perjantaina, maaliskuuta 17, 2006

Horjuva pikkumies liukastuu, osa IV

Leikkipuistojen liukkaudesta ja hiekoittamisesta olen maininnut jo kerran, toisen ja kolmannenkin .

Nyt Rakennusviraston selvitys/näkökulma asiaan on saatu. Se löytyy jopa netistä.

Kyseessä on kyllä pikemminkin selitys kuin selvitys. Oleellisin löytyy lopusta, eli että kysymys on määrärahoista. On surullista, jos määrärahoja puistojen yleensä ja leikkipuistojen erityisesti, kunnossapitoon ei löydetä. Siinä tietysti syyttävä sormi osoittaa päättäjien, ei viraston suuntaan.

Selvitys saivartelee sillä, että hiekoitussepeli olisi maassa ollessaan vielä suurempi riski kuin liukkaus. Ajatus kulkee niin, että lapset kaatuessaan repisivät vaatteensa ja ihonsa tuohon sepeliin. Tämä riski on tietysti todellinen, mutta pintanaarmut paranevat kyllä ja toisaalta – kummassa satuttaa pahemmin: lyödessään päänsä liukastuessaan vai saadessaan ihon auki hiekkaan? Niinpä.

On myös täysin turhaa todeta, että sosiaalivirasto on velvollinen hiekoittamaan kävelypolut puistoihin. Niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka turvallista itse puistossa on liukkailla keleillä lasten leikkiä. Ja lapset ovat tunnetusti erittäin hyviä pysymään metriä leveillä kävelypoluilla matkalla puistojen sisätiloihin.

Sitäpaitsi on yhdentekevää, mikä tai kumpi virasto asian hoitaa kuntoon, kunhan se vain kuntoon saataisiin. Seuraavaksi kaipaisinkin kovasti sitä, että miten asiassa päästään eteenpäin – selvittämisen ja selittämisen sijaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HYVÄ! Toivottavasti saat tehtyä asialla jotain. Leikkipuistojen liukkaus on ä r s y t t ä v ä ä.

Onneksi edes joku kantaa huolta asiasta.

t.
leksun käyttäjä

Mirka kirjoitti...

Niin ja kun kyseessä on vielä lasten turvallisuus ärsytyskynnys vaan suurenee...

Toivotaan, että asialle tapahtuu jotakin. Olen meilaillut asiasta Matti Tainan kanssa ja luotan Mattiin, että "Matti Taina, auttaa aina"