Piirikokouksen päätökset - Haluamme reilua menoa ja välittämistä

Helsingin sosialidemokraattien eilinen piirikokous päätti siis eduskuntavaaliehdokkaistaan ja Helsingin sosialidemokraattien Eduskuntavaalijulistuksesta. Käykääpähän katsastamassa. :)

Ehdokkuuteni eduskuntavaaleissa 2007 varmistui

Huh, huh mikä kiire

Olen monesti naureskellut ikäihmisten kanssa siitä, kuinka eläkkeellä kiire vasta alkaa. Kun esimerkiksi ajattelen omia isovanhempiani, heillä on jatkuvasti jotakin menoa. Saman homman olen huomannut itselläni. Se mikä erottaa kotiäidin ja eläkeläisen kiireen, työntekijän ja opiskelijan kiireestä on se, että kiire on itseaiheutettua. Toisaalta sen läsnäolo saa ihmisen näyttämään aktiiviselta, mutta siihen ei liity samanlaista vastuuta kuin työelämässä.

Työelämän tahti on koventunut ja kyllä kohtuuttomalta tuntuu kuunnella, kun ystäväni psykiatrisgeriatrisella osastolla venyttävät työpäiviä ja tekevät töitä vajaalla, kun sijaisia ei ole saatavilla. Kohtuutonta ja todellakin, töitä tehdään usein suorittaen. Mutta jos työelämässä on joka illat ja viikonloput kiireen täyteisiä, silloin kiire on usein vähän samanlaista kuin eläkeläisen tai kotiäidin. Tosin suorilta pois voi lukea opiskelijat, jotka saavat raataa yötä päivää ja heille vaan todetaan, että kyllähän nuori jaksaa – Kohtuutonta ja lukekaahan nuorten burn outien määrät niin eivät nuoretkaan aina jaksa, sanon minä.

Positiivinen kiire, joka saa itseni touhuamaan ja nautiskelemaan, monesti vain parantaa suoriutumistani. Tällä viikolla minua kyllä vähän huvitti, kun lueskelin kalenteriani ja joka päivällä oli ohjelmaa. Mietin mielessäni, onpa kiireinen viikko. Tarkemmin katsottuani huomasin, että iltaisin oli jokunen kokous, mutta päivällä oli jumppaa, soppakerhoa ja hierontaa joiden lisäksi siis pitää tarjoilla lapsille ruuat ja laittaa ne päiväunille. Onpa siinäkin suorittamista. Tosin liikunta ja kunnon lihashuolto auttavat jaksamaan ja selviämään paremmin kotiäityden tai oikeammin pientenlasten vanhemmuuden varjopuolista, kuten pätkässä nukutuista öistä ja kokoajan tehtävistä ylläritehtävistä –kuten kakkavaipoista tai vaikka tyhjennetyn kaapin uudelleen täyttämisistä.

No, joka tapauksessa kiire on kaiketi niin in, että kaikilla se pitää olla, josko vaikka keksittynä. Olen kuitenkin luvannut läheisilleni pitää älyttömän kiireen kurissa niin nyt kotona ollessa kuin työelämään palattuani. Ainakin viikonloput ja useat myös illat ovat pyhitettyjä tärkeille ihmisille, muuten turha touhottaminen vie voimat ja silloin, ei enää asiat edisty ja kukaan voi hyvin.

Kirjahaaste

Jaana heitti minullekin kirjahaasteen ja yritän nyt kaivella mielestäni kirjoja, joita on tullut luettua. Valitettavasti lähiaikoina olen lukenut pääasiassa lastenkirjoja, kokouspapereita ja tietenkin sanomalehtiä. Mutta siinäpä se sitten on ollutkin.

1. Kirja, joka muutti elämäni
Ekana tulee mieleeni Pekka Hämäläisen "Myönteisyyden mahtava voima", jonka jälkeen tulikin luettua herran edellisetkin ja lähestulkoon kaikki seuraavatkin teokset.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Edellistä kirjaa on tullut selattua kerran jos toisenkin, kun on jotenkin ollut pakko löytää valoa tunnelin päähän. Niin, ja usein, kun siirtyy sammakko perspektiivistä lintulperspektiiviin, ongelmatkin näyttävät pienemmiltä.

3. Kirja mukaan autoille saarelle
Varmaankin kirjapino, josta voisin kaivaa aina sopivan kirjan fiiliksen mukaan. Elikäs jotain kevyempää, jotain psykologis-filosofista, jotakin tosielämästä… jne.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon
Hmm… Nyt leikkaa tyhjää. Sellaista kirjaa en ole vielä tainnut lukea :=/

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Raskas elämä, lähisuhdeväkivalta, pakoilu ja ahdistus, jota Liza Marklundin "Uhatut" kirjassa oli, sai minut todellakin kyyneliin. Kuinka maailmaan voi mahtua noin ikäviä asioita.

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Jotenkin toivoisin, että vaikeista asioista uskallettaisiin puhua rohkeammin ja avoimemmin. Itseasissa olen keskustellut aiheesta aika monen ihmisen kanssa ja siitä syystä nyt tulee mieleen vain ajatus nyky-yhteiskunnan etenkin politiikan tabuista.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Jaa ah - sellaista toivetta minulla ei ole. Sitä paitsi ilmaisun vapaus on mielestäni erityisen tärkeää ja siitä syystä myös se, että kunnioitetaan sitä, mitä ihmiset ovat paperille raapustaneet.

8. Kirja, jota luen parhaillaan
Heh –yritän ymmärtää miesten tai etenkin poikieni maailmaa ja siksi yöpöytäni laatikosta löytyy Jari Sinkkosen kirja "Elämäni poikana". Ehkä sitä oppii edes vähän enemmän ymmärtämään tuota vastakkaisen sukupuolen maailmaa, jos se kerran on niin eri juttu. Tai joka tapauksessa ainakin oma ajattelu kehittyy johonkin suuntaan…

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Mende Nazer teki minuun vaikutuksen yhdessä haastattelussa. Hankin jo aikoja sitten hänen kirjansa "Orja". Tosin ensimmäinen lukemisyritys kaatui, kun päällä oli sen luokan synnytyksen jälkeinen hormoonihärdelli, ettei niin raskasta kirjaa pystynyt lukemaan. Ehkä kohta voisi olla sen aika.

10. Haastan viisi bloggaajaa
Osaltani haaste menee Annalle, Mirvalle, Sadulle, Katrille ja Janille.

Kynä kyllä sauhuaa, vaikkakin blogissa on hiljaisempaa

Alkuviikkoni katosi jonnekin ja nyt ”to do” –listani on venynyt ennätyspitkäksi. Jäsenäänestykseni tulos ja siten eduskuntavaalivalmistelu, Palmian toimitusjohtajan poismeno ja arki pientenmiesten kanssa, vievät nyt enemmän aikaani kuin pitkiin aikoihin. Tosin elämä maistuu nyt erityisen hyvälle. Lukuun ottamatta väsymystä, joka painaa, koska liian usein yöt ovat katkonaisia pienten miesten herätessä vuorotellen ja päivisinkään ei juurikaan ole aikaa nukkua. Aika tavallista pienten lasten vanhemmille. :)

Onneksi työkokemus on opettanut, että tekemättömät työt eivät lopu. Niitä pitää vain tehdä pikkuhiljaa ja välillä antaa niiden olla. Tällöinkin maailma pyörii radallaan. En halua antaa valtaa suorittamisen pakolle, vaan satsaan mieluummin olemiseen lasteni ja ystävieni kanssa kuin hinkkaan koko ajan jotakin paikkaa. En ainakaan ole kuullut, että kukaan olisi kuollut pyykkivuorien kasaantumiseen tai siihen, että lattia, seinät, pöytätasot, hellat, ikkunat ja niin eteenpäin eivät hohda puhtaina.

Joka tapauksessa viime vaaleista oppineena, nyt on käsillä ensimmäinen eduskuntavaalirutistus, joka helpottaa kokemukseni mukaan muutaman viikon päästä ja starttaa taas voimakkaammin tammikuussa. Täällä tietokoneen ääressä olen, vaikka bloggaaminen jääkin vähemmälle.

Onneksi tukijoukkoni " Minun vaalijoukkueeni" päivittävät vaaliblogiani ehkä hiukkasen tiuhempaan. :)

Suru-uutisia Palmiasta

Palmian toimitusjohtaja Lauri Turja menehtyi viikonloppuna. Vahvana, huumorintajuisena ja lojaalina ihmisenä Lauri oli myös vahva johtaja, joka työskenteli Palmiaa kehittäen uskomattomalla tarmolla. Lauri oli rakentamassa merkittäviä uudistushankkeita Palmian tulevaisuutta turvaten ja toivon, että Laurin työ näkyy vielä pitkään Palmiassa.

Laurin myötä jäämme kaipaamaan uudistus haluista, vahvaa ja samalla positiivisesti asennoituvaa johtajaa. Osanottoni.

Sosionomeja kouluihin ja miksei myös päiväkoteihin

Ystäväni, joka on sosionomi, otti minuun yhteyttä, koska työskentelee koulusosionomina pätkissä. Joka syksyinen huoli on se, löytyykö uudelle hankkeelle rahoitusta. Kyseessä on siis "Koulua ja elämää varten" –hanke, joka on Urban II yhteisöaloiteohjelmaan kuuluva hanke. Se, että hanke jatkuu vuodesta toiseen epävarmuuden siivittämänä, heijastuu väkisinkin palvelun laatuun. Hankeesta on tullut positiivista palautetta niin lasten vanhemmilta kuin opettajiltakin ja se on laajentunut, mutta vakinaistaminen on jäänyt puheentasolle. Mielestäni nyt olisi aika se toteuttaa.

Ystäväni kertoi, että hänen on pakko hakea taas töitä, koska tammikuussa hankkeen jatkumisesta ei ole varmuutta. Hän on työskennellyt hankkeessa vuoden ja sinä aikana saanut luotua suhteita niin yhteistyötahoihin kuin oppilaisiinkin. Joka tapauksessa suhteita ei luoda hetkessä ja jos koulusosionomi vaihtuu usein, hanke ei koskaan pääse kunnolla käyntiin.

Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista sosiaalityötä. Koska sosiaali- ja terveysalan tutkinnot on uudistettu, myös työelämän on uudistuttava. Tulevaisuuden sosiaalityö tehdään arjen lomassa, eikä niinkään virastoissa. Koulut, päiväkodit, leikki- ja asukaspuistot ovat mitä parhaimpia paikkoja tukea perheitä arjessa ja puuttua pieniinkin ongelmiin varhaisessa vaiheessa. Niin, ja sieltäkin käsin voi äärimmäisen huonoihin tilanteisiin puuttua ja vireille panna lapsen hyvinvointia edistäviä asioita, kuten huostaanottoja.

No ensiaskeleena Helsinki voisi vakinaistaa nuo harvat koulusosionomit.

Markkinahuumaa, tukipalveluiden keskittämistä ja Palmiaa

Ajoittain saan palautetta siitä, millaista laatua Palmia tarjoaa ja kuinka ruokakoot vaihtelevat. Uskon, että niin laatu kuin ruokakootkin vaihtelevat tulevaisuudessa vielä lisää ja valitettavasti niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Vaikka kilpailutus starttasi kouluista, epäilen, että tulevaisuudessa se laajenee myös muualle palvelutuotantoon, ellei kaupungin poliittisessa jakaumassa tapahdu jotakin. Toivon, että tämä on uhkakuva, joka ei toteudu, mutta aika näyttää.

