maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Ideoita vaalikentiltä ihmisen hyväksi

Vaalikentillä saa tilaisuuden kuulla ihmisten elämän tarinoita ja ehdotuksia kuinka yhteiskuntaamme tulisi kehittää paremmaksi paikaksi meille kaikille.

Monilla on suuria ennakkoluuloja suhteessa ehdokkaiden rehellisyyteen ja aitouteen toimia edistäen tärkeitä asioita. Heille olen ottanut tavaksi sanoa, että edistän samoja asioita joka tapauksessa työssäni ja toimiessani järjestöissä. Monet haluavat haastatella ja kuulla, olenko oikeasti sellainen ihminen, millaiselta vaikutan esitteissä ja puheissa.

Osa haluaa tehdä kehittämisehdotuksia. Sunnuntaina erityisesti yksi ehdotus jäi mietittyttämään minua. Kyse oli siitä, että apteekkien pitäisi toimia tulevaisuudessa terveysasemilla. Todella kiehtova ajatus. Kun trendi on ollut se, että terveysasemia pyritään keskittämään täyden palvelun terveysasemiksi hyvän julkisen liikenteen äärelle ei ihan joka lähiöön. Tällöin terveysasemista on tultava selvästi nykyistä paremmin ihmistä palevelevia. Lisäksi sairaiden ihmisten juoksuttaminen terveysasemalle, labraan ja apteekkiin on kohtuutonta, sairaan ihmisen tulee saada kaikki hoidon näkökulmasta välttämättömät palvelut samasta paikasta. Ehdotus oli mielestäni todella harkitsemisen arvoinen. Asiaa täytyy edistää puolueessa ja siten valtakunnanpolitiikassa sekä lisäksi Helsingingissä.

Olen aina iloinen, kun kuulen uusia ehdotuksia, jotka oikeasti parantaisivat ihmisen elämää.

Ei kommentteja: