motivaatiota toimia hankeen etenemiseksi, mutta samalla teki kompromissin etsinnän haastavammaksi. Tiesin kyllä, että tovereilla oli kova halu saada asia etenemään, mikä olikin järkevä tavoite. Se että keskusta suostui juuri minkäänlaiseen kompromissiin, oli minulle erityisen positiivinen yllätys. No, nyt sopu on syntynyt ja esityksessä on paljon hyvää.

Suosittelen lukemaan lisää aiheesta Sdp:n, keskustan ja sisäasianministeriön nettisivuilta

Tasa-arvoa ja epätasa-arvoa

Tämän päivän Hesarista sai lukea, kuinka kaksi ruotsalaistoimittajaa, Liza Marklund ja Lotta Snickare, olivat kirjoittaneet kirjan ”Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät pidä yhtä.” Uteliaisuuteni heräsi ja aion kaivaa kirjan kesälukemisekseni. Etenkin kun yksi parhaista lukemistani kirjoista on Liza Marklundin kirjoittama Uhatut, jota kaikessa synkkyydessään suosittelen lämpimästi luettavaksi. Tosin kirjan otsikko onnistuu haastamaan meidät naiset vastaamaan neuvottelukulttuurin hyväjätkäverkoston toimintaan samalla mitalla, mutta kysymys kuuluu edistetäänkö sen suuntaisella vastakkainasettelulla oikeasti tasa-arvoa.

Monessa suhteessa tasa-arvo ei toteudu, kun vertaa itseä muihin ihmisiin. Hyvä esimerkki on se, kuinka joku saa sossusta helpolla rahaa, vaikka todellisuudessa samat normit pätevät kaikkiin. Eikä sosiaalityöntekijällä ole suosikkeja. Tosin voin olla väärässäkin. No, joka tapauksessa tiedän, että tosien elämäntilanteiden vaikeuksia ja ongelmien vaativuutta, on helppoa peitellä ja vaikea arvioida ulkopuolelta. Täten on turha miettiä omassa päässä ja kritisoida sitä, mitä toisella on, miten helpolla hän on kaiken saanut ja mistä minä jään paitsi. Keskusteleva ja pohtiva arviointi yhdessä ihmisen itsensä kanssa auttaa helpommin ymmärtämään.

Vanhemmuus ja kotityöt ovat suurin epätasa-arvon ilmentymä – ainakin minun maailmassani. Moni vanhempi ihminen puhuu siitä, kuinka ihanaa on kun nykyajan isät osallistuu perheen arkeen ja eipä ole niin yksi ihminen epäillyt sitä osaako mieheni vaihtaa vaipan. Herätys! Samaan aikaan kyse on siitä, millaisia vanhempia me haluamme olla. Miten vastuu jaetaan vai omitaanko se jommallekummalle – yleensä äidille. Pöyristyttävin kommentti kuulu: ”Miehesi ottaa ja lähtee, jos joutuu siivoamaan.” No, huh huh. Tähän oli pakko todeta, jos yhdessä olomme on kotitöistä kiinni niin silloin saa lähteäkin.

Kuten Fc Venuksessa Anna totesi sponsorisopimuksen yhteydessä ”Toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset.” Todellisuudessa varmaankin kun verrataan tasa-arvoisuutta toiseen, emme ole koskaan täysin tasa-arvoisia, johtuen kulttuurisista ja biologisista seikoista. Tästä syystä meidän tulee pyrkiä siihen, että mahdollisuudet elämässä jakautuvat mahdollisimman tasaisesti ja hyväksyä se, että täydellinen tasa-arvo on ideologinen fantasia, jota rajottaa realismi.

Tosin pitäähän sitä osata puhaltaa yhteen hiileen myös naisten kanssa – me kun havaitsemme usein samantyylisiä epäkohtia, toimimme parhaana vertaistukena toisillemme ja eläähän feministi vahvana minussakin. Joka tapauksessa pakko on saada käsiin tuo ruotsalaistoimittajien kirja.

Mieluummin näin

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että Helsinki pyytää valtioneuvostoa liittämään osan Sipoota ja pienen osan Vantaata pakkotoimin Helsinkiin. Hyvä niin, etenkin Sipoon osalta kyse on Helsingin luonnollisesta kasvusuunnasta ja Vantaan osa taas tarvitaan, jotta aluekehitystä voidaan sillä suunnalla jatkaa järkevällä pohjalla.

Mieluummin näin, kuin pk-seudun kaupunginvaltuustojen yhteiskokouksessaankin hyväksymällä tavalla, eli Vantaan ja Helsingin välisellä maavaihdolla, jossa Ala-Tikkurila olisi liitetty Vantaaseen. Ala-Tikkurilan liittämiselle Vantaaseen ei ole mitään maankäytöllisiä perusteita, se olisi ollut lunnasmaksu, joka olisi pitänyt maksaa Helsingin kipeästi tarvitsemista maista. Jos ja kun nyt esitetyt pakkoliitokset toteutuvat niin, luonnollisesti tätä maanvaihtoa ei tarvita.

Kunnallisen itsehallinnon yli pitää pystyä kävelemään, silloin kun se on este terveen järjen käytölle, kuten nyt Sipoon osalta on käynyt. Helsinki on taatusti saanut taustalta myönteisen signaalin aikeilleen, muutoin tuntuisi hullulta, että lähdetään isolla julkisuudella kokeilemaan kepillä jäätä. Eli suomeksi sanoen veikkaanpa, ettäliitokset tulevat toteutumaan valtioneuvoston siunauksella.

Hiki valuu ja Juhannus lähestyy

Viime päivät olemme saaneet nauttia ihanan lämpimistä hellepäivistä ja samalla myös suunnitella perheemme kesälomaa. Ensin kuitenkin edessä on grillausjuhannus ystäviäni mökillä kahden perheen lasten ja aikuisten kesken. Odotan kesän tuomia nautinnon hetkiä ilolla.

Vaikka koko kevään odottelinkin kesää, olen joutunut taas kerran toteamaan, että kaikissa asioissa on kaksi puolta. Hellepäivä on nautinnollista, jos sen saa viettää lököillen tai ainakin lomaillen. Esimerkiksi pyöräily hellepäivänä on suuri nautinto, kun välillä voi pysähtyä johonkin uimaan pulahtamaan tai ostamaan jätskin. No, toinen puoli on se, kun raahaa kahta ipanaa ympäriinsä hiki valuen ja lapset huutaen. Silloin tulee talvea ja viileämpiä ilmoja ikävä.

Tänään tehtävänämme on vielä pakata tavarat juhannuksen viettoa varten ja laittaa koti siihen kuntoon, että mieheni, joka tulee juhannuksen viettoon, kun työt sallivat, kykenee tekemään tekemättömiä muuton viimeistelyhommia. Joka tapauksessa nyt hiki virtaa ja lapset huutavat, kun eivät haluaisi käydä nukkumaan.
No, joka tapauksessa, hommat on hoidettava ja kun pojat painavat päät tyynyyn niin vanhemmat pikapakkaavat auton, jotta minä pääsen starttaamaan sen huomenna aamulla. Poistun nettipäätteeltä ja palaan aikaisintaan maanantaina. Tästä syystä haluan olla mieluummin ajoissa, kuin myöhässä toivottaen: ”Hauskaa ja nautinnollista Juhannusta joka iikalle, joka tämän kirjoituksen lukee!”

PS. Koska äidit tekevät useita asioita yhtä aikaa, tuli tämä blogitekstikin jossain välissä tehdykssi kello 19.00-19.05 ja 20.10-20.15. ja 21.05-21.10…

Videoesittely

Viikonloppumme hävisi hujauksella. Joka tapauksessa lauantaina talletettiin eduskuntavaaliehdokkaiden esittelypuheenvuorot. Aikaa esitellä itsensä oli max 30 sekuntia ja puhe piti muistaa ulkoa, jotta se saataisiin mahdollisimman helposti ja nopeasti purkkiin. Puhetta kehotettiin harjoittelemaan kotona kellon kanssa ja peilin edessä, mikä tietenkin kävi kuin tanssia kahden pienenlapsen äidiltä...

No, joka tapauksessa minun esittelypuheenvuoroni kuului seuraavasti: ” Mä oon Mirka Oksa 28 -vuotias lähihoitaja, sosionomi ja kahden pojan äiti. Rakkain harrastukseni on jalkapallo ja mä uskon siihen, että ihan kuin kentälläkin, niin myös elämässä ja eduskunnassa saavutetaan tuloksia vastuullisuudella, yhteistyöllä ja ilolla. Tarvitaan oikeanlaista asennetta. Tunnelin päässä on valoa!”

Jännityksellä odotan, onnistuiko puheenvuoro toivotulla tavalla ja niin, ettei se kuulosta kuin puhelinmyyjän ääni puhelimessa lukiessaan paperista myyntipuhetta. Toivottavasti puheeni on eloisa, vaikka en saanutkaan vierailevaa tähteä, Neo poikaani, mukaan videolle. Kuitenkin kuvaus tilanteessa minulle kävi vanhanaikaisesti. Suunnitelma oli tarkka ja hyvä, mutta kun tuli toiminnan aika niin tilanne hajosi sirpaleiksi, poika kieltäytyi yhteistyöstä ja äiti improvisoi shown.

Vastakkainasettelua: Lapsi päiväkotiin vai kotihoitoon?

Ajoittain keskustelu lastenhoidon järjestämisestä saa "eipäs juupas" –piirteitä. Toivon, että pikku hiljaa oppisimme miettimään asioita muutenkin kuin niin, että tämä on minun lapselleni paras ratkaisu, sen on oltava sitä myös sinun lapsellesi. Voin kokemuksesta (minun elämänkokemuksestani;) ) sanoa, että samat toimintamallit, eivät sovi kaikille.

Meidän perheen ratkaisu on kotihoito ajankäytöllisistä syistä. Nyt jo painimme jatkuvasti sen kanssa, onko perheellämme riittävästi aikaa koko perheellä yhdessä, pojilla isin kanssa, pojilla äidin kanssa ja vanhemmilla kahdestaan. Tosin me olemme siitä erikoinen perhe, että yritämme osallistua politiikkaan lasten hoidon ohella. Lisäksi harrastukset auttavat meitä vanhempia jaksamaan, mutta ne yleensä deletoidaan ajan puutteen vuoksi.

Ymmärrän sen, että kaikille kotona oleminen ei sovi ja joskus lasten kehityksen kannalta on parempi olla päivät päiväkodissa kuin kotona. Hoidon laatu vaihtelee varmasti myös riippuen lapsien tarpeista ja vanhemmista. Uskon kuitenkin, että meidän lasten kohdalla lasten kehitys turvataan nyt parhaiten kotihoidossa. Tosin äitinä tarkkailen jatkuvasti lapsiani ja arvioin heidän tarpeitansa – eikä tuota tiedä, koska tarvitsee alkaa kehitellä uudenlaisia ratkaisumalleja.

Joka tapauksessa uskon, että perhe- ja työelämän yhteen sovittaminen käy parhaiten, kun yhteiskunnan taholla mietittäessä joustavia hoitoratkaisuja ja työelämän joustoja, ei olla turhan fanaattisia suuntaan, jos toiseenkin. Faktat siitä, että perheet ovat erilaisia ja perheiden tarpeet tulee kuitenkin tunnistaa.

Olisinpa älykäs prinsessa

Maailman tuleminen syliin herättää monenlaisia tuntemuksia. Jokainen tietää, että kauneudesta, sopusointuisuudesta ja kaikin puolin täydellisyydestä ei ainakaan haittaa ole. Mitä enemmän osaat ja tiedät, sitä paremmin pärjäät. Tosin taito on sekin, kun onnistuu peittämään tietämättömyyden. Hurjaa itsepetosta. Kuka loi kuvitelmat täydellisistä ihmisistä. En ymmärrä, mutta tiedän että kukaan ei ole täydellinen ja jos joku osoittaa olevansa, kyseessä on hurja feikkaus.

Olen aina kannattanut ihmisten hyvää oloa. Minulle on aivan sama onko ihmisillä silikoonirinnat tai leikatut lonkat, jos näillä keinoin heidän elämänsä muuttuu onnellisemmaksi. Ajoittain törmään fiilikseen, että nyt olisi vaan niin paljon hauskempaa ilman hyllyvää keskivartaloa. Kuitenkin jos tai kun jalkani ovat olleet mustelmilla jalkapallomatsin jäljiltä, se ei ole kelvannut syyksi jättää minihametta laittamatta. Tosin nykyään viihdyn muuten paremmin pitkissä leningeissä.

Älykkyys on nykymaailmassa rajallista. Usein ihmiset erikoistuvat yhteen asiaan ja hanskaavat sen perin juurin, jolloin heitä arvostetaan asiantuntijoina. Minä en koskaan ole halunnut fakkiutua yhteen asiaan, vaan suuri intohimoni on ymmärtää useita asioita. Aikanaan mieheni ihmettelikin, miten voit olla yhtä kiinnostunut astrologiasta kuin Aidsia käsittelevästä keskusteluohjelmasta. Hyvin, minä vastasin.

Näinpä, minä rakastan elämässä sitä, että jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa niin ihmisissä kuin asioissakin. Minusta on rehellistä hyväksyä se tosiasia, että jokaisessa on joitakin vahvuuksia ja joitakin heikkouksia. Jos ei kykene niitä näkemään, vika on katsojassa. Vikoja ja epätäydellisyyttä kun on paljon helpompi havaita kuin erilaisia poikkeavia kykyjä. Eipä muuta kuin kykyjä etsimään.

Jalkapalloa jalkapallon väliin

Jos haluat muistella menneitä ja vaikkapa Maradonan legendaarista maalia niin suosittelen käymään osoitteessa http://www.futbolvideos.net/

Eipä muuta kuin ollos hyvä. Tarjolla on jalkapalloa jalkapallomatsien väliin.

Suuri jalkapallofani

Tänään sekä keskustelimme asiasta, että päädyimme lopputulokseen. Eli millainen on todellinen suuri jalkapallofani. Se ei ole sellainen, joka katsoo jokaisen MM fudiksen ottelun tv:stä silmä kourassa. Eikä varsinkaan sellainen, joka herää jalkapallon pariin vain kerran neljässä vuodessa.

Aito rakkaus lajiin on sitä, kun kesken Englanti-Paraguay matsin kaivaa pallon esiin, huutaa "mä pela pallo!", tuo kengät puettavaksi jalkaan, vetää sormesta ulos ja suuntaa viereiselle kentälle pelaamaan palloa sen katsomisen sijasta. Ja vielä kun löytyy suunnilleen samanhenkistä peliseuraa niin sieltä ei sitten poistuta kuin itkun ja raivoamisen kanssa isin olkapäillä.

Tämmöiseen fanitukseen en ole ennen törmännyt!

Palmia pärjää

Palmia otti ja voitti suurimman osan siivous- ja ruokapalvelukohteista Opetusviraston kilpailuttaessa koulujen tukipalveluja. On hienoa ja erittäin mielenkiintoista nähdä Helsingin omistaman liikelaitoksen vievän kymmenestä kilpailutetusta palveluryhmästä seitsemän.

Ammattitaito ja laadun tekeminen on opittu kunnan omassa tuotannossa. Eli kunnan oman tuotannon kouluttamat tekijät voittavat 7-3 yksityisen puolen tässä ensimmäisessä ottelussa. Hyvä näin, vaikka samalla pitää olla huolissaan mm. hävittyjen kohteiden henkilöstöstä ja heidän työsuhteidensa ehdoista. Ottelun tulos on sen verran yllättävä, että sitä voisi lähestulkoon verrata siihen, että Suomi voittaisi jalkapallossa Brasilian;

Tulee olemaan myös äärimmäisen tärkeätä seurata, miten yksityisen puolen kohteet pärjäävät vertailussa Palmialle. Vertailun jälkeen pitää olla valmiutta tekemään johtopäätöksiä myös kilpailutuksen jatkon suhteen.

Yksi riski on myös se, että yksityinen puoli ei välttämättä vielä vyöryttänyt kilpailussa täysillä, vaan tyytyi hankkimaan nyt jalansijan ja kokemuksiensa jälkeen lähtee markkinaosuudet silmissä seuraavalla kierroksella polkemaan hintaa alaspäin tosissaan - ja nappaamaan kohteita Palmialta pois.

Kaipuu maailmalle

En muista, koska olisin ollut kotosalla näin paljon kuin tänä keväänä. Kevään reissut ovat suuntautuneet kotimaan kaupunkeihin, joissa olen käynyt useita kertoja. Esimerkiksi kokousreissuilla on käyty Lahdessa ja Tampereella.

Luonnostaan olen liikkuvaa tyyppiä, joka on utelias tutkimaan, mitä mistäkin maailman kolkasta löytyy. Tänä vuonna olen perehtynyt kotikulmiin, missä sinällään on niin hyvät kuin huonot puolet. Joka tapauksessa villi sydämeni kaipaa nyt maailmalle ja lompakkoni yrittää pitää minut kotimaassa tai pikemminkin kotona.

Joka tapauksessa saapa nähdä kuinka käy, kun luovuuteni sopivan väsymyksen valloittamana pääsee valloilleen. No kerran täällä elellään ja kyllähän elämästä täytyy nauttia. Kun vaihtoehdot ovat, että kitkuttaa rahan kanssa aina tai tuhlaa ja nauttii rahasta hetken ja kitkuttaa sen jälkeen oikein koko riemun edestä niin ainakin minä valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon ja leikin mieluummin upporikasta ja rutiköyhää edes hetken … ja tietysti vastuullisuuden rajoissa.

Koirankakan vastustajaksi

Yleensä minua on aina keväisin huvittanut alkava koirankakkakeskustelu. Siis jauhanta siitä, että "voi teitä, kun ette kerää koirienne jätöksiä pois" ja sitten koiranomistajat vastaavat ja niin edelleen. Asia kun nyt ei ole mitenkään tärkein, edes ympäristössä olevien roskien kannalta.

Tänään tosin ei enää huvittanut yhtään. Leikkipuistosta kotiutuessa huomasin kaksveen astuneen oikein huolella oikein huolellisen sitkeään koirankakkaan. Putsaa siinä nyt sitten kakkaa kengistä, kun pieni mies säestää vieressä, että "kaka! kaka! Yääh! Plääh!" Ja samaan aikaan painaa päiväuniaika päälle... Ensimmäisen kerran tuli mieleeni liittyä koirankakan vastustajiin.

Ei sillä. Suurin osa koiranomistajista huolehtii jätökset ihan kiitettävästi pois. Valitettavasti ei tarvita kuin se yksi tapaus ja taas ottaa (jotakuta) päähän. Tällä kertaa se satuin olemaan minä.

Nyt on lapsen kengät ulkona tuulettumasta, jos hajunkin saisi vielä pois. Kohta katotaan tarvitsevatko ne vielä perusteellisempaa pesua, vai selvittiinkö pintapuhdistuksella.