Valtuusto on jo nyt tehnyt päätöksen siitä, että kaikki tukipalvelut keskitetään Palmiaan. Elikäs Palmia kasvaa niin henkilöstön pääluvulla laskettaessa kuin liiketaloudellisestikin. Nyt toivon, että seuraavaksi käydään kunnon keskustelu siitä, kannattiko Palmian kilpailuttamiseen ryhtyminen ja kuinka nyt laatu turvataan sekä toivon todella, että järki voittaa eikä markkinahuuma.

Lautakunnassa näitä keskusteluja on jo käyty useita ja minunkin päässäni on jonkinlainen visio siitä, kuinka lautakunnassa pitäisi mennä eteenpäin. Toisaalta moni asia riippuu siitä, kuinka valtuutetut asiaa hoitavat. Kuten aina niin myös tällä kertaa kaupungin organisaatiossa yhtälö on monimutkainen ja monisyinen. Toivonkin nyt kommentteja siitä, kuinka meillä on kaikin puolin laadukkaampi Palmia tulevaisuudessa.

Helsinki on kotini – ystävien kanssa ympäri mennään ja yhteen tullaan

Pojat olivat viime viikonlopun Petterin kanssa mummulassa ja minulla oli vapaa viikonloppu. Ja mikä tyypillistä, juuri tällöin flunssa kaataa sänkyyn. En tiedä mitään kauheampaa kuin yksinäisyys, mutta onneksi kiitos ihanille ystävilleni, en sitä juurikaan ole joutunut kokemaan. Viikonloppu meni paljolti puhelimessa puhuessa ja kotona ollessa. Niin, ja kavereita kävi piipahtelemassa.

Viikonlopun aikana näin useita ystäviä ja kavereitani, jotka ovat kävelleet elämänpolkua kanssani, vaikken ollut varmastikaan mitään parasta seuraa. Joka tapauksessa välillä on mennyt vuosia, ettei yhteyttä ole pidetty ja sitten taas polut kohtaavat. Nyt on se hetki, kun useiden ystävien ja kavereiden kanssa polut ovat kohdanneet ja mikä sen mukavampaa.

Todellakin helsinkiläisenä Helsingissä, olen monessa suhteessa etuoikeutettu. Kun tarvitsen lapsenhoitoapua, vaihtoehtoja on useita. On omat vanhemmat, lasten kummit ja muita hyviä ystäviä. Kun leikkipuiston ohjaajat, neuvolan terveydenhoitaja ja kaverit kyselevät, että onhan apua, tukea ja ystäviä, niin ei voi vastata kuin totta kai. Töissä olen usein kysynyt noita samoja kysymyksiä, mutta nyt olen huomannut, kuinka erilaisessa asemassa me olemme asuinpaikallamme.

Samoin, kun itse kaipaan irtiottoa, niin on olemassa biletyskavereita, salikavereita, kavereita, joiden kanssa vain hengaillaan, sekä äiti, isi, mummi, vaari, veli ja omat pojan vekarat. Mikä parasta, kun nuo ihmiset on tuntenut vuosia, he myös ymmärtävät minua paremmin. Eikä noiden läheisten ihmisten arvoa voi liikaa korostaa, juuri heitä vartenhan sitä haluaa elääkin.

Kiitos siis kaikille ihanille ihmisille, Hymyillään kun tavataan!

Perusasiat kunniaan

Elämäntilanteen suuret muutokset pysäyttävät aina miettimään sitä, mikä todella on tärkeää. Isoihin elämäntilanteen muutoksiin liittyy aina sekä saamista että luopumista, on elämäntilanteen muutos sitten kotoa pois muuttaminen, lapsen syntymä tai avioero. Joka tapauksessa tällaisissa tilanteissa oppii niin itsestä, läheisistä kuin elämästäkin aina uutta.

Todellakin, nyt jos koskaan haluan, että minulla on aikaa perheelle, läheisille ja rakkaille harrastuksille – kuten politiikalle. Minä haluan nauttia arjesta ja olla oma itseni. Raha ei todellakaan ratkaise minun elämässäni kaikkea, vaan vaihdan paremman taloustilanteen mielelläni mielenrauhaan ja tasa-painoisempaan arkeen.
Tiedän, että lähivanhemman rooli ei ole helppo tai kevyt kannettavaksi, mutta haluan hoitaa homman kunnialla. Samoin haluan, että minun ja Petterin välit ovat jatkossa ehkä jollakin tavoin paremmat, rehellisemmät ja voimme nauttia toistemme seurasta, vaikka olemme toisillemme ex-mies ja -vaimo.

No, nyt haluan nauttia elämästä uudella tavoin ja täysin rinnoin. Starttasin kotiäitien jumpan, eduskuntavaalitukijoukkoni kasvaa mukavaa tahtia, jaksan ja voin paremmin sekä olen löytänyt elämästäni paljon sellaista, joka oli jäänyt unholaan. Todellakin nyt puuro maistuu taas hyvälle, kunhan ei tarvitse nähdä nälkää.

Tukiryhmäni avasi oman blogin

Eduskuntavaalitukiryhmäni on avannut oman vaaliblogin "Mirkan Vaaliviesti":n. Tarkoituksena on siellä kertoa eduskuntavaalikampanjan ajankohtaiset kuulumiset ja samalla dokumentoida vaalikampanjan etenemistä.

Saa nähdä mitä tuosta tulee, oman pikkulisänsä se ainakin antaa kampanjatoimien kokonaisuuteen. Onneksi on innokkaita ihmisiä!

Laiskottelu kunniaan – Hurraa asketiaviikot

Kaupunkilehti Vartissa haastateltiin sosiaalipsykologi Jaana Venkulaa ja ilokseni huomasin, että on olemassa muitakin, jotka eivät pidä kiirettä tärkeyden mittarina. Tarkoitan tällä sitä, kun useat – liian useat ihmiset – voivottavat kiirettä ja oikeasti heillä on hoidettavanaan tavallisia rutiinijuttuja. Esimerkiksi kaupassakäyntiä voi siirtää suhteellisen helposti, likaan ei kuole, jos viikkosiivous jää väliin ja on monia muitakin asioita, joita voi tehdä toisin. Kyse on paljolti siitä, kuinka kestää epätäydellisyyttä ja hyväksyy sen, että laiskottelu on ajoittain paikallaan eikä maailma siihen kaadu. Pikemminkin kaikenmaailman ”pitää tehdä” – hommat eivät tekemällä lopu ainakaan luovalta ja idearikkaalta ihmiseltä.

Pakko myöntää, että ajoittain minäkin olen liian ankara itselleni. Liian usein minäkin huomaan vaativani itseltäni täydellisyyttä ja läheltä usein liippaakin. ;) Vaikka tiedän hyvin, että eipä minusta täydellistä saa. Kuitenkin epätäydellisyyden hyväksyminen, on ehkä elämän hallinnan vaikein asia. Kiireisenä ihmisenä voi jollakin tavoin kuvitella olevansa hiukkasen parempi ja onnistuneempi ihminen, kun todellisuudessa sohvalla köllöttely voisi piristää kummasti.

Ystäväni viettävät asketiaviikkoja, mikä on mielestäni loistava tapa todistaa, kuinka päivässä on aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että asketiaviikkoina ei saa käyttää tietokonetta, katsoa televisiota, herkutella ja kaikki ylimääräinen nykyhömpötys jätetään väliin. Ystäväni mukaan viikko paransi niin itseymmärrystä kuin perhe-elämää. Samoin elämästä löytyi monenlaista mukavaa puuhaamista. Suosittelen lämpimästi ja lupaan itsekin kokeilla. Jo nyt olen kokekillut asketiapäiviä ja nekin saavat elämän maistumaan uudenlaiselta.
Luova höpötouhuilu, rauhoittuminen ja oleminen ovat elämän suola, jolla elämän maustaminen on ”kiire, kiire” – arjessa enemmän kuin helppoa unohtaa.

Kaksostenvaunut ja juna eivät sovi yhteen

Ottaa päähän ja ärsyttää. Kaksivuotias oli aamulla erittäin kovasti sitä mieltä, että pitäisi päästä junailemaan. On erittäin kiinnostunut junista tällä hetkellä, pelkkä junan suhahduksen kuuleminen aiheuttaa iloisen:"..una!...una!" huutelun.

Ajattelin että mikäs siinä, on asioitakin hoidettavana, lähdetään junalla Malmille. Potutus alkoi siinä vaiheessa, kun asemalle saapuu kolme vanhan mallin mukaista junaa peräjälkeen eikä auttavia käsiä ole missään. Kaksosten rattaita kun ei saa niistä ovista sopimaan millään, koska siinä keskellä on se kaide. Sisään pääsee, jos on joku nostamassa vaunuja niin paljon, että kaiteesta pääsee yli.

Kaksosten vaununi ovat vielä sitä kapeinta mahdollista mallia, jolla mahtuu kaikista ovista ja hisseihinkin sisään. On äärimmäisen turhauttavaa seisoa asemalla ja odottaa sopivaa junaa, kun aikataulustakaan ei minun järjelläni selvinnyt, että mikä juna on mitäkin mallia. Saisivat ottaa saman käytännön kuin bussien aikatauluissa, joista selviää, mitkä ovat matalalattiabusseja ja mitkä eivät.

Niin, ja minä kun en ole vielä kaikkein kärsivällisin odottelija muutenkaan ;)

Hulinaa tukiryhmässä

Eilen pidettiin ensimmäinen kunnon eduskuntavaalitukiryhmäni kokous. Viime tukiryhmän kokouksessa oli aikas kova draivi ja seuraaviksi kokousajoiksi sovittiin 7.9 klo 18.00 ja 26.9 klo 26.9. klo 18.00. Taloustyöryhmä perustettiin ja paikalla oli vaikutusvaltaisia ihmisiä. Tästä on mukava startata ensin kohti jäsenäänestystä ja sitten eduskuntaa. :)

Niin ja kutsu on edelleen voimassa. Jos haluat osallistua tukijoukkojeni toimintaan, älä epäile ottaa yhteyttä.

Pimeästä tunnelista ulospääsy häämöttää

Niin paljon ajatuksia ja asioita, joista voisin kirjoittaa, mutta samaan aikaan niin vaikea ottaa niistä kiinni asiallisella tavalla. Tällä hetkellä aikani kuluu kaikenmaailman välttämättömyyksien hoitamisessa. Huomaan, että juuri hikiseen kerkeän aamulla kuuntelemaan uutiset ja selaamaan päivän lehden. Toisaalta hyvä, sillä uutispimentokin kasvattaa ajattelua – usko tai älä. No, Petterille löytyi mukava asunto Jakomäestä ja muuttokin on nyt takanapäin ja pikkuhiljaa asiat alkavat selvitä. Eipä kukaan mene naimisiin erotakseen, mutta joskus on aika jakaa hopeat.

Ajatus naimisiin menosta ja usko siihen, että yhdessä ollaan ja ikuisesti, kaatua romahti hetkessä ja samaan aikaan huomaa meidän byrokratia viidakkomme kamaluuden. Kun elämä on muutenkin haastavaa, ei voisi vähempää kiinnostaa juosta ties vaikka missä yhden jos toisenkin paperin perässä. No, joka tapauksessa viimeiset ajat ovat kuluneet arkea pyörittäen, pyydystäen jos jonkinlaisia papereita ja kelassa juosten samaan aikaan selvitellen, kuinka mikäkin asia hoidetaan asianmukaisella tavalla. Enpä olisi uskonut millainen paperisota tämä on ja sen lisäksi pakko myöntää, että jännittää kuinka arki ja talous lähte jatkossa rullaamaan.

Kuten kaikki tietää eroaminen ei ikinä ole kivaa ja ilmeisestikin, mitä enemmän toiseen ja yhteiseen juttuun uskoo, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Kun toista ei voi jättää kuten nuorempana sanoen: ”Heippa en halua olla enää sun kanssa.” ja se on sitten siinä, on jollakin tavoin kasvettava uuteen eroajan rooliin. Nyt tarvitsee neuvotella, sopia ja pitää koko ajan kirkkaana mielessä, mikä on lasten etu. Tämän edun vuoksi on pakko työskennellä hyvien välien eteen, vaikka kuinka ottaisi päähän. On vain hyväksyttävä se tosiasia, että erottamattomia ollaan vielä ainakin parinkymmenen vuodenajan ja samalla haluan tehdä siitä paristakymmenestä vuodesta mahdollisimman mukavia niin itselle kuin lapsilleni.

No tunnelin päässä on valoa. ;)

Eteenpäin on elämän suunta – eduskuntavaalitukiryhmäni 24.8 torstaina

Kuten jotkut valistuneet muistavat, ensi keväänä käydään eduskuntavaalit. Olen lupautunut olemaan ehdolla vaaleissa ja vaikkakaan asia ei juuri nyt tunnu prioriteettijärjestyksessä siltä ensimmäiseltä, niin hommat on hoidettava.

Elikäs seuraava eduskuntavaalitukiryhmäni pidetään 24.8 torstaina klo 17.30 Merihaassa. Elikäs, jos tämä kutsu tuntuu siltä, että mieli tekisi tulla paikallea, olet todellakin enemmän kuin tervetullut. Tarkemmat koordinaatit paikkaa koskien saa rimpauttamalla minulle (040 5224378).

Toivottavasti tapaamme pian.

P.S. Petterikin tulee paikalle

Aikansa kutakin – Ero ja uusi elämä edessä

Enpä olisi uskonut, että tulemme toimimaan kuten jonkun sortin tilastopariskunta. Näin kuitenkin tapahtuu. Jätimme yhteistuumin avioeropaperit postin vietäväksi ja nyt Petteri etsii uutta kotia. Jonkun ajan tunnevuoristoradan päätteeksi ero tuntuu ainoalta järkevältä ratkaisulta ja mikä hulluinta niin minun, Petterinkin kuin lapsienkin kannalta.

Akuutti kriisi kosahti käsiin abaut kuukausi sitten, pakotti arvioimaan elämäämme perin juurin uusiksi ja sysäisi liikkeelle elämämme ehkä suurimman muutoksen. Toisaalta monet haaveet ja unelmat kaatuivat, mutta samaan aikaan ne saivat uudenlaisen mahdollisuuden. Ei niin pahaa ettei jotakin hyvääkin siis. Nyt olo on helpottunut ja tavoitteena elinikäinen ystävyys sekä vastuullinen vanhemmuus.

Elämä jatkuu ja nyt edessä on uusi suuri seikkailu, jota odotamme jännityksellä. Elämä ei todellakaan ole helppoa ja aina se onnistuu yllättämään –usein myös ikävästi - niin eivätkä siihen kuuluvat ratkaisutkaan. Tämä on nyt meidän ratkaisumme ja toivomme, että sen päässä on parempi tulevaisuus molemmille osapuolille. Vaikeuksista huolimatta elämä voittaa kuitenkin

Kaikki mikä ei tapa vahvistaa! ;)

Blogini vaikenee joksikin aikaa...

Elämäni onnistui yllättämään ikävällä tavalla. Tästä syystä tilanne on se, että tulevaisuuteni on avoin ja tietokoneella istumiseen ei ehkäpä ole enää mahdollisuutta. Lisäksi moni asia on niin arkaluontoinen, että vaikka itse voisinkin puhua niistä selkäsuorassa ihan missä vaan. En voi tehdä sitä läheisilleni, vaikka mieli tekisi.

