torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Puheeni eilisessä puoluevaltuustossa

Kansanedustajaehdokas Mirka Oksan puhe SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa28.2.2007

Puheenjohtaja ja puoluevaltuutetut,

Ikärakenteemme muutos antaa meille ilon aiheen. Minä ja monet muutikäluokastani saamme pitää vanhempamme ja isovanhempamme luonammepidempään kuin aikaisemmat ikäluokat. Kiitos siitä kuuluuhyvinvointiyhteiskunnallemme ja terveydenhuollollemme.

Onnella on ikävä kyllä varjonsa. Me tarvitsemme yhteiskunnan tukea, ehkäenemmän kuin aikaisemmat sukupolvet. Meidän on voitava luottaa siihen,että yhteiskunta hoitaa lapsemme, vanhempamme ja isovanhempamme silloin,kun he tarvitsevat apua ja me vastuullisina kansalaisina käymme töissä.

Tuloerot eivät saa kasvaa kohtuuttomuuksiin, eikä ikäluokkani jaksamisenlähde saa olla alkoholi ja asioista vaikeneminen. Asioista on puhuttava.Esimerkiksi loppuun palaminen ja masennus ovat nimenomaan meidänvastuuntuntoisten veronmaksajiemme sairauksia. Työelämän tahti ei saakiihtyä ja yhdellä palkalla on voitava selviytyä arjen kuluista.

Rajansatyössäkäyvän ihmisen repimiselläkin. Jatkuva kiire tappaa aikuisen läsnäolon niin kotona kuin työpaikallakin.Välillä pitää oikeasti relata: sulkea työkännykkä, liikkua ja nauttiajoutenolosta, ilman suorituspaineita.

Julkiset palvelumme ja valtion organisaatiomme on kehitetty meitä ihmisiävarten ja tähän haasteeseen niiden on vastattava. Ikärakenteen muutos,kehittynyt teknologia ja terveydenhuolto nostavat eteemme uudenlaisiaeettisiä kysymyksiä. Mikä on oikein ja luonnollista? Mikä ei?

Nyt on aika, jolloin on tartuttava rohkeasti uudenlaisiin arjenhaasteisiin, keskustellen millaista on ihan aidosti arvokas vanhuus.

Nyt on aika, jolloin ihmisten hoitotestamentit tulee kerätä yhteenrekisteriin ja oikeasti hädän hetkellä käyttövalmiiksi.

Nyt on aika, jolloin työhyvinvointiin sijoitetaan ja valtion budjetista onsuunnattava rahaa kunnille, jotta matalapalkka alojen palkat saadaankohtuulliseksi.

Nyt on aika, jolloin on ajateltava kokonaistaloudellisuutta ja sitensijoitettava ihmisten hyvinvointiin erilaisin konkreettisin keinoin.

Nyt on aika sijoittaa Ihmiseen sillä se on aina pitkällä tähtäimellätuottavin ratkaisu.

P.S. Lue myös Tuula Haataisen puhe eilisessä kokouksessa.

Ei kommentteja: