torstaina, maaliskuuta 23, 2006

Sky - puolue

Seura-lehti julkaisee juttusarjaa siitä odottaako Suomea vanhainvalta. Ja on siihen liittyen ”perustanut” SKY –puolueen, jonka perusteesinä on, että valta kuuluu kaikille, ei vain suurille ikäluokille. Kysymys sukupolvien välisestä vallanjaosta on mietityttänyt minuakin usein, mutta että Seura, lehti, jonka voisi hyvin ajatella symbolisoivan suuria ikäluokkia toimii näinkin ”radikaalisti”. Aikamoinen ylläri.

Hetken tutustuttuani Sky puolueen teeseihin, hyvä ja paha aloittavat vuoropuhelun pääni sisällä. Onko nyt aika käydä ikäpolvikapinaan vai onko vastakkainasettelun aika tässä suhteessa ohi? Miten käy tulevaisuudessa? Mikä on ikäluokkamme suuri tehtävä, jolla me ja lapsemme saamme nauttia tulevaisuudessakin hyvinvoivasta Suomesta?

Muutos on joka tapauksessa edessä ja asioiden on muututtava. Ei siksi, etteivätkö suuret ikäluokat olisi hoitaneet asioita huonosti. Vaan siksi, että politiikka tarvitsee kaikkien ikäluokkien edustajia. Laatu paranee, kun keskustelua käyvät erilaiset ihmiset eri elämäntilanteissa. Iäkkäämmät eivät voi koskaan tietää, millaista heidän rakentamassaan yhteiskunnassa on elää lapsiperheenä ja he eivät ole törmänneet esimerkiksi opintotukijärjestelmän epäreiluuteen käytännössä.

Tarvitaan hallittu muutos. Muutos politiikan tekijöissä, työelämän toimivuudessa, asenteissa ja kiireettömyyden edistämisessä ja rohkeudessa olla idealisteja ja viedä suuria hankkeita eteenpäin. Aina ei voi eikä pidä tuijottaa hintalappua ja arvioida tehokkuutta. Joskus on hyvä olla tekemättä ja ajattelematta mitään. Hyvinvointia edistetään parhaiten erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten yhteistyöllä. Yhdessä saadaan enemmän aikaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiivistit mielipiteeni asiasta varsin tehokkaasti.

Petri Mustakallio kirjoitti...

Moi Mirka!

Juu, asiallista tekstiä. Tuo sopis muuten hyvin vappupuheeksikin :-))

Mirka kirjoitti...

Niinpä :) Vappupuhe kutsua odotellessa...

Mirka

P.S. Mukavaa kuulla sinusta Pete pitkästä aikaa