Elikäs tilanne on nyt siis sellainen, että tere moro hei ja ehkä jossakin vaiheessa pystyn vielä kirjoittamaan asioista, mutta siihen asti heissulivei.

Tietoliikennettä ja maaseudun rauhaa

Tänään pohdimme, kuinka maailma on muuttunut ja tieto on kaikkien saatavilla. Keskustelimme asioista joita ei ollut ja niistä, jotka on käteviä. Minä sanoin, että olen yrittänyt olla bloggaamatta, koska nyt on loma. Toisaalta samaan aikaan kirjoittamisesta on tullut minulle tapa jäsennellä ajatuksia. Miksipä siis ei? No lopputulema taitaa olla se, että ainakaan minä en halua, että tekniikka on yhtä tärkeässä roolissa mökkeillessä tai lomaillessa kuin silloin, kun olen kotosalla.

Tekniikan avulla telttailu ja mökkeily kyllä tuntuvat mukavalta, etenkin lasten kanssa. En haluaisi mökkiloman olevan vain tutustumismatka alkeelliseen elämään vain myös samalla itselle loma jatkuvista arjen askareista. Tähän auttavat niin grillit kuin pumput kuin jonkunlainen viritelmä, josta saa sähköä.

Mieheni kanssa totesimme kuitenkin, kuinka onnellisena voi unohtaa kaikenlaisen hömpötyksen ja suurin murheemme on se, koska sadepilvi yllättää. Samaan aikaan innokkaat kaupunkilaiset kaivelivat kännyköistään sadetutkan pohtiakseen lähtisikö nyt järvelle vai jossakin muussa vaiheessa. No, tutka kertoi, että klo kahdeksan olisi sade ohi, eikä ukonilma vaaraa olisi ja sen jälkeen hyvät saumat järvihommiin.

Eläköön tekniikka ja maaseudun rauha. Blogissani seurannee myös jonkin tasoinen hiljaisuus jonkin aikaa…

Hätä ei lue lakia – Tuskassa tuskaisaa

Kävin eilen kurkistamassa Tuskafestarin menoa. Olo oli tuskainen jo muutaman arkihavainnon jälkeen. Ensimmäinen oli se, kun eksyin paikalle lähestulkoon yllättäen ja tätilookissa ja ystävänikin pinkissä rantamekossa, koska oli jättänyt avaimet kotiin ja saapui paikalle lähestulkoon suoraan Pikkukoskelta uimasta - elikäs erotuin ehdottomasti massasta enkä välttämättä edukseni. Toinen seikka oli se, kun huomasin, että pohjia olisi pitänyt ottaa kuin vanhaan hyvään aikaan elikäs kaksin käsin ja mielellään mitä väkevämpää juotavaa sitä paremmin - olisi päässyt ilmapiiriin mukaan.

No, minun ja ystäväni asusteet eivät todellakaan olleet heavy henkiset, mutta mielemme oli. Kunnon biletys ja mossaaminen olisi ollut aikas jees pitkästä aikaan. Tosin juuri kun pääsimme paikalle, porukka päätti suunnata Kallioon, jonne mekin ulkonäkömme perusteella sovimme hiukkasen paremmin.

Matkan aikana yksi jos toinenkin hätä yllätti ja ”pääsimme ihailemaan” Kallion ikiomaa käärmenäyttelyä miesten suihkutellessa pissaa yltympäriinsä. No, eipä noita vessoja joka kulmalta löydy ja samalla ainakin minä olen jostakin oppinut, ettei ravintolaan meinaa kehdata poiketa vain vessakäyntiä varten. Miksi siis miehet toimisivat näin, kun pissiminen käy sujuvasti minkä tahansa seinän viereen.

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Ketään ei muistutettu pissasakoilla tosin tuskinpa järjestysmiehillä tai poliiseilla siihen olisi aikaa ollut ja me löysimme itsemme mistäs muualta kuin Tenkasta karaoken parista.. No hauskaa oli ja tänään aamulla tuskaisena tunsin käyneeni Tuskassa.