Totuus armoa tunne ei!

Monesti puhutaan sujuvasti, että se mitä ei tiedä, ei satuta. Kuitenkin jos sen, mitä ei tiedä, saa tietää vasta vuosien kuluttua, se satuttaa satavarmasti. Esimerkiksi eräs ystäväni adoptoitiin lapsena ja hänelle asia kerrottiin murrosiän kynnyksellä. Totuus satutti ja satuttaa vieläkin, tiedä kuinka kauan. Onneksi vaikeiden asioiden kanssa oppii ajan kanssa elämään ja totuuden esiin putkahtaminen selittää usein monta asiaa, jota ei aikaisemmin oikein ymmärtänyt.

Sama totuuden armottomuus iskee usein politiikassa. Kun vaikeaa asiaa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa, asian kohtaaminen ja hoitaminen ei helpotu vaan vaikeutuu. Jos ajatellaan vaikka maahanmuuttopolitiikkaa, josta puoluejohtajat ovat hyvin hiljaa tai sitten vastaavat jotakin ympäripyöreää, siihen liittyvät haasteet ja ongelmat saavat kyteä rauhassa. Minusta onkin jotenkin pöyristyttävää se, että vaikeat asiat yritetään ajoittain lakaista maton alle ja odotellaan viisasten kiven löytymistä. Voin olla varma, että sitä ei löydy ja ainut tapa vastata vaikeiden asioiden tuomiin haasteisiin on räjäyttää aiheista kunnon keskustelu. Puhukaa pliis hyvät ihmiset.

Totuuden välttely toimii lumipalloefektinä. Elikäs, kun totuutta vältellään tarpeeksi kauan, asiat vääristyvät ja kasautuvat. Etenkin jos välttely menee niin pitkälle, että se vaatii jatkuvia valkoisia valheita ja selittelyä. Vaikka välillä totuus sattuukin, ainakin minä kärsin mieluummin ja tiedän, että eteenpäin pääsee luottavaisin mielin.

Monesti maailmaa miettiessä tuntuu, että totuuden etsintä on loputonta puuhaa. Olen varma siitä, että lähestulkoon löytynyt totuuskin saa asiat rullaamaan helpommin ja eläminen sujuu helpommin.