FC Venus fanitusta

Viimeksi olen ollut leffakoukussa Pretty Womaniin, joskus yläasteella. No se leffahan on legenda, mutta nyt tajuntaan onnistui iskemään oikein kotimainen laatuleffa Fc Venus. Syitä on kaiketi monia: Oma jalkapallotausta, hömppäkomediafriikkiys, romanttisuus ja romanttisten rakkaustarinoiden ainainen kaipuu. Kukapa olisi uskonut, että moinen futisleffa saa kyyneleen silmään vielä kolmannella katsonta kerralla. Niinpä – Tämä kosketti syvältä.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kyseinen leffa yllätti loistavuudellaan ja aitoudellaan. Leffasta huokuu aito futishurmos ja joukkuehengen voima. Me-henki ja energia, jota minulla on usein futisajoilta ikävä. Loistavaa elokuvassa oli myös tilannehuumori ja suurten tunteiden läsnäolo niin kentällä kuin arkielämässä. Niin, ja joka katsontakerralla asioihin tuntuu löytyvän uusi taso, johtuneekohan se tästä ikävästä flunssasta vai leffan laadusta, jää arvoitukseksi.

Hauska oli huomata, että taustatyö tuntui olevan hallussa myös siten, kun kuvattiin menneisyyttä, jossa tytöt olivat ikäluokkansa huippuja, tytöillä oli klubin elikäs Hjk:n paidat päällä. Aivan kuten aikanaan suuri osa futaavista huipuista, ainakin tyttöpuolella, löytyi Hjk:n riveistä.

Tosin nykyään rinnalla on myös muita hyviä helsinkiläisjoukkueita, kuten Puistolan Urheilijat ja jopa Mps – pakko myöntää… Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi, tutustu tarkemmin Fc Venuksen menoon, vaikkapa leffan kotisivuilla. Niin minä jään fanittamaan leffan tekijöitä ja haaveilemaan kisalipuista Saksaan Futiksen MM-skaboihin.

Ajanjakso päättyy ja toinen alkaa

Hilpeydellä muistelen mennyttä aikaa niin Kääpäkujalla kuin Demarinuorissakin. Hymy hyppää suulleni välittömästi, kun muistelen vanhoja tupareitamme ja sitä, millaisen ensivaikutelman onnistuimme jo ensimmäisillä kemuilla naapureissa herättämään. Sama mietteliäs hymy nousee kasvoilleni, kun mietin joitakin ammattimaiseen tapaan suoritettuja junttaoperaatioita, joiden olemassaoloa suuri osa ei ole edes huomannut - No hyvä niin.

Monen monta seinää on nyt maalattu ja uusi kotimme näyttää pikku hiljaa ihan oikeasti meidän kodiltamme. Paikalta, jossa on helppo nauraa ja iloita kuten myös surra ja itkeä. Tunne tällä hetkellä on iloisesti myhäilevä Neon kiljuessa riemusta, kun ihmisiä, menoa ja meininkiä löytyy ihan kodin läheltä – Oikea ratkaisu tuli tehtyä ihan varmasti lasten kannalta ja ilman Fab5:ia kotimme näyttää edelleenkin kivalta. Tosin kyllä herrojen henkäys vielä täälläkin näkyy.

On ollut mielenkiintoista huomata, että niin kuin aikanaan, myös nykyään sosialidemokraattisten nuorten toiminnassa usein asiat ja niiden edistäminen jäävät kaikenlaisen asenteellisen hömpötyksen jalkoihin. Aikani sosialidemokraattisissa nuorissa loppui ihan yhtä ihmeellisesti kuin se aikanaan alkoi. Ensimmäisessä Helsingin sosialidemokraattisen nuorisopiirin tapahtumassa kaikki mahdollinen oli kädetetty. Yksi alaikäinen nuorukainen hävisi kesken koulutuksen, puhujia ei näkynyt eikä kuulunut ja kirjallisen valituksen myötä yhdistyksen hallitus otti ritolat. Onneksi toiminta ei enää ole lähelleenkään yhtä heikossa hapessa. Joka tapauksessa uusi hallitus kasaan uuden puheenjohtajan johdolla ja minäkin pompsahdin hallitukseen, vaikkakaan en ollut ehtinyt liikkeessä toimia. Onneksi minulla oli kansalaisjärjestötausta, jotta mukaan pääsi vähin vaivoin.

No touhu oli edelleen holtitonta ja valtataistelu hupaisaa. Joka tapauksessa sain kyseenalaistajan roolin, kun jokin pääni sisällä herätti epäluottamukseni toimintaa ja taloudenpitoa kohtaan. Jonkin ajan päästä varapuheenjohtajana hyppäsin puheenjohtajan saappaisiin, koska puheenjohtaja suuntasi ulkomaille opiskelemaan. Samaan aikaan huomasin uppoavani suohon yhdessä helsinkiläisen nuoren sosialidemokratian kanssa. Järjestö oli kuralla ja mieleni olisi tehnyt luovuttaa, mutta jalkapalloilija sisälläni muistutteli – kaikki mikä ei tapa niin vahvistaa.

Kovuutta koeteltiin muun muassa verottajan, poliisin ja erään toimittajan toimesta. Luojan kiitos, entisen työntekijän tilalle nuorisopiiriin valittiin hyvä, luotettava työntekijä ja epäselvyyksien selvittely aloitettiin toden teolla. Iso kiitos silloin kuului myös liiton edelliselle puheenjohtajalle –juristille Kallelle, joka auttoi meitä tulkitsemaan lakeija, kuinka missäkin asiassa tulee menetellä, ettei soppa pääse pahenemaan. Kahdessa vuodessa Helsingin nuorisopiirin talous saatiin kuntoon ja toiminta paremmalle mallille. Ilokseni nyt helsinkiläiset demarinuoret saavat nauttia tuona aikana työllä ja tuskalla aikaan saadusta asiallisesta hallinnosta.

Viimemetrit demarinuorten toiminnassa vastuunkantajana ovat olleet turhauttavat ja kun maahanmuuttoasioista ei edes keskusteltu, seitsemän vuotta demarinuorissa päättyi asioiden kannalta yhtä kurjasti kuin alkoikin. Ensin keskustelua ei piireissä herännyt, kun oli keskustelun aika. Liittokokous puolestaan ei kyennyt edes keskustelemaan asioista tai käsittelemään esityksiä, joita jotkut aktiiviset nuoret demarit olivat tehneet. Ei siis kovin rakentavaa asioiden eteenpäin viemistä. Välillä mietin, ymmärsivätkö edustajat olevansa demarinuorten tärkeimmässä vaikuttamisen paikassa, tai jos tajusivat, olen huolestunut, ettei vaikeista ja monimutkaisista asioista kyetty löytämään minkäänlaisia linjauksia. Taisipa taasen käydä niin kuin liian usein politiikassa, keskustelusta suurin osa ajasta käytetään ”koirankakka” keskusteluun. Niinpä, näin ei todellakaan kehitetä sosialidemokraattisempaa maailmaa.

Monessa suhteessa oloni on joka tapauksessa tyytyväinen. Uusi kotimme on mielestäni hienompi ja toimivampi kuin edellinen. Voin huokaista helpotuksesta, kun lasten kouluun meno koittaa, koska koulumatka tulee olemaan turvallisempi. Samaan aikaan politiikassa motivoivasta tekemisestä on valinnan vaikeus. Monta mukavaa projektia on edessä ja jokusia mukavia muistoja. Niin ja tietenkin joitakin ystäviä, jotka jättivät jäähyväiset demarinuorille, mutta säilyvät elämässämme edelleen.

Haluan omalta osaltani toivottaa myönteistä tulevaisuutta 100 -vuotiaalle Sosialidemokraattiset Nuoret ry:lle, viisaita päätöksiä ja järkevää vääntämistä. Niin ja viimeiseksi ONNEA VIELÄ KERRAN UUDELLE LIITTOJOHDOLLE!

Muutto ja tietokoneen pakkaaminen

Kun äsken tuossa pääsin Petelle vastailemaan aktiivisesta kirjoittelusta. Nyt kuitenkin tilanne on se, että minulla on blogivieroitusviikko. Elikäs enää en pääse karkuun muuttoahdistusta, vaan nyt on aika toimia.

Eipäs muuta kuin mukavaa viikkoa. Minä lähden huiskimaan pensseleillä maalia seiniin ja pakkailemaan tavaroita. Seuraavaksi pakkaamisessa on tietokoneen vuoro.

Ehdolle maalisvaaleihin, mikäli puolueväki suo

Monesti politiikan keskustelut käydään Hesarin palstojen ja muiden median nostamien epäkohtien pohjalta. Minä en halua toimia niin. Haluan toimia yhteisvastuullisesti havaiten arjen ilmiöitä. Ei vain asioita, joista lehdet kirjoittavat. Vaikkakin pitkä poliittinen ura saattaa etäännyttää arjesta, en anna sen tehdä niin minulle. Tosin olen monessa suhteessa etuoikeutettu. Minä saan elää siellä, missä juureni ovat. Voin oikeasti sanoa suhteellisen hyvin tuntevani kotikonnun hyvät puolet, vaikkakin maailma muuttuu koko ajan.

Useat lapsuuden ystäväni kuuluvat edelleen elämääni ja nekin, joihin ei tule pidettyä ihan jokapäivä yhteyttä tietävät, että minä olen täällä ja minä tiedän että hekin ovat. Kuten aina niin myös nyt, elämäntilanteet pitävät meidät erossa ja tuovat yhteen. Kuten aikanaan, kun lähdin opiskelemaan Mikkeliin, useat ystäväni suuntasivat ulkomaille ja jotkut armejaan. Sen jälkeen me palattiin kotikonnuille ja elämäntilanne toi meidät taas yhteen.

Nyt perhe, lapsettomuus ja sinkkuus pitävät arkemme erillään, mutta siltikin törmäilemme ajoittain. Niin ja ainakin tekstiviestit etenkin merkkipäivinä löytävät perille. Monet ”mamma –kaverini” ovatkin tuttuja jo nuoruudesta ja samoin monet ystäväni erilaisista elämäntilanteista ottavat yhteyttä, kun kaipaavat luotettavaa juttukaveria ja olkapäätä jota vasten itkeä maailman pahuutta. Niinpä, minulla on ja haluan, että minä voin jatkossakin priorisoida ajankäyttöni niin, että ystäviä ei jätetä.

Vaikka elämän kohtaaminen ajoittain ottaa koville, haluan kohdata elämän sellaisena kuin se on. En halua uskotella, että kaikilla menee hyvin tai että ne ikävät asiat, joista saamme tilastofaktoja lukea, eivät kosketa minua tai läheisiä. Ne kun nimittäin koskettavat ja jokaisen elämässä on omat kuoppansa. Näiden kuoppien täyttäminen tarkoittaa usein onnistunutta politiikkaa, vaikkakin onnistuneiden pitkän linjan ratkaisujen löytäminen on vaikeaa yrittää pitää.

Yhteiskuntamme pahuus, yhteisöjen turvattomuus, ihmisten välinen epäkunnioitus, etenkin henkisen terveyden rappeutumine, epäluotettavat ihmis- ja yhteiskuntasuhteet näyttävät olevan yllättävän monen tuntemani ihmisen arkea. Tosin kyseessä on niin suuria negatiivisia ilmiöitä, ettei niitä oikein puolessa minuutissa tv:ssä esitellä, mutta politiikan on kyettävä niitä käsittelemään ja ratkaisemaan.

Arjen problematiikka ja monenmoiset ystävieni ja tuttavieni kohtaamat ongelmat saavat minut mietteliääksi ja miettimään maailmaa. Uskon, että tunnen tarpeeksi suomalaisten ja etenkin helsinkiläisten arkea ja samalla yhteiskuntaamme ja poliittista päätöksentekoa, jotta olen lupautunut ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Jos työt maaliskuussa 2007 kutsuu, otan haasteen ilolla vastaan. Ehkä maailmasta pitäisikin yrittää tehdä helpompi ja yksinkertaisempi.

Ystävät ja läheiset ovat todellakin se syy, miksi olen mukana politiikassa ja toivon todella, että vanhempani ja isovanhempani saavat elää arvokkaan vanhuuden. Siinä missä toivon, että lapseni ja jonakin päivänä lapsenlapseni saavat elää vieläkin paremmassa maailmassa, missä minä ja minun ikäluokkani on elänyt. Tosin, eipä sekään olisi paha, jos minunkin ikäluokka vapauttettaisiin arjen ahdistuksesta. Todellakin - työ ei taida ihan heti loppua.

Tule rohkeasti mukaan tukiryhmääni. Ota yhteyttä mirka@oksa.info

Humanisti poliitikko

Yhteiskuntamme eriarvoistuu ja moniarvoistuu koko ajan. Joidenkin ihmisten elämää on vaikea ymmärtää ja toisten helpompaa. Jotta saisi vielä muut päättäjät ymmärtämään asioita useista näkökulmista täytyy välillä yleistää. Esimerkiksi kun keskustelin tästä huumeiden lailistamisesta narkomaaniystäväni kanssa, ei hänkään tätä ajatusta kannata. Välillä tuntuukin, että makrotason asioiden tuominen poliittiseen keskusteluun sujuu helpommin kuin arkihavaintojen, ne kun eivät ole faktaa. Tosin monia arkisia asioita on hyvin vaikea tutkia ja mutu tieto on ainoa, jota on saatavilla.

Ihmisten kategorisointi ei aina ole järkevää, mutta joskus asioiden käsittely ja pelkistäminen vaatii sitä. Esimerksi eihän lähiössä asuva kotiäiti voi elää noin tai juuri näin lähiöiden kotiäiditkin elää. Arkihavaintoja yleistäessä saattaa mennä metsään, mutta ainakin herättää keskustelua. Lisäksi on se mahdollisuus, että osuu naulan kantaan ja saa asian ratkaistua –naulan lyötyä loppuun yhdellä hutkasulla.

Helpompaa olisi olla makrotalouskäyriä tsekkaava ekonomisti tai kunnon putkiaivoinen rekkakuski.

Muutto edessä

Olen ihminen, joka piristyy aina, kun elämä yllättää. Tällä kertaa yllätyin, kun huomasin, että me ihan oikeasti muutamme. En todellakaan olisi vuosi sitten uskonut, että edes harkitsisimme muuttoa. Tosin elämä teki temput, kun toinen pieni mies astui elämäämme. Arki ei vain tässä asunnossa nyt suju parhaalla mahdollisella tavalla. Kuten elämässä yleensäkin ja etenkin politiikassa: Ongelmat on tarkoitettu ratkaistavaksi, pelkkä puhe ei riitä.

Elikäs tuumasta toimeen ja tässä sitä nyt ollaan. Seuraava viikko kuluu pahvilaatikkojen ja jätesäkkien keskellä pakkaillen tavaroita. Ja jo nyt toivottomuus on ajoittain iskenyt. Projekti kun ei ota edetäkseen, vaikka touhuamme yötä päivää. No yksi on varma, kun pojat suuntaavat lauantai yöksi mummolaan, jos kaikki saadaan pakattua, me mieheni kanssa suuntaamme jäähyväisoluelle lähibaariin. Jos hommat eivät lopu ennen pilkkua, niiden loppuessa taidamme kaatua väsyneenä sänkyyn toivoen, että saisi nukuttua mahdollisimman hyvät yöunet.

