torstaina, maaliskuuta 02, 2006

Nimi on Niki

Petteri jo ehtikin tästä informoimaan, mutta kerrotaan omallakin foorumilla.

Viime sunnuntaina sai vauvamme nimen. Hän on nyt Niki Kristian Oksa.

Nimestä käytiin ensin samanlainen "äänestysrumba", millä Neollekin nimi valittiin eli listattiin nimiehdotuksia ja molemmilla oli käytössään viisi ääntä, joilla pudotettiin nimiä pois. Tästä kuitenkin luovuttiin, kun olimme yhtä mieltä siitä, että ei kuitenkaan harkita nimiä, jotka Neon kohdalla hylättiin. Emme siis halunneet käyttää nimiä, jotka eivät ensimmäisellä lapselle kelvanneet.

Sitte tuo Niki tuli mieleen. Itse asiassa se tuli mieleen siitä, että näin Maikkarin urheiluutisissa heidän toimittajansa nimen, joka siis oli Niki. Sitä kun pureskeli vähän aikaa, alkoi se kuulostaa hyvältä. Petterikin piti nimestä, joten se oli sitten siinä.

Ristiäisissä koomisin tilanne oli heti alussa, kun kaikki oli valmiina seremonian aloittamiseksi. Huomasimme Neon olevan poissa - ja heti perään huomasimme, että nokkela 2-vuotias oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja sännännyt pihalle leikkimään. Petteri painui perään, poika karkuun. Liukastumisen jälkeen Petteri sai palautettua pojan samaan tilaan meidän muiden kanssa...

1 kommentti:

Katri Söder kirjoitti...

En muista olenko jo onnitellut uudesta perheen jäsenestä, jos en, niin VALTAVASTI onnea ja halauksia! Terkut Petterille,Neolle ja Nikille.