Onnistuimme näet tekemään myös ensi viikon alkupuolesta itsellemme haastavan, kun päätimme hioa yläkerran lattian ja samalla vääntää uuteen kotiimme pintaremonttia niin paljon kuin aikataulu sallii. Keskiviikkoiltana pitäisi kantaa tavarat uuteen kotiin ja torstaina meidän molempien on selviydyttävä Tampereelle Demarinuorten liittokokoukseen. Jokunen ystäväni onkin todennut: ”Te olette uskomattomia (lue hulluja). Eräs ystäväni puolestaan sanoi: ” Onnea ja menestystä! Eipä taida onnistua!” Monesta suusta on kuulunut kysymys: ” Miten te aina onnistutte?” Niinpä haasteitahan me kaivataan ja aina me jotakin ollaan keksitty, joten eiköhän tälläkin kertaa.

Niin ja tuparit on tarkoitus pitää pikapikaa elikäs heti kesäkuun alusta, kun vain saadaan kutsut postiin. Elikä jos kuulut ystävä ja kaveriporukkaamme tai luulet kuuluvasti niin tähän voi asennoitua kuin kutsuun. Me kun ollaan aikamoisia viimetipan bilekutsujia.. ;)

Rikkaampi ikäluokka kuin edellinen?

Olen usein törmännyt kommenttiin, että "teillä nuorilla pyyhkii paremmin kuin vanhemmillanne ja sitä paitsi te tulette perimään ihan eritavoin omaisuutta kuin aikaisemmat ikäluokat ovat tehneet". Tämä pitää ehkä paikkansa - tai sitten ei. Ainakin minä toivon, etteivät vanhempani ja isovanhempani säästä sukanvarteen nyt.

Hautaan nimittäin eivät rahat tule mukana. Omaisuus tarjoaa vanhemmilleni ja isovanhemmilleni mahdollisuuden valita haluaako kitkuttaa arkea ja asua hyvin omistusasunnossa ja käydä mökillä, vai muuttaisiko pienempään asuntoon ja eläisi arkea vähän leveämmin. He saavat itse valita.

Toisaalta kommentit meille nyt työikäiselle ikäluokalle mahdollisesti periytyvästä omaisuudesta, tuntuvat kohtuuttomilta. Ensinkin se, että se omaisuus kilahtaa tueksemme luultavasti kahdenkymmenen vuoden päästä, jolloin lapsemme ovat jo aikuisia, opintolainat on maksettu ja sadan tuhannen euron elikäs mummon markkoina reilun millin asuntolainasta on toivottavasti jäljellä enää rippeet. Tosin, voipi olla niinkin, että korot nousevat kuin laman iskiessä ja silloin useille helsinkiläisille saattaa käydä kuin aikanaan monelle kävi. Tulot eivät todellakaan kata menoja.

No perintöä tai ei. Kyseessä on asia, joka tuskin tekee ketään onnelliseksi. Usein päinvastoin. Minä en ainakaan halua olla tappelemassa kenenkään perinnöistä tai siten halua vaikuttaa siten kenenkään arvokkaaseen ja inhimilliseen vanhuuteen. Tästä syystä toivon, että isovanhempani nauttivat elämästään enemmän niin, että ostivat ihanan uuden auton silläkin riskillä, että 85 vuotiaan vaarini ajokortin uusiminen vuosittain ei enää ole itsestään selvyys. Ainakin yksi hänen unelmansa tuli täytäntöön ja parempi niin, vaikka ei perintöä jäisikään.

Eka kerhopäivä

Neon ensimmäinen kerhokerta, onnistui ilokseni kohtalaisesti. Vaikka herra jäi nyyhkyttäen Ellanalle (kuvassa) kainalossa vilkuttelemaan, palatessani pikkuherraa hakemaan kotiin hän tervehti minua tyytyväisenä ja kuin iso poika konsanaan. Hän keräili kimpsunsa ja kampsunsa leikkipuiston sisätiloista ja sanoi: "Autolla".

Pientä itkeskelyä oli ilmennyt muutaman tunnin aikana ja samalla muutaman kerran pikku mies oli kysellyt äitiä, mutta sehän on normaalia. Tosin epäilen, että itkeskelyyn saattaa syynä olla ikävän sijaan korvatulehdus. Pojalla irtosi putki korvasta pari viikkoa sitten, jonka seurauksena iski välittömästi korvatulehdus. Maanantaina sitten loppui antibioottikuuri, mutta se vaikuttaa vielä muutaman päivän, joten emme ole vielä sännänneet korvalääkäriin.

No joka tapauksessa kotiin päästyämme pieni väsynyt mies sanoi minulle: ”Mä pitsaa” ja jatkoi ”Mä nukkuu”. Niinpä, eväänä oli pitsaa ja nyt herra makaa sängyssään. Kohta lienee edessä on matka höyhensaarille.